Nyt paljastuu se toinenkin tyttösekamelskablogi, jossa ei sinäänsä ole varmaan ulkopuolisille kamalasti sisältöä, mutta kirjotin sinne tämmösen onnellisuusjutun, enkä jaksanu kuvia linkkailla uudelleen tännepuolelle, joten saatte mennä suoraan linkin kautta lukemaan koko söpistelyn täältä!
Olen väsynyt ja lainaa myös yhtä valitusviestiä jonka foorumille kirjoitin: "Mulla oli tänään semmonen koulutus heti koulun jälkeen ja pääsin äsken kotiin [noin klo 20], huomenna Helsinkiin kasiksi, lauantaina Helsinkiin aika aikaisin myös ja sunnuntaina taas kasiksi ja kaikki nää päivät täyttä hullunmyllyä. Maanantaina välikoe koulussa, tiistaina pitäs palauttaa semmosia pyllylogoja kymmenen kipaletta, enkä oo tehny viel yhtäkään. Keskiviikkona taas pitäs pitää noin 15min esitelmä jostakin taiteilijasta tai taidesuuntauksesta. En oo tottunu tekee mitään ajoissa, joten nyt tulikin vähän yllärinä ettei mulla oikein oo yksinkertasesti aikaa väsätä noita." Tänään oli kans eka kerta koulussa kun en oikeesti vaan millään jaksanu keskittyä yhtään, havahduin aina ku ihmiset alko kyselee et mitä häh, mistä, mikä avataan, täh häh ja sit aloin itekin tekee jotakin. Bepanteeni loppuu, sitä pitää ostaa lisää.
Huooooh, siksipä koitan nyt jättää koneen, käydä iltapalalla, kattoo salkkarit, päntätä huomisia toimintaohjeita ja kattoo miten pääsen kotiin tuolta ja mikä tärkeintä, miten pääsen sinne! Sit päätä tyynyyn koska en saa edelleenkään nukkua. Alunperin työvuorot oli silleen että mulla oiskin pitäny olla huominen kokonaan vapaata, mutta nyt onkin hommia koko viikonloppu, voijes.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väsymys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väsymys. Näytä kaikki tekstit
torstaina, marraskuuta 11, 2010
torstaina, marraskuuta 19, 2009
Tuliaisia
Tuliaisiksi lääkäristä toin neljä päivää sairaslomaa. Totesivat että ehkä sittenkään en olisi tarvinnut niitä noin kuusikymppiä maksaneita kahtia eri antibiootteja, koska tautini on viruksen aiheuttamaa eikä siksi lähde kun vain levolla. Kiitos siis näistä, mutta ainakin tullut tutuksi diacorin käytävät :D.
Äitii mut lääkäriin kuskasi ja käytiin Omnian oppilaitoksen herkkukaupassa, jonne kondiittorityypit ja kokkityypit tekee kaikkea maukasta. Ostettiin varmaan 30cm pitkii viinereitä, mantelileivoksia, broilerisalaattia, lihapiirakka ja leipää, loppusummaksi tuli 14 euroa. Tämä autolta diacorille kävely, sieltä takaisin autolle ja autolta muutama askel Fridantorille ja takaisin väsytti mut ihan kokonaan, joten voi kuvitella miten väsynyt olin eilisen työpäivän jälkeen, vaikka se lyhyt olikin.
Etsikää mulle työtä jossa viihdyn, jooko? Onneks tätä päivää piristää Muodin Huipulle! Bongasin Antin, Mertin ja Akilleuksen [en välitä oikeinkirjotuksesta] hellooksista eilen, sekä muutaman mua astetta alempana olleen koulutyypin yläasteajoilta. Hauskaa että niiden kuvat oli siellä, koska ne pukeutu jo yläasteella persoonallisesti ^^. Jussi tossa kertoili Suomen unelmien poikamies ohjelmasta, että lööpeissä kerrottiin että tämä uusi pari erosi jo salailun takia. Aika tyhmältä kuulostaa, että ohjelma jossa etitään miehelle täydellistä naista loppuelämäksi, erottaa itse syntyneen parin. Olisiko se niin vaikeaa kuvata ja näyttää ohjelma suhtkoht samaan putkeen, ettei tartte voittajanaisen olla kun ei seurustelisikaan, koska muuten salaisuus menee pilalle. Ihan tyyyhmäääää!
