Tänään aamu alkoi joululimpulla kera kinkun sekä telkkarin tuijottamisella yhessä. Pian lähettiinkin sitten Krisun kanssa lumikenkäilemään, kun äiti sai kaks paria niitä joululahjaksi. Äiti ja Veeru ja koirat tuli myös mukaan ja käveli meiän tamppaamaa polkua pitkin. Käveleskeltiin erittäin satumaisen lumisessa metsässä ensiksi iskän tamppaama lenkkipolku, jonka jälkeen tehtiin vielä toinen kierros ja tampattiin vaihtoehtoinen lenkkeilyreitti. Uudet lampaanvillaiset lahjalapaset osottautu erittäin lämpimiksi ja välillä piti ottaa vaan hanskat pois käsistä kun oli niin lämpöset :D. Pientä tuulenvirettä oli puiden latvuksissa ja välillä saatiin todistaa lumikasoja, jotka tipahteli puista. Lenkkeilyn jälkeen kaivettiin kissoille kuoppia ja muutenkin leikitettiin niitä ja koiria hangessa. Kun koko poppoo oli saatu sisälle, koitti taas herkullinen jouluruokailu sydän. Ruoan jälkeen alettiin kattomaan leffaa, jossa ei oikeestaan tapahtunu yhtään mitään, jonka jälkeen iskä ilmotti, että olisko innokkaita lähtemään Hobittia kattomaan ja siskot lähti. Ite olin nähny sen jo ja äitiä ei kiinnostanu ja veli mieluummin halus istuu koneella... Vähän aikaa sitten keskenämme istuttua ja turhia ohjelmia katottua päätettiin että paistetaan tän joulun ekat piparit ja siitä syntyikin sitten veljelle tommonen pääkallopipari :D. Valmiita pipareita sit maisteltiin äitin kanssa homejuustolla, namnam.
Äsken käytiin vielä iltalenkillä ja äiti jäi auraamaan vähän tietä, jotta leffalaiset pääsee takasin kotiin. Mä tulin sisälle ja ruokin koirat ja nyt istuskelen tässä koneella ja suunnittelen, että laittaisinko joululimpun päälle kinkkua, kalkkunaa vai graavilohta... Vaikeaa tämä joulu kun on liian montaa lihaa tarjolla :D.
En oikein oo saanu unta täällä porukoilla ja viime yönäkin meni viiteen ennenkuin nukuin ja heti ekana näin jotain tosi kurjaa unta, jossa ville oli mulle tosi kurja ;(. Onneks en muista koko unta enää. Päätin kuitenkin antaa tälle sohvalle, jolle siirryin viimeyönä nukkumaan, vielä yhden tilaisuuden, koska huomenna mennään mun tädille kylään aamupäivästä, joten herään sit mieluummin täältä siihen kaikkeen valmiiseen meteliin kun kotoota villen vierestä liian mukavasta ja hyvästä unesta.
Joululahjaksi tuli mm. mun toivoma blenderi ja saan kuulemma täältä marjoja mukaan, eli tervetuloa ihanat smoothiet sydän.
