En tiiä oonko täällä jo monestikin paasannu tästä samasta aiheesta, mut ainakin normaalissa elämässä valitan tästä useinkin :D. Elikkäs siis tää terveiden ihmisten yltiömäinen laihdutus ja muu kiinteytysinnostus, ihan kun muuten ei elämää voisi elää, jollei nyt saa sitä puolta kiloa pois toisesta reidestä tai niitä aivan luonnollisia vatsamakkaroita pois. Surullisinta on keväisin ja kesäisin lukea tyttöjen kirjotuksia siitä, miten pitää nyt kovasti treenata ja tarkkailla syömisiään, jotta pääse rannalle. WHAT ei siellä ole mitään rakoja joista pitää mahtua, jotta sinne saa tulla.
Joulu lähestyy ja taas saa lukea kuinka suklaata ei missään nimessä syödä tänä jouluna ja kinkut ja laatikot kierretään kaukaa. Miksi? Varsinkin jos niistä tykkää niin miksei niitä voi syödä. No siksi koska ollaan taas hulluja ja saatu päähän semmonen ajatus, että kelpaa vaan kokoa pienempänä tai vähemmillä makkaroilla. Joulun jälkeen sitten tottakai laihdutetaan ihan kunnolla, koska tuli sitten kuitenkin syötyä kaksi joulutorttua ja pian alkaakin taas se rantakuntoon-projekti.
Ite koitan aina elää tän loistavan vinkin mukaan, joka tässä kuvana vasemmalla killuu ja kehotan muitakin samaan!
Tottakai on ihmisiä jotka ajattelee siitä laihtumisesta ihan terveesti ja ehkä on tarvettakin terveyden takia laihtua, mutta aivan liikaa on ihmisiä, jotka tekee elämästään kurjaa poistaen monia asioita joista pitää, koska haluaa painoindeksin olevan lähellä alipainoa ja suurin osa elämästä pyörii vaan sen oman painon ja ulkomuodon ympärillä. Tietenkään sitä ajatusmaailmaa ei muuteta hetkessä, että vaan hyväksytään se oma ruho, mutta siihen olisi hyvä pyrkiä, jonka tavoitettuaan ehkä mahdollisia laihdutusprojekteja katselee jo paljon terveemmästä näkökulmasta ilman pakkomielteitä. On ihmisiä, jotka ovat tähän pystyneet ja uskon että jos osaa olla pakkomielteinen sen laihtumisen kanssa, voi myös omaksua paremman pakkomielteen tyytyä omaan kehoon ajan kanssa. Liikunta ja terveellinen ruokavalio on tottakai hyvä asia, mutta mikään ei saisi mennä pakkomielteiseksi eikä omia lempparisyömisiä pitäs kieltää vaan siksi, että kelpais yhteiskunnalle, poikaystävälle, kaveripiirille tai itselleen.
Nämä asiat on alkaneet kiinnostamaan, koska olin ennen itse alipainoinen, enkä tykännyt siitä. Nykyään olen noin puolessatoista vuodessa lihonnut noin 15kiloa ja näytän terveemmältä, mutta silti tähän uuteen kehoon on ollut vaikea tottua, koska olen koko aiemman elämäni ollut todella hentoinen. Oma kuva syöpyi päähän pienenä ja sitä on ollut vaikea hyväksyä isompana, vaikka näytänkin mielestäni paremmalta. Olen käynyt koko ajan pitkällistä projektia hyväksyä tätä kehoa ja tottua tähän isompaan kokoon ja on pistänyt vihaksi kun jotkut väittävät itseään ällöttäviksi valaiksi samoilla mitoilla kun itse olen. Näillä mitoilla hypin koko kesän bikineissä rannalla ihan tyytyväisenä, mutta sinnehän ne valaat kuuluukin, merelle!
