Näytetään tekstit, joissa on tunniste kysely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kysely. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Vuosi 2012-kysely

Tein jo yhden tämmösen, mutta haluun itellenikin paremmin tiivistää tätä vuotta, joten teen toisenkin!


Saitko uuden ystävän viime vuoden aikana? En itseasiassa saanu :D. Oli semmonen vuosi, tutustuin oikeestaan vaan yhteen uuteen ihmiseen, mutta sekin oon nähny vaan kaks kertaa, joten ei siitä oo mitään ystävää muodostunu :D. Uudessa koulussa tietty tuli juteltua uusien ihmisten kanssa, mutta koska en sinne jäänyt, ei kukaan jäänyt elämään mukaan. 
porokeitto levillä sydän.
Teitkö jotain viime vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Oon tänävuonna muuttanu kaks kertaa, mitä ei toivottavasti tartte enää ikinä tehdä, siis muuttaa monesti saman vuoden sisään. Oon kans muuttanu yhteen seurustelukumppanin kanssa, jota en oo ennen tehny, kävin myös Lapissa, Ruotsissa ja Virossa ekaa kertaa ikinä :D. Ilmottauduin myös liikuntakurssille ja sekin on uusi asia jos lapsuuden tanssikursseja ei lasketa. 
Seurustelitko viime vuoden aikana? Seurustelin koko viime vuoden! :D
Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta? Oli kiva valmistua ja miettiä, että mulla oikeesti on tää paperi kourassa ja oon oikeesti ulkona tosta koulusta, vaikka vaikeeta olikin sairastelujen, turhautumisien ja muiden takia. Oli myös jotenkin hienoa uskaltaa leikata rastat pois, vaikka ne oli niin ollu osa mua. Edelleen oon vähän hukassa et kuka oon ilman rastoja, mutta kyllä se siitä! :D. Onnistuin kasvattamaan ite perunoita omalla pihalla ja oli kyl ihan loistavaa syyä terassilla grilliruokaa ja omia perunoita! Lappireissu oli aivan ihana kokemus kaikinpuolin ja virvelöin ite ison hauen, jota syötiin sitten leivän päällä samaisena iltana. Murhiksen mökille sattu kans ne muutamat hellepäivät ja oli mahtavaa lagaa laiturilla rauhassa monta tuntia ja lueskella cosmoja :D. Korfulla oli kans kiva käydä iskän kanssa, syyä kreikkalaista parasta ruokaa ja nähä uusia paikkoja, vaikka mielentilat loman ulkopuolisten asioiden takia ei ollukaan yhtään katossa. Kahvituvassa vierailut on kans ollu yhtiä kohokohtia. Myös kaikki lenkkeilyt villen ja koirien sekä kissojen kanssa on ollu huippuhetkiä. 

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana? Oon rauhottunu ja menny ehkä taas vähän enemmän lähelle sitä, mimmonen ihminen oikeesti olen. Toisaalta rauhottominen saattaa johtua myös kaikista ikävistä asioista, joita on ketjussa tapahtunu tänä vuonna, et ehkä en ookaan muuttunu mihinkään :D. Ulkosesti tietty rastat katos ja otin uuden tatuoinnin ja mun silmästä leikattiin luomi pois :D. 
Oletko lihonut? Oon lihonu itseasiassa melkeen kymmenen kiloa! :D

pääsykoejuttuja

Saitko porttikieltoa minnekään viime vuoden aikana? Ei kukaan oo sanonu et oisin saanu :D. Mut ehkäpä yks ihminen ei ainakaan haluis et tuun sen luo kylään. 
Kävitkö elokuvissa YKSIN viime vuoden aikana? En käyny kun muutenkaan en ihan hirveesti teattereissa juokse.
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Otin uuden, pitäsköhän jo julkasta kuvakin siitä kun kuitenkin huhtikuussa sen jo otin :D. En kyllä julkase! Se on edelleenkin salaisuus!


