Ärsyttää se, että meiän talossa ainakin papereiden mukaan joita meille on jaettu pitäis alkaa remppa 10.6. jollon ollaan jo keritty muuttaa uuteen kämppään ja ollaan keritty jo lähtee kreikkaankin! Mutta ei, ne on tässä jo hyvän aikaa poraillu ja sahaillu ja ollaan luultu et jotkut ihan yksityisihmiset nyt jostain syystä remppaa omaa kämppäänsä ja ollaan sitä kiroiltu kun ne alottaa parhaimmillaan puol seittemältä aamulla. Nyt sitten kaks meiän seinänaapurikämppää on päällystetty tommosella ikeapahvilla kuten myös rappuset ja hissi. Seinänaapuriesta poraamiset, vesiputkien kolkuttelut ja sahaamiset kuuluu lähes yhtä kovina meiän kämppään kun jos sitä samaa touhuttais meiän omassa eteisessä, joten unille saa heittää hyvästit sen seittemän jälkeen. Mua se nyt ei niin haittaa, koska joudun kuitenkin menemään töihin aamusin, mutta villeä tämä pikkasen haittaa, jos nyt taksista tulee kotiin siinä kuudelta aamulla ja saa nukuttua tunnin tai kaksi ennen remppojen alottelua. Ja tätä siis luultavasti luvassa siihen asti kunnes päästään muuttamaan pois että jeejee. Tästäkään rempan aikaistamisesta ei oo meille ainakaan infortoitu yhtään mitenkään, joten ei sitten osannu mitenkään edes varautua. Onneks ville varmaan voi mennä vanhemmilleen nukkumaan näiksi viimeisiksi viikoiksi vielä, jotta saa töitäkin tehtyä.
Mun käsi vihottelee ja huomenna meen lääkäriin vielä sitä tutkituttamaan, jotta sen sais kuntoon viimeistään kreikkaan. Ei oo kiva viettää lomamatkaa jos käsi rajottaa tekemisiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valitus. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 20, 2013
perjantaina, syyskuuta 10, 2010
Sairastan ja kyllä ottaa oikeesti päähän! Ulkona on tänäänkin niin kaunis ilma ja mieluummin lähtisin vaikka koko päivän kestävälle lenkille kun istusin kotona kamalassa olossa. Yö oli hirvee ja alan pikkuhiljaa kyllästyy noihin uniin mitä kipeenä päässä juoksee. Tosi raskaita unia joissa tapahtuu ihan tajuttomasta asioita, väsyttää herätä kun on yöllä touhunnu niin paljon. Mut piti herätä niistämään, vessaan, juomaan ja laittamaan huulirasvaa vissiin vaan kuudesti.
Ärsyttää kans kun tekstiviesteihin ei vastata. Ärsyttää kans ku maikat sanoo et lähettäkää sähköpostia jos haluutte niihin kans vastaukset ja eipä tuolta mitään vastauksia kuulu kun vaan ryhmänohjaajalta.
Mutta, ei pitäny valittaa vaan laittaa vaan yks biisi jakoon. Luin Niiskiksen tuota hääblogia ja siitä tuli mieleen että kyllä mullakin on jo häävalssit valmiina ja kaikkee muutakin :D. Haluun jakaa häävalssini:
Äiti sanoo et vähän liian mahtipontinen, mut tykkään tosta.
Meillä oli wallun kanssa kilpailu, että kumpi masentuu ensiks, koska wallu nyt on aina yleisfiilikseltään vähän melankolinen ja mä alan harrastaa samaa syksysin kun alkaa tulee pimeetä ja arjen stressit kiipee mukaan. Nyt sitten oltiin molemmat kesällä aika tosi ilosia ja pistettiin tämmönen kisa pystyyn et kumpi pitää hyvän yleisfiiliksen pidempään. Eilen sain viestiä yöllä että voitin! Ei tässä kyllä hirveesti oo juhlimista koska oisin tietty halunnu et wallu pitää ilosen fiiliksen pidempään :D. Tajusin et oon kirjottanu wallun nimee tänne isolla, vaikka se pitää kirjottaa pienellä.
Nyt meen syömään energiaa, että jaksaa levätä, baibai!

