Käytiin tossa maanantaina Minnan kanssa kirpparilla ja löysin sieltä nallehatun eurolla, jonka laitoin samantien päähäni ja pidin koko kirppisreissun ajan. Kassalla otin sen päästä, maksoin ja laitoin takasin koko loppupäiväksi. Lämmin hattunen, jonka näkeminen aiheuttaa iloa, loistava hattu siis ja vieläpä harmaa.
Onneksi on tullu talvi, lumi, pakkanen, joulu, joululaulut, tortut ja kaikki hömpötys, koska oon kun syntyny uudelleen. Koko syksy on mennyt sumussa ja mikään ei ole osunut kohdilleen, eikä oikeastaan mikään muu ole muuttunut, kuin että on tullut lunta ja joulukuu. Jaksan olla pirteämpi ja iloita pienistä asioista, kuten tästä hatusta. Päätin myös hatun myötä, että yritän taas vähän enemmän olla vaan minä, enkä 23-vuotias aikuinen, tehokas ja ahkera uraohjus, aina oikeassa ja aina tietämässä ja osaamassa kaiken. Voin olla minä ja tehdä ja tavoitella sitä, mistä itse tykkään ja olla tietämättä asioita joita en tiedä ja opetella ne silloin kun tarvitsee. Onneksi tykkään hyvin monista asioista, joten tulevaisuudessa on lähinnä liikaa vaihtoehtoja, mitä voisin tehdä. En tavoittele mainetta ja mammonaa, vaan rauhaa, rakkautta, lämpöä ja iloa.
Tähän loppuun vielä ne kynnet, joista mainitsin otsikossa:
Tummia kynsiä on aina yhtä hankala kuvata, mutta kyseessä on hyvin tummalla syvänvihreällä pohjalla glitteriä kärjissä. Luonnonvalossa vähemmän synkät. Joku noissa tuo mieleen talvisen tähtitaivaan ja tykkään niistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

torstaina, joulukuuta 06, 2012
lauantaina, heinäkuuta 07, 2012
maanantaina, maaliskuuta 07, 2011
Minä
Koska oon nyt vaan kirjotellu tänne kaikkee valitusta, voisin korjaa tilannetta sillä että laitan pari kuvaa, minusta!
Viihdyin tämmösessä vaatetuksessa erittäin hyvin perjantaina. Oikeestaan viimeaikoina mun semmonen pukeutuminen jossa oon viihtyny erittäin hyvin, on aikalailla liikkunu ton hameen, ton paidan ja yhtien sortsejen ympärillä! Oon aina vaihellu jotakin vähän. Osaan viimein käyttää ainakin yhtä mun hörhelöhameista, joita hamstrasin muutamia kotiin joulualennusmyyntejen aikaan! Toi ginan on kyllä ihan lemppari niistä, niin kevyt, mukava ja huomaamaton päällä! Paita on carlingssista ja samanmoisen valkoisen ostin viime kesäalennusmyynneistä ja tykkään molemmista erittäin paljon!
Sanotaan et mustaa ja ruskeeta ei sais yhistää, mutta mä tykkään, sanokoot muut mitä vaan!
Tommosia hopeehohtosia sekalaisia tähtikynsiä mulla on nyt ollu tässä viikon ja sitä ennen oli yhet sikakivat kynnet joista näköjään ei oo edes huonoa kuvaa.
Mutta ne oli niinkun ton alemman kuvan pikkurillit jokainen. Tommonen pinkihtävä tippi ja vähän glitteriä! Tykkäsin niistä kauheesti.

lauantaina, helmikuuta 05, 2011
red carpet
Äitin sisko Raija tuli meille kylään ja toi mukanaan mun serkulle Ennille mittatilaustyötä ulkomailla tehdyn mekon. Pakkohan sitä oli sit kokeilla! :D Yritettiin kovasti siskon kanssa saaha siitä jotain kuvaa jossa näkyis sen potentiaali, mutta tälleen alakulmasta kuvattuna toi selkäkään ei näytä niin kivalta kun esim omien silmien korkeudelta, joten oltas saatu kyl photoshoottailla vähän kauemmin.