<-- tää valas on 165cm pitkä ja painaa 65kiloa. Lähen tästä ostamaan suklaata ilman huonoa fiilistä ja salee syön jouluruokia ja PALJON reilun kuukauden päästä!
ps. voin kans kertoo että olo on varmasti parempi kun hyväksyy itsensä, vaikka se makkara sinne vatsaan jäisikin, kun että hulluna treenaa salilla ja kieltää kaiken hyvän itseltään ja huomaa koko ajan niitä uusia huonoja kohtia. Valitettavasti aika normaalia on myös se, ettei se tavoitepaino kuitenkaan sitten lopulta riitä ja kierre senkun jatkuu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, marraskuuta 18, 2013
torstaina, elokuuta 29, 2013
Median ihmeellinen maailma
Koska mul on edelleen tylsää ja oon kipeenä, päätin kirjottaa kaikista asioista, jotka mua nyt just ja lähiaikoina on ihmetyttäny tai ärsyttäny tässä sohvalla maatessa.
Ihan ekaks pääsee vaikka zalando, ensinnäkin ne ihan kamalat mainokset, jossa hullut naiset huutaa. Miks kukaan haluis ostaa vaatteitaan paikasta, josta noin hullut ihmiset ostaa? Toiseksi, miksi paikan nimi on zalando ja sen logo semmonen oranssi kolmio, jotka varsinkin yhdessä saa firman mainokset sopimaan yhteen niiden kaikkien ihanien ripuli-, närästys-, ummetus- sekä hiivasienimainosten joukkoon. Tai ehkä zalando vaikuttaa sittenkin päänsärkylääkkeeltä. Muttei ainakaan nettivaatekaupalta.
Tokaks lidl. Ennen ne mainokset oli ihan semmosia sulosia, kesti kyllä toista vuotta per mainos, mutta nykyään ne on ensinnäkin äärettömän pitkiä sekä äärettömän ärsyttäviä! Varsinkin se mies, menis sit ite vaikka k-kauppaan jos ärsyttää ja pitäs päänsä kiinni. Ja miks lidl ois varastanu sen mummon porkkanat ja salee sen mummo enää kasvattaa porkkanoita kun toi mieskin on jo siinä iässä että sen mummo tuskin on ees hengissä, joten mistä lidl sais sen mummon porkkanoita enää?
Mainoksia näköjään riittää mut se mikälie bepanthen-mainos! Siin se lapsi kysyy sen äitiltä et miks sen käsi on punanen ja äiti vastaa, että koska sitä kutittaa. Mitää, ei kutinasta tule punaseksi, vaan ehkä siitä, että se on raapinu sitä kohtaa, koska sitä kutittaa. Tai koska siihen on pistäny joku ötökkä niin se on punanen. Mut ei vaan siitä, että ihoa kutittaa tule mikään punaseksi. Vitsit mua on ärsyttäny tää jo kauan :D. Voisko joku esikatsella nää mainokset niitten epäloogisuuksien vuoksi? :D
(boikotoin k-kauppoja kaks viikkoo sen marja lisa-mainoksen takia... miks myös seppo taalasmaa on nykyään ihan jokasessa mainoksessa? Kuoliks se salkkareissa vai mitä?)
Jotkut Tositeeveet vielä kuten vaikka se amis-juttu. Ketä kiinnostaa mitä entiset amissit tekee? Kiinnostuin et ohhoh amisseista ohjelmaa ja petyin kun se kertokin vaan niistä, jotka ei enää ole amisseja. Ja joku kaksi julkkista ja yhdet häät, waaat kuka nyt oikeesti haluu et jotkut suomen turhempaakin turhemmat julkkikset järjestää sun häät ja varmaan tahalteen myös viihteellisesti niin päin honkia, että draamaa varmasti tulee TAI kaiken kunkku eli julkkis-bb! Kuka jaksaa kattoo niitä samoja turhia julkkiksia, jotka on jo kaikissa muissakin tositeeveissä. Mutta silti pyhästi lupaan että jos tuksu siellä on niin salee katon ainakin vähän! Ja mä siis oon suuri tositeeveen ystävä ja tykkään mm. niistä mustalaisohjelmista ja OCn täydellisistä naisista! Ohjelmista viel sen verran, että vaikka Jamie Oliverista tykkäänkin hurjasti, niin pitääkö sitä tulla kolmelta kanavalta samaan aikaan?
Plus vielä media, ihmiset, juntit, kaikki :D. Oikeesti miksei Arhinmäki saa olla tykkäämättä Cheekistä ja miks Cheekin äiti alkaa itkee jos Arhinmäki ei tykkää sen pojan musiikista? Miks Tarja Halonen ei saa dyykkaa jos se haluu? Miks Madventuresit ei saa mainostaa kirkkoon liittymistä? Miks kaikesta pitää aina vetää herne nenään :D.