tiistaina, elokuuta 31, 2010
Vähän valitusta
Noniin moi mulla on nyt sitten joku hemmetin vatsapöpö! Siinä meni nyt sivusuun kaheksan tuntia äänikerrontaa, jossa oisin todella halunnu olla paikalla, muttei voinut harkitakaan esim. kouluun lähtöö ku vessassa piti juosta kymmenen minuutin välein. Menin sit takasin nukkumaan ja nukuin kahteen. Koulun jälkeen piti lähtee Jennan kaa kirpparille, mutta eipä sit siitäkään tullu mitään. Huomenna meillä ois vissiin kaikkien kolmen av-luokan kanssa yhteinen kuvausvaellusryhmäytymisretki joka kestää koko päivän, mutta eipä mun kunto mitenkään nyt riitä tommoseenkaan vaikka itse vatsapöpoireet tästä paraniskin. Sanon että voihan kakkakikkare sentään. Toivottavasti paranen pian ja parasta oliskin koska en oo oikeesti tehny tänään muuta ku nukkunu ja maannu sohvalla ja ollu nukahtamaisillani, eli levätty on! Ja teen niin huomennakin. Paitsi että illalla pitäs olla pari tuntii kunnossa, toivotaan et oon.
Torstaina on valokuvausta ja mä kyllä niiin oon jo terve sillon! Alkaa ärsyttää tää sairastelu. Perjantaina ei oo koulua, serkun ylppärit ja luokkakokous illalla. Onneks se olikin perjantaina eikä lauantaina, tai onneks noi molemmat oli perjantaina niin jää sit lauantai Jussin kaa olemiseen <3.
Bongasin Jasminelta tämmösen söpön kuvan:
Tai siis kuva ei oo mitenkään kovin ihmeellinen, mut toi teksti on hyvä!
PS. linkitin ton Jasminen nimen tommoseen rakkauspostaukseen, jos haluaa kattoa muitakin söpöjä kuvia!
Nyt taidan mennä kokeilee jos pysyis joku ruoka-aine sisällä ja jos ei pysy, lepään lisää ja jos pysyy niin pelaan simssiä, koska tylsistyn!

torstaina, huhtikuuta 01, 2010
Sairastelun sivuvaikutuksia
Ääää, luulin jo että sain mun ihon aika hyvään kuntoon, mutta sitten tuli tää tauti! Nyt jo viides päivä sairaana, joista neljä oon viettäny käytännössä kokonaan sohvalla, sängyssä ja koneella sillon kun pää kestää. Kun katon teeveetä tai dataan, yleensä näprään jotain vasemmalla kädellä. Joskus näpräsin kaulakorua, mutta pääsin siitä eroon ja nykyään terroria saa kärsiä iho! Huvittavaa miten tosiaan teen tätä hommaa vaan vasurilla, sillä kasvojen oikeapuoli on täysin finnitön kun taas vasemmalla puolella varsinkin korvan lähettyvillä hiusrajan tuntumassa on pari ihan järkkyä, jotka ois varmaan parantunu päivässä jossen ois joutunu olee niin paljon jouten. Pesen naamaa ja laitan finneihin voidetta joka kuivattaa ja yleensä tällä toimenpiteellä näppylä kuin näppylä lähtee päivässä pois, mutta nyt pesen kasvoja, laitan rasvaa mutta kerkiin huomaamatta raapii sen pois :D. Oon vieläkin kipee, mutta toivon olevani jo huomenna edes melkeen terve, jotta vois vähän nauttia lomastakin ja tehdä jotain mukavaa. Harmittaa vaan, että mulla on aivan järkyttäviä finnejä naamassa, joita on sika vaikee peittää ilman että näyttää kun naamassa ois nimenomaan kasa peitevoidetta :D. Sitäpaitsi tykkään enemmän olla ihan naturelli.
Raapimista sun muuta näpelöintiä tapahtuu enemmän myös silloin kun oon stressaantunut, jolloin päänahka yleensä saa kärsiä. Mulla on muutenkin niin kuiva päänahka, että suihkun jälkeen oikein tunnen kuinka nahka kiristyy ja halkeilee ja tämä aiheuttaa semmoista kutinan ja kivun sekoitusta, jota tekee mieli lievittää hieromalla, joka yleensä muttuu raapimiseksi. Joskus näplään myös korvantausta, tai korvanlehtee ja lopetan puuhani vasta kun huomaan sormissa verta. Tosi tervettä meininkiä! Yritän nyt tosi kovasti olla koskematta mihinkään! :D Kai tästäkin tavasta pääsee eroon jos vaan tarpeeksi haluaa.