Harmi etten ole hollywood-näyttelijä! Ja harmi ettei tuola oikein voi edes valkoisia stringejä pitää alla kun hohkaa läpi!
En jaksanu myöskään tota tatuointia alkaa nyt sotkee tästä piiloon, vaikka oisin halunnu sen virallisen julkistamisen tehdä vähän hienommin. No mutta, siinä nyt näkyy noi tirpuset jotka tohon lapaan ilmesty viime lokakuussa synttärilahjana itelleni :D. Näkyypä tuola myös toi nilkkakuva joka sinne on ilmestyny jo ööö, kaks vuotta sitten?
Sit mulla on rumat kynnet :D joista ei saa kuvaa, mutta siinä on hopeeta alla, valkosta grafittii päällä ja viel ihan perus glitterilakkaa päällä, koska en voi elää ilman glitteriä. Mun on pitäny jo ikuisuuden tehä mulle leopardi tai kirahvikynnet, mut ainakun alan lakkaa, päädyn johkin muuhun jonka jälkeen vasta muistan nää eläinkuosihankkeet.

sunnuntai, joulukuuta 26, 2010
Sukkahousut joista Krisu tykkää.
"Et voi oikeesti mennä tommosissa ihmistenilmoille" sanoi siskoni 18v. Alise taas sano että ois kivempi useemmin nähä miltä näytän, mitä puen ja silleen, joten tässä tämmönen! Pyyhe päässä tietysti kuului asuun jossa ei kauheesti ole muuta nähtävää kun nuo sukkahousut, jotka lähti HMltä jouluostosilla mukaan kolmella eurolla, ne oli vaan söpöt. Päätin kans että saan taas käyttää mustaa vaikka pelkästeen jos haluan. Olin jossakin vaiheessa ainakin kaksi vuotta semmosessa kiellossa etten saanu ostaa mustaa, koska joskus käytin vaan tummia vaatteita. Mut musta nyt sopii kaiken kanssa ja on aina ihan hyvä, joten miksei?
Toi koru on ihana, äiti sen mulle JCstä osti <3. Sukkahousut on siis valkoset mustilla ruseteilla, mutta niitten alla on oranssit, joten siksi toi mielenkiintonen väri. Ite viihdyin näissä härpäkkeissä vaikka sisko ei niille lämmennykään ja toinen ehotti vaikka harmaita mustia sukkahousuja alle, varmaan näkyskin noi rusetit sitten hyvin siitä mustasta. Ehkä se oli vinkin tarkotuskin? Rumat rusetit :D. Ite mietin et jotkut vaaleenharmaat vois olla kivat.
Kynnet on tommoset vaan, näyttää tosi järkeviltä eripitusissa kynsissä ranskalaismaiset manikyyrit, mut enpä jaksau lakkaa koko kynttä :D. Siinä siis hyvin tummansininen aluslakka ja päällä grafittii. Pitäs vähän inspiroituu ja jaksaa pitkästä aikaa lakkaa jotain kivaakin.
Että semmossia, jos kehittäisin jonkun järkevän tavan ja paikan jossa voisin saaha itselaukasimella jopa melkeen järkeviä kuvia, voisin jopa pukeutumistani ihan vaan Aliselle kuvailla useemminkin, suht usein kuitenkin jotain ihan omasta mielestä kivaa tunkasen päälle kuiteski.
PS. tuola sivupalkissa on KALOJA <3. Jos sitä ruutuu klikkaa, niille tippuu ruokaa ja ne tulee syömään <3. Söpöintä <3.
lauantaina, joulukuuta 18, 2010
Olen aktiivinen!
