Kohtaamisia

Viime joulukuussa olin matkalla koiranäyttelyyn Helsingin messukeskukseen ja seisoin granin juna-asemalla odottamassa junaa. Lunta sateli silleen hiljaksiin niinkun kaikissa tunnelmallisissa kohtauksissa leffoissa ja kirjoissa, ei tuullut yhtään eikä ollut erityisen kylmäkään. Kohta viereeni käveli vanhempi pariskunta noin kymmenvuotiaan pojan kanssa ja mies, luultavasti pojan ukki selosti kauniaisten historiasta. Poika kyseli innoissan ympäröivistä rakennuksista ja mies osasi melkeen kaikista kertoa, että milloin ja mitä varten ne on rakennettu. Sitten kello loi kymmenen ja kirkko soitti kelloja. Kaikki tämä yhteensä, sekä kauniaisten vanha asemarakennus teki hetkestä todella kauniin ja ajattelin että tämmöistä elämän pitääkin olla. Rauhallisia ja hiljaisia hetkiä, joissa vanhemmat kertoo nuoremmilleen asioita, joita he voivat taas kertoa eteenpäin, rauhallinen lumisade sekä kirkonkellot.

Pari päivää sitten menin hissiin ja painoin ensimmäisen kerroksen nappia. Hissi tömähti paikalleen ja avasin oven, joka tuntui aukeavan kuin itsestään. Näin tytön ja kiljuin. Tyttökin kiljui. Aloimme molemmat nauramaan ja totesin, ettei täällä ikinä törmää kehenkään ja aina pelästyy yhtä paljon. Tyttö totesi samaa ja toivotimme hyvää päivänjatkoa.

Viime viikolla bussiin nousi samalta pysäkiltä kanssani siistiin takkiin pukeutunut mies, jolla oli hieman sekaiset hiukset, proteiinipillimehu toisessa ja hauska neliön muotoinen salkku toisessa kädessä. Hän istui bussissa taakseni ja pian huomasin hänen puhuvan puhelimessa. Hän keskustelu luomukahvista ja siitä, mikä oikeasti nyt onkaan kallista kun ruvetaan suhteuttemaan asioita. Hän piti pienen puhelimensa akunkestosta, jota oli viimeksi ladannut neljä päivää sitten ja edelleen akku näytti puolta. Yleensä en kauan edes tiedosta muiden ihmisten puhelinkeskusteluja bussissa, mutta tämän miehen ääni, puhetyyli ja tapa joilla hän asioita puhui oli jotenkin todella mielenkiintoinen ja miellyttävä. Juuri ennenkun jäin pois bussista, hän totesi puhelimeen, että miten paremmin bussimatkan voisi käyttää kun puhumalla tyttöystävänsä kanssa, jonka jälkeen hän puhui tälle tyttöystävälleen niin kauniisti, että olin iloinen kun sellaisia ihmisiä on vielä olemassa. Jos olisin hieman rohkeampi ja olisin ollut bussissa hieman kauemmin, olisin ehkä kiittänyt häntä ihan vaan siitä, että on sellainen kun on.

Eilen bussipysäkillä istui humalainen mies, joka jutteli kovaan ääneen puhelimeensa. Puhelu loppui ja mies tuli kysymään minulta, että meneekö tästä bussia leppävaaraan ja milloin sellainen menee. Sanoin että tästä menee usea bussi, mutten tiedä monelta kun en ole itse menossa leppävaaraan. Mies kiitti ja kertoi ettei halunnut olla mitenkään häiriöksi eikä haitaksi, että hän halusi vaan kysyä. Sitten hän selosti etteivät he (humalaiset? alkoholistit?) ikinä halua kenellekään mitään pahaa, pelkästään hyvää, mutta kun on niin vähän juttuseuraa niin aina haluaisi jutella kaikkien kanssa. Hän haki lonkerotölkkinsä bussipysäkin penkiltä, ja tuli juttelemaan kanssani. Hän totesi ettei ole mikään alkoholisti kun kävi saunassakin eilen ja vaihtoi vaatteet ja on vaan tuo vappu jäänyt päälle eikä lonkero ole edes alkoholia. Hän oli matkalla pubiin, mutta kuulemma vain terassille tapaamaan ystäviä, joiden kanssa välit olivat menneet viideksi vuodeksi kun olivat ryypänneet ja oli tullut sanottua vähän pahasti, joten onhan se hyvä asia nyt viiden vuoden jälkeen mennä terassille vähän ottamaan vanhojen kavereiden kanssa. Bussini tuli, ja kerroin miehellä hänen pääsevän sillä kauniaisiin, josta hän voi ottaa junan leppävaaraan. Mies oli kiitollinen kun kerroin tämän ja tuli kanssani bussiin. Bussissa hän vielä selittä ettei ollut ikinä lyönyt ketään, koska äiti oli opettanut, että se joka riidassa äänensä korottaa tai nyrkkinsä nostaa, on jo hävinnyt. Sanoin että se on viisas neuvo. Pysäkkini lähestyi, joten toivotin hänelle hyvät päivänjatkot. Hän sanoi vielä, että toivottavasti tulee lämmin kesä ja sanoin että toivon samaa ja nousin bussista.

Olin lääkärissä hakemassa sairaslomaa kuumeflunssani takia. Lääkäri ei kysynyt muuta kuin työnantajan jolle todistus tulee sekä että tuuleeko ulkona vielä paljon. Istuin lääkärin huoneessa korkeintaan kolme minuuttia ja kävelin ulos sairaslomatodistuksen kanssa.

Erittäin monesti kun olen kävellyt kotoonta kauppaan tai bussipysäkille, naapuritalon ovella tupakoi sama mies. Aamulla seitsemältä, illalla kahdeksalta, päivällä kello kaksi. Tuntuu että se mies tupakoi aina.