Koska oon nyt vähän valittamisenmakuun päässy ja vähän jo ahdistaakin, niin voisin tehä listan asioista joita pitäisi hoitaa. Tosi kurjaa, että tämä viikko oli vähään aikaan ainut viikko, jolla ei tarvinnu hoitaa oikeestaan mitään asioita ja oisin voinu vaikka nähä ihmisiä ja tehä muuta mukavaa ja sitten tulinkin kipeeksi! Ärsyttävää. Nyt pitäisi:
-käydä lunastamassa pari lahjashekkiä vuoden takaa
-hoitaa Avon-asioita
-hakea HM-paketti postista
-tehä ennakkotehtävät [joiden pitäisi saapua aivan pian]
-allekirjottaa yks lappunen ja lähettää se eteenpäin
Eipä noita montaa ollukaan, mutta toisaalta oon saattanu unohtaa monia. Ärsyttää myös, etten oo saanu tietää minne riparille pitäis kesällä mennä avustelee, vaikka isoset on jo saanu kuulla omansa. Olis helpompi miettiä loppukesää kun tietäisi noi riparien ajankohdat nyt ensiksi. Ärsyttää myös se, että vain täksi päiväksi on luvattu mukavaa ilmaa ja oon tässä kunnossa etten jaksais siitä kyllä nauttia vielä, kurjaa on mun elämä nyt!
Muttaaa tänään tulee Jussi taas takaisin ihmisten pariin ja saan ainakin sen kanssa viettää aikaa, joten kaikki on paremmin <3. Ehkä myös tyttöillään lauantaina, ainakin minä ja Minna jos muut nyt ei pääsekään :D. Ei mua kyllä ikinä niin paljon ärsytä, suruta, ahdista tai masenna, etten iloitsis jostakin! Nyt kyllä tekis niin eniten mieli ottaa mun ihana Ebony mukaan ja lähtee sen kanssa lenkille, ehkä jaksaisin edes pienen lenkin?
Loppuun nätti kuva Kirsten Dunstista vähän nuorempana, koska nätit kuvat piristää!
Kuva on napsastu osotteesta: www.fanpix.net
PS. Aleikalla on iPod-kisa!

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010
Otsikko
Eilen ahisti ihan sikana kaikki! Tai siis niinkun tulevaisuus lähinnä. Mitähän hittoa mä nyt rupeen oikeesti tekemään joskus syksyllä? Miks pitää ahdistua ja stressata ihan kaikesta? Tarviin rauhottavia et selviin arkipäivistä :D. Tiiän kylläkin pari tyyppii jotka on saanu rauhottavii kouraan vaan kertomalla et "mua ahistaa joskus." Eli mä saisin aika helpolla kyllä semmosia! Mutta ehkä mä ainakin nykyään pärjään varsin hyvin ilmankin, koska on ollu jo monta jopa kahen viikon jaksoo ku ei oo ollu semmosta katastrofaalista ahdistuspäivää! Edelleen on semmonen pysyvä pieni ahistus tulevaisuudesta, mutta vähän jo helpottanu sitten eilisen. Vaikeeta mun tulevaisuudesta tekee se, että Jussi kuuluu siihen. Se on helpottava tunne tietysti, ettei ole yksin vaikka mitä nyt tekis, mutta se kans vaikeuttaa, varsinkaan ku ei tiiä että kauan se Jussi tuola intissä viihtyy ja mitä se haluais intin jälkeen tehdä.
Pitäs varmaan perustaa semmonen henkkoht blogi, johon vois kirjotella ihan kaikkee, vaikka toisaalta haluisin kans kirjotella tänne ihan kaikkee, mutta se on vaikeeta epäanonyymisti, kun varmasti joku aina suuttuis :D. Mutta, nyt tämä postaus on aikalailla mun henkilökohtasia ongelmia vaan, voi skippaa jossei kiinnosta purkautuminen.
