En oo niin pitkään aikaan kokeillu tätä bloggerin mobiilisovellusta joten nyt voisi olla aika! Tässä pari kuvaa tältä päivältä:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ville. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ville. Näytä kaikki tekstit
torstaina, heinäkuuta 31, 2014
maanantaina, huhtikuuta 21, 2014
Pääsiäinen
Mun pääsiäiseen on kuulunut tommosen loistavan valoisen palluran palvomisen lisäksi seuraavia:
Eli olin porukoilla pari päivää hengailemassa elukoiden kanssa ja villekin kävi pyörähtämässä kaksi kertaa. Lenkkeilyä, ulkona hillumista ja muuta.
On kans ollu siitä kummallinen kevät, että samaan aikaan samalla lenkillä oon nähny leskenlehtiä, sinivuokkoja ja valkovuokkoja! Yleensä nää kolme ei kasva samoihin aikoihin.
Tottakai mukaan mahtuu myös muutama silmiä ärsyttävä animaatio :D. Lähinnä villen ja eläinten yhteiselosta :D.
Ruokajuomapuolta on tietenkin myös kuulunut pääsiäiseen. Äiti päätti avata lahjapullonsa kuohuvaa ja totesi että nyt aletaan ryyppäämään! Tuloksena se, että itse join yhden lasin ja äiti loput :D.
Erittäin hyvää salaattia sekä pääsiäisen mukaan keltaista kasvissosekeittoa kiinalaisista kulhoista kiinalaisilla lusikoilla :D.
Isi käski ottaa tästä fetalammaspadasta kuvia ja laittamaan blogiin, koska kuulemma kukaan ei muuten usko että oon syöny mitään. Unohdin tietysti ottaa valmiista padasta kuvan kun oli niin hyvä tuoksu ja nälkä! Mutta voin kertoa että hyvää oli ja maistu ihan kreikalta!
Eilen eksyttiin sitten villen kanssa hamppareille Graniin. Oli hyvää, vaikkakin Funky Burger on vienyt nyt mun sydämen valkosipulimajoneesillaan. Sisko teki myös bebejä keltaisella kuorrutteella, mutten muistanut ottaa niistä kuvaa ja tämän aamun aloitin isolla lasillisella keltaista tuoremehua.
Pääsiäiseen mahtui myös katamaria, saunomista ja elokuvia. Ollut ihanan rentouttavaa kyllä ja kohta suuntaan taas tuonne ottamaan arskaa takapihalle! Tarkoituksena oli palaa jotta alkukevään rusketus olisi taattu, mutten ole vielä onnistunut vaikka eilen nukahdin tuonne pihalle kolme kertaa :D. Hyvää viimeistä pääsiäispäivää kaikille!

maanantaina, lokakuuta 07, 2013
Kuvapäiväkirja 15.9.2013
Joo oon taas vähän myöhässä, mut oli juhlat jotka piti järjestää ja portugali johon piti mennä, joten ei kerinny :D.
Aamulla laittauduin, eli harjasin hiukset mun ensimmäisellä omaostamalla hiusharjalla ikinä, jossa roikkuu vielä hintalappu ja joka on peräisin Portugalista :D.
Kävin semmosen kahen tunnin reissun mun uudessa koulussa tutustumassa, mut unohin tietty koko kuvauspäivän sillon, joten otin kuvan kotimatkalta kun kuvauspäivän taas muistin.
Olin heränny ennen seittemää ja tosi väsyny ja olin suunnitellu että menisin heti nukkuu kun tuun kotiin, mutta päätinkin lähteä suoraan lenkille erään kanssa.
Oltiin lenkillä semmonen tunti.
Kotona vaihoin mukavempiin vaatteisiin kun farkut tuntu ihan liian kireiltä.
Seuraavaksi suuntasin koneelle appelsiinimehun kanssa kuuntelemaan musaa ja muutenkin datailee.
