Näytetään tekstit, joissa on tunniste mallimaailman huipulle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mallimaailman huipulle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, marraskuuta 22, 2009

Arjen extremee

En päässy lauantaina serkun synttäreille tapaamaan sukulaisia, koska paikalla olisi ollut raskaanaoleva ja juuri influenssarokotuksen saanut serkkuni ja meidän perheessä ollaan sairastettu vähän liikaakin kyseistä sikatautia. Vähän surutti koska olin oottanut sukulaisten tapaamista jo hyvän aikaa. Samana iltana olisi myös ollut kaverin tuparit, mutta olin ihan liian heikkona lähtemään sinnekään. Sosiaalisen kanssakäymisen puutteesta lähin kokeilee kuntoa ja kävelin Ennan kanssa ehkä puolisen kilometriä pitkän lenkin, eli tosi lyhyen, jonka jälkeen väsyin niin, etten jaksanu kolmeen tuntiin yhtään mitään. Toivottavasti kunto on jo kohonnu, koska huomenna ois töihin lähtö.

Tänään olin jo niin pirtsakka, että siivosin vähän huonetta ja vaihoin petivaatteet, mikä kylläkin vei voimat taas vähäksi aikaa.Olin jo miettiny innoissani et jee meen tänään saunaan, koska keuhkot pelittää jo siihen malliin et pystyy hengittää melkeen normaalisti. Äiti ja pikkuveli meni saunaan ekana ja me loput katottiin teeveetä. Yhtäkkiä kuulu poks jota seuras hirvee suhina ja äiti huusi että putki vuotaa. Nyt meillä ei tule vettä koko talossa ja mun piti ehdottomasti päästä pesulle ja siskon myös. Lähettiin sitten suihkuun äitin työpaikalle, eli pieneen kyläkouluun. Itekin oon sitä koulua ala-asteen käyny ja oli hauskaa suihkutella paikassa, jossa monia vuosia sitten on peseytyny liikkatuntien jälkeen. Suihkutilassa oli kans peili ja tajusin että vähänkö kätevää kun näkee jo suoraan suihkussa että onko jääny meikkiä johonkin silmäkulmaan vai ei. Meillä kotona lähin peili löytyy vasta kodinhoitohuoneen puolelta, jonka yhteydessä sauna ja suihkut on, joten kun suihkuttelut lopettaa, kerkii jo vääntää hiuksia ja ottaa pyyhkeet, ennenkun tajuaa kattoa peilistä ja jos jotakin tahroja vielä löytyy, joutuu uudelleen veteen! Jonka jälkeen äsken otetut  pyyhkeet on kosteita ja inhottavia eikä nyt uusiakaan viiti ottaa! Omaan kotiin haluan siis ehdottomasti peilin suihkuun!

En niin haluais tehä mun työtä enää, mutta vaihtoehdot alkaa olla vähissä. Niin vähän töitä tarjolla ja nekin joko liian kaukana tai vaativat jotain mitä mulla ei ole. Eikä oikein suhteitakaan löydy, millä  sais muuta työtä. Oon jo melkeen taipunut ajatukseen, että lopettaisin joulun jälkeen, vaikka sitten mikä olis. Oon muutenkin vähän solmussa nyt itteni kanssa, että mitä sitä elämällää tekisi.

Mutta ai että kun talentti ilahdutti, iskin silmäni Miikkaan sillon karsinnoissa, että tossa on hauska mies joka menee pitkälle ja niinhän se menikin! Ihana mies! Sit kans voi että se Elmeri vaikutti niin lämpöseltä ja hurmaavalta persoonalta eikä siinä kropassakaan mitään miinuksia ollut ;). Ihmetytti vaan, että pitikö näiden laulajien laulaa samat biisit kun karsinnassa? Kai, koska miks ne muuten olis niin tehny :D.

Mallimaailman Huipulle oli kans kiva ja olisin halunnu käydä netistä noita kuvia selailemassa tarkemmin, mutta ohjelman omalla sivulla niitä ei ollut! Kurjaa ;(. En pidä Jackista enkä Jaysta. Aluksi  en pitänyt myöskään Perrystä, Ronniesta enkä Stephaniesta, mutta nyt alan tykkäämään näistä kaikista! Ronnie on niin symppis :D. Casey ja Frankie tietty hurmas mut hiuksillaan heti, ja Ben oli muuten vaan söpö symppis ja tänään kyllä sen kroppakin vaikutti mielipiteeseen, aika hieno! Domista en pitäny missään vaiheessa ja ihmettelin, että miten jenkit äänesti sen Sarahin yli jatkamaan, vaikka Sarah kyl oli aika mitäänsanomaton. Arynista pidin aluksi, mutta nyt se alko jotenkin ärsyttämään ja Katy on ollu mitäänsanomaton koko ajan ja Shannon hyvä. Hollysta ajattelin heti aluksi että toi näyttää siltä että se voittaa koko kisan. Noniin, siinä mun mielipiteet näistä heeboista :D.


