Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoruus. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Politiikka-asiaa

Hei olen Eveliina ja olin aika vanha ennenkun aloin oikeasti kiinnostumaan mistään politiikkaan liittyvästä. Pidin aikamoisen turhana, että tyyppejä istuu jossain päättämässä kaikkien asioita ja pidin järkevänpänä vaihtoehtona kansanäänestystä, jossa jokainen saisi päättää. Noh, vanhemmaksi tullessa totesin, että ne päättäjät oikeasti tietää asioita ja on ottanu selvää, päätöksiä valmistellaan ja niistä keskustellaan paljon.

Mitä siitäkin tulisi, jos ne perusjannut joita meillä kyllä riittää äänestysikäisiä, sanoo ettei vanhuksille tartte antaa mun rahoja kun ei mun omatkaan isovanhemmat oo missään palvelukodissa perkele! En varmasti maksa siitä että jotkut käyttää busssia kun mulla on auto! No en kyllä maksa mistään suomalaisesta ruoasta jos saan mäkkäristä halvemmalla! jne jne ja sitten näitten jannujen mukaan yhteiskunta pyörisi?

Haluun luottaa siihen, että politiikassa olevat ihmiset, jotka päättää meidän puolesta, ajattelevat muuta kuin itseään. Jotta voin parhaiten vaikuttaa siihen että näin on, mun täytyy äänestää. Ensimmäisen kerran äänestin, koska iskä sano että se on mun perusoikeus ja se täytyy käyttää. Jossei äänestä, ei voi valittaa. Ensiksi äänestin jotain, jolla oli kivoimmat hiukset. Sitten kaksi kertaa peräkkäin tuttua tyyppiä, jonka tiesin olevan fiksu. Sen jälkeen tein oikein vaalikoneita ja tutustuin ehdokkaisiin sitä kautta, selasin nettisivuja ja luin heidän ajatuksiaan. Viime presidentinvaaleissa olin jo niin kiinnostunut, että hyppäsin innoissani teeveen eteen kun vaalitentti alkoi.

Nyt on kunnallisvaalit ja olen taas kiinnostunut ja niin sekaantunut koko soppaan, että minulla on ehdokas jonka puolesta haluan puhua. Normaalisti olen valinnut ehdokkaan ja kertonut siitä muille jos joku on kysynyt, mutta nyt minulla on ehdokas, jonka tiedän olevan fiksu ja hänellä on kokemusta oikeasti elämästä ja erilaisista ihmisistä. Tiedän, että hänellä on kiinnostusta oikeasti koittaa muuttaa asioita parempaan ja mikä tärkeintä, tiedän että hänellä on erittäin suuri sydän. Mun mielestä politiikassa ei oikeasti muuta tarvittaiskaan kun suuri sydän ja vähän fiksuutta, jotta ymmärtää tarpeeksi laajasti asiat joita ajaa.

Mun ehdokas on Espoon Vihreiden numero 398 eli Ville Lappalainen. Oon tähän mennessä aina äänestänyt vihreitä, eikä tarvinnut tehdä poikkeusta. Voin samalla kertoa, että olisin äänestänyt Villeä melkeen puolueesta riippumatta. Ville ajaa lasten ja nuorten asioita sekä haluaisi parantaa joukkoliikennettä, eli lähinnä alentaa hintoja ja parantaa poikittaisliikennettä, että kulkeminen olisi helpompaa.

