Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014
Hyvää matkaa!
Kristiina lähtee tänään maailmalle tonne Aasiaan päin! Fiksu ihminen kun karkaa juuri ennen pahimpia vappuhulinoita. Tässä viiminen kuva hänestä hengissä Suomessa. Toivottakaa onnea!
maanantaina, heinäkuuta 01, 2013
Tiitiäisen kanssa uimassa
Käytiin tänään moikkaamassa porukoiden elukkalaumaa ja varsinkin kissojen kanssa tultiin hyvin toimeen. Colliet näytti pikkasen valtavilta kun on nyt tiitiäistä katellu viikon :D. Lähettiin myös uimaan ja Titiuu kahlaili niin pitkälle että vatsakin kastui! Rakennettiin kans äitin kaa aitaa uusiks, jotta pikkunen pysyy pihassa ja nyt saa taas rauhassa vaikka yksinkin ulkoilla ilman vaaraa siitä että hauva löytyy toisten pihoilta :D. Ville lähti tänään riparille, joten katotaan millasta tää riiviön kaitseminen on melkeen yksin! Onhan täällä Minnakin. Oli kyllä aivan ihanaa taas järvessä. Harmittaa vaan kun meidän oma lähijärvi on niin likanen verrattuna noihin joiden rannalla oon kasvanu.
Sovittiin siskojen kanssa lounastreffit keskiviikoksi ja suunnitellaan samalla siskosten Tallinnan tai Tukholman reissua, jee! Kyl mulla nyt reissuja pukkaa koko aika!

torstaina, toukokuuta 30, 2013
Yllätys
Kannattaa unohtaa kamera porukoille, saa siskoista edustavia kuvia vastalahjaksi!
Älkää valittako, ite kuvat otitte! :D
maanantaina, heinäkuuta 25, 2011
Toisenkin kerran oli kivaa, tänään!
Retki lähijärvelle uimaan siskon kanssa, kesäää <3
Arvaa Murhis mitä mä esitän? En ainakaan Paavo Nurmee! |
Tää on tää kuva jolla saa naisii, eikun miehii, tai varmaan molempia! Avatar mustavalkosena... tai jotain. |
Täytettä nenään. |
Linnut lentää sun uniin, ja tekee sinusta kauniin! |
Harmaa asia ja kylmää vettä mukamas. |
sunnuntai, kesäkuuta 26, 2011
Eve pakkaa
Sisko tuli kameran kaa todistamaan tätä mun projektia pakata laukku. Käski tehä blogimerkinnän asiasta, täältä tulee!
Oon ollu niinkun pakkaamassa torstaista lähtien, mut suurin osa ajasta menny jotakuinkin näin.
Viis minaa sitten tilanne näytti samalta kuin allaolevassa kuvassa ja kyllä se edelleen on ihan samassa pisteessä, koska istun edelleen tässä.
Plussana rastakuva, jota se yritti ottaa pitkään ja hartaasti :D
Nii eli moimoi, minä lähden kreikkaan mm. tämän siskon kanssa joka kuvasi nämä kuvat, käski tehdä postauksen ja dataa nyt omalla koneellaan tossa mun sängyn reunalla puhtaaksi raivaamassaan kohdassa.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011
Onneks on siskoja
Niiden kaa voi mm. kaivaa varastoo ja leikkiä pukeutumisleikkejä!
Toi haalari jäikin sit päälle loppupäiväksi :D.

lauantaina, toukokuuta 14, 2011
ja meillä kaikilla oli niin iihaaanaa, ois jospa oisit säkin ollut liiihaaavaa!