Piditkö uudenvuodenlupauksesi? En oikein muista mitä lupasin. Kirjotettiin kyllä ylös niitä paperille, mut ylläriylläri se paperi sitten katosi jonnekin muutoissa. Muistan kyllä luvanneeni, että viettäisin paljon aikaa villen kanssa ja niin siinä on tainnu käydä :D
Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei kyllä tänä vuonna, meni viimevuoden puolelle serkkujen synnyttämiset!
Kuoliko kukaan läheisesi? Mummi kuoli ja luultavasti Nuppu on kuollu :(. 
Missä maissa kävit? Ruotsissa, Virossa ja Kreikassa! 
Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, mikä ei onnistunut vuonna 2012? Haluisin semmosen kodin, jossa vois aika varmasti oikeesti asua kauan, ettei jo valmiiksi tietäisi päivää, jollon pitää muuttaa pois. Haluisin kanssa löytää liikuntainnostuksen jostain. Sitten haluisin myös koiran ja löytää jonkun työpaikan tai koulun, jossa viihtysin. Suuntaa elämälle! 


Mikä oli vuoden 2012 suurin onnistuminen? Valmistuminen koulusta, toiseen kouluun pääseminen ja sen toisen koulun lopettaminen. Hakijoita kuitenkin oli ihan hyvän verran eikä mun pääsykoesuoritus ollu mikään taivaitahipova kun vertas niihin muihin. Lopetin koulun, joka tuntu aivan naurettavalta, enkä jääny vaan roikkumaan sinne. Yleensä oon enemmän semmonen tyyppi, etten uskalla tehä asioille mitään ja jään vaan roikkumaan. Sitten muutenkin oon onnistunu kuitenkin pysyy järjissäni, vaikka kaikkee huonoo on tapahtunu.  Lisäksi oon kans aika ylpee mun kangaskassikuvista, ne on oikeesti hienoja! Onnistuin myös kasvattamaan perunoita :D
…ja suurin epäonnistuminen? Ei nyt voi sanoo et oli epäonnistuminen mennä sinne kouluun, koska en voinu tietää mimmosta se opetus siellä on :D. Eikä nää kämppäongelmatkaan oo mitenkään ollu mun vikaa. Ehkä sitten oon vaan vähän liikaa vajonnu kaikkien huonojen juttujen alla, jos jotain epäonnistumista haetaan. 

Kärsitkö vammoista? Silmässä oleva luomipatti alko kasvamaan ja kovettumaan, joka haittas vähän mun silmää mut vuoden lopussa pääsin sit ottamaan sen pois kun kesän lopulla aloin asiaa eteenpäin viemään. Pikkuset jonot 10min operaatiolle! Käsi on kans alkanu vammaamaan tässä loppuvuodesta ja täytyy vissiin senkin kanssa koittaa lääkärillä käydä. 
Mikä oli paras asia, jonka ostit? Joululahja villelle! Jedikylpytakki!
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Villen ja äitin erityisesti, sekä myös siskon ja lähimpien ystävien, kun eivät ole ihan liikoja vielä hermostunu muhun, vaikka vaikeeta on ollu. 
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Parin ihmisen.
Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Määrällisesti varmasti vuokrat ja meni kans rahaa lappireissuun ja reissuun iskän kaa kreikassa. Mut mihinkään turhaan ei kyl hirveesti menny, kun ei oo ollu mitä mennä :D.

Mistä innostuit eniten? Ehkä koirista, piirtämisestä ja kukista :D. Myös musiikista ja ihmisistä sekä peleistä!
Vuoden 2012 ihmiset: Ville, äiti, siskot ja loppuperhe (:D), Minna, Murhis, Jenna, Lauri, Aki ja siinä ne vähän niinkun oli :D
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Surullista kyllä mutta aika rutkasti takapakkia ottanu kaikki. Oon varmaan puolet surullisempi. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri vähän aikaa sitten alottanut uuden seurustelusuhteen, oli kämppä jossa luulin et saisin asua pitkään, olin vielä koulussa, eli oli joku paikka elämässä ja harjottelujakso alkamassa paikassa, jota luulin mielenkiintoiseksi :D. Koiratkin oli terveitä ja Nuppu tallessa. 



Rikkaampi vai köyhempi? köyhempi ehdottomasti :D
Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Olisin voinu enemmän tehdä asioita, joista tykkään ja joista tuun iloiseksi.
…entä vähemmän? Stressata ja ahdistua asioista, joille en voi yhtään mitään. 
Miten vietit joulun? Perheen ja elukoiden kanssa kaikki joulupäivät! Tapaninpäivänä mentiin sitten kyläilemään serkuille ja villekin oli mukana.
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? En ois ottanu sitä koulupaikkaa vastaan ja oisin ehkä hakenu vähän ahkerammin muihinkin kouluihin. Sit jos oisin tienny missä kaikessa noi työkkärit kusee asioita, niin oisin varmistellu juttuja niiltä satakertaa :D.
Rakastuitko vuonna 2012? Rakastua voi ihaniin juttuihin aina vaan uudelleen ja uudelleen, eli joo!