Movies, jeee! Oon taas jääny koukkuun :D.
Etsiskelin matkoja, koska tässä vaiheessa luulin ettei Portugaliin oiskaan menemistä ja se surutti mua niin paljon et oisin halunnu sit lähtee johkin muualle :D.
Seuraavaksi leikin Titiuun kanssa.
Keksittiinkin, että voitais olla hotellissa pari yötä, jollon päästäs portugaliin, joten aloin ettii hotelleja.
Ja sitten siivosin tulevia juhlia varten.
Tuli nälkä, joten tein graavilohivoileipiä ja meidän ainoa juustohöylä oli pesukoneessa, joten höyläsin kuorimaveitsellä :D.
Sitten katoin Dexteriä samalla kun söin.
Datailua.
Käytiin kaupassa mut unohin tietty kameran ja koko kuvauspäivän, joten tossa muutama ostos :D.
Tein salaatin ja aloin kattoo junior mastercheffiä.
Mastercheffin jälkeen katottiin se toka niistä uusista star trekeistä ja Titiuukin oli mukana toiminnassa.
Sit kello olikin jo niin paljon et menin nukkumaan!

sunnuntai, lokakuuta 06, 2013
Ketä sinä odotat oikeasti
![]() |
Meillä oli muutamia aurinkoisiakin hetkiä lomalla! |
Sitten olin vähän portugalissa tossa taas ja täytyy sanoa että vaikka aurinko ei paistanu lähes yhtään, sato vettä ja olin kipee niin kyllä tykkään olla siellä. Tykkään villen vanhemmista ja tykkään erityisen paljon siitä miten helppoa on saada tuoretta lähiruokaa. Kaiken voi ostaa halvalla lähiruokana. Miten paljon terveempi ois ihan jo ton seikan takia, jos siellä asuis.
Portugaliin lennettiin Lontoon Gatwickin kautta, jossa meillä oli tosi pitkä vaihtoaika, joten käytiin sitten ihan Lontoon keskustassa, jossa en oo ikinä käyny ja näin big benit, london eyet, tower bridget ja kaikki ja kerkesin ostaa kengätkin! Lagosissa, eli Portugalissa Algarven alueella olevassa kaupungissa, jossa villen vanhemmat asuu, yövyttiin kaks ekaa yötä kivassa hotellissa vanhassa kaupungissa, jossa oli aivan ihana vanha puulattia ja just rempatut huoneet! Kävelymatka vanhan kaupungin keskustaan ja vieressä aivan loistava croissanttipaikka, johon ihastuin aika täysii. Siis oltiin hotellissa siksi, että villen porukoilla oli vielä kaksi yötä niiden tutut käymässä, eikä haluttu häiritä niiden vikoja yhteisiä päiviä. Maistoin mustekalaa ekaa kertaa elämässä ja kävin ekaa kertaa elämässä meressä uimassa pilvisellä säällä :D. Jos muuten joskus eksytte Algarveen, tai lähinnä Luziin eksyy, niin suosittelen ravintolaa nimeltä Jake's! Mieletön mesta! Yks kohokohta matkalla oli kans The Garden niminen ravintola Lagosissa, jossa kissa istu mun vieressä penkillä koko illan :D. Ainiin! Lagosista löytyy myös ainakin KOLME japanilaista ravintolaa, vaikka se on aika pieni kaupunki eli sushia saatavilla! 24 makia sisältävä laatikko makso 3,90e jos otti mukaan, kelpas!