Bloggerin kivan käyttökatkon ansiosta tästä postauksesta hävisi tekstit. En muista mitä järjettömyyksiä tänne kirjottelin, mutta hyvin lyhkäsesti ilmotan, että kävin torstaina koulussa sekä Veerun kanssa kiinalaisessa syömässä, sekoiltiin nurmikolla, oli kuuma. Nähtiin Anneli, mentiin omenaan ettii biksui, ei löytyny, menin kattoo lätkää, tulin kotiin. Oli kiva päivä!
lauantaina, toukokuuta 15, 2010
Pari kuvaa
Vitsit noi otsikot on ärsyttäviä, on ikinä kirjota niihin mitään järkevää :D. Voisin tietty ottaa käyttöön tän saman mitä tosi moni muukin bloggaaja tekee, eli voisin laittaa aina pätkii jostain biiseistä, niiden nimii tai jotakin. Mut musiikin kannssa oon niiiin tarkka, en mä voi vaan jotain laittaa, sen pitäs olla joku tosi hyvin omiin fiiliksiin sopiva tai itse tekstiin sopiva ja sitten ettisinkin sitä täydellistä otsikkoa pari tuntia ja OHO meni koko päivä :D. Rakastan musiikkia, se on mulle tärkeetä, lyriikka varsinkin ja siksi en esim. pysty tekee sitä juttua, että joka päivälle valitaan joku biisi jonkun tietyn säännön mukaan. KOSKA se ois mulle ihan liian vaikeeta ja sitten miettisin koko aika, että valkkasinko juuri oikean juuri oikeaan kohtaan. MUTTA siis, pari kuvaa vaan.
Tää päivä vietettiin aika pitkälle bikinin yläosissa ja HMn yökkärisortseissa, joista kerroinkin jo. Osan päivää päällä oli myäs Krisun toppi, joka nyt on mulle sen verta pitkä, että peittää sortsit, ainakin etupuolelta. Saa mun vartalon näyttämään vielä entistäkin lyhyemmältä ja leveemmältä, muttei se haittaa!
krisu esitteli rusketusrajaa!
Sekä uutta toppia, jonka alla on uudet bikinit! Tattua HM-laatua ja hintaa: 4,95€/kpl.
Veeru soittelee ilta-auringossa ^^.
Jussi kävi täällä kyläilemässä ja Enna villiinty ihan täysin! Sillä oli selkeesti ikävä. Istuskeltiin auringossa, jutskailtiin ja lähettiin sitten Veerun, Annelin ja Krisun kanssa mylskille koittaa vettä. Noi kolme uivatkin, me vaan Jussin kanssa huljuteltiin jalkoja vedessä. Ihana fiilis taas vaihteeksi istuskella laiturilla auringossa <3. Ihania on myös hanhipariskunta, jotka tulivat järvellemme toistamiseen pesimään. Ovat vallanneet lokkien entisen pesäsaaren :D. Meillä oli myös mahtavaa ihanaa ruokaa ja syötiin pihalla <3. Tuola muut nyt kattelee Idolssia, ite en jaksa ja puolentunnin päästä alkaa joku romanttinen fantasiakomedia :D. Ajattelin kattoa, tai sit viimein laulella singstaria!
Huomenna haluisin olla niin reipas, että lähtisin aamusta kuvailee valkovuokkoja. Toivon ettei sada. Sitten joskus päivällä suuntaan kulkuni Jussille, jossa vietän yön ja meen maanantaina töihin ulkoilee lisää! Vähän kurjaa jos ens viikolla on viel näin lämmin, tai ees tarpeeks lämmin, enkä voi töissä ulkoilla pelkillä bikineillä! Tulee rumat rajat kun pitää olla toppi päällä ainakin :D.
Äsken koko perhe istu sohvalla ja melkeen nauratti kun kaikki oli niin kesävaatteissa ja niin ruskeita jo naamasta ainakin :D. Tää on kyllä paras 'helatorstailoma' ikinä!
Heipppaaaa!

perjantaina, toukokuuta 14, 2010
huh, kuuma
Mutten valita! Tänään on ollu ihanan lämmin ja auringossa tuli vietettyä muutama hassu tunti, eli noin viisi. Vähän hartiat punottaa, muttei haittaa, huomenna jo melkeen se on rusketusta :D.
Oon todellakin nauttinu kun on jo parina päivänä voinu pitää ikkunaa auki päivät pitkät <3. Huone tuulettuu eikä tuu kylmä, eikä edes hyttysiä! Ne ei näköjään ainakaan täällä metässä oo vielä puhjennu kukkaan.
