Tiskausjuttuja

Onneks en säätäny koneella kun hetken ylimäärästä tai ois ollu vaahdot lattialla asti!

Tänään on ollu niinkun aivan persepäivä. Isi mm. sanoo ettei omista asioistaan kannattais huudella menemään, eikä monikaan halua vuodattaa maailmalle informaatiota esim. rahaongelmistaan, mutta minäpä vuodatan kaiken vain vähän sensuroiden!

Nään nykyään niin rasittavanahdistavia unia ja mulla on semmonen ärsyttävä taito vetää ne tunteet mitä koen unissa, mukaan arkipäivään ja hyvällä tuurilla ne ei lähe sitten koko päivänä menemään. Asiat on ihan mullin mallin kun esim. Vantaalta variasta ei osata niinkun mitenkään olla yhteyksissä minkään asian suhteen ja tuntuu että jokainen kaupunginneuvojatäti on toinen toistaan enemmän pihalla. Niin ja kaikki tapahtuu niin hitaasti. Miksen voi saada niinkun päivässä hoidettua kaikkea ja saada samalla tuet juoksee mahdollisimman nopeesti, että voisin elääkin. Nytkin oon velkaa vähän sinne ja tänne ja joudun varmaan pyytää lisää velkaa jostain ennenkun noi saa kelalla noita tukia rullaamaan. Enkä jotenkin vaan millään viittis juosta sossulle sanomaan että oon velkaa moneen suuntaan ja silti rahaa ei ole. Saa tsemppaa tähän hommaan!

Vantaalta nappasin myös mukaan semmosen jonkun ihme negatiivisen asenteen aivan kaikkeen ja se ei oo lähteny pois. Kiroilen nykyään ihan sikapaljon enemmän kun normaalisti ja ärräpäitä pääsee samantien suusta jos vaikka joku tavara on tiellä tai jotain muuta normaalia. Olin kuitenkin aikasemmin semmonen, että kaikkeen lähettiin joko positiivisin tai avoiminmielin ja kyytipojaksi keksittiin jotain kannustavia lauseita. Nykyään kaikkeen lähetään "ei vois vähempää kiinnostaa", "en jaksa" ja "se on kuitenkin ihan perseestä"-asenteella ja pahinta tässä on se, etten yhtään tiiä miten tätä lähtee nyt muuttamaan! Toisinaan kyllä on myös niin väsynyt siihen negatiivisuuteen, että asenne kaikkeen on ihan sama ja passiivinen, eikä sekään kovin kivaa ole. Edelleen iloitsen pienistä jutuista, mutta se ilo kestää tosi lyhyen aikaa ja sen ilon pystyy niin helposti korvaamaan jollain kurjalla. Ja joo mulla on ollu kurjaa nyt vasta reilun kuukauden ja joillakin on oikeitakin ongelmia, mutta on se silti aina pelottavaa kun on hukassa ittensä kanssa ja tosi vaikee keksii asioita jotka piristäis.

Lisäksi mun niskat on ollu jumissa jo tosi hyvän aikaa mut ei kyllä tosiaan oo rahaa laittaa millekään hierojalle enkä tunne yhtäkään jota kehtais pyytää hieroo muuten vaan ees vähän.

Muutamat tunnit ahdistuksissa pyöriessä muistin kuitenkin mikä melkeen aina auttaa. Musiikki! Niimpä aloin selailee soittolistoja ja lopulta stigin kautta päädyin luomaan eivoiollahuonopäivä-listan, jota tässä oon nytten kuunnellu koko päivän ja välillä lisänny sinne jotain hyviä piristysbiisejä.

Seuraavaksi halusin piristää itteeni tekemällä jotain hyödyllistä joten tiskasin ison läjän pois lavuaarista, niinkun tuo aloituskuva todistaa.

Musan ja tiskaamisen kautta sain energiaa ja motivaatiota keksiä muitakin asioita, joista voisin piristyä ja muistin että viimeviikolla ilostuin erittäin paljon kun tein makaroonilaatikkoa, eli semmoista olisi luvassa ruoaksi tänään. Lisäksi ville lupasi että voidaan kattoa Kaunotar ja Hirviö, elikkä mun lempparileffa tänään illalla, joten eiköhän juustoinen makaroonilaatikko, ihana leffa ja villen kainalo pelasta mun mielen ainakin täksi illaksi. Tiiän ettei nää taiat mieltä paranna pysyvästi, mutta ehkä muistan taas vähän aikaa että kun vaan jaksaa etsiä, löytää niitä iloja ja kun löytää niitä enemmän ja tyytyy vähän vähemänpään, niitä keksii helpommin putkeen sen verran monta että saattaa saadakin vaikka kokonaisen hyvän illan aikaan!

