Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Kuvapäiväkirja 16.6. - Laivailua ja muuta viihdettä Korfulla

 Aamu alkoi hieman aikaisemmin kun muina päivinä, koska oltiin menossa risteilylle. Hain aamupalaa ja aurinkorasvan ja suoritin nämä rituaalit parvekkeella ja katselin samalla merelle.
Pukeuduin helppoon härpäkemekkoon ja valitsin raikkaan turkoosit bikinit merimatkalle. Talossamme oli kirkkaan pirteät oranssit somisteseinät makuuhuoneissa ja ihanat tummat parrut katoissa. Muutenkin talo oli kaikista hienoin yöpymispaikka, jossa olen lomalla ollut.


Sitten oltiinkin jo naapurikylässä/kaupungissa Kassiopissa, eikä Minnalla ollut kenkiä.
Seuraavaksi meni aikaa laivalla.
Pysähdyttiin uimatauolle ja Minna hyppäsi veneestä.
Saavuttiin grillikohteeseen, jossa vietettiin aika monta tunia. Syötiin hyvää ruokaa omnomnom, leikittiin vedessä, tehtiin kävelylenkkejä matalassa vedessä ja otettiin arskaa.

Päästiin takaisin veneeseen ja supersankari-ville seisoi veneen keulassa tiikeriviittansa kanssa. Täällä kerrottiin myös vitsi, jolle naurettiin vielä parinkin päivän päästä, joka kuului näin:

Jykä: Miks ihmeessä tolla läskillä on hedelmä kädessä?
Murhis: Se on varmaan viemässä sitä roskikseen.

Hajoiltiin erittäin pahasti :DD.

 Saavuimme takaisin Kassiopiin ja otin kuvan kauniisti kukista jotka myös tuoksuivat erittäin hyvältä!
Takaisin autossa, Ville sekä meidän suuresti rakastama Loux lemon-limppari!
Tässä toinen meidän suuresti rakastama asia, eli naapurin koira! Saavuimme siis takaisin talolle ja mentiin silittelee ystäväämme. Suunniteltiin jo aika tosissaan että miten tän sais kuljetettua suomeen meidän mukana :D. Hänellä siis kyllä oli omistaja, mutta koirat ei niin kovin suuressa arvossa tuolla ole kun meillä, joten aateltiin että se varmaan antais koiran meille jos käytäs vaan kysymässä :D. Tällä poitsulla kuitenkin oli tyttökaveri, joka tuli iltaisin leikkimään, joten tyttö ois jääny ilman ystäväänsä jos oltas tää poika otettu mukaan, plus että tällä hauvalla oli kyl aika iso alue pihalla jossa hengaa, joten oli sillä paljon paremmat olot kun monella suomikoiralla! Mut aivan hurmaava tapaus! Oppi tunnistamaan meiän autonkin ja tuli heti aidalle moikkaa odottaa et tullaan moikkaa sitä :D.
 Reissun jälkeen kaikki oli aika kuumissaan, joten mentiin meiän lempimestaan, eli naapurin Ammukseen altailemaan. Ville otti itelleen yksityisaltaan juomineen ja juoma oli taas vaihteeksi lemonade!
 Minnan kaa meitä alko hiukomaan ja varjoonkin oli kiva päästä, joten käytiin katoksessa syömässä.
Veeru tuli paikalle ja kerroin et ranskalaiset oli tajuttoman hyvii, joten aateltiin tilaa veerun kaa yks lautanen puokkiin. Ei kuitenkaan jaksettu kävellä sisälle tilaa, joten lähetin viestin villelle joka oli sisällä et tilais meille :D
En oikein kestäny aurinkoo yhtään, joten menin päikkäreille. Osa lähti ostaa pitaleipiä viereisestä kaupungista, mut mun ei tehny mieli, joten jäin nukkuu.
Mun unet katkes kun sain puhelun että olisi lähtö jätskipaikkaan. Laitoin äkkiä jotain päälle ja menin pihalle odottaa kyytiä. Tarkotus oli ottaa kuva annoksista, mutta hups ne oli niin hyviä että tais mennä parempiin suihin ennenkun tajusin että kuva piti ottaa :D. Mut oli oikeesti parhaat jätskit ja vohvelit ikinä! Aivan mielettömiä.

Talolla oli jokapäiväisen dataushetken aika. Mukavaa omaa aikaa olla hetki kännykkänsä, toisen kännykän tai tabletin ääressä ja pelailla hölmöjä pelejä. Mensroom Mayhem oli mun henkilökohtainen lemppari :D.