Mutkun on tylsää kipeenä olla, niin mitäs muutakaan sitä tekis ku pelais simssiä ja kirjottelis blogiin. Tungin kameraan jonkun putken jota iskä suositteli ja kuvasin vähän sillä, oon niin tottunu tohon mun 50mm1,8ähvään, että ei ihan suorilta käsin onnistu toisella kuvaaminen :D. Silti esittelen parit joulutunnelmakuvat ja mun parit lempparijutut sairastamispäiviltä.
Tää epämääräsen näkönen mössö joka on kuvattu inhottavasti salamalla on raejuuston rippeet, ruisleivän paloja, tomaattia, oliiviöljyä, kreikansalaattimaustesekotusta, persiljaa ja vähän kevyt majoneesia päälle ettei liian terveelliseksi mene. Mut aivan herkkua ja tämmöstä oon jo parina päivänä vedelly naamaan ihan innolla! Oon tosi ekologinen kun teen ruokani suoraan tohon raejuustokuppiin enkä ota lautasta liattavaksi :D. Luettelin tänään äitille listaa siitä mitä kaikkee oon säästäny kun oon vaan sairastellu kotona ja vesi kuulu siihen listaan myös, vähän tiskiä, vähän vaatteita pesuun, vähän suihkuilua, vähemmän naamanpesua kun ei ole meikkiä! Mut toisaalta oon varmaan juonu sit sen kaiken veden jota oon säästäny :(.
Tässä on sitten Avonin Solutions-sarjaa, aivan mahtavaa kanssa! Tota vihreetä sarjaa nyt tilasin itelleni, koska ihon kanssa on ollu enemmän kun paljon ongelmia. Tähän mennessä auttanu kyllä ihan merkittävästi ihoa niinkun ihan senkin kannalta miltä tuntuu sisältä ja ulkoopäin ja tietenkin kans sitä miltä se näyttää. Ensiks pesen kasvot vedellä, otan tosta korkeemmasta pullosta vaahtoavaa puhdistusgeeliä jota hieron kasvoihin jonkin aikaa ja huuhtelen pois. Sitten matalemmasta pullosta pumpulille vähän kasvovettä ja pyyhitään kasvoja ja kaulaa. Sininen purkki on siskojen käytössä oleva kasvovesi samasta sarjasta, en nyt muista mihin tarkotukseen se on. Tää mun on tarkotettu nimenomaan sekaiholle.
Yläkerrassa on sit vielä kaksi putelia, toi korkeempi on semmosta aivan ihanaa virkistävää rasvajuttuu, jota hierotaan sit iholle kaiken ton edellisen säädön päätteeksi. Matalemmassa purnukassa on sekä yö- että päivävoide samassa purkissa, toinen puoli toista ja toinen toista. Tällä rutiinilla en voi naamaani joka aamu ja ilta hoitaa, koska on sen verran herkkä iho kaiken muun kakan päälle, että se samalla kuivuu ja rasittuu liikaa, joten joka toinen päivä hoidan pesurumban sitten ihan vaan vedellä plus tällä yö/päivävoiteella. Ostin tuon setin, johon kuului ekan kuvan kaks putelii ja tän kakkoskuvan toi kormeempi puteli hintaan 12,9€ ja ton päiväyövoidehomman samaa sarjaa hintaan 3,9€. Ja siis, ero entiseen on ihan mieletön! Oli jo yks päivä tossa viimeviikolla kun ei tarttenu laittaa peitepuikkoo MINNEKÄÄN! Tätä kuuria vielä auttaa mun tauti, koska oon juonu tajuttomasti vettä, hyvää iholle! Avonin seuraavassa paketissa on mulle kanssa silmänympärysvoide jonka voin lisää tohon rutiiniin, hohhoh naureskelin joskus kun ihmiset käyttää niin paljon aineita, mutta nykyään ymmärrän että meille joillekin se nyt vaan tuntuu olevan pakkojuttu. Äiti on kasvattanu meiät silleen että kosmetiikka ja muut tökötit, lisäaineet ja kaikki on saatanasta [tai ei nyt ihan koska äiti on ateisti...] joten mun on ollu hirveen vaikee käsittää ettei kosmetiikka esim välttämättä vaa pilaa mun ihoa, että se voi myös auttaa ja olla muutakin kun turhamaista.