Alunperin piti laittaa vaan toi tiskauskuva ja kirjottaa yks lause...

AAAAaaAaaAAAAaaAAAaAA!

Ahdistus! Teen listan mitä mun pitää tehä, ennenkun perjantaina lähen kreikkaan iskän kanssa.

-Koska uskon ettei tässä mitään kivoja ilmoja ole ennen perjantaita tai jos onkin niin en kerkii niistä nauttia, voin pakkaa kreikkakamat jo valmiiksi matkalaukkuun, ennenkun alan pakkaamaan muuttokamoja. Koska oon hävittäny suuren osan mun bikineistä, voin jättää yhet pakkaamatta mukaan ja jättää ne varalta jos kerkeiskin uimaan jossain välissä.

-Täytyy käydä Harry Potter-komeron tavarapaljous läpi ja järjestellä ne vähän kasoihin, et mikä on kenenkin ja menee muutossa minnekin. Toivon että löydän tältä reissulta mun järkkärin.

-Pyykätä kaikki tällähetkellä likaisena olevat vaatteet ja valita ensiviikoksi muutama vaatekappale, joita käytän. 


-Pakata omat pikkukamat laatikoihin ja vaatteet ikea-kasseihin.

-Pakata mun uuteen isoon kassiin semmoset selviytymiskamat, joiden kanssa pärjään noin. viikon, ettei tartte kesken kaiken kaivaa pakattuja tavaroita auki tai pyykätä mitään uutta tms.

-Pakata keittiöstä astioita ja muuta hösellystä laatikoihin nätisti.

-Keksii et mihin ihmeeseen nää kaikki plus huonekalut voi viiä.

-Lainata auto, kuski ja peräkärry/vuokraa pakettiauto+lainaa kuski sitten kun tiedän minne noi kaikki voi viedä.

-Kaivaa maata ja tutkii että onko perunat missä vaiheessa, että pitääkö ne vaan jättää maahan vai voiko niitä ottaa mukaan.

Ja sitten erittäin rentoutuneena kamalan neljän päivän jälkeen voin lähtee iskän kanssa kreikkaan todennäköisesti asunnottomana eikä mitään tietoa siitä, mitä tulee tapahtumaan. Kyllä elämä joskus laittaa eteen kaikenlaista mukavaa ylläriä.

Odotan

Odotan innolla sitä aikaa kun saan kaikki kouluhommat tehtyä, ei oo mitään rästissä ja muutenkin semmoset roikkuvat pikkujutut tehtynä. Sit voin taas keskittyä kaikkeen mistä tuun iloiseksi, nyt ei vaan millään kerkiä!

Haluisin opiskella tota japania vähän ahkerammin, lukee kirjoja, kuvata, juoda kaakaota ja katella leffoja. En kerkii jäädä roikkumaan mihinkään tekemiseen liian kauaksi aikaa, koska menee hukkaan sitä aikaa kun voisi olla tekemässä noita tehtäviä pois alta. Sentään suostun vielä näkee muita ihmisiä, muuten hajoiskin pää ihan totaalisesti.

Samalla päässä on ihan liikaa tavaraa, jotta sais rauhan tehdä tehtäviä. Tai rauhan tehdä yhtään mitään.

Jei

Löysin oikein mulle sopivan lehtiartikkelin!

Aattelin et vuodatan tänne nyt kaameet valitukset, mut en jaksa! Eilen illalla mulle tuli hirveen paha olo ensiks fyysisesti ja sit alko ahistaa kaikki maholliset asiat jotka vaan ahistaa voi, kättä on särkeny jo pari päivää ja eilen ja yöllä ihan jumalattomasti, teippasin sen melkeen tunnottomaksi niin pysty nukkumaan :D. Nukuin levottomasti ja huonosti, kissa kiusas. Sit menin kouluun jossa tidiiiiii ei ollukaan mitään mulle ja maikka sano et sori nyt vaan kun jouduit tulee tänne mut me tehäänkin tätä toistajuttuu tänään, jonka siis oon jo tehny. NOH lähin sit kotiin enkä päässy sisälle kun vara-avain oli pöllitty! Ei kyl naurattanu. Mul on edelleen käsi tosi kipee ja huono olo kaikinpuolin. Käytin tänään kirosanoja joita harvoin käytän ja yhtä jota en käytä ikinä.

Mutta nyt etin pari hyvää asiaa... hmmmm, osasin kirjottaa monta lausetta japanii paljonkaan vilkuilematta mitään sanastoa ja sitten tein yhen työhakemuksen taas, jee.