Joukkoliikenne aiheesta sanon vaan sen, että itse en osaa autoa ajaa ja julkisilla kuljen ja kyllähän kaikki tietää että julkisten hinnat on ihan naurettavia jos et nyt satu olemaan opiskelija! Yksityisautoilu alkaa olemaan jo kannattavampaa, joten vikaa löytyy! Aika vihreäksi kasvatettuna ihmisenä haluaisin, että kaikille olisi mahdollisuus käyttää julkista liikennettä. Nyt se ei ole niin ja se on surullista. Tiedostan että Espoo on alue, jossa joillain on vain pakko olla se oma auto, ja melkeempä pakko sitä myös jokapäivä yksin ajaa töihin tai jonnekin, jonne julkiset eivät kunnolla kulje, mutta täällä on myös niin paljon niitä, joille se oma auto on vaan se pinttynyt tapa kulkea, vaikka julkisillakin pääsisi. En kyllä syytä yhtään pinttynyttä yksityisautoilijaa olla vaihtamatta julkisiin näillä hinnoilla. Johan esim. sillä kuukauden seutuajalla aikuinen ostelee ihan hyvän aikaa bensaa! Itse olin vuoden lukion loputtua ihan normaalina aikuisena liikenteessä ja kyllä mietin aina pari kertaa että kehtaako sitä viikonloppuna lähteä elokuviin, kun matkoista saa maksaa saman verran kuin itse leffasta... Espoo ja koko Suomi on niin harvaan asuttua loppupeleissä, että antakaa meidän pliis kulkea ilman, että se perus kulkeminen pitäisi oikeasti budjetoida!

Lapset ja nuoret ei ole mikään symppisäänien kosiskelulupaus, vaan palo asiaan on aito ja ihan puolueettomasti voin sanoa, että ennenkun Villeä oikeasti edes tunsin, selitin kaverilleni miten Ville on paras nuorisotyöntekijä, jonka olen koskaan tavannut. Ja olen tavannut oikeasti monia ja työskennellyt monien ja todella hyvien kanssa, mutta Ville vie silti voiton. Parhaan hänestä tekee se että hän puhuu nuorten kieltä nimenomaan nuorille ja häntä on helppo lähestyä ja hänelle on helppo kertoa mitä vain. Tämän lisäksi Ville ymmärtää nuoria ja osaa samaistua heihin ja heidän ongelmiinsa ja mikä parasta, hän osaa muovata nämä aikuistenkin ymmärrettävään muotoon! Uskon että ketju: nuori-ville-päättäjät ei voi epäonnistua, jos sille annetaan mahdollisuus! Olen seurannut Villen työtä vierestä nuorisotyöntekijänä nyt jo reilun vuoden ja voin sanoa, että myöskään tunnollisempaa työntekijää saa hakea. Mihin Ville ryhtyy niin se tehdään ja kunnolla! Ville ei jätä mitään puolitiehen ja tekee töitä (myös työajan ulkopuolella ainakin suunnittelumielessä ja paljon!), jotta nuoret saisivat mahdollisimman parasta kohtelua. Ville on innovatiivinen ja imee ideoita jokapuolelta. Vähän väliä saa kuulla jostain uusista ideoista, joita hän haluaisi toteuttaa. Mun mielestä nuoret tarvitsee nimenomaan ihmistä joka ymmärtää heitä, eikä ihmistä, joka muistaa kuinka itse oli nuori. Asiat muuttuu, trendit muuttuu, joten on tärkeää, että on ihminen joka pysyy koko ajan kärryillä ammattinsa takia.

Haluun lisätä vielä yhden oman huomion. Ville on yksi eläinrakkaimmista ihmisistä joihin oon koskaan törmänny, eli kaikki te muut eläimiärakastavat ihmiset, tässä olisi yksi hyvä ehdokas! Oon oikeesti sitä mieltä, että jos ihminen rakastaa eläimiä niin se ei voi missään nimessä olla paha! Samoin olen sitä mieltä, että jos ihminen ei kykene tuntemaan empatiaa eläintä kohtaan, joka on viaton niin miten sitten ihmistä joka ei todellakaan ole? Tutkikaa siis ehdokkaanne ja äänestäkää niitä eläinrakkaita!