Kipeenä en oo jaksanu pestä rastoja, koska en kummiskaan mee täältä kotoonta mihkään, joten oon pitäny huivia päässä sillonkun on tuntunu siltä ettei haluu ihan likasilla hiuksilla hyppylehtiä ympäriinsä. Tämmöset huiviturbaanit oli käytössä myös tänä ja viimekesänä ulkomailla.
Niin ja tota huivia ihastelin Lindexillä joskus kesällä kun se sinne tuli ja pari viikkoa sitten äkkiä Lindexissä poiketessani huomasin että se oli alerekissä, alennusta 70% ja ainoa kappale, joten mukaa lähti heti, jee!
En tajuu miten mandariinit liittyy jouluun, musta mandariinit ja kaikki muutkin hedelmät on ihan kesäjuttu! Mutta siinä ne vaan jouluvadilla joulukynttilän vieressä koristaa kunnes joku ne siitä popsii. Meille muutenkin kannetaan säkillisiä mandariineja joulun aikaan ja talvisin muutenkin, pakkohan sitä on vitamiinia saaha!
Sisko liimaili tommoseen palleroon peilimosaiikkipaloja ja teki diskopallon, toimi ihan hyvin!
Joulutähti, joka on killunu meiän ikkunassa kaikki joulut niin pitkään kun muistan, tai no ei ihan niin pitkään koska väitän muistavani kun tuo ostettiin joskus kun istuin rattaissa :D.
Meil on kaloja ja kipeenä ei oo paljoo tekemistä joten kuvattavaksi pääsee mm. kaikki.
Mun viimelöytö kirpparilta, ihana tuoli! <3 Plus noi putelit joita kuvailin, tästä näkyykin ton päivä ja yövoiteen erottelujuttu.
Lopuksi erittäin huono kuva näistä glitteritähtikynsistä salamalla, mutta ei noita oikeesti saa kuvattua, yhyy :((
Nyt on nälkä, joten meen ehkä tekee kanasalaattia <3. Voisin oikeesti elää pelkillä ruokasilla salaateilla ja ihanilla kermasilla keitoilla <3. Ois kevyttä ja namia <3.

Lisää joululahjatoiveita

Toisekseen toivoisin yhden tai kaksi 160cm leveen sängyn helmalakanaa. Mulla on nyt kaksi semmosta sopivaa, joista toinen meni vähän värikkääksi pesussa :D. Punanen ja vaaleenharmaa. Kaipaisin mieluummin jotain värillistä ja tykkään enemmän tummista kun vaaleista lakanoista. Et joulupukille vinkki!
Lisäksi myös mun sukkahousut ja legginssit kokee katoamistemppuja siskojen kaappeihin, joten toivoisin erityisesti paksuja sukkahousuja, mieluummin semmosia joiden pinnassa on jotain kivaa kuviointia. Siis ihan yksivärisiä saa olla, mutta jollakin kivalla tekstuurilla. Mieluiten väriskaalasta harmaa-musta-ruskea ja jos sävy nyt muuten miellyttää silmää niin jotkut lämpimät punaisen sävyt vois kelvata myös. Tähän kategoriaan vois kans laittaa semmoset polvisukat tai muut tooooosi pitkälle ylettyvät sukat!
Tämän lisäksi lähes kaikenlaiset säärystimet ja huivit on ihan tervetullutta kamaa, sekä lapaset ja villasukat ja jos pipo löytyy joka vois mun päähän istua niin semmonen kans! Erityisesti Indiskassa on kaikkee rakastettavaa tähän suuntaan.
Haluisin kans edelleen semmosen ihanan lyhyen hörhelöhameen, mut semmosta en haluu et ees joulupukki lähtee mulle ettimään, koka oon siitä tosi tarkka mimmonen sen pitäisi olla! Alennusmyynneistä pakko löytää!