Ahdistusta

HUOM: Seuraava teksti sisältää vähän asiaa ja paljon suoraa virtaa ajatuksista näppäimistön kautta näytölle. Jos joku haluaa antaa mulle jonkun diagnoosin, niin tervemenoa lukemaan loppuun asti, mutta muuten ei ehkä ole tarvetta :D. Joskus täytyy jokaisen saada avautua. Aamen. 

Äääää, pakko purkaa! Törmäsin Tyttöjen Taloon sekä tutustuin Isosiskotoimintaa. Aivan mahtavia juttuja, jotka sai miettimään, että miks en nyt sittenkin valinnu sitä nuorisotyötä, voisin alkaa erityisnuorisotyöntekijäksi, joka on aina kiinnostanu. Miksi valitsin jonkun mediahomman? Ääää. Ohan se kuluttavaa ja raskasta työskennellä ihmisten kanssa koko ajan ja varsinkin semmosessa työssä, jossa joutuu kattelee kurjia ihmiskohtaloita, mutta silti haluisin sinne! Ja miten mahtavaa on tommonen toiminta, jonka perusajatuksena on turvata tyttöjen kasvua? ÄÄÄ, haluun niiiiin mukaan!

Voisin siis opiskella edelleen sitä nuoristyötä, kiinnostais myös lukee tätä sosiaalikakkaa ja/tai psykaa ihan yliopistotasolla, MUTTA haluisin opiskella sitä ihan Suomeksi, käytännönläheisesti, eikä niillä ihme termeillä tuhannen sanan tenttikirjoista. Missä niin voi tehdä? Onko mitään opistoa, jonne voin mennä opiskelijaksi ja valita ihan vapaasti mitä kursseja otan? :D. Ääää, pitäsköhän suunnata kunkun opon kaa juttelee, se aina osas auttaa mua niin hyvin näissä opiskelukriiseissä! Oishan mul viel huominen aikaa hakee yliopistoihin ja ammattikorkeinsiin ja sit menee haut kiinni. Pitäsköhän sitä alkaakin sitä nuoristyötä? Ääää, monta ääkköstä, kuolen! Ei oo kyllä hyviä ajatuksia nämä illaksi kun pitäs nukkuakin ;(((.

Vaikeeta elämää kun ahdistuttaa jo valmiiksi tätä tuleva opiskelu ja eläminen. Pk-seudulla on niiiiin kallista, enkä millään haluis asua jossakin murjussa jota katsoessa alkaa masentaa, koska masennun muutenkin ihan liian helposti! En myöskään haluis koko ajan olla tosi tarkkaan laskeskelemassa rahoja, koska en siitäkään stressistä varmasti selviis ilman rauhottavia kun nytkin jo jotkut Avonin laskut joskus pistää niin ahdistumaan! Tuntuu ettei mua oo tehty tätä elämää varten, muutan johkin Afrikkaan rakentaa kaivoja koko elämäksi. Tai Laosiin, siel oli muistaakseni chillii valuu kumirenkailla pitkin jokea.

Mua ahdistaa muuten myös sosiaaliset tilanteet aika tosi paljon, aattelin kertoa. Jopa jokaikinen kerta bussissa on mulle enemmän tai vähemmän ikävä kokemus, oon toivoton tiiän, mutta mietin usein että oonko niin toivoton, että pitäs käydä keskustelee ammatti-ihmisten kanssa? No en kai sentäs, niin kauan kun on enemmän epäahdistavaa fiilistä kuin ahdistavaa, pärjään varmaan omillani ja sitäpaitsi nyt on jo ollu aika pitkään asiat aika kivasti päänsisässä. Niiin, nytkun tajunnanvirrassa mennään, voisin kans kertoo että ne pakkomielledokumentit on aika pelottavia, koska mitä tahansa ne ihmiset tekee tai ajattelee, löydän samoja piirteitä itestäni, mulla vaa ei oo kuollu lapsi, sisko, veli, isä, äiti, poikaystävä tai parasystävä, jonka takia niiden ohjelmien ihmiset on suistunu ihan raiteiltaan noitten juttujensa kanssa! Olisin ihan varmasti samanlainen pakkomielteiden orja kun nekin jos kokisin jotain tosi järkkyä.