Monet seuraavat tunnit meni Ammuksessa ruokaillessa ja nauraessa :D
Laitoin puhelimen lataukseen ja olin menossa nukkumaan, mutta jumituinkin vielä aika hyväksi aikaa olkkariin rupattelemaan ihmisten kanssa.

Sellainen oli yksi päivä Korfulla!

torstaina, tammikuuta 24, 2013

Lokakuu 2011

Oon vähän jäljessä mut haluun tehä tän loppuun! Vuodi 2012 meni jo, mut oon viel tekemässä yhteenvetoa vuodesta 2011 :D. Mut parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Lokakuussa vietettiin synttäreitä isolla porukalla sekä perheen kesken, ulkoiltiin, Leo oli hoidossa, laitettiin ruokaa ja juhlittiin vähän lisää :D.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Politiikka-asiaa

Hei olen Eveliina ja olin aika vanha ennenkun aloin oikeasti kiinnostumaan mistään politiikkaan liittyvästä. Pidin aikamoisen turhana, että tyyppejä istuu jossain päättämässä kaikkien asioita ja pidin järkevänpänä vaihtoehtona kansanäänestystä, jossa jokainen saisi päättää. Noh, vanhemmaksi tullessa totesin, että ne päättäjät oikeasti tietää asioita ja on ottanu selvää, päätöksiä valmistellaan ja niistä keskustellaan paljon.

Mitä siitäkin tulisi, jos ne perusjannut joita meillä kyllä riittää äänestysikäisiä, sanoo ettei vanhuksille tartte antaa mun rahoja kun ei mun omatkaan isovanhemmat oo missään palvelukodissa perkele! En varmasti maksa siitä että jotkut käyttää busssia kun mulla on auto! No en kyllä maksa mistään suomalaisesta ruoasta jos saan mäkkäristä halvemmalla! jne jne ja sitten näitten jannujen mukaan yhteiskunta pyörisi?

Haluun luottaa siihen, että politiikassa olevat ihmiset, jotka päättää meidän puolesta, ajattelevat muuta kuin itseään. Jotta voin parhaiten vaikuttaa siihen että näin on, mun täytyy äänestää. Ensimmäisen kerran äänestin, koska iskä sano että se on mun perusoikeus ja se täytyy käyttää. Jossei äänestä, ei voi valittaa. Ensiksi äänestin jotain, jolla oli kivoimmat hiukset. Sitten kaksi kertaa peräkkäin tuttua tyyppiä, jonka tiesin olevan fiksu. Sen jälkeen tein oikein vaalikoneita ja tutustuin ehdokkaisiin sitä kautta, selasin nettisivuja ja luin heidän ajatuksiaan. Viime presidentinvaaleissa olin jo niin kiinnostunut, että hyppäsin innoissani teeveen eteen kun vaalitentti alkoi.

Nyt on kunnallisvaalit ja olen taas kiinnostunut ja niin sekaantunut koko soppaan, että minulla on ehdokas jonka puolesta haluan puhua. Normaalisti olen valinnut ehdokkaan ja kertonut siitä muille jos joku on kysynyt, mutta nyt minulla on ehdokas, jonka tiedän olevan fiksu ja hänellä on kokemusta oikeasti elämästä ja erilaisista ihmisistä. Tiedän, että hänellä on kiinnostusta oikeasti koittaa muuttaa asioita parempaan ja mikä tärkeintä, tiedän että hänellä on erittäin suuri sydän. Mun mielestä politiikassa ei oikeasti muuta tarvittaiskaan kun suuri sydän ja vähän fiksuutta, jotta ymmärtää tarpeeksi laajasti asiat joita ajaa.

Mun ehdokas on Espoon Vihreiden numero 398 eli Ville Lappalainen. Oon tähän mennessä aina äänestänyt vihreitä, eikä tarvinnut tehdä poikkeusta. Voin samalla kertoa, että olisin äänestänyt Villeä melkeen puolueesta riippumatta. Ville ajaa lasten ja nuorten asioita sekä haluaisi parantaa joukkoliikennettä, eli lähinnä alentaa hintoja ja parantaa poikittaisliikennettä, että kulkeminen olisi helpompaa.

