Näytetään tekstit, joissa on tunniste sohva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sohva. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Mukava leiri ja mukavat ilmat!

Leiriin mahtui ihanaa talvista lumessa riehumista kauniissa säässä, ihanaa ruokaa, mukavia ihmisiä, laulamista, leikkimistä, oppimista, laulamista ja nukkumista! Harmi ettei kameraa tullut reissulle mukaan, sillä ihania hetkiä ikuistettaviksi olisi kyllä riittänyt! Mutta saan varmaan lainata jotakin kivoja kuvia muiden kameroista näytettäviksi. Apuohjaajana toimiminen oli kyllä mukavaa hommaa, rennompaa kun isosentehtävät, koska vastuuta ainakin mun tehtävässä oli oikeastaan vähemmän. Vapaa-aikaa oli jos niin halusi, mutta sai kans osallistua ja auttaa kaikessa. Vähän harmittaa olla näin vanha, kun pikkusiin ikäeroo löytyy jo kuusi vuotta. Ihania persoonia, eikä niiden kaa voi oikein siltikään lähtee kaveeraa, vaikka niistä kuinka pitäis, kun on ehkä vähän erilaiset maailmat kuitenkin 14-15vuotiaalla kuin kakskymppisellä. Nyyyh ;(. Noh, mutta voihan niitä aina adoptoida! :DD.

Oli kyllä ihanaa silti tulla kotiin, rojahtaa sohvalle ja kattoa monta tuntia rästissä olleita ohjelmia viikonajalta. Sitten ruokaa ja saunaan lämmittämään keho normaaliksi velskolan jääkauden jäljiltä :D. Huoneissa oli keskimäärin vissiin 16 astetta lämmintä, mutta nukuin silti yllättävän hyvin, vaikka oonkin tottunu semmoseen reiluun kakskolmeen asteeseen nukkuessa ;D.

Huomenna ois töitä sitten ja perjantaina myös, jonka jälkeen lauantaista sunnuntaihin jatkuu vielä ripari. Ja sitten maanantaina Jussi lähtee inttiin ;(. En niinkun yhtäänyhtäänyhtäänyhtään haluis mennä töihin. En vaan viihy siellä yhtään ja kun ne vaan sekoilee siellä kaikkien asioiden kanssa. Tyhmäää! Mut en viittis myöskään sanoo itteeni irti ennenkun löydän jotain muuta, koska sitten stressaisin koko aika rahasta. Oon kuitenkin jo 20 ja asun kotona ja pelkään et käyttäisin kaikki jo tienaamani rahat [jota ei kovin paljoo tilillä ole koska noi pellet on hävitelly mun verokortteja sun muuta mukavaa...] ja sit pitäs pyydellä taas vanhemmilta. Ärsyttävää kun niin usein stressaa nää työ ja raha-asiat ;(. Mutta, etin vaan töitä kovemmin kun ennen, pakko joskus skarpata!

Noihin raha-ahdistuksiin liittyen aattelin, että voisin koittaa olla mahollisimman kauan tänä vuonna ostamatta mitään turhaa oikeesti. Mua viel yllyttää tähän kaikki muotibloggaajat joiden blogeista löytyy suuria suunnitelmia ens vuoden ostoksia ajatellen. Uudet saappaat vaikka edellisiäkin on jo kakskytparia ja muutama epäkäytännöllinen suuri sormus pitäisi saada ja jii än ee. Kyllä mustakin on ihan kivaa miettii pukeutumista ja koittaa panostaa siihen, mutta sitten kun vetäsee ne mukavat kollarit jalkaan ja jonkun löysän kivan paidan ja tuntee olonsa mukavaksi, muistaa miten turhaa tommonen kaikki oikeestaan onkaan :D.

Ja koska olin poissa viikon, laitan pari kuvaa uudeltavuodelta.



Uutena vuonna syötiin tacoja kaikenlaisilla täytteillä ja mukana oli myös sämpylöitä ja nakkeja. Ite en niin tykänny tacoista kun en osaa syyä niitä sotkematta koko paikkaa, joten laitoin kaikkii tacotäytteitä sämpylän väliin ja tulikin hieno hodari! Ja hyvältä myös maistu. Sitten Jussi saapuikin ja pelasimme aliasta ja Jussin hiukset lähti :O. Samalla myös omat rastat sai aika extempore-idealla punertavaa väriä ja mun ja siskon sormet samaa väriä viikoksi eteenpäin :D. Kannattaisi käyttää hanskoja.







Säästin yhen kiehkuran hiusta, letitin sen ja laitoin talteen! :D.

Mut nyt nukkumaan, öitä!