Käy vähän sääliksi Jussia kun se on varmaan ainut, joka mun ahdistuksen näkee ja joutuu näkemään tai ehkä Krisu ja äitikin on mun neurooseja huomannu ja tiedostanu. Tai sitten kaikki on vaan harhaa mun päässä. Tätä ajattelen usein. Ehkä oon aivan normaali kaikin tavoin, mutta niin vainoharhanen, että kuvittelen olevani ahdistunu, jotenkin outo tai jotain. Mun luotto itteeni on niin vääristynyttä, etten ainoastaan pidä itteäni epämiellyttävän näkösenä, vaikka olisinkin nätti, tai huonona joka asiassa, vaikka oikeasti pärjäisin, vaan kyseenalaistan myös mun tuntemuksia, en luota siihen, että jos mulla on paha olla, että se olisi todellista. Onpas tätä vaikea selittää. Uskon tavallaan, että kehitän nää kaikki tunteet, koska haluan tuntea jotakin, tai ei. En tiiä, vaikeeta. Ainiin, oon myös hyvä esimerkki ihmisestä, joka ei edes uskalla yrittää, jotta välttyy pettymykseltä ja välttelee kaikkea uutta, jotta osaa varmasti toimia tilanteissa jotka tulee vastaan. Pelkään varmaan kaikkea mitä voi keksiä, vaikka oonkin viimisen vuoden aikana kehittyny huimasti. Pelkään itkeä, joka on huono asia koska oon periny äitiltä semmosen herkkyyden että oikein pahaa tekee elää tämmösessä maailmassa, jossa koko ajan saa surra jotakin.

Tän kaiken tommosen keskellä, joka välillä purkautuu [viimeaikoina onneksi harvemmin kuten kerroin] kuitenkin tykkään kamalasti olla Eve, enkä oikeastaan haluaisi itessäni kamalasti mitään muuttaa. Otan itteni haasteena ja mietin aina, että jonain kauniina päivänä musta tulee ehjä ja osaan tän elämän pelin [tähän kuuluu toisena osana lause: jonain kauniina päivänä oon vielä ehjä ihminen, osaan pelata tätä elämää ja voin olla Jussille maailman paras tyttöystävä]. Harvoin myöskään tämmösistä aatoksista kellekään kertoilen, koska aattelen että tää kaikki on kuitenkin tositosi pientä ja tapahtuu vaan mun päässä, muilla on oikeampiakin ongelmia. Ja siksi, että kaikillahan on tämmöstä, ihan normaalia. Ja osaksi siksi, että epäilen ettei mua koskaan edes ahdistakaan ja kuvittelen kaiken.

Mutta huomenna on taas parempi fiilis kun pääsee kirpparille Jennan kanssa ja viikonloppuna luvassa muidenkin ihmisten kattelua! Nyt kyllä oon miettiny jo monesti, että viitinkö tämmöstä angstia ees julkasta, mutta oon julkassu tämmöstä gallerian päiväkirjassa jo monesti, josta kuka tahansa on voinu käydä lukemassa. Mietin, että mitähän nyt jos joku vanhatuttu eksyy tätä lukee ja miettii et hui kauhia onpas se menny sekasin, tai jos joku lukee ja välittää? Oon aina tottunu olee se, jolle avaudutaan, joka välittää, joka kuuntelee ja joka tukee ja tarjoo olkapäätä, toisella puolella on miljoonasti vaikeempaa. Toisaalta oon aina halunnu, että kaikki vois nähä mun sisään, jotta ne ehkä osais paremmin olla mun kanssa. Oon haaveillu että kirjottelisin monille ihmisille säännöllisesti vaikka maileja mun tunnetiloista, jotta ois ees joku joka vois koittaa pysyy kärryillä ja ehkä auttaa sillon kun apua tarvitsee. Ja nyt taas hävettää kun tuntuu että teen kärpäsestä härkäsen, nyt haluisin kauheesti perustella että kuinka monta vuotta keskimäärin on tuntunu pahalta, mutta toisaalta en halua ajatella menneitä vaan keskittyä siihen tulevaan, tai oikeestaan siihen mitä on juuri nyt.


Ookoo, tässä oli mun ajatustenvirta-angstia, annoin nyt palan itseäni ja ajatuksiani ahdistuksenhetkellä, jonka aiheutti opiskelu [kiitos nyt taas!] jokainen harva, joka ehkä lukee loppuun asti, taikka sitten vaan palasia, voi muodostaa omat ajatuksensa. Ehkä kadun tätä aamulla! Saa nähä lukeeko iskä, joka vissiin aika aktiivisesti on mun juttuja lueskellu ja jos lukee, mainitseekohan se asiasta mitenkään. Ehkä on helpompi olla kun ei tietäiskään, niin pohjalaaset teköö muutenki.

Voisin perustaa angstilblogin! Ehkä se ois hyvää terapiaa :D. Jooooo, taidan tehä niiiiin, mutta se taitaa olla ihan yksityinen mulle vaan :D.