Paistoin vahingossa valtavan munakkaan! Hyvää se oli kaikkine täytteineen, mutta oli siinä myös syömistä!
Moninaisia ötököitä, tommosia vähän kookkampia hauskoja on näkyny, muttei onneks montaa hämähäkkiä. Veerun kaa ensin istuskeltiin auringossa pihalla ja viritettiin meille musiikiksi Sister Hits jostain ala-asteajoilta! :D. Sitten Allu tuli käymään hypärinjohdosta ja oli mukava vaihella vähän kuulumisia. Sit tuli Krisu, Allu lähti ja siirryin Krisun seuraksi aurinkoon, koska Veerukin häippäs johkin, vissiin uimaan. Parisen tuntia viihyttiin autotallin kulmalla, kunnes varjot hyökkäsivät ja siirryimme valmistuvan saunamökin terassille, jonne paistaa koko illan.
Pressut ja ikkunattomat seinät ei meitä haittaa!
En yleensä oo limuihmisiä ihan kauheesti, mutta kylmänä jäillä, vähän lantrattuna veden ja sekamehun kanssa karkkivärillä se oli tosi jees! :D Kuvissa kylläkin jäät on jo aika lahjakkaasti sulaneet.
Oikein mainio päivä kerrassaan! Huomenna toivottavasti aika samanlaista Jussin kanssa <3.
Mutta apuaaaa, auttakaaa. Mulla on ongelma, jonka nimi on minisortsit. Mulla on vähän leveempi lantio ja vähän isompi pylly kun ehkä vartaloon sopisi ja siksi melkeen jokaiset minisortsit jotka on lannteilta hyvät ja pylly mahtuu sisään, on liian avarat reisistä. Jos samanlaisia ongelmia löytyy ja olet jostain sopivat sortsikkaat löytänyt, kerrothan jooko? Haluisin semmoset oikeesti ja tää on varmaan jo kolmas vuosi kun semmosia mettästän ;(.
En laita mitään Kreikkapostausta, ei pitäs ikin luvata mitään, tai ees sanoa mistään tämmösistä, että teen ehkä jotakin, kun en kumminkaan tee! Ehkä joskus lähipäivinä. Heiheeeei, nyt meen sormusten herrojen maailmoihin!

200. postaus!
Enkä tee mitään erityistä, laitan vaan kuvia eiliseltä ihanalta aurinkoiselta melkeen kesäpäivältä!
Ihanaa pitää vaan ovee auki ja juoksennella läpsyttimillä ulos ja sisään. Enna tarkasteli grillistä lähtevää savupilveä terassilla ja samalla vilkutteli näköjään toisella korvalla!
Pakko ulkona on heti ruokaa laittaa kun siihen on mahollisuus! Innostuin ite grillailee leipiä joita kostutin oliiviöljyvalkosipuli seoksella, naminam.
Naapurit käveli ohi ja kauhisteli siskon vähäisiä vaatteita. Okei, sillon sillä olikin vaan sortsit ja bikinin yläosat päällä, tässä kuvassa sisällä päälle oli eksynyt myös t-paita.
Itse ilahdutin kanssaihmisiä tämmöisellä asulla!
Papukaijan nimi on Ninni ja tämän kanariatirpusen Tero. Tero on jo ihan vanhus mutta silti jaksaa olla niin pirtsakkaa poikaa kun pääsee ulkohäkkiin ja kylpemään!
Iskä oli metässä väsäämässä hauvoille esineruutua ja nää tytsyt istuskeli ja odotteli vuoroaan!
Äitin pupu, mun pupu.