Joukkoliikenne aiheesta sanon vaan sen, että itse en osaa autoa ajaa ja julkisilla kuljen ja kyllähän kaikki tietää että julkisten hinnat on ihan naurettavia jos et nyt satu olemaan opiskelija! Yksityisautoilu alkaa olemaan jo kannattavampaa, joten vikaa löytyy! Aika vihreäksi kasvatettuna ihmisenä haluaisin, että kaikille olisi mahdollisuus käyttää julkista liikennettä. Nyt se ei ole niin ja se on surullista. Tiedostan että Espoo on alue, jossa joillain on vain pakko olla se oma auto, ja melkeempä pakko sitä myös jokapäivä yksin ajaa töihin tai jonnekin, jonne julkiset eivät kunnolla kulje, mutta täällä on myös niin paljon niitä, joille se oma auto on vaan se pinttynyt tapa kulkea, vaikka julkisillakin pääsisi. En kyllä syytä yhtään pinttynyttä yksityisautoilijaa olla vaihtamatta julkisiin näillä hinnoilla. Johan esim. sillä kuukauden seutuajalla aikuinen ostelee ihan hyvän aikaa bensaa! Itse olin vuoden lukion loputtua ihan normaalina aikuisena liikenteessä ja kyllä mietin aina pari kertaa että kehtaako sitä viikonloppuna lähteä elokuviin, kun matkoista saa maksaa saman verran kuin itse leffasta... Espoo ja koko Suomi on niin harvaan asuttua loppupeleissä, että antakaa meidän pliis kulkea ilman, että se perus kulkeminen pitäisi oikeasti budjetoida!

Lapset ja nuoret ei ole mikään symppisäänien kosiskelulupaus, vaan palo asiaan on aito ja ihan puolueettomasti voin sanoa, että ennenkun Villeä oikeasti edes tunsin, selitin kaverilleni miten Ville on paras nuorisotyöntekijä, jonka olen koskaan tavannut. Ja olen tavannut oikeasti monia ja työskennellyt monien ja todella hyvien kanssa, mutta Ville vie silti voiton. Parhaan hänestä tekee se että hän puhuu nuorten kieltä nimenomaan nuorille ja häntä on helppo lähestyä ja hänelle on helppo kertoa mitä vain. Tämän lisäksi Ville ymmärtää nuoria ja osaa samaistua heihin ja heidän ongelmiinsa ja mikä parasta, hän osaa muovata nämä aikuistenkin ymmärrettävään muotoon! Uskon että ketju: nuori-ville-päättäjät ei voi epäonnistua, jos sille annetaan mahdollisuus! Olen seurannut Villen työtä vierestä nuorisotyöntekijänä nyt jo reilun vuoden ja voin sanoa, että myöskään tunnollisempaa työntekijää saa hakea. Mihin Ville ryhtyy niin se tehdään ja kunnolla! Ville ei jätä mitään puolitiehen ja tekee töitä (myös työajan ulkopuolella ainakin suunnittelumielessä ja paljon!), jotta nuoret saisivat mahdollisimman parasta kohtelua. Ville on innovatiivinen ja imee ideoita jokapuolelta. Vähän väliä saa kuulla jostain uusista ideoista, joita hän haluaisi toteuttaa. Mun mielestä nuoret tarvitsee nimenomaan ihmistä joka ymmärtää heitä, eikä ihmistä, joka muistaa kuinka itse oli nuori. Asiat muuttuu, trendit muuttuu, joten on tärkeää, että on ihminen joka pysyy koko ajan kärryillä ammattinsa takia.

Haluun lisätä vielä yhden oman huomion. Ville on yksi eläinrakkaimmista ihmisistä joihin oon koskaan törmänny, eli kaikki te muut eläimiärakastavat ihmiset, tässä olisi yksi hyvä ehdokas! Oon oikeesti sitä mieltä, että jos ihminen rakastaa eläimiä niin se ei voi missään nimessä olla paha! Samoin olen sitä mieltä, että jos ihminen ei kykene tuntemaan empatiaa eläintä kohtaan, joka on viaton niin miten sitten ihmistä joka ei todellakaan ole? Tutkikaa siis ehdokkaanne ja äänestäkää niitä eläinrakkaita!

Noh, mitä muuta sitä sanoisi. Jos asut Espoossa ja haluat äänestää jotakuta, joka on oikeasti normaalin ihmisen puolella ja joka oikeasti ymmärtää ihmistä ja jota ei tarvitse yhtään pelätä lähestyä, oli ongelma mikä tahansa, niin ota numero 398 omaksesi. Voin vannoa ettei voi olla huono valinta! Tässä vielä linkki Villen blogiin, jos joku sen tuolta alusta missasi. Jos olet jostain muusta kunnasta kun Espoosta taikka liian nuori äänestämään, mutta innostuit tästä tai Villestä, voit käydä tykkäämässä facebookissa. Se antaa Villelle lisää näkyvyyttä, joka on tietenkin plussaa!