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? ei ollut.
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Seurasin telkkarista vaan Selviytyjii, huippista ja Junior Mastercheffiä enkä osaa päättää mikä näistä oli paras, kaikki :D. 
Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En oo koskaan elämässäni vihannu ketään tuntemaani ihmistä. Vihaan aina vaan niitä, joiden kuulen kohdelleen eläimiä kaltoin. Joskus myös niitä, jotka tekee samaa ihmisille :D. 
Mikä oli paras lukemasi kirja? Luin Kreikassa yhden Rei Shimuran ja se saatto olla paras tänä vuonna. 
…entä musiikillinen löytö? En silleen oo kauheesti kuunnellu mitään, mitä en ois jo aikasempinakin vuosina kuunnellu, mutta Last.fm:n mukaan tänä vuonna oon kuluttanu paljon mm. DubFX:ää ja Pretty Lightsia, joita en oo niin paljoo aikasemmin kuunnellu. 

Mitä halusit ja sait? kalkkunaa jouluna :D. Keksin vaan materia-asioita, joita sain lahjaksi kun toivoin. 
Mitä halusit, muttet saanut? Työpaikkaa, josta pidän enkä myöskään saanut työttömyystukia, joita todellakin halusin :D. Tai muutakaan rahallista avustusta, jota oisin tarttenu erittäin kipeesti. 
Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Hobitti ja sitten uus Batman ja Avengers.
Mitä teit syntymäpäivänäsi? Ööö, mitähän mä sillon ihan oikeena synttäripäivänä tein, käytiin vissiin kahvituvalla lounaalla villen kaa? 
Ketä kaipasit? En silleen erityisesti ketään tiettyjä, koiria lähinnä!
Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Ville lähinnä ja lähimmät ystävät ja äiti. 

torstaina, joulukuuta 27, 2012

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus

Eräällä foorumilla täytellään vuosittain tämmöinen kysely menneestä vuodesta ja ajattelin tehdä saman tänne vähän muokatuilla ja karsituilla kysymyksillä. Kuvituksena toimii muutama kuva mun Pinterestin haluan-kansiosta.

Mitä vuodesta 2012 jää päällimmäiseksi mieleesi?
-oikeestaan vaan muutot ja kaikki mikä meni huonosti, eli aika moni asia :D. Positiivisena mielessä on oikeestaan vaan lappireissu, joka olikin aivan loistava sydän. 

Teitkö vuosi sitten uuden vuoden lupauksia? Jos, pitivätkö ne? Aiotko nyt tehdä lupauksia?
-tein lupauksia, tai oikeastaan toiveita, mutten muista niitä :D. Kirjotettiin niitä kyllä ylös johkin paperille, mikä piti sitten lukea tänä vuonna, mutta arvatkaapa vaan, että onko se paperi missään tallessa...

Mikä oli vuoden 2012 surullisin hetki?
-kun tajuttiin ettei Nuppu enää tulee takaisin ja siskon onnettomuus ja toisen siskon sairaus. Paapan alzheimer ja tädin koiran sairaus oli kanssa surullisia asioita. Muutot oli myös haikeita.

Entä iloisin tai onnellisin hetki?
-monet hetket lapissa!

Mikä oli vuonna 2012 suurin saavutuksesi?
-lopetin paskan koulun :D ja valmistuin toisesta! On sekin varmaan saavutus muuttaa kahesti neljässä kuukaudessa... Saavutus sinäänsä et on niin huono tuuri, että näin voi käydä!

Missä asiassa otit takapakkia, eli mikä oli vuoden epäonnistuminen?
-varmaan se etten päässy toiseen kouluun ja vajosin muutenkin vähän liikaa. Vaikken usko että sinäänsä mussa oli mitään vikaa, etten päässy tonne kouluun. Sinne oli vaan mua sopivampia hakijoita liikaa. Tää työttömyys on kyllä aikamoista epäonnistumista kaikinpuolin, koska koko ajan on semmonen olo, et täytyy vaan etsiä, etsiä, etsiä ja etsiä sitä ratkaisua tilanteeseen ja hetkeekään ei voi rentoutua oikeesti ja tehä jotain kivaa, koska sitten on mun oma vika kun en työllisty, jossen koko ajan yritä. Ei ihme jos epäonnistuu sitten oman päänsä ja olotilojen kanssa, jos jää tommoseen kierteeseen. Ei kannata olla työtön. 

