Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusivuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusivuosi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, tammikuuta 01, 2014

maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Tavotteita

Koska uutena vuonna tehään yleensä kaikkia lupauksia, mä aattelin pistää vähän tavotteita tuleville kuukausille.

Tammikuu
Koska aloitan vasta nyt, en tammikuulle laita mitään suurempia haasteita vielä. Aattelin siis, että nyt tammikuussa en osta mitään muita kuin alehintaisia tuotteita! :D. Ruokapuolta vaan hillitsen, eli jos nyt ihan kamalasti tekee mieli suklaata niin saan käydä ostamassa, mutta en ihan muutenvaan kun vähän tekee mieli.

Helmikuu
11. päivä helmikuuta on mun ja Jussin kolmas vuosipäivä, jota ehkä jotenkin juhlistetaan, joten en laita tälle kuulle mitään herkkukieltoja, enkä ostokieltojakaan, jos vaikka jotakin kivoi lahjoja tulee vastaan :D. Mutta muuten koitan sitten hillitä kaikkea ostamista!

Maaliskuu
Pyrin siihen, etten osta MITÄÄÄN.

Huhtikuu
Ei roskaruokaa eikä suklaata!

Olisin halunnut lisätä jollekin kuukaudelle kirpparikiellon, mutta en tiiä pystyisinkö siihen oikeesti, joten en laita :D. Jätin kans listan huhtikuuhun ja jatkan sit joskus kun nään oonko selvinny esim. maaliskuustakaan :D. Haluisin kans lupailla jotain tyyliin että leivon joka viikonloppu jotakin tai että käyn lenkillä tai pelaan ITGtä ainakin kolmesti viikossa, mutta tiiän jo että feilaisin noi kuitenkin niin en ees lupaa :D.

Jussi lähti tänään inttiin ja mun ajatukset pyöri lähes koko työpäivän Jussissa. Pidettiin pientä välipalataukoo parin työkaverin kanssa ja totesin vaan yhtäkkiä että: "Jussi lähti inttiin." vaikka kukaan ei puhunu mitään eikä toi liittyny mitenkään mihinkään ja aika vähän siellä omista asioistani ees puhun.

Päätin kans tehä oman sivuston kaikille Avon-tuotteille, joita meil on täällä kaapeissa. Monesti tilataan jotakin tuotteita varastoon jos on halvalla ja jos joku sit äkkiä tartteekin jotain, eikä malta odottaa tilausta. Joskus kans tulee kaupanpäälle jotakin tuotteita kun on tehny ison tilauksen ja joskus jotkut asiakkaat ei haluakaan tuotteita jotka ovat tilanneet. Joskus taas kuvastoihin tulee uusia tuotteita, joita halutaan kokeilla, mutta jätetäänkin korkkaamatta kaappiin. Näitä alkaa pikkuhiljaa kerääntyy vähän turhan monta, joten sieltä sivuilta voi sitten kaverit sun muut selailla, jos jollekin tuotteelle olisi käyttöä. Monet kyselee, että mitäs tuotteita teillä siellä kotona on, muttei sitten koskaan siltä seisomalta muista ja asia jää sikseen, ehkä tämä tuleva sivu vähän auttaa asiaa!

Eipä mulla muuta tänään, heippa!

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Mukava leiri ja mukavat ilmat!

Leiriin mahtui ihanaa talvista lumessa riehumista kauniissa säässä, ihanaa ruokaa, mukavia ihmisiä, laulamista, leikkimistä, oppimista, laulamista ja nukkumista! Harmi ettei kameraa tullut reissulle mukaan, sillä ihania hetkiä ikuistettaviksi olisi kyllä riittänyt! Mutta saan varmaan lainata jotakin kivoja kuvia muiden kameroista näytettäviksi. Apuohjaajana toimiminen oli kyllä mukavaa hommaa, rennompaa kun isosentehtävät, koska vastuuta ainakin mun tehtävässä oli oikeastaan vähemmän. Vapaa-aikaa oli jos niin halusi, mutta sai kans osallistua ja auttaa kaikessa. Vähän harmittaa olla näin vanha, kun pikkusiin ikäeroo löytyy jo kuusi vuotta. Ihania persoonia, eikä niiden kaa voi oikein siltikään lähtee kaveeraa, vaikka niistä kuinka pitäis, kun on ehkä vähän erilaiset maailmat kuitenkin 14-15vuotiaalla kuin kakskymppisellä. Nyyyh ;(. Noh, mutta voihan niitä aina adoptoida! :DD.

Oli kyllä ihanaa silti tulla kotiin, rojahtaa sohvalle ja kattoa monta tuntia rästissä olleita ohjelmia viikonajalta. Sitten ruokaa ja saunaan lämmittämään keho normaaliksi velskolan jääkauden jäljiltä :D. Huoneissa oli keskimäärin vissiin 16 astetta lämmintä, mutta nukuin silti yllättävän hyvin, vaikka oonkin tottunu semmoseen reiluun kakskolmeen asteeseen nukkuessa ;D.