Haluan laittaa tähän vielä kuvan, jotta henkilöllä josta tekstissä puhutaan olisi kasvot!



tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Suosittelen Emppua

Noniin, tommonen ihana Emppu herätti bloginsa henkiin ja mainostankin että menkäähän lukemaan! Ja sit tähän alle viel mun lempparikuva Empusta että näätte miten nätti se on ja haluutte varmasti lukea sen blogia :D


keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2012

kesäyössä vaeltaa, taidan olla mökillä

Aina vaan ja seuraavat kuvat on Veerun, elikkäs siskoni ottamia ja voisin linkittää tähän sen blogin mutten jaksa! :D Voitte googlaa lentäviä sipuleita jos haluatte, suosittelen, siel on kivoja kuvia!







lauantaina, heinäkuuta 14, 2012

Punkaharju kesäisin on yhtäkuin sydän sydän sydän

 Ihan ekana infottakoon, että kuvat on Annelin ottamia ja lainasin niitä nytten kuvitukseksi kolme kipaletta, koska omaa kameraa en ottanu ees esille koko reissulla kun kaksi paparazzia oli mukana muutenkin :D. Halusin vaan laittaa muistiin mökkireissun parhaat asiat.
 -Ajomatka hyvillä musiikeilla, mahtavassa seurassa ja hauskoilla leikeillä
-Puusauna tuoreella samana päivänä tehdyllä koivuvihdalla, aijaijai <3
-Extremepeseytymiset ilman suihkua
-Peltikaton alla nukkuminen rankkasateella ja rankka kesäukkonen
-Kuikat ja muut upeat linnut järvellä
-Koiranpentu <3
-Ihana maatila eläimineen
-Iso keinu
-Heinäseipäät <3
-Punkaharjun vanha harjualue <3___________<3
-Jokilaivat
-Hevosia
-Lehmiä
-Maisemat
-Jättimäiset mustikat ja mansikat metsässä
-Hiekkakuoppa ja sinne kiipeeminen
-Maailman parhaita lettuja suklaalevitteellä, mansikoilla, banaanilla ja kermavaahdolla NAM
-Muikut kattoterassilla
-Lörtsyt satamassa
-Juustokakut iltapalana
-Itsevedettävä lautta järvellä
-Kukat kaikkialle
-Kukkaseppele
Paljon mahtui kahteen päivään iloja <3.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2012

Olen vielä täällä

Olen elossa ja vietän kesää. Suunnitelmissa oli uusi fiilistelykesäblogi ihanan Minnan kanssa, mutta tais jäädä suunnitelmaksi se. Nyt haluaisin ottaa yhden tatuoinnin (taas..) yhden pienen, kauniin, söpön ja merkityksellisen, MUTTA en voi, koska oon tatuointipannassa kaksi vuotta, kun menin ottamaan edellisen liian aikaisin. Mut jos otan sen salaisuutena, enkä kerro kellekään, niin tavallaan en huijaa? Toisaalta mun keho ja pitää toimia eikä jossitella, joten miksen saisi ottaa? Poispois kaikki omakeksimät tyhmät aikarajat ja tatuointeja ihoon jos siltä kerta tuntuu! Saa nähdä mitä teen. Haluttais kyllä.

Mitähän oon tehny blogihiljaisuuden aikana. Käyny lapissa ainakin ja ruotsissa. Molemmissa ekaa kertaa ikinä. Oon ollu rakastunu ja oon sitä edelleen. Oon ihastellu kukkasia, kaivannu järkkäriäni, nähny poroja ja ollu ilonen. Oon saanu seurata koiran sekä kissanpentujen kasvua, virvelöiny ite kaks kilosen hauen ylös järvestä, ja syöny sen puugrillissä paistettuna seuraavana päivänä. Oon muutenkin syöny loistavia ruokia, nauttinu luonnon kauneudesta ja saunonu ihanassa puusaunassa ja juossu 13-asteiseen veteen virkistäytymään. Oon tehny kukkaseppeleitä kolmekin ja peseytyny alkeellisesti vaan saaveja ja kauha apuna ja virkistyny myös henkisesti. Oon haaveillu tulevaisuudesta, ollu solmussa ja halunnu koiran. Rakastanu, hymyilly ja nauttinu, sekä ahdistellu, ollu surullinen ja turhautunut. Kesä on ihanaa aikaa ja meille suomalaisille pitäis antaa sillon enemmän aikaa lomailla, koska muuten meillä on masentavaa ja pimeetä.