Tuleehan tänään kans Harpers Island ja Mentalist, eli katottavaa huomiselle riittää! Suutuin kyllä viimeks Harpers Islandille ainakin kolmeksi päiväksi koska Chloe ja Cal kuoli! Tai no ainakin Cal. Oisin halunnu et ne selvii ja menee naimisiin ;(. Ja m tiesin et Jimmy liittyy tohon jotenkin, tiesin et niin rento ja kunnollinen poika on jotenkin mätä :D. Sitäpaitsi se oli liian hyvännäkönenkin vielä. Petyin vähän kun se tappaja olikin Wakefield ja unohin mun Jimmy epäilyt hetkeksi.
Jussi kerto että youtube lagaa, joka on kurjaa, koska meinasin justiinsa jatkaa mun Fullmetal Alchemist Brotherhood sarjan kattomista joka jäi kesken kun piti lähteä päivällä lääkäriin. Onkohan mun elämässä liikaa tv-sarjoja ja leffaa?
ps. Joona sano eilen et oon mukava ^______________________^ Hauskaa oli kanssa, että mietin eilen melkeen koko alkupäivän ystävääni Wallua, mutten kerinnyt/muistanut hänenen ottaa yhteyttä ja kotiin tultuani sain viestin jossa Wallu kyseli tapaamista! Telepatia toimiiiii. Kivaa myös et lauantaina on serkun synttärit, joka tarkoittaa sitä, että näkee enemmänkin serkkuja ja sukulaisia, joka on aina kivaa! Ja ensiviikolla nään Tamperekaveria Minnaa ja Vantaakaveria Lauraa, mulla ei liiemmin oo nyt ollu mitään kaverikontakteja viimeaikoina, varsinkaan kun oon ollu kipeenä. Laura kans kyseli mua viikonlopuretkelle Tampereelle, mutta en halua missata serkkuja, eikä mulla varmaan kuntokaan riittäis siihen hommaan ;(. JA parasjuttu! Kymmenen päivää ja sitten ratsastamaan issikoilla Kauklahteen! Toivottavasti se on ihanaaaa niin voin mennä joskus uudestaan ^^.
Heippa!

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Huomen taas lääkäriin!
Riemuisaa!
Tänään lähin töihin ja huomasin jo bussipysäkkikävelyllä etten oo kyllä ihan kunnossa. Ihan vetämätön olo, tuntuu kun ois märkä rätti. Soittelin sit vähän diacoria läpi ja huomiselle sain varattua aikaa, että ehkäpä tässä menee vielä loppuviikko levätessä.
Haluaisin edelleenkin muuttaaa! Mutta tosi harmi kun en voi. Ellen löydä jotakin työtä jota saa tehä tarpeeksi ja josta saa tarpeeksi palkkaa. En oikein viihy kotona niin kauheesti kun pitää koko aika siivota kissojen jälkiä. En jaksa enkä halua eikä mun huoneen ovea saa kiinni silleen etteikö sinne kissat pääsis. Mukavia eläimiä, mutta joku niillä viiraa nyt päässä pahemman kerran. Pallommasi onneks pysytteli muualla koko mun taudin pahimman ajan, jotta sain nukkua rauhassa, mutta nyt palasi sekin paholainen!
Oon kans yksinäinen ja koteloidun kun joudun vaa löllyy täällä kotona, tänään sentäs sain ihmiskontakteja, vaikkei mun energiatasolle ookaan hirveen tervettä juoksennella pitkin pihoja lasten kanssa leikkien tai huoneesta toiseen kieltämässä toisten potkimista. Kaipaisin vaan löllymisseuraa ja musiikkia!
Yitin löytää hellooksista miespuolisen ihmishenkilön joka olisi pukeutunut tavalla, joka omaa silmääni miellyttäisi ja arvatkaa mitä, EI LÖYTYNYT :D. Oisin halunnu koota jonkinlaisen kollaasin joka selittäis mimmoset vaatteet näyttää musta miehillä kivoilta ja luulin et oisin hellooksista löytäny jotakin, mutta ei sitten ;(. Eikä kiinnostusta löytyny pidempään etsimiseen.