Kyllähän se vähän naismainen on, mutta kauniit pojat on jeeees <3



En kyllä tiiä yhtään et kuka tää äijä on, mut aika hot? Pidän aasialaisista piirteistä miehillä. Rakastan kauniita ihmisiä katella ja kuvia niistä!



Niinkun esim. tää komitus nimeltä Takeshi Kaneshiro, johon rakastuin kun näin Lentävien tikarien talon ekaa kertaa. On muuten kaunis leffa!



Tästä tulikin nyt kaunis mies postaus, mutta tässä on Ozzy! Tämä survivorhurmuri!

Yritin kans ettiä jotakin kivaa kuvaa Brandon Jay McLarenista, mutten löytäny ;(. Jännää että tämä miekkonen näytteli Harper's Islandissa Henryn kaveria Dannya ja sitten perjantaina katoin leffan She's The Man, jossa tämä miekkonen hyppelehti kanssa ja tänään katoin viimeöisen Smallvillen, jossa poitsu taas veti sivuroolia :D. Samat rastat samallalailla kiinni joka jutussa!

Olipas kyllä taas merkintä! Heippa! Ehkä jopa kirjottelen vähemmän ja vähemmän asiaa kun tämä sairastelukin loppuu.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

TV

Oon teeveenorja ja rakastan kattoa hyviä ja huonoja sarjoja, realityy ja dokumentteja, leffoja  ja musavideoita, oikeestaan mitä vaan :D. Jussi sanoo et katon liikaa teeveetä, mut kai mä nyt saan jos kerta nautin siitä? Sitäpaitsi katon kans joskus noit dokkareita tai muita ohjelmia joista voi oikeesti oppiakin jotain, joten eikai musta ihan idioottikaan tule :D.

Mietin tossa viime Mentalistii kattoessani, että mitenhän isot noi kaikkien FBIn, CSIn, CBIn, ABCn, jne... vaikutusalueet on. FBI nyt voi varmaan tunkee nokkansa minne vaan, mutta just esim. joku Mentalist-porukka, joka jaksossa ne tutkii ihan erilaista paikkaa, joskus on synkkää metsää metsästäjineen, joskus kauniita vuoristomaisemia, joskus kasinoita Nevadassa, joskus maanviljelijöitä ja joskus idyllistä kyläyhteisöö eikä varmaan tää ihan kaikki mahu kovin pienelle alueelle. Paljo menee työaikaa kun ne niillä citymaastureillaan ajelee noita tutkimaan ja sit ajaa taas asemalleen jossa Jane nukkuu vähän sohvalla ja sit lähtee tutkii taas jotakin kengänpohjasta jäänyttä purkkaa. Sama kans kerra kaksnelosessa kun Jack matkusti muistaakseni Washingtonista Meksikoon yhen jakson aikana autolla.

Teeveellä jatketaan ja täytyy kyl sanoa, että kun Suomeen ekan kerran rantautu jenkkien Huippumalli Haussa, en ymmärtäny yhtään et miks ihmiset sitä kattoo enkä ite jaksanu yhtään seurata, mutta sitten alettiin näyttämään näitä brittien, kanadalaisten ja aussien ohjelmii ja olin heti kattomassa jokasta jaksoa. Tottakai siis myös suomalaista, mutta se nyt oli suomalainen joten piti tukea :D. Nykyään oon kyllä katellu myös jenkkien kausia silleen sivusilmällä, muttei oo haitannu yhtään jos on jääny jaksoja näkemättä ja niistäkin jaksoista jotka katoin, kelaan yleensä vaan ne tehtäväkohdat ja tuomariarvostelun jotta nään valmiit kuvat/videot. Huomasin kans saman jenkkien syrjimisen kun katoin eilen Mallimaailman Huipulle-sarjan ekan jakson. Eilen siis alkoi kyseisen sarjan amerikkalaisversio. Oli kyllä niin jotenkin teennäistä ja pinnallista ja jotenkin ällöttävää se touhu! En tiiä miksi, mutta brittien versio tästä hakkas kylläs jenkit ihan mennen tullen ja samoin kans noissa huippumalli-ohjelmissa. En kestä kattoo ku Tyra Banks sekoilee ja vääntelee naamaansa, olkootkin vaikka kuinka hyvä malli ja vaikutusvaltainen ja viisas ja mitä, mutta minä en pidä. Vaikuttaa tekopirteeltä nukelta koko naikkonen, kuten lähes kaikki amerikkalaiset kisailuohjelmat nyt yleensäkin. Gladiaattorit on ehkä ainut tommonen jenkkijuttu jota jaksoin kattoa, koska se nyt oli niin paljolti vitsi koko homma :D.

Sekavaa tekstiä muttei haittaa! Heippa, meen syömään pullaa!
PS. tänään oli aika perusmaanantai töissä, eli kaamea :D.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...