lauantaina, maaliskuuta 10, 2012

Elokuu 2011

 Elokuussa vietettiin kivaa aikaa Murhiksella ja vietettiin myös kivaa aikaa Kossilla Murhiksen kanssa! Minnan ja Jennan kanssa vietettiin ihana kesäpäivä mäkkäreineen ja uinteineen, johon liittyi illasta sitten muutakin porukkaa. Serkku meni naimisiin, Eetu kuvas mulle headerkuvan tänne ja samalla ikuistettiin virallisesti mun tatuointi. jaaha ja toiseen kuvista ei tallentunu teksti, no ei sitten.

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Ville

Joku jonka nimi ei ainakaan ala veellä ja pääty eehen on parikin kertaa ehdotellu semmosta itseensä ylistävää blogikirjotusta ja ehkä joskus semmosen kirjotankin, mutten nyt. Piirsin sen sijaan ja aattelin jakaa sen, koska se on hieno mainosjuliste! Mainostaen villeä vaikka.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2012

Maaliskuu 2011




















Söin useinkin tuhteja aamupalalounaita kun kouluun oli mentävä myöhemmin ja ulkoilin paljon elukoiden kanssa runsaassa lumihangessa ja ihanan häikäisevässä auringonpaisteessa <3. Harry Potter sai kaksi ihanaa pentua, tuunasin kivakuosisesta paidasta hameen, vietettiin ihanan piristävän rentouttava päivä tallilla Veerun ja Minnan kanssa sekä leikittiin aika runsaasti TAAS kalansilmä-efektillä. Innostuin fasaanista ja ihmettelin rumimman päivkodin olemassaoloa, sekä ihkutin kissoja <3.

sunnuntai, marraskuuta 20, 2011

Tytöillä oli hauskaa











Meillä on foorumi netissä, me ollaan aikamoinen poppoo kaikkineen. Meillä oli pyjamabilepikkujoulut eilen. Meillä oli kivaa! Oli uusiakin ihmisiä, jotka ei oo ennen osallistunu meiän in real life miitinkeihin ja se oli kivaaa! Harmittaa etten kerinny kaikkien kanssa tarpeeks kommunikoimaan, mutta ens kerralla sit taas lisää!

On se aina jännä tajuta et yhet elämän hienoimmista ja tärkeimmistä ihmisistä on peräsin internetistä, keskustelufoorumilta, kaikkee sitä!

perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Aarteita kännykästä

Etin kaverille pupukuvia puhelimestani ja samalla tuli siirrettyä kaikki kuvat sieltä koneelle, nyt siis helmiä puhelimestani! Kyseessä on siis tämmönen nokian joku aika höpöhöpö kamera suht peruspuhelimessa!

Tässä Minna nukkuu.

Tässä Jonttu nukkuu.

Tässä Kreikkaa.

Tässä Murhis ja minä kävelemässä kauppaan.

Tässä minä kävelemässä kauppaan :D. Kattokaa nyt tota hiusta <3_______<3

Tässä minä ja Jaakko tai minä ja Markus mäkkäripiknikillä Helsingin sinisessä yössä.

Tässä kreikan merta, merta kreikan.

Kerran olin erittäin tuottelias tuotantosuunnittelun tunneilla.

Kerran käytiin Murhiksen kanssa kurkkumajoneeseilla.

Kerran oli viimeisiä aamuja kun lähdin saab-tieltä kouluun ja oli niin kaunis sumu!

Kerran koulussa oli ruokaa, joka näytti ruoalta.

Kerran muutettiin ja rempattiin ja söin kalakeittoa pöydän reunalta ilman tuolia.

Kerran Veeru otti naamastaan kuvan.

Kerran kävin ikeassa ettimässä verhoja. En ottanu näitä.

Kerran näin kirpparilla kauniit kengät.

Parikin kertaa kävin kotona ja sielä oli kisuja <3

Kerran löydettiin Villen kaa Murhikselle auto.

Kerran joku on ottanu mun puhelimella kuvia.

Parikin kertaa oon käyny eläinkaupassa.




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...