Oon kyllä hirveesti tykänny tästä joulusta. Ei mitään hörtylahjoja vaan kaikki täsmäjuttuja, jotka tulee ja on tullu jo käyttöön. Ois kyllä kiva jäädä hengaa tänne pidemmäksikin aikaa, mutta olisi myös kiva nukkua kunnolla ja villeekin on ikävä! Lumikenkäilemään haluun kyl tulla niin usein kun kerkiin niin kauan kun lunta on! Luistimetkin pitäs löytää jostain, että pääsis sitten kotona lähikentälle luistelemaan. Haluisin ihan hirveesti harrastaa liikuntaa enemmän, muttakun ei mulle oo oikein lajeja joita vois ihan ite ilmasiksi harrastella, joista tykkäisin ees vähän. Jos löytäisin ne luistimet, voisin koittaa joka toinen päivä vaikka käydä jonkun puoltuntia luistelemassa kentällä ympyrää. Tanssipeliä tykkään pelata, mutta sekin on semmonen homma meiän minikämpässä raivaa ensiks tilaa mihin se matto mahtuu, ettei kyllä usein tuu sitäkään tehtyy. Nyt mulla on sit kans jumppapallo ja kunnon käsipainot, et ehkä pitää niillä keksii jotain tekemistä. Mut onneksi 7.1. alkaa kuntotanssikurssi, joka kattaa 17 kertaa ja makso yhteensä vaan 53e, joten kerrankin joku liikunnallinen harrastus, josta ei oikeesti tartte maksaa itteensä kipeeksi, kivaa! Ehkä vuosi 2013 on se vuosi mulle, jollon löydän liikunnan. Melkeen koko tammikuun mulla on myös koira hoidossa, joten tulee lenkkeiltyä ainakin. Pitäkää peukkuja et opin liikkumaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäntapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäntapa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, joulukuuta 26, 2012
perjantaina, joulukuuta 21, 2012
Maailmanloppua odotellessa
Auta nyt tää on viimeinen niitti, katso ylös tuo on meteroriitti
Tänään se sitten ois vissiin klo 13.11 pitäny tulla mut ei näkyny. Jos tulis maailmanloppu, ois siisteintä et se tulis silleen et joku meteoriitti tulis päin maata ja näkis kun se iskee johkin kauemmas. Oonko kattonu liikaa Armageddonia vai Muumeja.
Mietin eilen, että mitäs jos maailma oiskin päättyny. Ois jääny harmittamaan etten kerinny ottaa omaa koiraa omaan asuntoon, mutta toisaalta eilen näin kaikkia perheenjäseniä, meillä oli villen kaa vuosipäivä, oli todella kaunis talvipäivä, ulkoiltiin, syötiin hyvin parhaassa paikassa ja leikin lemmikkien kanssa, joten eipä ois ollu ihan paskin väli lähteä täältä.
Lentokoneet lentää taivaan poikki, lentääköhän ihmiset varmuuden vuoksi jonnekin ihanaan paikkaan, ennenkun maailma päättyy? Jos se vaikka päättyykin vasta illalla tai vasta 23. päivä, niinkun joku uusi tutkimus sanoo. Mitähän mullistavaa tänään oikeesti sitten sen maya-kalenterin mukaan tapahtuu? Hobitti julkaistaan? Meni vähän metsään mut se ois aika iso tapahtuma :D. Tapahtuispa tänään ees jotain.
Tänään maailmanloppupäivänä mulla on kuumetta ja joku lihas tulehtunu tuolta olkapäästä. Oon nyt syöny siihen vähän kuuriluontosesti tulehduskipulääkkeitä ja on helpottanu, ehkä kuume vie sit loputkin pöpöt pois, että voi sitten rauhassa ja terveenä viettää joulua. Taas yksi lentokone. Tuntuu kun niitä menisi useemmin kun normaalisti. Ulkona on kyllä taas todella kaunista, harmi etten uskalla mennä sinne, että menisi tämä kuumeflunssa ohi mahdollisimman pian. Taas lentokone.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012
Oon niinkun kurkkuuni myöten täynnä muuttamista!
Huomenna haetaan viimeisetkin tavarat ja perjantaina aamulla luovutetaan avaimet pois. Muutan villelle ja tää on vasta kolmas asunto vuoden sisään jossa asun ja tiedän että tästäkin on putkirempan takia muutettava ens kesänä viimeistään pois, eli sillon oon muuttanu neljä kertaa kahen vuoden sisään, liikaa. Ei kyllä haittaa muuttaa tästä pois, koska tää on niin pieni. Koska tää on pieni, mua sylettää ihan mahottomasti se, että mulla on niin paljon tavaraa!