Mutta siis, mun tulevaisuudenongelmia/suunnitelmia on seuraavia:
-Haluaisin muuttaa mahdollisimman pian, mutten periaatteessa voi, koska juuri nyt joutuisin muuttamaan yksin, eikä sellaiseen ole varaa. Mulla on myös työpaikka aika lähellä kotia, jollon olis tosi epäjärkevää muuttaa kauemmas.
-Koska en voi muuttaa heti, haluaisin muuttaa kesällä tai syksyllä Minnan kanssa johkin kolmioon. Tätä suunnitelmaa varjostaa se seikka, että pitäs saaha kesätöitä, koska seurakunnanhommilla[=pari riparii] ei kyllä saa tarpeeksi rahaa asumiseen. Olen jo hakenut noin kuutta työtä, saa nähä mitä sieltä vastataan ja kerran viikossa ainakin katselen aina uusia. Tässä suunnitelmassa on myös se mutta, että jos käy niin, että Jussi tuolta kotiutuukin, haluaisin tietysti sen kanssa asua, jollon toisaalta Jussi vois tietty muuttaa mun ja Minnan kaa sinne kolmioon, mutten tiiä haluisko se. Ja haluisko se nyt ylipäätään muuttaa :D. Sitten on myös se, että Minna PÄÄSEE oikikseen, joten se ois opiskelija. Mä en vielä tiedä, että haenko mihkään opiskelemaan, mutta jos haen, se on joku ammattipuolella, joten luultavasti pääsen sisään. Mutta en haluaisi oikeastaan opiskella vaan tehdä jotain kivoja töitä. Mutta koska en tasan löydä kivoja töitä, pitäs opiskella. Mahdollisuudet siis on, että Minna on opiskelija ja minä en, jollon yhteisen asunnon ettiminen on vaikeempaa kaikkien järjestöjen kautta, jotka yleensä lähinnä opiskelijoille TAI nuorille työssäkäyville. Eli siis, tämä suunnitelma on kesätyöpaikasta kiinni jos kesällä ois muutto sekä opiskelujentoteutumisesta, jos syksyllä.
-Sitten tämä opiskelu. Haluisin opiskella media-assistentiksi, mut mitähän hittoo nekin muka tekee? Voisin siis tykkää siitä ja voisin olla myös hyvä siinä, mut google sanoo, että valmistuvilla pätevyys toimia jossakin avustavissa tehtävissä. Mua ei paljoo kiinnosta opiskella kahtakolmee vuotta että oon pätevä avustamaan, jee. Sit on se iänikuinen nuorisotyö. Simo sano että Huopalahes voisin sitä opiskella ja sit tietty on toi grani. Grani mua pelottaa, koska siel on kuulemma friikkii porukkaa :D. Huopalahti ois helsingissä. Miinukset molemmille. Mut sitte ku oon opiskellu nuorisotyötä vuosia, mitä jos en haluukaan tehä sitä kun kuitenkin haluun perustaa kahvilan? Haluisin kans opiskella parturikampaajaks/kosmetologiksi tai jokskuks semmoseks, koska mä tykkään kamalasti laittaa toisia! :D. Toisaalta en ikimaailmassa haluis tehä esimerkiks parturikampaajan hommia. Taikki ois unelma monien linjojen kanssa, mut oon liian taiteilijaluonne sinne :D. Ahdistuisin eniten ikinä.
-Sit niin haluisin perustaa sen kahvilan, mut en osaa yhtään keksii et mistä alottaisin tän unelman toteuttamisen? Lottosin jo väärää lottoo :D.
Mä haluaisin vaan kämpän, jossa voisin asua jonkun kivan kanssa [=Jussi tai Minna :D okei, muutki kelpaa!], josta voisin tehä hyvän kodin ja jonkun mukavan työn, jossa ei tartte liikaa stressata/opiskelupaikan jossa viihtysin. Voisko joku järkkää pliiiiiiis?