Tänään sain myös kutsun wanhojentreeneihin tuuraa paria, mutta voihan pylly kun ne treenit on niin huonoon aikaan kun ottaa huomioon mun työajat ja toisaalta mukana oli kanssa se miinus, että enpä mä ois jaksanu kun yhen valssipyörähdyksen ja oisin jo ollu ihan kuollu. Ei oikein jaksa ees nostaa käsiä, väsyttävää. Haluaisin kyllä kovasti tanssia, siinä unohtuu kaikki!
Viimeisenä asiana kerrottakoon, ettö eilen tai joskus lähipäivinä tuli Marihuana-dokkari, joka oli mielenkiintonen. Suomeskin vois saaha lääkäriltä reseptin et käyppä ostaa vähän ruohoo ja polttele sitä kipuihin :D.
Mun piti vaan kertoa että meen huomenna lääkäriin.

lauantaina, lokakuuta 24, 2009
Väsymys
Olin tossa nytten tämän alkuviikon kipeänä kotona sairaslomalla ja torstaina menin taasen töihin ja voi että kun perjantaina en meinannu millään päästä sängystä ylös! Työt alkoi kaheltatoista, jolloin laitoin kellon soimaan yhdeksäksi, koska en halua nukkua epäinhimillisiä määriä unta viikolla, vaikka työt sen sallisivatkin. Kuitenkin ekaa kertaa koko syksynä oli pakko rullata heräämistä tunnilla eteenpäin, koska en vaan millään voinut kuvitellakaan nousevani vielä ylös! Enkä muista, että millon ois viimeks niin paljon väsyttäny. Varmaan Provinssissa kesällä 08 muutaman tunnin yöunien ja kahen päivän festaroinnin jälkeen juna-asemalla kun odoteltiin kello yksi yöllä junaa takasin kohti Espoota, sillon väsytti!
Tänään sitten nukuin puoli kahteentoista, joka on aikamoinen ihme, en myöskään muista et millon viimeks kotona oisin noin myöhään nukkunu. Vanhemmat on molemmat muualla Suomessa kyläilemässä ja kaitsen täällä pikkusisaruksia, jotteivat olisi liikaa toistensa kurkuissa kiinni. Normaalisti en saa nukuttua viikonloppuisin pitkään, koska pikkuveli tykkää metelöidä aamuisin, päivisin, iltaisin, öisin ja aina, mutta tänään se oli suhtkoht hiljaa, koska en herännyt! Tästä voi siis päätellä, että pikkuveljen melutaso nousee sillon kun äiti on kotona. Ei tarvii hakea äidin huomiota kun se ei ole kotona :D.
Istuskeltiin tossa sohvalla koko sisaruskatras ja kateltiin ensiks jotakin dokumenttia kiinalaisista ja niiden perimästä, sitten dokumenttia apollo kolmestatoista jonka jälkeen selailtiin karttakirjaa ja opeteltiin pääkaupunkeja ja yhdysvaltojen osavaltioita, onneksi tämä opettavainen putki kuitenkin katkesi hauskoilla kotivideoilla :D.
Eilen töiden jälkeen matkustin espoon keskukseen ja treffasin Jussin, jonka kanssa käytiin Entressen Lindexillä ja Seppälässä ja ostin jopa rintsikat, sukkia ja paidan! Hintaa näille ostoksille tuli 12 euroa. Käytiin myös kaupassa ostamassa kermamunkit ja kokista ja herkutteluhetken jälkeen suunnattiin ikealle, joka ei ainakaan yhtään helpottanu mun muuttohaluja! Olihan siellä kaikkea kivaa taas mitä voisi omaan kotiin ostaa jos semmonen olisi! Oon kyllä koko ajan varmempi siitä, että laitan asuntohakemuksen menemään. Kyllä mä yksin pärjään jos on pakko!
Lukijoita on tippunut kaksi lisää jostakin kummasta, kiitos teille! Tämän kunniaksi saisi vaikka Joonakin pian jotakin kirjoittaa. Haluaisin myäs pian aloittaa kreikkapäiväkirjat tänne, kuhan saisi ne valokuvat Jaanalta!
