sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2013

Havaintoja

Pennun kanssa elämä on kyllä vähän erilaista kuin ilman pentua. Puutarhatyöt on sotkusempia, kun mukana on yksi nopea tassupari kaivamassa kuoppia, pudottamassa multaa pois ruukuista, varastamassa työkaluja sekä hanskoja minkä kerkiää sekä maistelemassa kasveja. Päätin tänään joogata pihalla, koska siinä samalla Titiuu saa sitten ulkoilla, mutta hänen mielestä joogaaminen oli varsin tylsää ja mun alustana toiminu pyyhe sai samantien kyytiä kun sen maahan asetin. Onneksi riiviö kuunteli aika nopeesti mun ehdotukset olla koskematta pyyhkeeseen ja lähti touhuamaan omiaan. Kaikki liikkeet joissa pää oli vähänkin lähellä maata, oli oivallinen tilaisuus tulla repimään hiuksia. Onneksi sain tämänkin puuhan lopetettua. Kerkesin rauhassa joogailla noin kymmenisen minuuttia, samalla liikkeiden väleissä tarkkaillen missä pentu puuhaa, kunnes mikään puska ei heilunut eikä mistään kuulunut touhuamisen ääniä, eikä Titiuu saapunut kutsuttaessa ja tajusin että lapsi on löytänyt aidasta reiän. Tämän episodin jälkeen Titiuuta on saanut tänään hakea aika monesti aidan takaa ja loppupäivästä karkaaminen olikin jo hauska leikki. Oven avaamista odotettiin innolla ja sitten rynnistettiin täysiä aitaa kohti, etittiin kolo ja karattiin toiselle puolelle. Nyt oon tässä ihmetelly et miten ne ihmiset hoitaa nää pentujutut joilla ei oo omaa pihaa jossa pitää pentuu vapaana, ja johon viskaa sitä vähän välii, kun oon ite jo yhen illan aikana ihan pulassa kun pitää oikeesti remmissä viiä jonnekin tota pissalle :D. Onneksi äitillä oli myyräverkkoa rulla ja saan huomenna sitä, niin voin tukkia kaikki koloset aidasta ja Titiuu pääsee taas hengailemaan vapaana pihalla meidän kanssa. Äsken kuitenkin tapahtui järkyttävin asia ikinä. Titiuu kaatoi pikkusen peilin joka oli kaappia vasten, jäi sen alle ja alotti semmosen älämölön ja päästi hätäpissatkin. Pikkunen pääsi pesulle ja rauhoittui nopeesti pyyhkeen sisässä mun sylissä, eikä enää muista koko tapahtumaa ja järsii tyytyväisenä possunkärsäänsä. Peili ei onneksi mennyt rikki ja Titiuuta ei varmaan oikeasti sattunut, koska sen liikkumisessa tai missään muussakaan ei näy mitään tavallisesta poikkeavaa. Outoa on myös se, että nykyään mua oikeesti rajottaa joku. Ennen mulle on aina käyny kaikki mökkireissut sun muut, mutta nyt oikeesti munkin pitää kattoa kalenteria ja kaikkea, jotta jutut onnistuu kun on tämä vauva perheessä!

Saa nähdä mitä huomenna tapahtuu, mutta sainpa tekemistä päiväksi kiitos Titiuun löydöksien :D. Pitää myös varottaa kaikkia, että täällä saattaa olla nykyään vähän enemmän koirajuttuja kun ennen!

perjantaina, kesäkuuta 28, 2013

Saanen esitellä: Titiuu

Eli uusi jäsen perheessämme, jonka takia ajettiin tiistaina yli 1200km yhessä päivässä.