Toiki kuvan hame on aika kaukana siitä mitä haen, mutta en löytäny parempaakaan!
Kuvat tarjoili weheartit! Edellisen joululahjapostaukset löytää kans jostakin jos haluaa :DDD En jaksa ettiä ja linkittää, oon laiskimus ja sitäpaitsi kipee!
Lakkasin tossa eilen semmoset mustat kynnet, joissa on tähdet ja glitterii. Tapani mukaan tietty innostuin glitteristä vähän liikaa ja tähdet on joissain kynsissä melkeen glitterin peitossa kokonaan :D. Glitterikynsistä on kans tosi vaikee ottaa kuvia, yritin mut ei oikein onnannu. Ainiin, mulla saa kans joululahjaks tuua glitterilakkoja! :D
Toinen kerrottava asia on se, että oon tosiaan kipee ja jouduin peruu mun kuorosodan tältä viikonlopulta ja ärsyttää ehkä lievästi sanottuna TAJUTTOMAN KAMALASTI! Mut ei siitä sen enempää sitten.
keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010
Kävin kaupassa
Ja ostin grafittilakan viimein!
Nyt munkin lyhyiksi kynityt kynnet on tosi trendikkäät! Oikeassa kädessä yksi on sininen, koska se on Pihtiputaan äänestyssormi! Kaikille Pihtiputaan kuorolaisille lakattiin oikeen käden etusormen kynsi siniseksi ja koska olin heidän kuoro-opas, lakattiin tottakai munkin! :D. Sain myös pienen Suomenlipun päähän, koska muillakin oli. Voin kertoo et on noi putaalaiset kyllä ihan omaa luokkaansa ihmisinä, suosittelen!
Mut niin, graffitti on mun mieleen tosiaan ja kivan helppo tapa saaha kynsiin muutakin kun se yksi väripinta. Ostin samalla kanssa mavalan kolmen lakan setin, koska oli poistossa 6e ja mavalat nyt on hyviä. Ostin kans eurolla semmosta body glitteriä kun luulin et se on semmonen purkki jonka saa auki ja sit sitä hilettä voi sieltä töpötellä vähän vaikka kynsille tai jotain, mut se olikin semmonen roll-on! Nyyh.
Lindexistä lähti mukaan yks huivi jota ihastelin jo aikoja sitten, mutta nyt ainoa kappale seittemänkymmenen prossan alennuksella piti tottakai ottaa mukaan ja Anttilasta hain yhet kengät joita olin ihastellu kans jo hyvän aikaa ja jotka listasin myös mun joululahjoihin! Pitäähän veronpalautuksia tuhlata tottakai. En kerinny tarpeeks rauhassa kiertelemään, joten haluun kyl kaupoille uusiksi tässä lähiaikoina! Seuraksi saa ilmottautua!

maanantaina, marraskuuta 15, 2010
glitterikynnet
Luin jostain että semmoset lämminsävyset glitterikynnet on nyt in ja koska oon jo pitkään tehny pelkkii ranskiksii kaikilla tvisteillä, tein tommosset ihan nudesta punaseen liukuvat glitterikasat joista nyt näin hämärässä on aika vaikee saaha mitään kuvia :D.
Alunperin mulla oli samanlaiset joissa tipit oli lilat, mutta koska olin Vantaan kuoron oppaana tossa viikonloppuna ja heidän värinsä oli punainen, vaihen päävärin!
Lupaan et nää on hienommat livenä! Peukuissa ei oo, koska oon jostain kummansyystä viimeaikoina osannu katkoo peukkujen kynnet. Toisesta etusormesta kerkesin nykästä jo kaiken lakan irti ja toinen lähtee ihan tasan tänään kun yks reuna vähän lerpottaa. Torstaina lakkasin nää punaset ja lilat olikin jo edellisellä viikolla lakatut, että on nää ihan hyvin kestäny.