Kuvia tähän merkintään oli tarkoitus tulla, mutta iskä olikin pöllinyt vehkeen jolla kuvia voi tähän koneelle siirtää, enkä jaksa siirtää niitä toisellekaan koneelle, joten antaa olla :D.
keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009
13.9.2009
Koska Allu, meiän ensimmäinen lukija, joka tunnusti omalla nimellään lukevansa meiän hienoa blogia, sanoi, että on mukavaa kun merkinnän alussa on joku musiikkivideo niinkun taustamusiikiksi lukemiselle, laitoin sellaisen myös tähän! Toivottavasti biisi ei ole liian voimakas taustaksi.
Merkinnän aiheena on Kuva Tunnissa-haaste, johon osallistun silloinkun jaksan ja muistan. Ideana on siis se, että kahtena päivänä kuussa on kuvauspäivä, joka viimeks oli kolmastoista päivä, jolloin kuvataan aina yksi kuva per tunti, jonka jälkeen laitetaan kuvat jonnekin esille internetin ihmeelliseen maailmaan ja selitetään lyhyesti tai pitkästi vähän, että miksikäs tälläinen kuva, jolloin siltä päivältä tulee mukava kuvapäiväkirja. Mutta koska Jonttu kirjoitti vasta eilen/tänään [en muista monelta merkintä oli tänne ajautunut näkyville] voin lisätä nämä sunnuntain kuvat tänne vasta tänään, koska ollaan sovittu et kirjotetaan vuorotellen! Tuntuu että tämä teksti on jotenkin vaikeesti luettavaa tänään :D. Mutta aloitetaas selitys siitä, mitä tein sunnuntaina 13.9.2009
tunti01
Tulin kotia yöllä ystäväni ihanan Minnan kanssa toisilta ystäviltämme, Lauralta ja Nooralta. Noora lähtee pian toisen ystäväni Lindan kanssa Lontooseen, joka on vähän kurjaa, koska sitten niitä ei nää. Minna kans muutti Tampereelle, joka on myös kurjaa, koska Minna on just ihana. Mut oikeestaan ei me keritty nähä koskaan ees kun se asu täällä, ja nyt Minna on asunu muutaman viikon Tampereella ja ollaan nähty jo kerran! Edistystä kai :D Suruttaa kans ku yks ystävä nimeltä Manta muuttaa kolmeks vuodeks englantiin opiskelee! Nyyh, tulee ikävä :(. Eli siis mun tosi monet ystävät hylkää mut tänne! Ja kohta lähtee Jussi ja Jonttukin inttiin ja mitä mä sitten teen kun en voi tehä töitäkään ihan hullunu kun töitä on vaan sopivasti tarjolla! Äää, tuun varmaan hulluks. Mut onneks mulla on vielä muutamia ystävyyksiä jälellä täälä ^^. Kuvan laukku on äidin ostama Kreikasta joskus mun ollessa yhden vuoden jos sitäkään ja kaivoin tuon varastosta puolisen vuotta sitten ja rakastuin <3. Kuvassa myös täällä joskus aiemmin esitellyt buutsit, sekä ihana bambumatto sotkasta muutamalla kympillä!
tunti02
Vähän aikaa kotona kaikkea höösäsin, kuten luin, jonka jälkeen kääriydyin nukkumaan kirahvipeittoon ja laskin pään kirahvityynylle. Pidän siis kirahveistä kovastija sain nää ihanuudet äitiltä joululahjaksi muutama vuosi sitten.
tunti08
Vaikka oli sunnuntai, kännykkä herätti mut siinä puol yheksältä ja ilmotti että kirkkoon olisi mentävä. Väsytti ihan hirveesti eikä ois kyllä yhtään kiinnostanu, mutta kun lupasin mennä, niin pakkohan sitä oli mennä ja sitäpaitsi kirkkokäynni tekee kyllä aina hyvää. Miksei niitä messuja vois siirtää vaikka kahella tunnilla eteenpäin? Saatas varmaan enemmän nuortakin porukkaa sinne, kun usein ainakin omalla kohalla on jääny menemättä justkun ei oo jaksanu herätä. Mulla on myös muunlaisia petivaatteita kuin kirahvikuvioisia, kuvasta näkyy. Kännykässä muutama hymiötarra muistona kesän 07 ruissista.