Mitä sellaista toivot vuodelta 2013, jota ei tapahtunut vuonna 2012?
-koiran haluaisin, sekä työpaikan jossa viihdyn/koulun joka tuntuu omalta ja haluaisin myös muuttaa TAAS uuteen asuntoon, jossa sitten vois vaikka asuakin kauemmin ja johon mahtuis RUOKAPÖYTÄ! Lisäksi haluisin löytää liikunnan ilon ja sen tavan liikkua oikeasti. 

Mikä oli vuoden ajatus tai elämänohje?
-kaikesta on pakko selvitä ja paskan määrä elämässä on vakio, kyllä se aurinko pakosti vielä paistaa! :D.

Miten olet muuttunut verrattuna siihen, kuka olit vuosi takaperin?
-ehkä oon taas astetta vahvempi ja tiiän vähän enemmän mitä haluan elämältä, selkeämmät tavoitteet.

Mikä oli vuoden romanttisin asia tai teko?
-varmaan ylipäätään se et pääsin olee villen kaa lapissa, ensimmäinen kerta lounaalla Kahvituvalla oli kans romanttista kun se on niin ihana paikka sydän. 

Mitä sinun olisi pitänyt tehdä enemmän ja mitä vähemmän kuluneena vuonna?
-enemmän kaikkee kivaa ja vähemmän murehtia asioita, joille ei kuitenkaan voi mitään

Mihin tai keneen rakastuit vuonna 2012?
-mäyräkoiriin, moneen kauniiseen asiaan ja villeen

Mikä oli vuoden paras elokuva?
-varmaan avengers tai batman tai hobitti

Entä tv-ohjelma?
-selviytyjät, junior master chef tai huippumalli haussa ku ne oli varmaan ainoot ohjelmat joita katoin ihan telkkarista :D Epätelkkarista eli koneelta kattelin Everwoodia, Ally McBealia ja Heroessia. 

Mikä tai kuka oli vuoden paras "löytö" musiikillisella puolella?
-en tiiä, tosi paljon oon kuunnellu musaa mitä en oo ennen kuunnellu, mut ehkä sanoisin että Angus & Julia Stone, vaikka oon niitä kyl ennenkin kuunnellu mut en paljoo. 

Jos saisit elää vuoden 2012 uudestaan, mitä tekisit toisin?
-en menis sinne paskaan kouluun.

Mikä asia olisi tehnyt tästä vuodesta vielä paremman?
-kiva työ

Kuka oli vuoden ihastuttavin uusi tuttavuus?
-oonkohan ees tutustunu kehenkään uuteen :D. En varmaan.

Ketä haluat kehua  ja kiittää toiminnastaan vuonna 2012?
-villee kun se jaksaa mua ja on aina tukena ja myös kaikkia muita ystäviä kun ovat jaksaneet vaikka mulla on ollu vaikeeta ja perhettä tai oikeestaan äitiä ja siskoa kun on auttanu mua.  

Mikä biisi tulee muistuttamaan tästä vuodesta?
-Robbie Williams - Candy

Toteutuiko kysymyksen seittemän (vuodelta 2011) toive vuonna 2012?
-toivoin työpaikkaa josta tykkään, ei toteutunu. Toivon kans sitä oikeaa ja sitä, että voisin perheytyä ja nämä on kyllä toteutunu, koska asun nyt miehen kanssa, jonka kanssa haluisin asuakin koko elämäni ja meillä on yhteisiä hamstereita sydän. Lisäksi meillä on yhteiset suunnitelmat muuttaa kivempaan kämppään ja hankkia koira. 

sunnuntai, marraskuuta 04, 2012

Kysely, koska olisi muutakin tekemistä

Nyt kysely, jonka samaisen olen ennenkin tehnyt varmaan kaksi vuotta sitten, ellei ylikin, mutta tässä oli ihan kivoja kysymyksiä, joten halusin täyttää sen taas. 

Kuvituksena toimii randomkuvat, joita koneelta nopsasti nappasin! 

Oletko lähiaikoina ollut onnellisempi kuin koskaan?
- en oo, jotain pieniä onnen hetkiä on kyllä ollu mut aikalailla vähän.