Eilen käytiin Krisun kaa shoppaamassa ihan Helsingissä asti! Käytiin lähinnä ettii Krisulle jotakin helppoa ja kevyttä reilivaatetta, mutta kyllä mullakin oli aikomus pitää silmällä sopivia tuotteita omaan käyttöön. Krisun kaa oli mukavaa shopata, mukavempaa ainakin kun jonkun kaverin kanssa jolla on sama maku :D. Jos kaveri näkee ensiks jonkun kivan jonka ite haluais kans, ei tietty voi ostaa samanlaista, mut Krisun kaa voidaan ostaa yks kiva puokkiin! :D. Tai jos kaveri iskee silmänsä johkin ja ite kans, muttei kaverille vaikka oo kokoja ja itelle on, ei välttämättä viitti silti ostaa semmosta kun kaverille voi tulla pahamieli kun se ei saanu semmosta ;(. Ajattelen ehkä liikaa toisten tunteita! Minnan kanssa on kyl aika samafiilis shopata kun Krisun kanssa, en tiiä miks. Ehkä ollaan sukulaissielusiskoja. Nyt alkaa itteenikin naurattaa kun kirjottelen täällä joistakin shoppausfiiliksistä ja siitä miten ne eroaa riippuen siitä kenen kanssa shoppaa!
Stadiumissa ihailin skeittilautojen pohjia ja kaikkia värikkäitä urheilullisia vaatteita! Kerroin sit Krisulle miten siistii ois osata joskus skeittaa ja Krisu sano et se oli just nähny unta, jossa se skeittas ja mietti ihan samaa. Siel oli juniorilautoja kahellakympillä, kai semmonen mulle riittäis? :D. Siinä luki ettei kestä hyppyjä, mutta tuskin koskaan niin pitkälle pääsisinkään, jos vaikka alkaisin vähän treenaa ees semmosta, että pysyn laudan päällä ku se seisoo paikallaan. Eilen sitten otin laudan käteen, jonka Krisu on saanu joskus ala-asteikäsenä ja jolla Veikka on nyt viimevuosina vähän rullaillu. Meillä on pihassa pikkualue semmosta laattaa ja aloin siinä sit harjottelee. Olin parempi ku Krisu ja tajusin myös äkkii miten pääsee haluamaansa suuntaan. Krisu ei pysyny sen päällä lähes olleskaan. Kyllä mä vielä opin!
Niin sieltä kaupasta löyty jotakin rusettista ja värikästä.
Sekä raidallista ja hopeista.
Carlingssista menin hakee yhtä Nümphin kissapaitaa, mutta Krisu löyskin tämmösen! Oli niinkun ehkä PAKKO ostaa tämä! Kissa, haen sinutkin pian!
Eilen valkkasin kanssa kuvia seuraavaan Kreikka-postaukseen, niitä muuten on ihan tuhottomasti! Toivottavasti ketään ei haittaa. Oon myös viimepäivinä katellu äkkilähtöjä, joka on suurta kidutusta! Tänäänkin löysin Kreikanmatkan Kefaloniaan 220€! Sairasta! Viikon matka se on ja kahen tähen huoneistohotelliin, mutta SILTI! Lähtö ois 25.5. mut eeeeei kun ei voi lähtee, yhyyy haluan! Toivon tosiaan et sit heinäkuussa tulee just hyviä äkkilähtöjä eteen ja päästään johkin meri-ilmastoon <3.
On kyllä varmaan friikeintä kävellä aamulla [siis oikeesti aamulla, ei kello kaks iltapäivälläaamulla] trampalle paljain jaloin, topissa ja lyhyissä housuissa ja tuntee kuinka aurinko lämmittää. Vielä tiistaina mulla oli kylmä hupparilla, farkuilla, takilla jota oon käyttäny talvellakin ja lapasilla! Ja sillon sentäs lähin liikkeelle jo kahentoista jälkeen, enkä aamukylmällä.
Mut voi aaaaaw tää on ihanaa! Ei osais kyllä näin nauttia lämmöstä, lintujen laulusta, vihertävistä puista ja vähistä vaatteista jos aina olis lämmin. Kyllä tommoset talvet ja muut kurjuudet tarvitaan! On se jännä.
Mut joo, ehkä tänään luvassa vielä Kreikkapostaus, jonka tekeminen ei kyllä yhtään helpota mun matkakuumetta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)