Tänään kirjotin kirjeen iltapäiväkerhon vanhemmille, eli etätöitä wuuhuu :D. Ja tänään Jussi soitti mulle ja surutteluks meni, kun kuuli miten se on kipee ;(. Koko inttiajan se on ollu jollakin tapaa kipee ja normaalissa elämässä se ei oo ikinä kipee! Homeessa koko laitos eikä tee hyvää mun pienelle allergiselle Jussille ;(.
bfobnfonabä Pitäs kirjottaa taas joku To Do-lista, että muistaisin kaikki asiat. Ehkä kirjotan huomenna. Nyt oon kuitenkin 600 kalorii miinuksella, joten pitäs syyä! Oikeesti 700 mutta eilen tuli 100 liikaa, joten tänään sitte 100 liian vähän! Sain tänään kaks vihreetä palloo ja kaks keltasta tähän mennessä, jeijeee!
Huominen ja sit onkin jo perjantai, jollon näen söpöläisjussisen <3. Heippa!

tiistaina, marraskuuta 24, 2009
Valitusta
Miks yleensä tekee mieli kirjottaa sillon kun joku asia ärsyttä? Ehkä sitä kaipaa muilta ihmisiltä ymmärrystä omaan tilanteeseen. Noh, mulle kävi tänään vähän kurjasti. Eilen illalla oli aikan hirviömäinen olo ja joka paikkaa kolotti. Aamu ei ollut yhtään mukavampi kun huomasin joka paikkaa särkevän kuin maratoonin jäljiltä, väsytti myös kamalasti ja nukuin paljon pidempään kun yleensä arkiaamuina nukun. Laitoin bussikortin ja kännykän laukun sivutaskuun, joka siis sijaitsee laukun ulkopuolella, jonne en yleensä laita tavaroita kun vaan siksi aikaa kun olen töissä. Aika lähellä pysäkkiä aloin kaivelemaan bussikorttia jo valmiiksi esille ja kauhukseni huomasin ettei sitä löytynyt taskusta jonne sen pistin, eikä mistään muustakaan kolosesta. Päättelin että sen on täytynyt luiskahtaa ulos taskusta samalla kun otin kännykän sieltä pois alkumatkasta. Huomasin myös ettei mulla ollu mukana käteistä, eli en voinut silläkään bussia maksaa. Katoin vielä kerran huolellisesti läpi jokaisen taskun ja laukunpohjan, muttei korttia näkynyt missään. Ei siis auttanut muu kun kun ilmoittaa töihin myöhästymisestä ja lähteä kilometri ylämäkeen ja takaisin kotia tarkkaillen pudonnutta bussilippua. Olin jo aivan väsynyt matkasta bussipysäkille ja matka takaisin kotiin sujui erittäin vaivalloisesti, tuntui kun voimia ei vaan enää olisi jäljellä. Kotitieltä löytyi bussikortti sitten onneksi, mutta oli pakko käydä istumassa terassilla hetki, koska olin aivan puhki. Jatkoin sitten matkaa takaisin bussipysäkille, jossa jouduin odottelemaan melkein 40 minuuttia seuraavaa bussia jolla pääsin Espoonkeskukseen. Sielläkin päässä odotin yli 15 minuuttia, joka on aika epätavallista, koska kolmella eri bussilla töihin pääsen siitä ja niistä jokainen kulkee ainakin kaksi kertaa tunnissa. 530 tuli ekana, jolla ei pääse ihan työpaikan viereen, joten piti vielä kävellä puolisen kilometriä pysäkiltä töihin. Olin ihan puhki kun pääsin perille ja alkoi jalkojakin särkemään niin ikävästi, että piti vähän ontua jottei kävely olisi ollut niin tuskaista. Sain sitten torut työkaverilta että annakin olla viiminen kerta kun tuut tunnin myöhässä. Pyörittelin vaan silmiä ja kävelin mitäänsanomatta riisuu ulkokamppeet. Mähän siis ihan omasta tahdosta tulin myöhässä. Pitää vissiin sanoo itteni irti, koska asun pyllyssä josta ei pääse töihin kun tunnin välein, jos jotain menee vikaan eikä ekaan bussiin pääse. Mua on aina inhottanu tommonen epäinhimillisyys, vaikka on tietenkin ihmisiä jotka sanoo olevansa 'sairaana' ja keplottelee kaikella millä vaan voi, mutta mä