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

TV

Oon teeveenorja ja rakastan kattoa hyviä ja huonoja sarjoja, realityy ja dokumentteja, leffoja  ja musavideoita, oikeestaan mitä vaan :D. Jussi sanoo et katon liikaa teeveetä, mut kai mä nyt saan jos kerta nautin siitä? Sitäpaitsi katon kans joskus noit dokkareita tai muita ohjelmia joista voi oikeesti oppiakin jotain, joten eikai musta ihan idioottikaan tule :D.

Mietin tossa viime Mentalistii kattoessani, että mitenhän isot noi kaikkien FBIn, CSIn, CBIn, ABCn, jne... vaikutusalueet on. FBI nyt voi varmaan tunkee nokkansa minne vaan, mutta just esim. joku Mentalist-porukka, joka jaksossa ne tutkii ihan erilaista paikkaa, joskus on synkkää metsää metsästäjineen, joskus kauniita vuoristomaisemia, joskus kasinoita Nevadassa, joskus maanviljelijöitä ja joskus idyllistä kyläyhteisöö eikä varmaan tää ihan kaikki mahu kovin pienelle alueelle. Paljo menee työaikaa kun ne niillä citymaastureillaan ajelee noita tutkimaan ja sit ajaa taas asemalleen jossa Jane nukkuu vähän sohvalla ja sit lähtee tutkii taas jotakin kengänpohjasta jäänyttä purkkaa. Sama kans kerra kaksnelosessa kun Jack matkusti muistaakseni Washingtonista Meksikoon yhen jakson aikana autolla.

Teeveellä jatketaan ja täytyy kyl sanoa, että kun Suomeen ekan kerran rantautu jenkkien Huippumalli Haussa, en ymmärtäny yhtään et miks ihmiset sitä kattoo enkä ite jaksanu yhtään seurata, mutta sitten alettiin näyttämään näitä brittien, kanadalaisten ja aussien ohjelmii ja olin heti kattomassa jokasta jaksoa. Tottakai siis myös suomalaista, mutta se nyt oli suomalainen joten piti tukea :D. Nykyään oon kyllä katellu myös jenkkien kausia silleen sivusilmällä, muttei oo haitannu yhtään jos on jääny jaksoja näkemättä ja niistäkin jaksoista jotka katoin, kelaan yleensä vaan ne tehtäväkohdat ja tuomariarvostelun jotta nään valmiit kuvat/videot. Huomasin kans saman jenkkien syrjimisen kun katoin eilen Mallimaailman Huipulle-sarjan ekan jakson. Eilen siis alkoi kyseisen sarjan amerikkalaisversio. Oli kyllä niin jotenkin teennäistä ja pinnallista ja jotenkin ällöttävää se touhu! En tiiä miksi, mutta brittien versio tästä hakkas kylläs jenkit ihan mennen tullen ja samoin kans noissa huippumalli-ohjelmissa. En kestä kattoo ku Tyra Banks sekoilee ja vääntelee naamaansa, olkootkin vaikka kuinka hyvä malli ja vaikutusvaltainen ja viisas ja mitä, mutta minä en pidä. Vaikuttaa tekopirteeltä nukelta koko naikkonen, kuten lähes kaikki amerikkalaiset kisailuohjelmat nyt yleensäkin. Gladiaattorit on ehkä ainut tommonen jenkkijuttu jota jaksoin kattoa, koska se nyt oli niin paljolti vitsi koko homma :D.

Sekavaa tekstiä muttei haittaa! Heippa, meen syömään pullaa!
PS. tänään oli aika perusmaanantai töissä, eli kaamea :D.

lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Lokakuun loppu

Nyyh, pidän lokakuusta! Ehkä sen takia, että se on mun synttärikuukausi ja niin värikäs. Töissä oli Halloween-pippalot ja pukeuduin sitten kumminkin, josta olin iloinen!

Perjantaina eli eilen käytiin Jussin kanssa Lujakallio kahvilassa, jossa soitti hauska mies! Hyviä lyriikoita ja mukavia melodioita, suosittelen tutustumaan. Yritettiin sitten kotiin 22:12 lähtevällä kasikutosella, eli viimeisellä vuorolla, jota ei sitten näkynyt missään. Meille metsään ei millään muulla pääse, joten äiti tuli hakemaan meiät kotiin. Tänään käytiin lenkkeilee koirien kanssa ja voi että ne juoksi! <3. Ihana aurinko ollu muutenkin tänään ja eilen, kyllä sitä onkin ootettu jo.


Ihana koirani Ebony päätti kulkea lenkin vähän nopeammin ja jäi odottamaan bussia. Tämmöiset pysäkit meillä täällä Pohjois-Espoon metsissä!

Heippa!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...