Kuulun hamsterisukuun, jossa asioita ostetaan, koska ne oli alennuksessa ja kaikkea otetaan vastaan ja säilytetään ihan vaan varmuuden vuoksi. Kun muutin porukoilta pois, luulin että olin välttyny hamstraamiselta mutta todellisuudessa kun pakkaaminen laatikoihin vaan jatkui ja jatkui, tajusin että kyllä mussakin se hamsteri asuu. Onneksi ensimmäisessä asunnossa mun huone oli niin pieni, etten saanu sinne ostettua mitään turhaa ja koko elämisen itse maksaminen opiskelijana ei onneksi jättänyt paljon varaakaan turhaan osteluun. Tokassa asunnossa vuokrasoppari kirjoitettiin kahdeksalle kuukaudelle näin aluksi, mutta jotenkin alitajunnassa tiesin, että tässä asunnossa tulla kauaa olemaan. Noh, sieltähän se putkiremontti sitten hyppäsi puskasta ja asuminen jäi kolmeen kuukauteen. Hyvä etten kerinny purkaa kaikkia tavaroita. Kun muutto oli tiedossa, taas, aloin käymään tavaroitani läpi ja vein monta kassillista tavaraa kirpparille. Onneksi sain osan myytyä. Nyt kuitenkin mulla odottaa kolmisen isoa kassillista, pari pahvilaatikkoa ja neljä, viisi pientä laatikollista tavaraa, joista vaan haluaisin eroon. On vaatteita, kirjoja, leffoja, astioita, musiikkia, lamppu ja vaikka mitä.
Kuitenkin kun nyt katson tavaramäärääni, josta viisitoista laatikkoa on jo viety porukoille säilytykseen ja joista osa on noita kirpparikamoja, on tavaraa edelleen aivan liikaa! Tiedän että keskivertoihmisellä tavaraa saattaa olla enemmänkin, mutta minulle tämä on liikaa näin pieneen asuntoon.
Monilla on haaveena omistaa ihan hirveästi kenkiä, kauniita koriste-esineitä, paljon kirjoja, sohvia, peittoja, mattoja ja vaikka mitä. Minulla on haaveena omistaa vain se välttämätön plus vaatteita vähän enemmän kuin tarvitsee :D. Haluaisin että omistan vain sen kuusi tuikkulyhtyä, vain ne muutamat kosmetiikkatuotteet jotka tarvitsen, vain ne kengät joita oikeasti käytän, vain muutamat oikeasti kauniit pussilakanat, enkä kaikkia koriste-esineitä, koska ne nyt oli söpöjä, miljoonia kenkiä vain siksi että sai halvalla ja ohan nää nyt kivat, vaikken niitä koskaan käytäkään tai miljoonia pyyhkeitä ja pussilakanasettejä, koska niitäkin sai halvalla ja ainahan niitä tarvitsee. Haluan oppia pärjäämään vaan välttämättömyyksillä, enkä halua enää laatikoita joihin vaan kertyy kaikkia hauskoja pikkutavaroita ja miljoonat pelikortit ja käsirenkaat joita en käytä koskaan. Muistoja saa olla, mutta muistoille pitäisi olla joku oma laatikko jossa ne pysyvät turvassa ja pitäisi myös oppia, että parhaat muistot säilyy kuitenkin päässä.
Tämän puheen kirjoitettuani, kutsun kaikki jotka jaksavat tulla, kyläilemään luokseni joko nyt tai sitten kun muutto on tarpeeksi ohitse ja tulkaa ostamaan pilkkahintaan pois minun ylimääräiset tavarat! Toisen ylimääräinen voi olla toisen tarpeellinen.

lauantaina, toukokuuta 12, 2012
viisaita sanoja
Mulle vinkattiin ihana imgur-albumi, joka sisältää viisauksia elämään hauskoilla kuvilla! Haluisin esitellä täällä mun lemppareita, koska nää on vaan niin loistavia!
sunnuntai, syyskuuta 06, 2009
Kierrätys
Moi taas! Ajattelin niputtaa tämän päivän ajatukset otsikon "kierrätys" alle, koska se on vahva osa sitä elämää, johon mut on opetettu kotona ja jota aion itekin omille lapsille sitten joskus tulevaisuudessa opettaa. Tuossa yllä on video youtubesta, jonka Joona mulle linkkas äsken ja sano et hyvä biisi taustamusiikiks, joten ehdottaisin, että tätä merkintää lukiessa voisi tuosta vaikka vähän musiikkia kuunnella!