tunti09
Kirkkoon oli lähdettävä bussilla, jossa istuin siinä kaksikymmentäyli yhdeksän. Oon muuten ihmetelly, että miksi kaikissa muissa busseissa, tai ainakin lähes kaikissa muissa kellot toimii, mutta kasikutosessa ei oikeesti koskaan toimi! Sielä kello joko on täysin väärässä sekä tunnin että minuuttien osalta, taikka sitten se ei ole toiminnassa ollenkaan. Miten se on niin vaikeaa juuri tämän yhden linjan kellot pitää ajassa? Kun ei se edes ole se sama auto, joka nuo kaikki vuorot ajaa, vaan samalla bussilla saatetaan ajaa esim. linjaa 27, jolloin kello toimii, outoa menoa, täytyy sanoa!
tunti10
Saavuimme kirkolle Jussin kanssa kyllä oikeasti vähän vaille kymmenen, mutta halusin tämän kuvan nyt laittaa tunnin 10 kuvaksi, jotta olisi jotakin oikeaa katseltavaakin. Ihana Espoon kirkko. Mm. tuolla mä haluun joskus mennä naimisiin! Muitakin unelmapaikkoja kyllä on, mutta koska mut ja Jussi on molemmat kastettu tuolla [en oo kyllä Jussista ihan varma mut muistelisin näin] ja molemmat konfirmoitu tuolla, sekä ollaan messuissa tuolla yhdessä ja erikseen usein käyty ja konfirmaatioissa isosenroolissa ja muutenkin käyty, niin on kyllä paras kirkko tuohon vihkitarkoitukseen.
tunti11
Lallatilaaa virsiä oli messussa, eikä oikein muutakaan kuvattavaa kun en viittiny normi messussa itse kirkkoakaan kuvailla. Konfirmaatioissa vielä viittiikin. En kyllä ite laulanu tällä kertaa kun oli kurkku niin kipeä ja oudot virretkin :(. Siks konfirmaatiomessut on mukavia kun niissä on kaikkia lastenlauluja :D. Tunnilla yksitoista lähdimme myös ajelemaan poies kirkolta. Jussi oli ihana ja viskas mut kotia asti <3.
tunti12
Kotona kattelin Survivorsseja siskon kanssa, koska itellä ne oli jääny välistä edellisenä päivänä, eli lauantaina, koska olin sielä kavereilla ollu! Vähän kyllä olin vielä hämilläni viimeviikkosesta Jonny Fairplayn poistumisesta :O. En ois ikinä uskonu et se ekana lähtee! Eihän se kerinny edes huijata mitään! Teeveen kattominen on kyllä pala taivasta, ah <3.
tunti13
Oli ruokaaaaa, ja epätarkka kuva epävalmiista salaatista :D. Ruokana oli ainakin jotakin risottoa ja domadesei, nami! <3 sekä sienikastiketta, jota en syöny, mutta siis vaihtoehtoja oli kyllä aika useita, koska muistan että ainakin kolmea en ottanu ollenkaan. Muistan myös, etten meinannu millään jaksaa syyä kaikkea mitä lautaselle otin, joka on aika harvinaista.
tunti14
Menin dataamaan, mutta koska konekuvat on tylsimyksiä, otin kuvan kokistölkistä, jossa on kreikkalaista tekstiä! En kyllä muista että tuliko tuo tölkki mukaan kreikasta, koska mun mielestä kukaan ei zeroo siellä meiän porukasta ostanu :D. Mystistä. Mun sunnuntain tietokonemissioon kuului kattoo loputkin Kreikkakuvat läpi ja laittaa esille irc-galleriaan ja facebookkiin ja kyllä siinä hommaa olikin!
tunti15
Kreikkakuvia selailin lisääää. Surffaajia Vassilikin rannalla.