perjantaina, huhtikuuta 05, 2013
Vaa'at kaivoon!
Rupesin tossa palauttavalla kävelylenkillä miettimään et miten turha kapistus semmoinen vaaka on kotitalouksissa, jolla pystyy punnitsemaan ihmisen. Suurimmaksi osin siitä on vaan haittaa varsinkin naisväestölle. Rupesin miettimään, että kuinka älyttömän idioottimaista on tuijotella sitä vaakalukua ja miten vanhanaikaista ja tyhmää on yhä edelleen olla siinä harhaluulossa, että ihmisille olisi olemassa joku tietty ideaalipaino tai että jos ollaan nähty joku aivan hurmaava ihminen, joka sattuu olemaan itseään 10cm lyhkäsempi ja ilmottaa painokseen kymmenen kiloo vähemmän kun itellä, niin aletaan heti ajattelemaan että itsekin olen kaunis kun painan saman verran. Haloo aivot peliin kiitos. Ei 178cm pitkä ihminen näytä hyvältä painaessaan saman verran kuin hoikka 152cm pitkä ihminen.
Sit puhutaan että kun laihdun vielä viisi kiloa niin sitten olen sopiva. Haloota taas, eihän sitä yhtään ees tiiä mistä se viis kiloo millonkin tippuu ja saattaa olla että vaikka se viis kiloo lähteekin, se naisen luonnollinen pikkupömppis joka kaikkia ällöttää, on silti paikallaan ja sitten asetetaan uusi viiden kilon tavoite. Miksi ylipäätään kukaan sanoo, että oon sitten hyvä kun oon laihtunu tän ja tän verran kiloissa? Miksei sanota, että pyrin nyt saamaan nämä löysät käsivarret kiinteämmiksi, tai laihdutan tämän pelastusrenkaan tästä pois tai tiivistän vähän tätä takapuolta pienempään kokooon. Eikö se nyt olisi paljon realistisempaa todeta ne ongelmakohdat, kuten esim reidet ja koittaa niille sitten tehdä jotain, kun todeta ongelmakohdat ja ylipäätään vaan koittaa laihduttaa viis kiloa ja juosta vaa'alla joka päivä.
Toisaalta tytöt on kyllä suurimmaksi osin suhteellisen vinksahtanutta ja sokeaa porukkaa mitä tulee omaan kroppaan ja ulkonäköön taikka sitten vaan äärimmäisen huomionhakusia, koska jokaisen mielestä se peilikuva on aina huono ja riittää paranneltavaa, joten ehkä sekään ei ole se paras keino normaalille tytölle kattoa vaan peiliin ja harrastaa liikuntaa ja kehonsa muokkaamista sen perusteella eikä vaa'an, mutta on se nyt parempi silti!
Yleisestikin ihmisten ja varsinkin suomalaisten pitäs muuttaa vähän tätä ajattelutapaa joka kieltää ittensä hyväksymisen ja kehumisen. Itestään ei vaan voi sanoo mitään hyvää ja ei ihme jos se kehonkuva muuttuu huonoksi, jos ihan vaan tavan vuoksi kavereiden kanssa kuorossa on itteensä läskiksi selluliittipyllyksi haukkunut peilin edessä monet vuodet.
Mua ylipäätään on aina ärsyttäny laihuuden ihannointi, koska oon ite ollu semmonen luuranko et kylkiluut näkyy koko ajan ja reisien väliin mahtuis vielä kolmas reisi ja kädetkin näyttää enemmän tikuilta kun käsiltä, enkä oo tuntenu olooni kovin hyväksi. Käytin isompia vaatteita lähinnä siksi, etten halunnu näyttää että olen laiha. Painoindexit näytti alipainoa ja terkkarit sano että söisit joskus. Todellisuudessa söin kyllä ja paljon söinkin mutten vaan lihonut millään. Ärsytti kun monet samankokoset kun minä, sano että kauhee pömppis ja pitäs laihtuu ainakin viis kiloo kun ite katoin niitä ja näin yhtä laihan tikkusen kun itekin ja ite oisin halunnu niitä kiloja lisää. Sisko sano, että rupee harrastaa liikuntaa niin saat edes lihaksia, mutten uskaltanu kun kammosin että se vähäkin rasva jota viel oli, ois kaikonnu. Plus että oon patalaiska ja liikunta vaatii tekemistä.