Jake's! Tilattiin vissiin kolme tai neljä alkuruokaa, kaks pääruokaa ja juomat ja makso kolmekymppiä... |
Tänään kävin sienestämässä äitin, tädin, serkun ja Titiuun kanssa ja nyt on kaks isoo pussillista sieniä odottamassa. Osa täytyy pakastaa, mut osasta teen sienikeittoa! Mun piti lähtee vaan aamusta sieneen, mut sit tuli käytyy siskolla syömässä ja lähettyy viel porukoille syömään illallista ja lagailee :D. Rentouttava ja mukava päivä ja tuli kummiakin nähtyä kun se paukkas porukoille kylään yhtäkkiä. Nyt kuiteskin tuntuu et kuume ois nousemassa joten kiva kiva! En ookaan ollu vasta kun viis viikkoo putkeen kipeenä! Haluisin jo parantuu et vois harrastaa liikuntaa.
Myrskyinen päivä! |
Vitsit kyl rasittaa sinällään kun mun kaikki into bloggailuun on tällä hetkellä yhessä salaisessa videoblogissa ja ois toisaalta kiva pitää videoblogii ihan muutenkin, mut ei sit varmaan ihan kaikelle kansalle nähtävillä mut tuntuu et turha myöskään pistää jonkun salasanan taa, koska kuka sitä nyt ees sit haluis seuraa oikeesti? :DD No ehkä alan tekee itelleni vaan videopäiväkirjaa. Mut en haluu uutta blogii! Enkä haluu muutta tätä salaiseksi! Mitä teen!
Ainiin ja sokeriton syyskuu tuli ja meni, ja lipsahdin sallitusti vain äitin synttäreillä virallisesti, jollon söin yhen pullan ja juustokakkua. Päätin sitten, että Portugalissa saan kans lipsuu ja jatkan sitten jouluun asti muuten vähän muunnetuilla säännöillä. Portugalissa tuli juotuu limuu vähän ja söin yhen leivoksen ja vähän vohvelii ja lentokentällä ja koneessa karkkia. Tai siis suklaata. M&M, eminem, joo. Nam. Niitä pähkinäjuttuja. NAM. Noh, nyt jouluun jatkan sillai, että en ite osta mitään makeeta, enkä myöskään mitään muita kun täysmehuja, eli ei enää sokerilitkumehuja eikä valmisjugurttejakaan. Jos joku toinen tarjoo niin voin ottaa ja jos ite leipoo niin voi ottaa, mut muuten ei. Lihattomaan lokakuuhun lähin nyt mukaan silleen, et jätän punasen lihan pois. En haluu jättää kalaa, koska uskon sen olevan niin hyväksi mulle ja kanassakin on niin vähän mitään huonoo ja ne kasvatetaan Suomessa aika hyvin, joten en boikotoi niitäkään. Mut pyrin kuiteskin tekee ruokaa ilman kanaakin, mutta jos nyt tekee kauheesti mieli kanasalaattia niin kyl mä semmosta teen! Plus maitotuotteet ja kananmunat syön kans. Eli heihei pekoni hetkeksi :(. Ajattelin Marraskuussa viettää sitten Mättöruoattoman marraskuun, eli ei roskaruokaa :D.
Kisumisuystävä ravintolassa! Toi oli kyl muutenkin tosi mukava paikka kun oli kokonaan pihalla puiden ja köynnösten alla ja ruoka oli hyvää ja edullista!
Lontoossa kärsittiin huonosta ilmasta, enkä ihmettele kun katto noita lentokoneiden jälkiä tuolla taivaalla..
Tän kuvan otin äitille :D
Ihana ranta! Ihastuin ja haluun tonne kyl ens kerralla viettää kivaa rantapäivää! Nyt oli liian epävakaata ilmaa ja tuollakin oli just satanu ennenkun tultiin. Kaksi alempaa kuvaa myös samalta rannalta.
Kiipesin kukkulalle johon johti kapea ja pelottava polku, jolta ois helposti voinu tippua.
Patikoitiin rannalle, jossa oli kaks ihmistä meiän lisäksi. Patikointiin kuului myös laskeutumista köyden avulla. Aika hc! Alemmat kuvat on vuorelta, jonne lähettiin kattoo maisemii, mutta mikäs ilmestyikään huipulle, PILVI! Oli hyvät näkymät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)