Oon lähinnä jumittanu sairaanaolo- ja lumisaartopäivät ginan lurppuneuleessa, hiukset isolla nutturalla niin pään päällä, ettei se haittaa mihinkään nojaamista eikä edes nukkumista! Olen myös käynyt saunassa ja hengaillut kera pinkkimustan kylpytakkini, jonka Jussilta sain joululahjaksi <3. Kaunis tumma kollaasi, jei!
Tänään saunassa tein uuden jalkakylvyn ja oli edelleen ihanaa <3. Otin myös kokeiluun välimeren oliiviöljy-naamion, jonka lopputulos tuntui paremmalta kuin viimekertasen mutanaamion.
Meillä tosiaan sataa lunta aika hirmusti ja asutaan niin syrjässä ettei aurat ihan ekana tänne eksy. Ollaan siis oltu aika saarroksissa ja iskä vietti paljo aikaa ulkona auraten mäkee, että pääsi autolla pihaan asti. Lopulta kuulemma peruutti mäen ylös. Mä oon siis vaan sekoillu sisällä, koska oon viime keskiviikosta asti ollu sairaslomalla, jonka perään hiihtoloma! Aika hajottavaa ku kaikki mahollinen hiihtolomaseurakin on kuka missäkin kuusessa. Olen mm. lakannut kynsiä ja syönyt tässä. Huonoja kuvia kynsistä on tarjolla, eikä itse kynnetkään mitenkään kovin kauniisti ole lakattu :D. En malta ikinä ootella et ne lakat kuivuu ennenkun laitan seuraavaa ja tuloksena on sekasotku. Tänään piti mennä haukkaa kiinalaista kera perheihmisten jotka suvaitsee pitää mulle ees jonkinlaista seuraa, mutta äitin entinen hoidokkilapsi Aada oli tulossa vierailulle vanhempiensa kanssa, mutta ilmoitti, etteivät tulekaan sääolosuhteiden takia. Iskä ja äiti harrasti kans kattojen lapiointia, joka onkin varmaan järkevää kun ajattelee mitä esim. Järvenpäässä kävi sen hallin kanssa. Ja jopa säätiedotuksissa sanotaan, että lapioikaahaan katot!
Raitapeukalo.
Ruutupeukalo, jossa olin vähän hätänen :D.
Ja minun naamaa, lähinnä kyl hiukset oli taas pointti, mikäs muukaan. Josta tuli mieleen et laitan viel yhen kuvatuksen mun hiuksista!
Eiks oo upeet? <3_____________<3
Kirsten Dunst on muuten ihana ja varmaan yks mun idoli <3. Harvoin pidän naisista mut siitä tykkään! Tänään käytin varmaan 2 tuntia netissä surffaillen ja ihania kuvia etsien ihanasta naisesta. Ihastuisin jos naisista enemmän tykkäisin. Voisin alkaa tekee semmosta, et pistäsin tänne joka päivä yhen söpön kuvan Kirstenistä, riittäs varmaan koko vuodeks kuvia! :D
MUTTA huomenna kiinalaiseen, jos nyt täältä kotoa pois edes pääsee. UNiA <3.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hemmottelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hemmottelu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010
sunnuntai, helmikuuta 21, 2010
Kaunista
Nyt olen kaunis! Eilen illal rupesinkin kattoo Lord of Waria enkä jaksanu mennä peseytyy, joten peseydyin nyt aamulla! Hiukset pesin hienolla suomalaisella mustikkashampoolla, jonka jälkeen viel vähän päänahkaa käsittelin Avonin shampoolla herkälle päänahalle.
Viime kampanjassa Avonilta sai tän Planet Spa-sarjan kasvonaamioita kolmee erilaista hintaan 30senttiä kipale. Tilasin sit kolme jokaista, koska hyvänä kauneuskonsulttinahan mun täytyy tietää mitä myyn :D. Valitsin aamuksi kolmesta sitten tämän mutanaamiom. Vaihtoehtoina olisivat olleet oliiviöljy- ja japanilainen riisi&sake-naamio. Naamiolla oli vaikutusaikaa 5-10min, joten aika pian sen sai sitten pestä pois. Hyvin lähti ja iho jäi mukavaksi, eli kai tämä toimii :D.
Viime kampanjassa Avonilta sai tän Planet Spa-sarjan kasvonaamioita kolmee erilaista hintaan 30senttiä kipale. Tilasin sit kolme jokaista, koska hyvänä kauneuskonsulttinahan mun täytyy tietää mitä myyn :D. Valitsin aamuksi kolmesta sitten tämän mutanaamiom. Vaihtoehtoina olisivat olleet oliiviöljy- ja japanilainen riisi&sake-naamio. Naamiolla oli vaikutusaikaa 5-10min, joten aika pian sen sai sitten pestä pois. Hyvin lähti ja iho jäi mukavaksi, eli kai tämä toimii :D.
Sitten naama kauniina valutin ämpäriin vettä ja liottelin siinä jalkoja minuutin, kuten ohjeessa sanotaan, jonka jälkeen levittelin pyörivin liikkein jalkoihin tätä mönjää ja liotin niitä vedessä 10min. Voide liukenee jaloista veteen ja saa aikaan ihanan kylvyn! Putelissa on ainetta 150ml, sarjana FootWorks ja epäilisin, että tuosta kyllä riittää tavaraa erittäin moneen jalkakylpyyn! Hintaa oli muistaakseni 1,90€ erikoistarjouksena. Jalkakylpy teki kyllä todella hyvää ja ihana tunne jaloissa säilyy ^^. Tuoksukin on hyvä, tähän jään kyllä koukkuun!
Voisin ottaa ihan tavaksi tämmöiset hemmotteluhetket viikonloppuisin, tekis varmaan hyvää ihollekin. Nyt odottelen ruokaa valmistuvaksi ja jälkiruoaksi viimein kotona leivottuja laskiaispullia vispikermavaahdolla, namnam! Jussikin tulee varmaan käymään tänään, tai sitten huomenna ^^.
Heihei ja kivaa loppusunnuntaita!
lauantaina, tammikuuta 16, 2010
Valot ja varjot
Tykkään kuvista, tykkään valoista ja varjoista, tykkään kontrasteista. Piti näyttää yksi gollegepaita, joten otin pari kuvaa ja näistä tuli valoiltaan kivoja, joten tein TAIDETEOKSEN! :D. Tuossa siis kollari, jonka nappasin alemyynneistä mukaan miesten puolelta H&Mstä ja hintaa oli 5, 7 tai 9 euroa, en muista tarkalleen mikä lappu siinä killu. Pidän sen kuvista ja olen muutenkin heikkona gollegepaitoihin, ne on vaan niin kivoja päällä ja rentoja! Sopii normipukeutumiseen ja myös kotona löllymiseen. Tämä on vielä sellainen ihanan pehmeä sisältä <3.
Pelasin äsken yhtä maailmankaikkeuden parhaista peleistä, nimittäin Populous the Beginning-nimistä ihanaa inkkariheimo pelii! Sitä oon pelaillu lapsuuteni ja viel jaksaa kiinnostaa, suosittelen! Iskä oli ostanu meille kaks karaoke-dvdtä, joten pitää kai mennä äitin kaa laulelee. Tänään luvassa varmaan viel kasvonaamio ja saunaa! Rakastan kasvonaamioita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)