Viimesen vuoden aikana oon lihonu kymmenen kiloa luultavasti e-pillereiden vuoksi ja ensimmäisen viiden kilon jälkeen sisko totes että näytän hyvältä kun mulla on jalatkin. Tissit kasvo, lantioon tuli pyöreyttä ja tunsin oloni paremmaksi. Tuntuu tosi absurdilta että nyt samankokoiset kun minä, valittaa miten läskejä ovat ja toiset saattavat vielä antaa laihdutusvinkkejä ja kannustaa laihduttamiseen, miksi jos ihminen on terve? Tuntuu niin oudolta että tämä muoto, jossa olen terve ja ihan normaali on niin monen mielestä läski ja pakko laihduttaa.
Ylipäätään se oma kehonkuva ja siihen tyytyväisyys on kaikinpuolin kyllä ihan omassa päässä eikä vaa'alla tai mittanauhoissa. Kesäkunto ei ole vaakaluku vaan ajatus päässä. Miksi kaikki aina alkaa laihduttamaan, jotta uskaltautuisi rannalle ja harrastamaan mehudiettejä sun muita, jotta kaikki turvottava neste häviäisi. Miksei kukaan ala "Minä näytän hyvältä"-kuurille, jossa olemattoman läskin poistreenaamisen sijaan menisi joka päivä peilin luo ja sanoisi että "Minä näytän hyvältä" ja käydä ostamassa ne näteimmät bikinit. Ei ne mustat jotka saa lantion näyttämään kapeammalta, vaan ne värikkäät ja kukkaiset, joita haluaisi käyttää jos näyttäisi samalta kun ne mallit telkkarissa.
En puhu sen puolesta, että on hyvä olla läski ja kaikkien läskien pitäisi olla ylpeä läskeistään, vaan sen puolesta, että on hyvä olla terve, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Fyysisesti terve ei ole sairaalloisen lihavai ja henkisesti terve ei ole se alipainon rajoilla hilluva tyttö, joka silti haluaa viisi kiloa pois.
Ei mulla muuta tänään.

perjantaina, lokakuuta 19, 2012
Nyt puhutaan seksistä!
Tai ainakin minä puhun.
Oon jo pidemmän aikaa halunnu kirjottaa jonkun mielipidetekstin tai jonkun tämmösen vähän asiapitosemman kuin vaan selostusta omista olotiloista ja suunnitelmista. Idea tähän aiheeseen lähti jo ajat sitten, kun kuulin taas yhden tarinan tytöstä, jonka harrastus on paneskella vähän kaikkea kännissä ja ehkäsystä ei oo tietoakaan. Mua pistää tämmöset aina enemmän ja vähemmän suututtamaan, koska:
Kohta yksi: tyttö itse. Yleensä näissä tarinoissa on olennaista se, ettei sitten normaalit ihmissuhteet ota onnistuakseen tai ettei ylipäänsä selvinpäin hirveästi vietetä aikaa vastakkaisen sukupuolen seurassa. Tulee vaan mieleen, että missä vika? Itsetunnossa? Hakee läheisyyttä ja hyväksyntää sitten keinolla millä hyvänsä? Tottakai pojat tykkää tytöstä, joka antaa aina? Onko halu päästä jonkun sänkyyn ja jonkun lähelle niin suuri, ettei viitsitä kysellä niitä kondomeja, koska pelätään että tilanne meni siinä ja kamala torjunta tulee, tai ollaan niin humalassa ettei edes tule mieleen. Vai onko tietämys sukupuolitaudeista niin pieni, ettei uskota sen osuvan omalle kohdalle. Kohdassa yksi suututtaa se, että tytöllä ei selkeesti ole kaikki kohdallaan ja toiminta on oikeastaan jopa itsetuhoista. Lisäksi seksuaalisuus on oikeasti niin herkkä ja henkilökohtainen asia, että siitä traumatisoitumalla tai sen sekottamalla traumoihin, voi saada pahimmillaan aikaan ylipäätään läheisyysongelman tai ettei välttämättä ole kykenevä koskaan elämässään hyvään seksiin tai tuntemaan seksuaalisuutta luonnolliseksi asiaksi.
