keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014

Hyvää matkaa!

Kristiina lähtee tänään maailmalle tonne Aasiaan päin! Fiksu ihminen kun karkaa juuri ennen pahimpia vappuhulinoita. Tässä viiminen kuva hänestä hengissä Suomessa. Toivottakaa onnea!

tiistaina, huhtikuuta 29, 2014

Hiuksiasioita taasen

Tykkään kirjottaa hiuksijuttuja ja päänahka-asioita! Mulla on siis tosi kuiva päänahka, joka siis ihan halkeilee ja kirvelee toisinaan suihkun jälkeen. Kuivuuden takia päänahka sitten pukkaa rasvaa aika tiuhaa tahtia korjaamana tilannetta, josta johtuu se että joudun pesemään hiuksia usein. Olen kokeillut kasvattaa pesuväliä moniakin kertoja, mutta se on ollut vaikeaa kun aina on tullut jotain tilaisuuksia joihin on vaan pakko pestä hiukset eikä juttu ole onnistunut. Rastat auttoivat tilanteeseen, sillä rastoissa paikallaan istuva hius ei kerinnyt rasvottua niin nopeasti, kun ei päässyt hankaamaan itseään toisia hiuksia vasten niin tehokkaasti. Hetken rastojen purkamisen jälkeenkin selvisin parilla pesulla viikossa, mutta ihan muutaman kuukauden aikana jouduin palaamaan taas vähintään joka toisena päivänä pesuun. Olin käyttänyt hilseshampoita, kuivalle päänahalle sopivia, linnaa ja hienoa suomalaista ja muuta tosi mietoa, kunnes löysin Flow kosmetiikan palashampoon sattumalta markkinoilta joilla olin äitini seurana. Päänahkaongelmat hävisivät heti parin pesukerran jälkeen ja pesuvälikin piteni samantien! Olen nyt käyttänyt palashampoota parisen vuotta ja pesuväli on lyhentynyt, mutta ei haittaa niin paljoa koska päänahkaongelmat ovat vain todella ajottaisia ja nekin pysyy kurissa kun välillä hellii päänahkaa öljyllä.

Olen siis kääntänyt kelkkani tuonne mahdollisimman yksinkertaisien ja luomujen tuotteiden pariin. Harmittaa vähän kyllä siksi, että Avonin Natural-sarjan shampoot tuoksuu niiiiin hyvältä enkä enää niitä mielelläni käytä :(.

Siinä alkulöpinät ja oikeesti halusin vaan esitellä muutaman uuden shampoon joita oon kokeillu! Tuossa kuvassa on I am eco cosmeticsin hamppushampoo ja hoitoaine. Aineet tuoksu kyllä niin luomuekomeiningiltä kun voi vaan tuoksua, joka mun mielestä ei ole huono juttu, mutta tiedän monia joita se voisi häiritä. Aine oli todella nestemäistä jonka vuoksi tuntui että se vaan imeytyy, valuu ja häviää päähän ennenkuin kerkii edes vaahdottaa, joten ainetta kului aika paljon yhdellä käyttökerralla. Hoitoaine teki hiuksista todella sileät ja pehmeät, kuitenkin aika sähköiset. Tämän testin perusteella käytän mieluummin palashampoota, jonka paketoinnissa ei ole käytetty muovia ja joka kestää jonkun ikuisuuden ja vaahdottuu paremmin kun tämä.

Kokeilin myös Bodyshopin Rainforest balance-shampoota, joka tuoksui aivan ihanalta kuten bodyshopin tuotteet yleensäkin, vaahdottui hyvin ja oli muutenkin mukava käyttää. Ei aiheuttanut paljoa kuivumista päänahassa, mutta vähän kuitenkin. Tämän ekologisuudesta en tiedä mitään, mutta halusimpa kertoa kokeilleeni tätäkin!

lauantaina, huhtikuuta 26, 2014

Ripsivärin metsästystä

Mun täydellinen Avonin magnify lopetettiin, josta oon itkeny pariinkin otteeseen ja siitä asti oon ettiny uutta lempparia. Lumenella oli joku tosi perus natural code, josta tykkäsin, mutta sekin on lopetettu.