Nyt vaan alkaa tuntuu että kynnet on liian pitkät! Jää kiinni näppiksenväliin ja koulun koodilukkojuttuu on vaikee klikkailla etusormilla :D.
Mun kännykkä kans hajos tossa eilen, eikä lähe toimimaan millään, joten täytyis ostaa uus. Kaks vuotta kesti tämä lelu. Kävin jo tänään gigantissa pyörähtämässä mut ainoot jotka säväytti oli kaks liian kallista :D. Vertailin kans paljon 2px kameraa 5px kameraan enkä nähny kuvan laadussa ihan puhelimen näytöllä mitään eroa.
Jännää kyllä miten viikonlopun aikana tosi nopsaan tottu siihen et Pete Parkkonen avaa sulle oven ja istuskelee Kristiina Komulaisen kanssa samalla penkillä. Vaikka en oo koskaan kauheesti ajatellu et julkkikset ois niin ooh aah, niin on se silti outoo nähä ihmisiä oikeesti ihan vieressä joita teeveestä on vaan katellu :D. Miten nopeesti tuntu et tätä mä teen joka päivä kun katteli kameratreenejä, seuras koreografian kasaamista tai oli mukana studiolla nauhotuksissa. JA paimensi aikuisia ihmisiä ja anto niille lupaa käydä vessassa.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010
Ilmoitusasiaa!
Torstaina alkaa tämmönen reilun kuukauden kouluprojekti joka tulee viemään aika kivasti mun viikonloppuja, joten ei kannata olettaa että kirjottelisin kauheesti mitään!
Taisin kertoo et otin uuden tatuoinnin? Ainakin tossa sivupalkissa se lukee viimisenä ostoksena :D. Joskus laitan siitä kuvaakin, mutta se on niin hieno, et haluun et se kuva on HIENO sitkun semmosen tänne laitan, omasta selästä on vaan vaikee ottaa kuvia. MUTTA halusin kertoo että kuuutiiitttaaaa niiin kamalasti kun noi ruvet alkaa nyt lähtee. En oo onneks raapassu ku kerran vahingossa! Kohta pitää kans ostaa uus bepanteeni.
Mul on aika pitkät melkeen kaikki kynnet ja niissä on ollu kaikkii erilaisia glittermanikyyrejä tässä vähän aikaa, yritän ottaa kuvia! Enkä oo vieläkään kerinny kokeilla synttärilahjoja, eli kaikkii kynsijudui.
Sit pari ihanaa ajatusta pimeeseen loppusyksyyn/alkutalveen:
Tämän haluan ehdottomasti toteuttaa ens kesänä! Maassa tai trampoliinilla ihan kunnon patjojen, peittojen, tyynyjen ja pyjamien kanssa <3.
<3______________________<3
Niin, kirjottelen nykyään sinne ison tyttöporukan yhteiseen blogiinkin, mutten taida sitä mainostella täällä ainakaan vielä!

tiistaina, lokakuuta 26, 2010
Hauskaa synttärii minä!
Oon liian vanha ja siitä ahdistuksesta kerran joskus lisää, mutta nyt vain iloista asiaa!
Nimetön oli liian lyhyt lakattavaksi, mutta siinä mun synttäribilekaverit! Kävin tänään koulun jälkeen kaupassa ostamassa suklaata, pesikoita ja basilikaa <3. Ostin siis muutakin mut noi oli ne tärkeimmät :D. Kohta meen saunaan ja laitan jalkakylvyt, vartalonkuorinnat ja kasvonaamiot, jonka jälkeen teen kaakaot ja lämpimätvoileivät ja tuun nauttii niitä sänkyyn kera muumien <3. Ihan illalla on sit vielä kakkuakin ja boksilla kaks jaksoa Leonardia ja Sheldonia <3. Plus tietty salkkarit ja Harry Potterin loppu! Huomenna sit alkaakin taide ja kulttuurihistoria, jolta odotan paljon <3. Sain lahjojakin, mut voin kertoo niistä toista jos jaksan.
Heihei!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)