Huomenna ois töitä sitten ja perjantaina myös, jonka jälkeen lauantaista sunnuntaihin jatkuu vielä ripari. Ja sitten maanantaina Jussi lähtee inttiin ;(. En niinkun yhtäänyhtäänyhtäänyhtään haluis mennä töihin. En vaan viihy siellä yhtään ja kun ne vaan sekoilee siellä kaikkien asioiden kanssa. Tyhmäää! Mut en viittis myöskään sanoo itteeni irti ennenkun löydän jotain muuta, koska sitten stressaisin koko aika rahasta. Oon kuitenkin jo 20 ja asun kotona ja pelkään et käyttäisin kaikki jo tienaamani rahat [jota ei kovin paljoo tilillä ole koska noi pellet on hävitelly mun verokortteja sun muuta mukavaa...] ja sit pitäs pyydellä taas vanhemmilta. Ärsyttävää kun niin usein stressaa nää työ ja raha-asiat ;(. Mutta, etin vaan töitä kovemmin kun ennen, pakko joskus skarpata!

Noihin raha-ahdistuksiin liittyen aattelin, että voisin koittaa olla mahollisimman kauan tänä vuonna ostamatta mitään turhaa oikeesti. Mua viel yllyttää tähän kaikki muotibloggaajat joiden blogeista löytyy suuria suunnitelmia ens vuoden ostoksia ajatellen. Uudet saappaat vaikka edellisiäkin on jo kakskytparia ja muutama epäkäytännöllinen suuri sormus pitäisi saada ja jii än ee. Kyllä mustakin on ihan kivaa miettii pukeutumista ja koittaa panostaa siihen, mutta sitten kun vetäsee ne mukavat kollarit jalkaan ja jonkun löysän kivan paidan ja tuntee olonsa mukavaksi, muistaa miten turhaa tommonen kaikki oikeestaan onkaan :D.

Ja koska olin poissa viikon, laitan pari kuvaa uudeltavuodelta.



Uutena vuonna syötiin tacoja kaikenlaisilla täytteillä ja mukana oli myös sämpylöitä ja nakkeja. Ite en niin tykänny tacoista kun en osaa syyä niitä sotkematta koko paikkaa, joten laitoin kaikkii tacotäytteitä sämpylän väliin ja tulikin hieno hodari! Ja hyvältä myös maistu. Sitten Jussi saapuikin ja pelasimme aliasta ja Jussin hiukset lähti :O. Samalla myös omat rastat sai aika extempore-idealla punertavaa väriä ja mun ja siskon sormet samaa väriä viikoksi eteenpäin :D. Kannattaisi käyttää hanskoja.







Säästin yhen kiehkuran hiusta, letitin sen ja laitoin talteen! :D.

Mut nyt nukkumaan, öitä!

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Loppu ja alku

Mä kyllä pidän uudestavuodesta, koska sillon on aina semmonen fiilis, että on mahdollisuus aloittaa alusta ja parantaa. Samoin syksysin mulla on semmonen fiilis. Teenkin nyt siis tämmösen kyselyn vuodesta 2009, jota voin sitten ensi vuonna samaan aikaan katella ja miettii et miten on jutut muuttunu.

1. Mitä vuodesta 2009 jää päällimmäiseksi mieleesi?
- Ebony sai pennut <3, ylppärit, Käytiin Kreikas, Uusia ihmisiä, ripareita, sain töitä!


 

























2. Teitkö vuosi sitten uuden vuoden lupauksia? Jos teit, pitivätkö ne? Aiotko nyt tehdä lupauksia?
- Tein varmaan mut en niitä kyllä enää muista :D. Ens vuodelle voisin luvata yrittää olla parempi ja avoimempi ihminen! Voisin kans koittaa järjestää tulevaisuuttani ja hankkii uusii töitä, koska mun ei tarvii tyytyy tommoseen kohteluun mitä nyt saan. 

3. Mikä oli vuoden 2009 surullisin hetki?
- Surullista oli luopuu ihanista koirista ja kaks läheisen kuolemaa ;(.

4. Entä iloisin tai onnellisin hetki?
-Kreikkahetket, se tieto, että pääsee lukiosta ulos viimein ja on päässy kaikista aineista läpi eikä oo yhtään puuttuvaa kurssia! Myös kaikki koiranpentuhetket oli ihania, tän päivänen laukkaaminen heposilla, riparijuttuja ja kaikkee kivaa ^^.


5. Mitkä päivämäärät tältä vuodelta jäävät mieleesi?
- En muista ikinä päivämääriä :D

6. Mikä oli vuonna 2009 suurin saavutuksesi?
- Ylioppilasjuttu, vaikkakin suoritin lähes kaiken jo edellisinä vuosina ja sitten toi töidensaanti! Ja se et oon nykysin rohkeempi ^^.

7. Missä asiassa otit takapakkia, eli mikä oli vuoden epäonnistuminen?
- No enpä tiiä, oisin ehkä voinu toimia paremmin joissakin tilanteissa.