Onko farkuissasi (tms. housuissa joita käytät usein) reikiä tai repeämiä?
-eipä varmaan

Nukutko vähintään 8 tuntia yössä?
- nukun :D

Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- koneella retkottaisin tai sängyllä kattomassa jotain leffaa/sarjaa.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- on pussannut, kolmekin ihmistä ainakin!

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- kaikkia käytännön juttuja on ehkä sataviiskytmiljoonaa jotka vetää mieltä alas, mutta jos niitä ei lasketa niin jookai :D.

Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
- on tavallaan :D

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
- muutamaa lempparinimillä mut yleensä omilla.

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
- käy hyvin tämä.

Mitä kieliä osaat edes yhden sanan?
- en jaksa luetella koska kyllä aika monella kielellä osaa ees tervehtiä tai sanoo jotain härskiä :D.

Inhoatko verikokeita?
- nojoo, mut en mee ihan paniikkiin. Tuskin kukaan niistä ihan hirveesti tykkääkään :D

Oletko kokeillut nuuskaa?
- en ole ja hyyi!

Onko kaikki isovanhempasi elossa?
- pappa ja mummi on kuollu, mut mumma ja paappa on elossa!

Mitä teet huomenna?
- meen työkkäriin

Mitä odotat tällä hetkellä?
- et ville tulee kotiin!

Kaipaatko menneisyyttäsi?
- en

Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- villeeee, tulis jo.

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin?
- oon vissiin kokeillu tätä.

Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö?
- kukaan muu kuin aika monet? on.

Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
- ei

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
- tässä on ihan hyvä!

Onko sinulla henkilöä, jota et vain saa pois mielestäsi?
- ainahan niitä on

Milloin viimeksi olit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois?
- ei mulla oo semmosia fiiliksiä kun tulee niska kipeeks jos ois aina jonkun kainalossa ja elämä vois muutenkin olla hankalaa.

Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon?
- en oo ikinä ollu konttauskunnossa.

Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle henkilölle?
- aika vähän tekstiviestittelen mut siskolle eilen viestittelin

Milloin viimeksi lauloit? Mitä?
- eilen lauloin vähän kaikenlaisia

Milloin viimeksi vannoit ettet koskaan tee jotakin?
- en muista! jotain kyllä vannoin kun oltiin saapasostoksilla äitin ja veerun kanssa :D.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- harvemmin oon äänekäs.

Mitä kolmannessa viestissä kännykässäsi lukee?
-tosi hankala kattoo kun on noi viestiketjut mut kolmas lähettäjä on ollu saunalahti ja sen kolmas viesti kertoo että missä voin tutustua sopimusehtoihin :D.

Viimeisin biisi, jonka kuuntelit?
- Idän Ihmeet - Jeesus siunaa nämä lihapullat

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- costumea

Harjaatko hiuksesi, joka päivä?
- en

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- ville

Mitä teit 5 tuntia sitten?
- nukuin

Oletko koskaan nähnyt saman unen toistuvasti? Millainen se on?
- ainut jonka muistan on semmonen painajainen jota näin paljon lapsena, jossa oli jääkarhu, semmonen aurauskone jolla putsataan tiet talvisin, aura-auto? ja pikkusia muovisia lelueläimiä. 

Pelottaako sinua tällä hetkellä jokin asia?
-pelottaa 

Oletko koskaan sanonut jotain joka on hävettänyt sinua sen jälkeen todella kauan?
-en muista mitään, mut ehkä oon joskus jotain sanonu

Ärsyttääkö sinua, jos joku rupeaa neuvomaan sinua?
- riippuu vähän kaikesta mut ei jos tartten apua :D

Minkä näköinen olit 4 vuotiaana?
- lapsen näköinen taisin olla.

Osaatko sinä keittää kahvia?
- kerran oon keittäny mut en muista mitä kommenttii siitä sain, et ehkä osaan ainakin ohjeiden kanssa :D.

Keitä ihmisiä olet nähnyt tänään?
- en ketään vielä

Mitä peset ensiksi suihkussa?
- hiukset yleensä

Käytätkö hammaslankaa?
- en, mut hyvä varmaan ois

Oletko tunteellinen?
- oon

Pidätkö hiuksistasi?
- on nää ihan kivat

Mitä kuuntelet nyt?
- melua rappukäytävästä

Vuokraatko leffoja usein?
- en 

Onko huoneessa, jossa olet, jotain säkenöivää?
-ei ole

Käytätkö huulirasvaa?
-  joskus

Suosikki vuodenaikasi?
- kesä

Lävistyksiä?
- ei muuta kun kaksi korvakorureikää.