Noh, mitä muuta sitä sanoisi. Jos asut Espoossa ja haluat äänestää jotakuta, joka on oikeasti normaalin ihmisen puolella ja joka oikeasti ymmärtää ihmistä ja jota ei tarvitse yhtään pelätä lähestyä, oli ongelma mikä tahansa, niin ota numero 398 omaksesi. Voin vannoa ettei voi olla huono valinta! Tässä vielä linkki Villen blogiin, jos joku sen tuolta alusta missasi. Jos olet jostain muusta kunnasta kun Espoosta taikka liian nuori äänestämään, mutta innostuit tästä tai Villestä, voit käydä tykkäämässä facebookissa. Se antaa Villelle lisää näkyvyyttä, joka on tietenkin plussaa!

Haluan laittaa tähän vielä kuvan, jotta henkilöllä josta tekstissä puhutaan olisi kasvot!



tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Töitä ja löhöilyä!



Tässä vähän taustamusaa. Olen jostain syystä alakanut pitämään konemusasta ja mielestäni tämä on aivan mahtava taustabiisi pyöräilyyn, bussissa istumiseen, unelmointiin ja miksei sitten bloginlukemiseen.

Nyt on käynyt niin, että päivät menee nykyään niin, että: herään, oon koneella (tää vaihe on nyt meneillään), meen töihin, tuun töistä, syön iltapalaa ja kattelen telkkaria ja sit meen nukkumaan. Mua vähän ärsyttää tällänen, mut ehkä mä onnistun rikkoo tän järjestyksen kohta. Oon kovasti yrittäny nyt aina änkee kuntosalia tonne johonki väliin, mut ei sekää oo kauheen hyvin onnistunu, koska oon tottunu käymää illalla salilla ja nykyää illalla on töitä tai sit oon töiden jälkeen niin väsyny, etten jaksa mennä enää. Mulla oli tässä vielä kuukaus sitten tarkotuksen käydä aina joka toinen päivä salilla ja se onnistuki tosi hyvin ennen töiden alkua. Nyt se on sitte menny ihan miten sattuu. Jos olisin onnistunu alottaa sen capoeiran niin se ois ollu mukava virkistävä lisä näihin tylsiin viikkoihin. Kaiken lisäks kaikilla kavereillaki on töitä, niin on tosi hankala niitäkään enää nähdä. No ainaki saan rahaa, jolla voin sit lähtee matkalle, ku intti on ohi. :)

Rahasta puheen ol
len. Sain pitkästä aikaa itselleni rahaa viime viikon maanantaina ja niinkuin jo (muistaakseni) kirjotinki, niin niistä on menny ny reilusti yli puolet. Velkoihin niistä nyt meni se puolet ja nyt oon käyttäny noita rahoja aika hyvin muutenki. Rahaa meni mm. viime viikon keskiviikkona, ku oltiin Even kanssa shoppailemassa mulle vaatteita. :D Sieltä Eve lähes pakotti mut ostamaan sellasen lilan paidan (vasemmalla), jonka sit ostinki ja onha se nyt ihan kivan näkönen vaikka aluks vähän vieroksuinki tätä mulle uutta väriä. Ostin sieltä myös sellasen hauskan oliivinvihreän t-paidan, jossa on pinkillä jotain tekstiä. Niin ja sitten t-paitojen lisäks ostin sellasen hauska tosi paksun hupparin, joka on just sellanen mökkihuppari jossa ei tuu ihan heti kylmä ja se on niin iso et se ei varmasti hierrä mistään. :D