Titiuu on erittäin reipas ja energinen pikkupoika, joka haluaa olla kaikessa mukana. Tänään Titiuu on mm. tehnyt puutarhatöitä, ollut mukana ruoanlaitossa ja valvonut turhankin läheltä aidanrakennusta. Hän on aika hyvä sisäsiisteyshommissa ja osaa yleensä pyytää ulospääsyä jos on hätä. Aamulla nukutaan pitkään ja mennään sitten ulos asioille. Hampaat osuu ihan kaikkeen mitä tielle tulee, joten puruluita on pitäny viljellä pitkin lattioita, jotta mm. sohva, kengät ja johdot pysyisivät turvassa. Saa nähdä mikä hirviö tästä vielä kasvaa!

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Kuvapäiväkirja 16.6. - Laivailua ja muuta viihdettä Korfulla

 Aamu alkoi hieman aikaisemmin kun muina päivinä, koska oltiin menossa risteilylle. Hain aamupalaa ja aurinkorasvan ja suoritin nämä rituaalit parvekkeella ja katselin samalla merelle.
Pukeuduin helppoon härpäkemekkoon ja valitsin raikkaan turkoosit bikinit merimatkalle. Talossamme oli kirkkaan pirteät oranssit somisteseinät makuuhuoneissa ja ihanat tummat parrut katoissa. Muutenkin talo oli kaikista hienoin yöpymispaikka, jossa olen lomalla ollut.


Sitten oltiinkin jo naapurikylässä/kaupungissa Kassiopissa, eikä Minnalla ollut kenkiä.
Seuraavaksi meni aikaa laivalla.
Pysähdyttiin uimatauolle ja Minna hyppäsi veneestä.
Saavuttiin grillikohteeseen, jossa vietettiin aika monta tunia. Syötiin hyvää ruokaa omnomnom, leikittiin vedessä, tehtiin kävelylenkkejä matalassa vedessä ja otettiin arskaa.

Päästiin takaisin veneeseen ja supersankari-ville seisoi veneen keulassa tiikeriviittansa kanssa. Täällä kerrottiin myös vitsi, jolle naurettiin vielä parinkin päivän päästä, joka kuului näin:

Jykä: Miks ihmeessä tolla läskillä on hedelmä kädessä?
Murhis: Se on varmaan viemässä sitä roskikseen.

Hajoiltiin erittäin pahasti :DD.

 Saavuimme takaisin Kassiopiin ja otin kuvan kauniisti kukista jotka myös tuoksuivat erittäin hyvältä!
Takaisin autossa, Ville sekä meidän suuresti rakastama Loux lemon-limppari!
Tässä toinen meidän suuresti rakastama asia, eli naapurin koira! Saavuimme siis takaisin talolle ja mentiin silittelee ystäväämme. Suunniteltiin jo aika tosissaan että miten tän sais kuljetettua suomeen meidän mukana :D. Hänellä siis kyllä oli omistaja, mutta koirat ei niin kovin suuressa arvossa tuolla ole kun meillä, joten aateltiin että se varmaan antais koiran meille jos käytäs vaan kysymässä :D. Tällä poitsulla kuitenkin oli tyttökaveri, joka tuli iltaisin leikkimään, joten tyttö ois jääny ilman ystäväänsä jos oltas tää poika otettu mukaan, plus että tällä hauvalla oli kyl aika iso alue pihalla jossa hengaa, joten oli sillä paljon paremmat olot kun monella suomikoiralla! Mut aivan hurmaava tapaus! Oppi tunnistamaan meiän autonkin ja tuli heti aidalle moikkaa odottaa et tullaan moikkaa sitä :D.
 Reissun jälkeen kaikki oli aika kuumissaan, joten mentiin meiän lempimestaan, eli naapurin Ammukseen altailemaan. Ville otti itelleen yksityisaltaan juomineen ja juoma oli taas vaihteeksi lemonade!
 Minnan kaa meitä alko hiukomaan ja varjoonkin oli kiva päästä, joten käytiin katoksessa syömässä.
Veeru tuli paikalle ja kerroin et ranskalaiset oli tajuttoman hyvii, joten aateltiin tilaa veerun kaa yks lautanen puokkiin. Ei kuitenkaan jaksettu kävellä sisälle tilaa, joten lähetin viestin villelle joka oli sisällä et tilais meille :D
En oikein kestäny aurinkoo yhtään, joten menin päikkäreille. Osa lähti ostaa pitaleipiä viereisestä kaupungista, mut mun ei tehny mieli, joten jäin nukkuu.
Mun unet katkes kun sain puhelun että olisi lähtö jätskipaikkaan. Laitoin äkkiä jotain päälle ja menin pihalle odottaa kyytiä. Tarkotus oli ottaa kuva annoksista, mutta hups ne oli niin hyviä että tais mennä parempiin suihin ennenkun tajusin että kuva piti ottaa :D. Mut oli oikeesti parhaat jätskit ja vohvelit ikinä! Aivan mielettömiä.