Pidätkö elämästäsi juuri nyt?
- jos taas unohetaan ne miljoonat käytännönongelmat jotka vetää mieltä maahan niin joo :D.

Olet todella hiljainen, mitä se tarkoittaa?
- väsyttää tai mietityttää tai suruttaa, tai ahdistaa

Kenen sängyssä nukuit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi?
- villen mut kai tää on nyt munkin sänky

Ikävöitkö jotakuta?
-en nyt just kun tiiän et villekin tulee kohta!

Mitä teit viime yönä?
-  nukuin ja kävin kylvyssä ja siivosin

Oletko ikinä suudellut täysin tuntematonta?
-oon

Jos katsoisin nyt sänkysi alle, mitä löytäisin?
- iiihan sikana kaikkee mut eniten kitarakoteloita :D

Nukutko mahallasi vai selälläsi?
- mieluiten kyljellään

Oletko viime aikoina puhunut humalaisille ihmisille?
- oon

Osaatko yhtään lausetta viroksi?
- varmaan jotain osaan

Oletko ollut Tallinnanlaivalla?
-kerran

Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- oon

Mainitse kaksi ihmistä, jotka haluisit tuntea loppuelämäsi.
- no villen ja minnan

lauantaina, maaliskuuta 26, 2011

Minä kysyn

Mulla on kyllä monia kymmeniä ideoita siitä, mitä tänne voisin kirjoittaa. Esim. kesän 2009 ja kesän 2010 Kreikanmatkoista haluaisin ehdottomasti tehdä päiväkirjat loppuun edes toisesta, ennenkuin kesän 2011 Kreikanmatka koittaa :D. Mulla on kansioissa aika paljonkin kuvia tapahtumista ja viikonlopuista ja muista kivoista päivistä, joita en oo tänne laittanu ja joista en oo kirjottanu, joista kuitenkin ehkä haluaisin kirjoittaa. Haluaisin jatkaa mun elämän ihmisten esittelyä, jonka aloitin Minnalla joskus aikaa sitten. Mulla on toi 30päivää biisihaaste sekä kuvahaaste kesken, mutta biisihaastetta nyt yllättäen en vaan löytäny mistään :D Tiiän kuitenkin joskus aloittaneeni semmosen! En oo kuvannu kaikkea mitä ihmiset ehotteli siinä yhdessä postauksessa ja kaikkea kuvattua en ole julkaissut.

Vaikka tää on mun blogi ja tätä kirjotan vähän niinkun itelleni muistilistaksi, josta voin sitten vähän joskus kurkkia, että mitäs on tullukaan tehtyä, kirjotan tätä näköjään myös ihan suht monelle muulle. Tai aika montaa muuta mun jutut näköjään kiinnostaa! Siksi kysynkin nyt teiltä, jotka tätä luette, ensimmäistä kertaa että MITÄ TE HALUAISITTE TÄÄLTÄ LUKEA? Postausehdotuksia, kysymyksiä? Mitä olette aina halunneet tietää? Joku asia jota olette ihmetelleet? Parannusehdotuksia? Ja yksi todella tärkeä kysymys! Kuinka monella tämä blogi lataa paljon hitaammin kuin  muut blogit keskimäärin? Bloglovinin kautta tai facebookin kautta tulevat, onko eroa jos tulee suoralla osoitteella, tai että tulee sieltä bloglovinin, facebookin taikka blogilistan kautta?

Oon saanu nyt viimeaikoina vähän informaatiota siitä, että tää homma latais aika hitaasti monillakin. Haluun tietää että kuinka monella niin tekee!

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

Mikä on viimeinen ajatus päässäsi?
-en tiiä mikä tulee olee viimeinen sit joskus :D. Ajattelen niin paljon etten kyllä saa millään kiinni sitä joka oli päässä just ennen kun luin ton kysymyksen.

Mitä biisiä kuuntelit viimeksi?
-Nyt tuola naapurihuoneessa kuuluu Tiktakin Minne vaan. Sittä ennen Anna Puun se biisi jolla on vääränkielinen nimi.

Mitä ovat tämän illan suunnitelmat?
-Ajattelin kattoa skinssiä ja tehä ehkä vähän koulujuttuja.