Tykkäsin tosi paljon näistä vaatteista, koska nää kaikki oli jollain tavalla uusia vaatteita mulle, esim. ei mulla aikasemmin oo pinkkiä ollu vaatteissa, saatika sitten lilaa. Jotta tää ei nyt ihan vaate blogiksi muuttuis, ni vaihdan aihetta. ;D Mun alkoholilakko on onnistunu ihan hyvin tähän mennessä, ensimmäinen viikonloppu on jo takana ja vielä on muutama edessä. Kauhukseni kuulin, että santtu ystäväni synttärit ovat 7.11. joten se on juuri ennen loppua ja itsehillintäni joutuu nyt todellakin koetukselle, mutta yritän pysyä tällä linjalla. Viimeviikonloppuna oli hauskaa, kun olin kavereiden kanssa jossain Games We Play-messuilla, joka oli ihan kiva. Ei se nyt mikää ihmeellinen ollu, mutta oli hauskaa pelata hold 'emiä ihan turnauksessa ja sit sieltä sai ilmatteeks sipsejä ja suklaakultakolikoita. :o Sen jälkeen katottiin Planet Terror, joka oli muuten aivan mahtava leffa. Suosittelen katsomaan, nimittäin luvassa on juuri sitä mitä se kansikuva lupaa. :D

Niin ja sitten vielä töistä. Nyt alkaa jo vähän ottamaan päästä toi kassalla kyykkiminen. Tossa duunissa huomaa, kuinka oikeesti harmaata porukkaa me suomalaiset ollaan. En yhtään yleistä, en. En kyllä voi sanoa, että yhtään parempi ite oisin, kyllä aika usein itekki on mieli mustana. Hupaisa päivä näin jälkeen päin oli perjantai. Sillon ajattelin, että kyllä mä nyt ennen töitä ehdin hyvin kuntosalilla käymään. No sitten lähdin sinne ja varasin jopa tunnin aikaa suihkussa käymiseen ja lähtemiseen töihin, jotta en varmasti myöhästyisi, kuten tiistaina meinasin. No sitten, suihkusta tullessa huomasin, että aika alkaa olla jo kortilla joten pistin vipinää kinttuihin ja sainkin itteni ulos talosta 10 min ennen dösän lähtöä. Sitten tättädää, muistinki että mullahan ei ole dösärahaa, joten pyöräilin äkkiä viereiseen kauppaan nostamaan rahaa. No siinä automaatilla oli sitten joku hyypiö, joka ei syystä tai toisesta onnitunu ensimmäisellä kertaa tehtävässään ja siinä sitten hurahti aikaa ja kun sain vihdoin hankittua rahat lähdin kiireellä pyöräilemään kilpaa ajan kanssa, mutta en silti onnistunut ehtimään dösään vaan jatkoin sitten pyöräilyä töihin. Ihme kyllä saavuin sinne ennen dösää, mutta hiestä märkänä ja silti hieman myöhässä. Töissä huomasin, että edellisenpäivän kassaero oli 63 euroa? :D Olin aika järkyttyny tosta ja koko ajan ennen ensimmäistä taukoa olin kassalla ihan ajatuksissani, ku mietin koko ajan miten se on mahdollista. Tauon koittaessa huomasinki, että siellä alhaalla oli teksti: "Korjaus edelliselle päivälle, tod. +-0 e." ja se oli huojentavaa. :D

No nyt tuli taas iha liikaa tekstiä, enkä viitti enempää löpistä, koska niinku Even sisko mainitsiki, niin ehkä meiän tekstit on vähän liian pitkiä. Mainitsemisen arvoinen asia on ehkä, että nyt alan taas vähän harjottelee piirtämistä jos vaikka osaisin joskus piirtääkkin jotain. Jos saan joskus jotain kivaa aikaseksi niin postaan tänne, mikäli työn ohella ehdin :(

Heippa vain ja kirjottelen myöhemmin sitten lisää. :)

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Heinäpaalit

Hei taasen, mut jopa ajettiin kirjottelemaan uutta postausta, koska Jonttu haluaa epätoivoisesti kirjottaa uudelleen, ja mietittiin et pyritään kirjottelee vuorotellen. Ärsyttävää, tulee koko aika virheitä, koska mun vasemmankäden etusormessa on laastari, joka yllättävän paljon häiritsee tätä kirjotushommaa. Mut en viiti ottaa sitä poiskaan kun vasta äsken laitoin. Ei kannata repiä ihoa sormesta ;(. Jussi niin mulle aina sanoo, mut en ikinä usko ;(. En siis välttämättä jaksa kokonaan tätä oikolukea läpi sitten lopuksi, joten virheitä saattaa olla.