Talolla oli jokapäiväisen dataushetken aika. Mukavaa omaa aikaa olla hetki kännykkänsä, toisen kännykän tai tabletin ääressä ja pelailla hölmöjä pelejä. Mensroom Mayhem oli mun henkilökohtainen lemppari :D.

Monet seuraavat tunnit meni Ammuksessa ruokaillessa ja nauraessa :D
Laitoin puhelimen lataukseen ja olin menossa nukkumaan, mutta jumituinkin vielä aika hyväksi aikaa olkkariin rupattelemaan ihmisten kanssa.

Sellainen oli yksi päivä Korfulla!

maanantaina, kesäkuuta 03, 2013

Hauvareissun jälkeen en oo oikein muusta osannu haaveillakaan kun tästä mun vauvasta! Kattokaa nyt sitä! Eikö ookin maailman ihanin ja niin sopiva vauva mulle? En jotenkin osaa ees niin innostua Kreikasta, vaikka sekin on ihan loistavaa, kun venailen vaan et pääsen sieltä kotiin ja sitten hakee tämän ihanuuden mulle sydän.

sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2013

Minna kuvaa

Minna siis ei oo kuvaillu järkkärillä, eikä siitä touhusta mitään ymmärtänyt. Meiän on joku ikuisuus pitäny mennä vaan jonnekin mun järkkärin kaa silleen et samalla selostan Minnalle et miten se homma toimii. Nyt saatiin se viimein aikaiseksi ja Minna oivalsikin juttuja todella nopeasti! Ehkä me saadaan kohta uusi nerokas kuvaaja tähän maahan ;). Tein nyt randomkollaasin joistain Minnan ensimmäisen kuvauskerran kuvista! Käytiin siis vaan lenkittämässä Ebony ja siinä samalla jo suhteellisen hämärässä hyttysten syötävinä opetin :D.
Ostin joskus kirpparilta tommosen farkkupaidan eurolla ja aattelin leikkaa siitä liivin. En oo kuitenkaan saanu aikaseks ja farkkupaita on eksyny päälle useinkin kun on vaan tarvinnu jonkun pitkähihasen mutta kevyen paidan. Oonkin nyt tykästyny siihen niin, etten halua ees leikata siitä liiviä ja nyt Veeru saa lyödä mua kun joskus vuosia sitten sanoin että jos ikinä meen ostaa jonkun vaaleefarkkusen vaatteen niin mua saa lyyä :D. Tykkään kyllä erityisesti noista sinisistä adidaksista ton kanssa. Kyseinen mekkokin on erittäin mukava ja helppo kesävaate, joten tulee varmaan käytettyä! Sekin joku siskon vanha.

Onnea Ebony!

Onnea maailman paras Ebony 10v!