8. Mitä sellaista toivot vuodelta 2010, jota ei tapahtunut vuonna 2009?
- Odotan, että pääsen muuttaa omilleni, että viihtyisin opiskelemassa, jos nyt meen/pääsen, saisin kivoja töitä, tai ainakin kivempia :D, Saisin viimein semmosen ihanan läheisenläheisenystävän <3.

9. Mikä oli vuoden ajatus tai elämänohje?
- Positiivisuudella eteenpäin! Älä stressaa!

10. Miten olet muuttunut verrattuna siihen, kuka olit vuosi takaperin?
- Oon rohkeempi ja osaan enemmän hoitaa asioita.

11. Mikä oli vuoden romanttisin asia tai teko?
- Jussin kaa Kreikassa kaikki hetket, sit kans Jussi sano muutama päivä sitten söpösti että: "nyt ihan oikeesti, ei niinkun vaan poikaystävän näkökulmasta, oot tosi nätti! Tänäänkin sen huomasin kun katoin gina tricotissa niitä muita jotka näytti ihan ufoilta."

12. Mitä sinun olisi pitänyt tehdä enemmän ja mitä vähemmän kuluneena vuonna?
- Olla enemmän tukena ihanille ihmisille ja auttaa enempi kaikkii. Vähemmän oisin voinu olla laiska, tyhmä ja saamaton :D.

13. Mihin tai keneen rakastuit vuonna 2009?
- Jussi on aina hyvä rakastumiskohde ;). Ihastuin myös vähän noihin polleihin. Ja kaikkeen tosi moneen mihin oon ollu aina jo ihastunu/rakastunu!

14. Mikä oli vuoden paras elokuva?
- varmaan se joku Potteri uusin mikä oli, tykkäsin siitä oikeesti.

15. Entä tv-ohjelma?
- Povipommin päiväkirja!

16. Mikä tai kuka oli vuoden paras "löytö" musiikillisella puolella?
- varmaan se Regina Spektor.

17. Jos saisit elää vuoden 2009 uudestaan, mitä tekisit toisin?
- Oisin varmaan ettiny lisää töitä enkä ottanu tota, mis nyt oon. Oisin kans voinu olla kivempi ihminen monille!

18. Mikä asia olisi tehnyt tästä vuodesta vielä paremman?
- Se ihana paras ystävä!

19. Kuka oli vuoden ihastuttavin uusi tuttavuus?
- Tyksin kyl Allusta ;).

20. Kuka julkisuuden henkilö ansaitsee pisteet tästä vuodesta?
- tykkään et Pink on fiksu ja jees, mut en tiiä mitä se ois tänä vuonna tehny.

21. Ketä fanitit vuonna 2009?
- Jonttuu varmaan :DD.

22. Ketä haluat kehua toiminnastaan vuonna 2009?
- Jussi ku on söpöläinen <3.

23. Ketä haluat kiittää tästä vuodesta?
- Kaikkia ihania <3.

24. Mikä biisi tulee muistuttamaan tästä vuodesta?
- Regina Spektorin Eet, vaikka siihen tutustuinkin vähän myöhään :D.



Et tämmöstä! Meinasin lisää enemmänkin kuvii mut kyllästyin. Hyvää alkavaa vuotta!

Lovelovelove

Mikäs tämä on? Se on Stjarna! Minna ratsasteli sillä ja minä Surrella, josta laitan kuvan kohta ^^. Oli niin maaahtaaavaaaa! Maisemat oli niin kauniin lumisia, Surren askellukset niin paljon pehmeempiä kun Kurren, jolla viimeksi ratsastin ja Surreliini tottelikin paljon helpommin kun Kurre, johon meni hermot :D. Teistasta edelleen pidän sen erikoisen ihanan nimen ja pippurisen luonteen takia, mutta aijai Surre on uusi rakkaus <3. Mahtavinta oli lumisella pellolla laukkaaminen <3. Laukattiin aika pitkä pätkä putkeen, lunta sato ja viima kävi kasvoille, lumi pöllys maassa ja kaikkialla oli niin kaunista ja hevonen laukkaa kovaaa <3. Mahtavaa! Suosittelen kaikkia kokeilemaan! Varattiin jo alustavasti uus tunti, jolla päästään metsään ehkä kaksin, wouwou :O. Tonne tallille aion kyllä rahani tuhlaa :D.

 Rahoista puheenollen, sain palkkakuitin jossa multa on pidätetty 60% palkasta, vaikka ongelmien piti olla jo korjattuna. Alkaa pikkuhiljaa jo kyrsii tää homma.

Huomenna kauppaan ostaa ainakin geishoja ja hiusväriä ja sit uudenvuoden raketit ja pitäs pakkaakin joskus koska leirille pitäs lähtee 1.1. joskus aamulla kait. Ääää, ei huvittais, koska Minna ja täällä ja Manta on täällä ja Jussikin lähtee kohta inttiin ja mä meen johkin riparille nyhjäämään! Oisin voinu ajatella tätä vähän aikasemmin.

Kerron viel et Minna, Manta ja Jenna tuli meille ratsastuksen jälkeen ja tykkään niistä <3.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...