Tänään sain viimein työsopimuksen, jee! Se kylläkin kestää vaan tän viikon loppuun, jonka jälkeen teen uuden sopimuksen, koska siirryn ohjaajasta avustajaksi ja lastenliitolta espoonkaupungille. Työtuntei mulla on silleensä aika vähäsen, mutta ehkä mä kerkiin vielä tässä elämässä tehä töitä kyllästymiseen asti, joten kai tää on ihan okei. Saan mä kuitenkin sen verta rahaa, että voisin muuttaa poies kotoonta ja tulisin jopa toimeen :D. Toisaalta taas mun elämässä nyt ei sinäänsä muuta ole kun tämä työ, joten aikaa ja energiaa olisi työskennellä enemmänkin. Mutta ehkä sitten tosiaan saan aikaseks tutkii tätä kahvilaprojektia ja sen toteuttamista ja ehkä toteuttaa itteäni taiteilemalla, ikinä kun en saa aikaseks mitään paperille asti. Kauheesti hutsittais myös opetella soittaa sitä pianoa, eikö nyt joku vois mua opastaa vähäsen? Semmonen asia tuli kanssa mieleen, että kun mun elämästä lähtee ihmisiä inttiin tammikuussa, ja jotkut ihmiset on jo lähteny muualle ja lähtee kohta, joten sitten mulla vasta oiskin aikaa vaan tehä töitä! Ehkä kehitän tähän jotain sivujuttua, jota tehdä. Niiin, työhön, rahaan ja tommoseen liittyen voisin kertoo et oon lähetelly vähän kiinnostuksenosoittavia sähköpostiviestejä muutamasta asunnosta ja käyn ehkä tällä viikolla yhtä kattomassa!






Koska ihmiset ainakin tykkää pitää semmosia muotiblogeja, niin aattelin aamulla ottaa kuvan sen hetkisestä vaatetuksesta siltä varalta, että jaksaisin tänään kirjoitella merkinnän ja voisin itse kokeilla miltä tuntuu kertoa vaatteista :D. Vaatetus mua kuitenkin kiinnostaa ja varsinkin vaatekappaleiden löytäminen halvalla!






Kuvassa päällä siis tuommoiset mustat housut, jotka olen ostanut kirpputorilta kolmella viiva viidellä eurolla, en nyt muista tarkasti, mutta sopivat mun jalkaan aivan täydellisesti! Mekkojuttutunikan oon kans repässy kirpparilta ja makso muistaakseni kolme euroa ja tuo bolerohomma on siskon ja sen ostama, joten en tiedä sen hinnasta kyllä mitään, mutta siskon tuntien ei varmasti ollut kovin kallis. Tämän lisäksi asuuni kuului hopeinen riipus, joka kuuta esittää, kahdet rukoushelmet ja kahdet ruskeansävyiset helmet vasemmassa ranteessa, jotka ovat kaikki ripareilta peräisin, ruskea ihana laukku, joka maksoi vitosen muistaakseni kirpparilla, jännän värinen, kai vihreä takki, joka maksoi viitosen kirpparilla, sekä mummin naapurin tekemä beige huivi! Kun tulin töistä/puistosta takaisin, huivi vaihtui keltaiseen iiiisooon huiviin, joka maksoi 50senttiä kirpparilla. Eli ei mulla kallista tavaraa ole päällä ollut! Ainiin, oli myös kaksi euroa maksaneet maastokuvioiset kenkuliinit. Olisin voinut tietty kuvailla kaikki ja tehdä tänne oikein gallerian, mut niin paljon intoa ei kyllä löydy tähän 'muotiblogi' hommaan :D. Ehkä joskus. PS. huone kuvassa ei ole omani. PPS. kamerakin on siskon ja ajattelin itse ostaa jonkun tosi kätsyn pokkarin, koska tässä talossa ei oo oikein yhtäkään käyttökelposta pokkaria!