tunti16
Dataaminen alko sattuu päähän, joten kävin hakee laatikosta vähän suklaatia <3. Naminannaa vaan <3. Kuva on taas hyvin selvä, mutta ajaa asiansa. Tänään jutskattiin Jontun kanssa just siitä, että Marabou kyl hakkaa Fazerin suklaissa mennen tullen <3. Fazer on vaan suklaata, mut Marabou on namia <3. Sydämiä mahtuu tähän suklaakohtaan kyllä. Meiän kahvilaan tulee varmasti kaikkia ihania suklaakakkuja, koska tykätään molemmat kauheesti suklaasta namnam! Jonttu on kyl hauska, koska se tykkää suklaasta oikeesti, enkä tiiä ketään muuta miespuolista joka tykkäis tolleen, no siis silleen kun tytöt suklaasta tykkää! :D. Jonttu osti minttukrokanttia ja mä digestivee. Ai että oli kyllä hyvää ja sitä on vielä jälelläkin paljolti!
tunti17
En nyt jaksanu kuvata koko aika sitä koneenruutua, vaikka siinä aika paljolti istuinkin kuvien parissa. Kävin välistä vessassa ja kuvasin äitin Elvis-kokoelmaa. En kyllä tajua oikein et mitä noi elvarit vessassa tekee, vaikka ne sielä aika tyylikkäitä onkin. Aattelin et noista vois jopa koota jonkun ulkoasun tänne, joka kyllä ois tosi harhaanjohtava, koska tää blogi ei käsittele Elvistä kyllä mitenkään :D. Mutta on noi tyylikkäitä, täytyy myöntää!
tunti18
Seuraavaksi taisi olla vuorossa Paris Hilton-dokkari, jota katoin vaan ihan hetkisen, jonka jälkeen alettiin kattomaan jotakin muuta. Viikonloppuna kökötetään yleensä sohvalla ihan hyvin ainakin koko perheen naisväen voimin.
tunti19
Siinä sitä telkkaria kattelin ja söin ja semmosia ja kuvasin Harry Potteria, joka nukkui tuolilla tosi söötisti <3.
tunti20
Latasin niitä valkkaamiani kuvia facebookkiin, mutta koska se on tosi hidasta hommaa, päätin sillävälin vähän urheilla, eli itg alias In The Groove käyntiin vaan!
tunti21
Pelaaminen venähti seuraavalle tunnille asti. Hauskinta on pelata kaikkee aika kevyttä vaan paljon putkeen.
tunti22
Noniin ja sitten pistin matot kaappiin ja siirryin taas koneelle, jossa kuvat oli päässy latautumaan. Siellä sitten niitä muokkailin ja kuvatekstejä kirjottelin sun muuta mukavaa ja nyt kaikki kaverit ja randomitkin tuttavuudet facebookista voi kattoa, että miltä meiän lomalla näytti! Kyllä tuli ikävä takasin Kreikkaan noita kuvia kattellessa <3.
tunti23
Datasin vielä vähän, jonka jälkeen suljin koneen, jonka ihanana taustakuvana komeilee Rosleen meiän colliepentueesta <3. Harmi että koiratkin kasvaa isoiksi joskus ;(.
tunti24
Siirryin alakertaan syömään popkornia, kattomaan teeveetä ja 'lukemaan' Gloriaa :D. Meiän hauskin harrastus on arvata, että miten naurettavan paljon mitkäkin asiat lehdessä maksaa :D. 'Meikkasin' myös muutamia lehdessä esiintyviä ihmisiä kuulakärkikynällä.
Halusin lopettaa tämän päivän vielä kuvalla Pökäleestä, joka nukkui eteisessä kun hipsin nukkumaan. Että tällainen oli mun päivä sunnuntaina! Joku toinen kerta taas uusi kuvapäiväkirja!
Oikeesti ihan tästä päivästä en nyt jaksa kauheesti kirjottaa ;(. Tää meni niin myöhäseksi ennenkun sain valmiiksi, mutta sen kerron, että aika törkeitä osaa olla joidenkin lapsien vanhemmat :O. Ehkä siitä lisää sitten joskus. Halusin myös loppuun lisätä toisenkin biisin artistilta R.E.M, aivan mahtava biisi!
Tunnisteet:
colliet,
dataus,
elokuvat,
facebook,
gloria,
in the groove,
koirat,
Kreikka,
kuva tunnissa,
kuvapäiväkirja,
lehti,
matkakuvat,
matkustelu,
popkorni,
tanssipelit,
tv,
valokuvaus,
väsymys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)