en kuulu niihin. En tuu myöhässä huvikseni enkä oo poissa töistä huvikseni. Tuun myöhässä koska bussi on ajanu ojaan tai jättänyt tulematta, tai jos nukun pommiin, koska ihan oikeesti niinkin voi käydä ihan vahingossa. Haluisin työpaikkaan jossa ymmärretään inhimilliset erehdykset, bussiongelmat ja arvostetaan kaikkia tasapuolisesti. Haluisin kans työpaikkaan jossa saa tietää kaikki faktat omista eduista ja tehtävistä, tuolla mä en oo saanu tietää mistään mitään ellen oo kysyny. Enkä mä osaa oikein kysyy asioista joiden olemassaolosta en tiedä. Kuulemma mun työnantajafirma sponssaa työntekijöilleen työvaatetusta, niinkun esim. ulkohuosuja, toppatakkeja ja semmosia, koska lasten kaa pitää ulkonakin leikkiä talvella enkä mä tästäkään oo saanu tietää olleskaan, eiks esimiehen pitäs tämmöset edut kertoa? Sitten vähän aikaa sitten valitin, kun ei ole palkkaa tullu ajallaan ja esimies sano hoitavansa asian ja ilmotti että mun verokortti on luultavasti hävitetty. Tästä on nyt ehkä viikko tai kaks aikaa kun valitin ja nyt sain viestiä esimieheltä, jossa se kysyy, että oonhan jo lähettäny uuden verokortin sinne. Mistähän hitosta mä oisin tienny että ne ON tosiaan hävittäny sen, kun ei se mulle siitä ilmottanu, sano vaan että ne on ehkä sen hävittäny, että tilaa varmuudenvuoks uus. Kuitenkin nyt viivästyy seuraavakin palkka tän takia. Ja vaikka en ehkä oo paras mahollinen ihminen toimimaan ylienergisten lasten kanssa joilta puuttuu kaikki käytöstavat, en mä silti oo mielestäni mitään väärää tehny ja silti kaikki kuseee! Voi varmaan kuvitella miten turhauttavaa. Ja sekin vielä, että tuolla hoidetaan lapsia ja koko paikassa ei oo minkäänlaistta siivousta, kukaan ei tuu siivoomaan siellä koskaan ja periaatteessa siivoominen on meidän työntekijöiden vastuulla, vaikkei siitä oo missään kerrottu. Kai tommonenkin on jo jonkun terveyslain vastaista? Mutta yksi plussa! Sain liikuntaseteleitä! Wou. Ei kyllä ole tarpeeks iso plussa, että tonne jäisin kesään asti. Miinuksia on aivan hitosti liikaa. Tykkään myös mun työkavereista ja monista niistä lapsista, mutten viihdy ja koen että kärsin vääryyttä, joten en halua jäädä. Antakaa mulle töitä!
Huomenna kuitenkin nään varmaan vähän kaveria/kavereita ja kohta oon sen verran terve et jaksan jo lähteä jotakin tekemäänkin ja enää neljä kokonaista päivää ja sitten koittaa RATSASTUSPÄIVÄ! Siitä tulee ihanaa ^^. Harmittaa kyllä vähän kun viikonlopusta tulee niin kiireinen, tekis varmaan parempaa mun keuhkokuumeelle vaan levätä, mutta lauantaina meen WeeGee talolle auttelee tätiä sen myyntipöydällä, jonka jälkeen olisi Adventtitäräys viideltä, jonne haluaisin mennä. Sunnuntaina olisi sitten ratsastusta jonka jälkeen ehkä pitää palata WeeGeelle auttelee, koska myyjäiset kestää koko viikonlopun. Sitten kans ens viikolla on Jussin synttärit ja pitäs keritä paneutuu lahja-asiaan jossakin välissä. Yksi harmiasia vielä, nimittäin vähän mua ärsyttää kun oon maannu kaks viikkoo ja nyt meni aikaa kortilta ihan hukkaan kun en oo ees matkustellu ;((.
Mutta tänään alkaa Pako, jeejee! Ja tässä mun tädin sivut, käykää kurkkaa! http://www.raijapuukko.info/

Kuvat ovat tätini Raija Puukon sivuilta, jonka linkitin myös tuonne ennen kuvia. Ekotaidetta ja ekosisustusta ulkona ja puutarhassa! Itse olen fani ;).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)