Magnify ja sen ihanan ohut muoviharja! Tommosella ohuella harjalla on todella helppo laittaa silmäkulman ripsiinkin asti väriä ja korjailla yskittäisiä kohtia, joten aika ohutta harjaa etsin myös uudelta ripsariltani. 
Kokeilin tätä lumenen mustikkaripsarii, koska sitä olit monetkin suositellut. Totesin kuitenkin sen tekevän liian paksuja ja paakkusia ripsiä mun makuun. Kaipaan semmosta tosi luonnollista lopputulosta. Tietenkin tähän ois auttanu jos oisin ottanu myös kuvan miltä näyttää mimmosenkin kanssa, mutta eipäs tajunnut!
Seuraavaksi oli vuotossa Shiseidon kauhee karvaharjaripsari. Tätä kehu sisko ja sen kautta monet muut, mutta molemmat todettiin tää kaikinpuolin aika surkeeksi ripsariksi sitten todellisuudessa.

Sitten ostin oikein Kotkasta tämmösen lumenen vihreen puikulan joka oli oikeen alennuksessa ja tästä oon oikeesti tykännyt! Harja on suhteellisen ohut ja lopputulos luonnollinen, eli tämä on seuraava jota suosittelen!

Mutta sitten siskot suositteli tätä kyseistä pötkylää ja tilasin sitten toiselta siskolta tämmösen laivalta ja ai että on kiva! Ei paakkuja, tosi luonnollinen ja tolla harjalla saa tosi kivasti värjättyä ulkoreunatkin ihan viimistä ripseä myöten! Suosittelen siis tätäkin erittäin paljon! Kyseessä siis MaxFactoryn pötkylä.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2014

Puistossa ei vielä ilta viilennyt

@Träskendan puisto tänään. Tehtiin äitin, siskon ja Tiitelin kanssa vähän lenkkiä ja nautittiin keväisestä luonnosta.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2014

Tässä on se perkele johon kompastuin ja hajotin käteni
Että kiitos vaan se laitos jonka pitäs pitää näistäkin huolta.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2014

Pääsiäinen

Mun pääsiäiseen on kuulunut tommosen loistavan valoisen palluran palvomisen lisäksi seuraavia:

 Eli olin porukoilla pari päivää hengailemassa elukoiden kanssa ja villekin kävi pyörähtämässä kaksi kertaa. Lenkkeilyä, ulkona hillumista ja muuta.
On kans ollu siitä kummallinen kevät, että samaan aikaan samalla lenkillä oon nähny leskenlehtiä, sinivuokkoja ja valkovuokkoja! Yleensä nää kolme ei kasva samoihin aikoihin.
Tottakai mukaan mahtuu myös muutama silmiä ärsyttävä animaatio :D. Lähinnä villen ja eläinten yhteiselosta :D.
 Ruokajuomapuolta on tietenkin myös kuulunut pääsiäiseen. Äiti päätti avata lahjapullonsa kuohuvaa ja totesi että nyt aletaan ryyppäämään! Tuloksena se, että itse join yhden lasin ja äiti loput :D.
Erittäin hyvää salaattia sekä pääsiäisen mukaan keltaista kasvissosekeittoa kiinalaisista kulhoista kiinalaisilla lusikoilla :D.
Isi käski ottaa tästä fetalammaspadasta kuvia ja laittamaan blogiin, koska kuulemma kukaan ei muuten usko että oon syöny mitään. Unohdin tietysti ottaa valmiista padasta kuvan kun oli niin hyvä tuoksu ja nälkä! Mutta voin kertoa että hyvää oli ja maistu ihan kreikalta!

Eilen eksyttiin sitten villen kanssa hamppareille Graniin. Oli hyvää, vaikkakin Funky Burger on vienyt nyt mun sydämen valkosipulimajoneesillaan. Sisko teki myös bebejä keltaisella kuorrutteella, mutten muistanut ottaa niistä kuvaa ja tämän aamun aloitin isolla lasillisella keltaista tuoremehua.

Pääsiäiseen mahtui myös katamaria, saunomista ja elokuvia. Ollut ihanan rentouttavaa kyllä ja kohta suuntaan taas tuonne ottamaan arskaa takapihalle! Tarkoituksena oli palaa jotta alkukevään rusketus olisi taattu, mutten ole vielä onnistunut vaikka eilen nukahdin tuonne pihalle kolme kertaa :D. Hyvää viimeistä pääsiäispäivää kaikille!