Asun siis omakotitalossa keskellä metsää ja kesällä 2008 iskä sai semmosen ajatuksen, että pitäisi puusauna saada pihaan, koska nykyinen sisällä toimii sähköllä ja onhan se ihan erilaista saunoa puusaunassa! Tässä sitten heinäkuusta asti on saunaa laitettu kasaan ja ehkä se valmistuu jopa ensi kesäksi :D.
Saunarakennukseen on myös tulossa sellainen oleskeluhuone, jossa voi sitten iltaa istuskella ja yövyttää porukkaa ja johon me sitten Jussin ja lasten kanssa tullaan yöpymään kesäisin, kun mummolaan tullaan :D.
Mutta jos nyt kierrätyksestä puhutaan niin meidän suvussa on aina kierrätetty kaikkea tavaraa, lähinnä tietty vaatteita, mutta hienointa on se, että kun on tullut tieto, että joku serkku kohta omilleen muuttaa, on koko muu suku hamstrannut tälle kaikkea mahdollista hyötytavaraa, jota omassa kodissa tarvitsee. Piirit on suuret ja tavaraa tulee joskus kaukaakin :D. Yksi suvun yhteinen harrastus on kirpputorit, joilta olen itsekin vaatetukseni aika pitkälti jo muutaman vuoden ajan hakenut. Minut on myös opetettu aika pihiksi, joten normaaleihin kauppoihin kun menee, tulee oikea hengenahdistus, että eivoi paita maksaa kolmeakymppiä! Kirppareilta myös löytää kaikkia ihania aarteita, joita muilla ei näe, vaikka toki sieltä mukaan raahaa myös vero modaa, vilaa, hooämmää ja kaikkea muuta perusvaatetusta muutamalla eurolla.
Oli ihanaa kertoa joskus tästä kahvilahaaveesta äitille, joka oli heti aivan mukana ja kannustava, että kyllä varmasti sellaisen perustatte ja mie autan ja kaikkee ja heti kun asia levisi suvussa, tuli paljon lisää kannustavia sanoja ja aputarjouksia, eli kyllä me saatais pystyyn ihana perheyritys, vaikkei Jontun kanssa mitään sukua ollakaan toisillemme, mutta senkin varalta on jo suunnitelmia! :DD.
Mutta, koska kirpparit on mun suuri intohimo ja harrastus, ajattelin vähän kertoilla mun viimekertasia ostoksia. Vähän kyllä rajottaa mun ostovimmaa se tosiasia, että asun vielä kotona, enkä voi vuorata kaikkia seiniä tauluilla, en tarvitse kahtakymmentä kahvimukia, huoneeseeni ei mahdu lukemattomia määriä pöytälamppuja sun muuta mukavaa tavaraa jota mielisin ostaa :D.
Oranssi purkki eurolla ja kehys myös eurolla, ei kylläkään viime reissun ostoksia, mutta pidän molemmista, joten otin niistäkin kuvan, kun siinä hyllyllä niin kauniisti istuivat. Taustalla myös punertava laavalamppu! Laavalamput on kyllä aina vaan niin ihania, voisi niitäkin kahvilaan laittaa :D. Pitäisi vaan teettää joitakin kuvia, joita voisi kaikkiin kehyksiin laittaa, joita kotiin raahaan. Tuohon voisi vaikka laittaa jonkun söpön kuvan Jussista tai musta ja Jussista yhdessä <3.
Seuraavaksi mahtavin ostos viime kerralta! Buutsit suoraan Ameriikanmaalta!
Tarkennukset kuvissa on vähän missä sattuu, mutta silti näkee kuinka hienot buutsini ovat! Maksoivat kahdeksan euroa, kuten eräät toisetkin buutsit jotka ostin joskus ja joita en edes voi käyttää, mutta musta tämmöset on vaan niin hienoja! Sisälläni asuu jonkinlainen pieni kenkäfriikki kyllä, vaikka tykkäänkin käyttää aika normaaleja kenkiä. Näitä yritän kyllä käyttää oikeastikin sitten talvella, on niin upeasti kuluneetkin <3________<3
Loppukevennys olkaa hyvä ja seuraavaan kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)