Noniin, nyt meen nukkuu ennenkun poistan kaiken, heihei!

Mukava leiri ja mukavat ilmat!

Leiriin mahtui ihanaa talvista lumessa riehumista kauniissa säässä, ihanaa ruokaa, mukavia ihmisiä, laulamista, leikkimistä, oppimista, laulamista ja nukkumista! Harmi ettei kameraa tullut reissulle mukaan, sillä ihania hetkiä ikuistettaviksi olisi kyllä riittänyt! Mutta saan varmaan lainata jotakin kivoja kuvia muiden kameroista näytettäviksi. Apuohjaajana toimiminen oli kyllä mukavaa hommaa, rennompaa kun isosentehtävät, koska vastuuta ainakin mun tehtävässä oli oikeastaan vähemmän. Vapaa-aikaa oli jos niin halusi, mutta sai kans osallistua ja auttaa kaikessa. Vähän harmittaa olla näin vanha, kun pikkusiin ikäeroo löytyy jo kuusi vuotta. Ihania persoonia, eikä niiden kaa voi oikein siltikään lähtee kaveeraa, vaikka niistä kuinka pitäis, kun on ehkä vähän erilaiset maailmat kuitenkin 14-15vuotiaalla kuin kakskymppisellä. Nyyyh ;(. Noh, mutta voihan niitä aina adoptoida! :DD.

Oli kyllä ihanaa silti tulla kotiin, rojahtaa sohvalle ja kattoa monta tuntia rästissä olleita ohjelmia viikonajalta. Sitten ruokaa ja saunaan lämmittämään keho normaaliksi velskolan jääkauden jäljiltä :D. Huoneissa oli keskimäärin vissiin 16 astetta lämmintä, mutta nukuin silti yllättävän hyvin, vaikka oonkin tottunu semmoseen reiluun kakskolmeen asteeseen nukkuessa ;D.

Huomenna ois töitä sitten ja perjantaina myös, jonka jälkeen lauantaista sunnuntaihin jatkuu vielä ripari. Ja sitten maanantaina Jussi lähtee inttiin ;(. En niinkun yhtäänyhtäänyhtäänyhtään haluis mennä töihin. En vaan viihy siellä yhtään ja kun ne vaan sekoilee siellä kaikkien asioiden kanssa. Tyhmäää! Mut en viittis myöskään sanoo itteeni irti ennenkun löydän jotain muuta, koska sitten stressaisin koko aika rahasta. Oon kuitenkin jo 20 ja asun kotona ja pelkään et käyttäisin kaikki jo tienaamani rahat [jota ei kovin paljoo tilillä ole koska noi pellet on hävitelly mun verokortteja sun muuta mukavaa...] ja sit pitäs pyydellä taas vanhemmilta. Ärsyttävää kun niin usein stressaa nää työ ja raha-asiat ;(. Mutta, etin vaan töitä kovemmin kun ennen, pakko joskus skarpata!

Noihin raha-ahdistuksiin liittyen aattelin, että voisin koittaa olla mahollisimman kauan tänä vuonna ostamatta mitään turhaa oikeesti. Mua viel yllyttää tähän kaikki muotibloggaajat joiden blogeista löytyy suuria suunnitelmia ens vuoden ostoksia ajatellen. Uudet saappaat vaikka edellisiäkin on jo kakskytparia ja muutama epäkäytännöllinen suuri sormus pitäisi saada ja jii än ee. Kyllä mustakin on ihan kivaa miettii pukeutumista ja koittaa panostaa siihen, mutta sitten kun vetäsee ne mukavat kollarit jalkaan ja jonkun löysän kivan paidan ja tuntee olonsa mukavaksi, muistaa miten turhaa tommonen kaikki oikeestaan onkaan :D.

Ja koska olin poissa viikon, laitan pari kuvaa uudeltavuodelta.

Uutena vuonna syötiin tacoja kaikenlaisilla täytteillä ja mukana oli myös sämpylöitä ja nakkeja. Ite en niin tykänny tacoista kun en osaa syyä niitä sotkematta koko paikkaa, joten laitoin kaikkii tacotäytteitä sämpylän väliin ja tulikin hieno hodari! Ja hyvältä myös maistu. Sitten Jussi saapuikin ja pelasimme aliasta ja Jussin hiukset lähti :O. Samalla myös omat rastat sai aika extempore-idealla punertavaa väriä ja mun ja siskon sormet samaa väriä viikoksi eteenpäin :D. Kannattaisi käyttää hanskoja.

Säästin yhen kiehkuran hiusta, letitin sen ja laitoin talteen! :D.

Mut nyt nukkumaan, öitä!