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2014

Hyvä lounas

Tämä oli erittäin hyvä lounas eräänä päivänä tässä saikkuillessa. Kasvissosekeittoa pimpattuna katkaravuilla, ruohosipulilla ja maissilla sekä täysjyväpaahtoa tottakai paahdettuna kalkkunaleikkeellä sekä mustikkavadelmakeittoa omnomnom suosittelen!

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Hyvää ruokaa!

Käytiin tänään villen kaa treffeillä Tapiolan Ainoassa Funky burgerissa ja oli muuten hyvää! Maailman parasta valkosipulimajoneesii ja ranskikset oli ihan mielettömiä kans ja wingsit omnonmnomnom ja oli ne hampparitkin hyvii :D. Suosittelen! Paikka näyttää kivalta ja sielä on kiva tunnelma PAITSI sillon kun sielä on joku lätkämatsi meneillään, se vähän häiritsee, mutta paikka onkin sportsbar, joten kai ne saa siel urheilua näyttää :D. Tosi kiva yks tarjoilijamies myös!

 Olen myös erittäin koukussa sovellukseen candycamera ja ymmärrän nyt miks ihmiset ottelee niit selfieitä :DD. Tai no siis en kyl ymmärrä ilman tommosia överiefektejä edelleenkään, mut ehkei mun naamaa oo tarkotus nähä ilman tommosta väripilvee :D. Nyt taidan mennä maistelee uutta novellee, jonka pitäs buustaa vastustuskykyy, mielenkiintosta! Se novellin iholle-juttu on ihan mun lempparii joten odotan positiivisia makuelämyksiä myös tältä!

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2014

Kuvapäiväkirjaa Kotkasta!

Lähdin Kotkaan tapaamaan Timbee perjantaina ja tulin tänään sunnuntaina kotiin. Tämä kuvapäiväkirja sijoittuu ainoalle kokonaiselle päivälle, eli eiliselle, eli lauantaille eli 12.4.


 Päivä tosiaan alkoi jo edellisenä yönä kun kello vierähti liian pitkälle! Eli hampipesua!
 Aamu alkoi ja näkökentässä killui omat varpaat ja Timben silmätön lammas.
Suihkuun Timben kauniiseen kylpyhuoneeseen.
video
Murhis siis oli mukana myös ja kertoi selkeesti minne ollaan menossa!
Nähtävyyksiä Kotkassa.
Haluttiin Murhiksen kaa ostaa jotain Kotkasta, joten suunnaattiin kauppakeskus Pasaatiin. Mitähän muuta sit löysinkään kun rintsikoita! Oon hyvä ostaa niitä. Ostin kyllä myös äitille lahjan. Shoppailun jälkeen päädyttiin raksiin omnomnonmom parsakaalikeittoo pimpattuna!

Matkalla Timbelle tehtiin tuttavuutta Maria Purpurin kanssa.
 Takas Timbellä ja iski vähän ruokalepoväsymysuuvutus, joten lähinnä vaan makoiltiin kukin missäkin, itse lattialla ja otin kuvii vähän kaikesta :D.
 Pakko oli lähtee käymään kaupassa kun päätettiin(minä päätin) leipoo(minä leivoin) piirakka!
 Leivoin sitte.
 Murhis tinderöi.
Vieraat saapui joten omnomnomnom ruokaaa! Elina toi ihanan salaatin ja ihanaa kastiketta ja omnomnom piirakkakin oli hyväää!
Seuraavia tunteja kuluikin lähinnä tämmöisissä.
 Joku leidi hiplaili mun jalkaa samalla kun ihmetteli korjattua puhelintaan jonka ylläripylläri Timbe laitto kuntoon!
 Pilvi tinderöi :D.
Timben hieno kello.
Lopulta sitten löysin itseni tuolin alta. En sentään juonu itteäni tuolin alle, kello oli vaan paljon ja timben matto mukava!

Siinäpä se! Oli rentouttava viikonloppu Kotkassa ja menisin mieluusti uudestaankin kunhan tulee vähän keväisempää ja saa enemmän nauttii ulkoilmasta ja tutkii kaikkee taidetta mitä siel on ympäriinsä! Käsi voi jo paremmin, muttei ole vielä terve :(.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...