Mitä tein eilen

 Heräsin aamulla jo suhteellisen aikasin, koska täällä uudessa kämpässä ei oo pimennysverhoja ainakaan vielä, joten mun pää huijaantu et kello ois jo paljon kun aurinko niin aggressiivisesti tunki huoneeseen.
 Päätin mennä heti pesemään hampaat meidän ihanaan vessaan sydän.
 Väsytti vielä, koska olin valvonu myöhään, enkä jaksanu alkaa tekee mitään tähdellistä, joten menin takas sänkyyn ja koitin nukkuu, muttei siitä tullut mitään joten harrastin kännykkäilyä.
 Ulkona oli jo sen verran lämmin, että siirryin terassille ottaa aurinkoo. Pian olikin jo niin lämmin, että bikineillä pärjäsi ja hyppelehdin innoissani ettimään kivat bikinit mun bikinilaatikosta! Joo, mulla on nykysin ihan oma bikinilaatikko ja se on kivaa!
Muistin että halusin siirtää kukkasia ja tehä muutenkin puutarhahommia, joten etin muuttokamoista mun iloisesti pihalla-hanskat ja siirsin kukkaset ruukkuun, siirtelin vähän yrttejä ja muuta semmosta.
Puutarhahommissa tuli nälkä, joten menin tiskaamaan ja laittamaan lounasta. Mun heikkous on kananmunat ja pekoni, omnomnom!
 Lisäsin lounaaseeni nektariinin ja appelsiinimehua ja menin terassille nauttimaan.
 Odottelin siskoa kylään, jotten aattelin käydä suihkussa kun hiukset oli likaset.
 Seuraavaksi suunnistin sohvalle kylpytakissa datailee samalla kun odottelin siskoa.

Unohdin tietysti koko kuvaushomman kun sisko tuli, joten tässä kuva otettuna sen jälkeen kun käytiin mriän vanhassa kämpässä hakemassa blenderi ja pakastimen sisukset kävelemällä, koska entiselle kämpälle on matkaa joku kilsa.
Kun tultiin reissultamme, tehtiin hyvää smoothieta ja taas vaihteeksi nautiskeltiin terassilla. Tohon paistaa aurinko koko päivän!
Juuri kun sisko oli lähteny, löysin meiän pihasta sitruunaminttupuskan! Eikä tää oo mikään ihan pieni puska edes! Innostuin ja tein lisää smoothieta, jota maustoin tällä, namnam tuli hyvää! Kolme ihmistä mun lisäks maisto tätä ja tykkäs! Suunnittelen jo kaikkia jälkiruokia johon tota vois tunkea, ehdotuksia otetaan kans vastaan!
Seuraavaksi menikin ihan hyvänverran aikaa taas ylläripylläri tuolla terassilla ja otin myös lasillisen naminamismoothieta!

Sitten saapui Minna sekä Jaakko, joka ei nyt näy kuvassa.
Oltiin Minnan kaa himoittu snackyn majoneeseja jo hyvänaikaa, joten päädyttiin sitten sinne, OMNOMNOM! Jaakko söi jonkun sairaan ison hampparin. Ite söin kanahampparin ja se oli kyl tosi mehukas!
Tultiin takasin ja Minna harrasti liikuntaa ja Jaakko lähti. Jossain tässävälissä myös äiti ja toinen sisko kävi kylässä ja tarjoilin niillekin smoothieta, mut en tietty muistanu kuvailla sinä aikana.

Jossain vaiheessa lähdettiin lenkille ja opetin Minnaa samalla kuvaamaan järkkärillä. Näitä kuvia ei siis oo otettu järkkärillä niinkun ehkä jostain peilikuvasta huomaa ja myös näiden laadusta :D.
Lenkin jälkeen Minna kokeili kuvailuu sisällä ja sit päädyttiinkin vessaan :D
 Sitten siirreltiin kuvia ja höpöteltiin, kunnes Minna lähti kotiin ja lainasin sille mun järkkäriä, jotta voi harjotella lisää.
Väsytti hirveesti, mutta telkkarista tuli jännä leffa jota en raaskinu jättää kesken, joten kattelin sen loppuun, jonka jälkeen menin nukkumaan. Ebony ei kuitenkaan rauhottunu makkarissa, joten siirryin sohvalle nukkumaan ja siinä olikin tosi hyvä nukkua! Että semmonen mun ensimmäinen kunnon päivä uudessa kodissa!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...