Tää alkaa kohta olla jo tarpeeks pitkä merkintä, mutta kerron vielä, että Jonttu sai tänään kyllä aika täydet poikaystäväpisteet! Se tekstas mulle töihin että tänään aliasta pihalla hieno ilma jee, tai jotain tonne päin, johon vastasin jotain päläpälä joojoo kellonaika ja silleen ja sit mainitsin, että vois tehä mulle eväsleivän, ettei tartte heti lähtee syömään, koska mä en töissä kerkii oikein syyä, kuhan vaan napsia jotakin pientä suuhun. NOH, sitten Jonttu tuli ja mentiin nurtsille ja se anto mulle ruisleivän namnam ja siel oli välissä kurkkuu ja salaattii ja meetvurstia ja tolleen ja sit se toi mulle vielä appelsiinimehuukin! Niin ja taas peeäs, Jonttu ei ole poikaystäväni, mutta voin silti antaa sille poikaystäväpisteitä :D. Voisin kanssa kertoa, että Jontulle on kovasti haussa semmonen ihana tyttö, siis oikeesti ihanin, joka rakastais sitä aina, että jos tää jonkun silmään osuu ja luulee olevansa ihana tyttö, niin hakemuksia otetaan vastaan :DD.






Juteltiin tänään, et vähän ois siistiä semmonen kahvila paksun puun sisässä, puukahvila, jossa ois monta pyöreetä kerrosta! :D Ihmiset tulis ympäri maailmaa sinne juomaan teetä puun sisään. Puhuttiin kans EA Landista, joka oli semmonen sims ykkösen grafiikoilla pelaava netti'rooli'peli, jossa tehtiin simsukkeli ja sillä sitten käytiin töissä ja kehitettiin sitä sun muuta ja pysty sit ostaa tontin ja rakentaa talon ja silleen. Sitä pelailtiin ja se oli just hauskaa ja Jonttu sano et ois sinne voinu tehä kahvilan :DD.






Ainiiin! Totta, mun otsikko! Siitä piti kertoa. Otsikko on siis hyvin surullinen, kuten juttukin sen takana ;(. Matkustelin tossa viime viikolla töihin bussilla ja näin joka päivä yhellä pellolla tässä ihan lähellä ihania heinäpaaleja hirveesti vierekkäin ja sekasin sielä pitkin peltoa ja mietin innoissani et tonne mä kyllä meen koirien kanssa juoksentelemaan ja ottaa vaikka vähän kuviakin. Noh, viime viikko oli sitten erittäin kiireinen ja viikonloppu myös ja sitten kun viime maanantaina bussilla ajoin ja odotin et jeee, kohta heinäpaaleja niin joudunkin kokemaan karvaan pettymyksen huomatessani että heinäpaalit oli viety jo pois, NOOOOU! ;(. Tuola vähän kauempana on kyllä iso kasa heinäpaaleja, että voisin kyllä sielä käydä, muttei kasa heinäpaaleja oo puolikskaan niin kivaa kun heinäpaaleja pitkin peltoa semmosessa kellertävän oranssihtavan punertavassa ilta-auringossa.



Vielä yksi video niinkun musiikkisuosituksena tälle päivälle, itse video on mukavan värinen ja näköinen ja siitä voisi vaikka ammentaa ideoita kahvilan sisustukseen. Eli tässä siis tuleee:




Mistähän löytyis joku semmonen mukava esittelykysely joka voitais molemmat täyttää tänne? Sit mietin kanssa, että millonhan vois mainostaa tätä blogia jossakin, jos joku vaikka haluis alkaa lueskelee meiän höpötyksiä :D. Ollaan kuitenkin molemmat ihan mielenkiintosia ihmisiä, et varmaan ihan mukavaa meihin ois jokaisen tutustuu, hehee :D.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...