Kohta kaksi: tytön partnerit. Jos tapana on usein vetää pää täyteen ja hakea mies baarista sekä unohtaa ehkäisy, on toiminta todella vastuutonta. Tottakai on molempien vastuu huolehtia ehkäisystä ja seksiä ei mielestäni pitäisi edes harrastaa, jossei ole niin rohkea taikka selvä, että pystyy ilmoittamaan: "Hei, minulla on tapana tehdä tätä vähintään kerran viikossa täysin tuntemattoman kanssa, enkä yleensä käytä ehkäisyä, joten minulla saattaa olla vaikka kaikki taudit, koska en myöskään uskalla/viitsi/jaksa käydä testeissä!" On vaan äärettömän vastuutonta edes harkita yhdenillan juttuja tuntemattomien kanssa, jos tietää että itsellään on mahdollisuus kantaa vaikka mitä. Vaikka käyttäisi siinä omien mahdollisten tautien kanssa kumia, niin silti monet kuitenkin harrastaa esim suuseksiä suojaamatta tai kumi voi hajota tai jos nyt vähän aikaa ilman ja lalalaa ja taudit senkun leviää.
Nykyään on niin in ja cool ja jee ja tosi cosmonaisen toimintaa, että miehet on vaan panoja ja seksiä saa jokainen itseään kunnioittava nainen saada silloin kun haluaa, ei tarvitse jumittaa parisuhteissa vaan baanalle vaan metsästämään komeimmat! Leffoissa ja sarjoissa harvoin näkee kumeja ja harvoin niitä myöskin mainitaan näissä cosmon trendikkäissä ja akrobaattisissa seksivinkeissä. En siis paheksu tämmöistä elämäntapaa, että vaikka olisi joka illalle uusi partneri JOS on niin rohkea, fiksu ja välittää itsestään ja toisista sen verran, että käyttää kumia AINA ja käy testeissä säännöllisin väliajoin. Jos voi olla varma, ettei itse kanna mitään, on mun mielestä aivan vapaa tekemään mitä lystää, kunhan tajuaa pitää tilanteen aina siinä, että voi olla varma. Tai jos oma keho ja terveys on ihan sama, niin silti on PAKKO välittää ainakin siitä toisesta ja kertoa sille se oma kanta ja oma kokemus. Ei voi tiedostaen asettaa toista oikeasti vaaralliseen asemaan, koska itseään ei oma terveys kiinnosta.
Haluaisin nuorille yläkouluihin, bussipysäkkimainoksiin, telkkariin, lääkäriin, kaikkialle enemmän tietoutta sukupuolitaudeista ja sukupuolitautitesteistä. Miten ne tarttuu, miten ne ei tartu ja miten pitää toimia, jotta on vastuullinen ihminen. Koska jos ihminen oikeasti tietää ja tiedostaa miten helposti ne tarttuu ja mitä ne voi aiheuttaa niin kuka niitä oikeasti itelleen haluaisi? Tai haluaisi aiheuttaa niitä toisille? Haluaisin uskoa, että jokainen välittää itsestään sen verran, että voisi ne kondomit ostaa tai hakea jostain! Jos ei kehtaa ostaa, tai hakea tai niitä partnerilleen ehdottaa, niin ei tosiaankaan ole valmis seksiinkään. Haluan myös väittää, että ihmisen olisi myös pakko välittää sen verran muista ihmisistä, että hankkii itselleen ehkäisyn. Seksi on vähintään kahden ihmisen homma, jolloin kaikista osapuolista on välitettävä edes siinä määrin, että se on turvallista kaikille!
Kun perusasiat on kunnossa, joista ensimmäinen on ehkäisy ja sen tuoma turvallisuus ja vastuullisuus, voidaan alkaa vasta miettimään sitä omaa henkistä puolta seksiin liittyen, onko itse valmis juuri tämän kumppanin kanssa.
Tämän kaiken lopuksi kerron, että turvallisesti ja oikean ihmisen kanssa seksi on erittäin ihana, yhdistävä, lämmin ja voimia antava asia ja olisi ihanaa, jos sitä voisi olla kaikille. Käykää pliis testeissä, siitä ei ihan hirveesti haittaa ole ja välittäkää pliis muista edes jos ette itsestäne.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)