Oletko stressaantunut ihminen?
-olen, ainakin nyt ja tosi usein muutenkin. Oon kyl petrannu tän asian kanssa vuoden sisällä!
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
-mennä vessaan

Onko joku jota et koskaan unohda?
-tottakai, tai toivon etten unohda :D

Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi?
- ehkä kesällä ja ainakin kerran kahessa viikossa oon ihan onnellinen.

Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä?
-toivottavasti, ei vielä mitään suunnitelmia, tai jos on niin en muista niitä.

Missä olet kahden tunnin päästä?
-varmaan tässä tai sängyssä tai lenkillä tai sohvalla.

Otatko elämäsi liian vakavasti?
-joskus
Odotatko tällä hetkellä mitään?
-odotan
Mitä teit eilen?
-kävin koulussa pikaseen ja angstasin.

Mikä on hienointa, mitä olet tehnyt tällä viikolla?
-opiskellu japania

Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
-tykätään käydä kirpparilla :D

Kenet näit ensimmäisenä tänä aamuna?
-isin jos eläimiä ei lasketa

Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista?
-on monestikin.

Seurusteleeko suurin osa kavereistasi?
- melkeempä joo. Tai no aika fiftififti!

Henkilö joka saa sinut aina nauramaan?
- vaikka kuka :D.

Henkilö joka viimeksi suuttui sinulle?
-en tiiä nyt suuttumisesta mut äiti ainakin suutahti mulle jostain ihan turhasta eilen.
Luotatko ihmisiin helposti?
-toisell tavalla joo ja toisella en.

Pidätkö toisen ihmisen suutelemista pettämisenä, jos seurustelee?
-en :D Riippuu tietty ihan suhteesta ja ihmisistä ja kaikesta, mut en menis eroa vaatimaan jos Jussi ois jotain käyny suutelemassa, ei oo kamala juttu jos kummiskin tiiän et se rakastaa mua ja haluu olla mun kanssa, mitä sitte jos huvitti vähän suudella toista?

Rajoittuuko musiikkimakusi vain yhteen genreen?
-en osais ikinä rajottua yhteen genreen.

Onko sinulla tapana myöhästellä?
-on
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia?
-olen
Koska sinä teit jotain?
-täh? :D

Rakastatko ketään tällä hetkellä?
-rakastan
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon?
-oon ainakin vähän
Haluatko suuret prinsessahäät?
-en mitään vaaleenpunasta

Laulaako kaikissa bändeissä mies, mitä kuuntelet?
- ei
Pitääkö unelmamiehesi olla urheilullinen?
-mieluummin joo koska sit kaljamaha todennäkösyys pienenee.

Mitä pelkäät?
-kaikkee
Mitä sinulla on taskuissasi?
-puhelin
Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
-kattoisin teeveetä, söisin, oisin koneella

Voisitko elää ilman tietokonetta?
-rehellisesti ois se kyllä hankalaa opiskelunkin kannalta.

Missä pidät puhelintasi öisin?
-sängyssä, laturissa pöydällä tai lattialla

Millaisista ihmisistä pidät?
-semmosista jotka mätsää mun kaa.

Vihaatko kun sinua tuijotetaan?
-joo
Oppisitko pitämään toisen ihmisen musiikkimausta seurustelun vuoksi?
-tykkään kaikesta joten aika helposti :D

Antaisitko miehen tarjota drinkin, vaikket olisi kiinnostunut hänestä?
-no jos se haluu niin saa se tarjota ellei siitä nyt näy kilometrin päähän et se on limanuljaska.

Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat?
- joo

Onko ulkonäöllä väliä?
-on
Uskotko kohtaloon?
- uskon

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
- rakastaa ja tulla rakastetuksi
Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
-enpä tiiä, henkinen tuntuu olevan helpommin kontrolloitavissa

Onko sinulla salaisuutta mitä kukaan muu ei tiedä?
-eipä taida

Voisitko antaa kumppanillesi pettämisen anteeksi?
-en osaa sanoa

Jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää?
-oishan se ihan mukavaa egonpönkitystä

Mikä piirre sinua ärsyttää muissa ihmisissä?
-itsekkyys

Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä?
-tyttöjen
Oletko koskaan puhunut peilikuvallesi?
-en oo tainnu :O

Millaista musiikkia kuuntelet?
-kaikenlaista!

Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin aamulla?
-en
Missä kuussa olet syntynyt?
-lokakuussa

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...