Näytetään tekstit, joissa on tunniste haluan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haluan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, toukokuuta 12, 2013

Kuumottelee

Älkää ottako tatuointeja, jos ette halua koko aika kuumotella uusia. Älkääkä ainakaan ottako tatuointia semmoseen kohtaan, kuten vaikka ranteeseen tai johonkin jossa näätte sen koko aika, koska sit vasta kuumotteleekin. En myöskään suosittele yli neljää tatuointia, koska sitten kynnys ottaa uusia on koko aika pienempi. Nimimerkillä neljä kuvaa jo valmiina jonossa, vaan rahat ja vuodenaika kusee :D.

sunnuntai, lokakuuta 21, 2012

Synttärilahjatoiveita

Täytän jo alkavalla viikolla taas lisää vuosia, joka ahdistaa, mutta joka oikeuttaa miettimään, että mitä sitä haluaisi lahjaksi. Oon haaveilusta elävä ihminen, joten ekaks mennään sinne äärettömyyksiin, että mitä haluaisin jos ei olisi rajoja :D.

1. Haluaisin oman asunnon, jossa olisi tilaa käyttää mielikuvitusta ja sisustaa sillälailla kun haluaa, eli tähän hommaan voisi myös kuulua jonkinlainen rahalahjoitus :D. Nyt asun ja kohta ihan virallisesti asun 27 neliöisessä yksiössä, en yksin vaan villen kanssa, joten onhan tämä vähän pieni kahdelle. Toivon että jotain tapahtuisi ja päästäisin pian johonkin isompaan.

2. Synttikka. Edelleen haluan syntikan, mutta se on ainakin siksi epärealistinen lahjatoive, sillä ei tänne yksiöön oikeasti mahdu.

3. Maalausteline + välineitä joilla maalata. Epärealistinen samasta syystä kuin syntikka, ei mahdu.

4. Jumppapallo! Oon aina rakastanu jumppapalloja ja tää on puoliks epärealistinen koska täällä ei edelleenkään oo tilaa! Oikeesti kämppä on sillon pieni, kun siellä ei mahdu säilyttämään jumppapalloa. Ville jo ehotti että se voi olla yöt sohvalla ja päivät sängyllä. Lähinnä kuvassa näkyvään tarkotukseen sen haluaisin :D. Pakko edes hieman työskennellä vatsalihaksilla, jotta pystyy istumaan kunnolla ja samalla selkäkin pysyisi suorassa! Plus että tykkään muuten vaan pomppii tommosen päällä.

5. Saappaat! Nyt mentiin sinne realistisiin ja tarpeellisiin toiveisiin. Mulla on ollu semmoset tretornin siniset saappaat, jotka oli mummin vanhat, mutta ne alkaa olemaan jo niin vanhat ja hieman haparoituneet, että vettä tulee muutamasta kohtaa läpi. Eli uudet saappaat hakusessa. Äiti lupasi saappaat jo mulle, eli enää tarvitsisi löytää hienot. Saa vinkkaa jos jossain on hienoja! Kerrankin kun saappaat ostetaan ihan silleen että saa ite valkkaa, niin kyllä haluun kans valkkaa jotkut hienot!

6. Pienet käsipainot. Villellä on tommoset kätevät, joihin saa ite lisäiltyy erikokosia rinkuloita ja tehtyy just sen painoset kun haluaa, mutta sitten iskee se laiskuusongelma, jos siinä on ne villen hervottomat painot jotka jaksan nostaa just just kahella kädellä yhen ilmaan, kun pitäs jaksaa ruuvaa ne kaikki villen rinkulat irti ja laittaa omat tilalle tai toisinpäin. Haluaisin siis omat. Ihan keveet, joilla voi vaan tehä paljon toistoja. Kahvakuula ois kans kiva, mut pelkään et hajotan sillä kaikki paikat NÄIN PIENESSÄ TILASSA.

Tässä mun toiveet tältä syksyltä! Erikoista on, ettei lista sisällä mitään elektroniikkaa.

lauantaina, marraskuuta 13, 2010

Haluaisin kovasti

1. Että tarjottais jos sitä kämppää! Oon ollu yhteyksis sinne päähän jo pariin otteeseen ja aina ollaan sitä mieltä että ei voida yhtään tietää et millon vapautuis mitään sopivaa ja samaan aikaan oikeesti kaikki tutut saa viikossa niitä tarjouksia! Suutun kohta :(.

2. Että saisin alkaa rakentaa pesää sinne mun kotiin jota voitais jo koht tarjota! Mur.

3. Sitkun oisin asunu jonkun aikaa, haluisin ottaa pupun <3. Oon niin rakastunu nyt semmosiin <3.




















4. Haluisin semmoset kivat kengät, valitettavasti en oo nähny semmosia missään muussa kun omassa päässä, joten uskon etten saa semmosia :D.

5. Haluisin sen pipon! Ääää, miksei rastojen päälle mahu mitkään pipot, suutun taas kohta! Jos joku ois kiltti, ois tekasta mulle semmosen tupsullisen jonkun aika neutraalinvärisen pipon joka mahtuis rastojen päälle, kiittäisin kovasti ja voisin semmosesta pulittaa ihan rahaakin!

tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Kuumetta

Tämmöstä ittensämuokkaus kuumetta! Lähinnä siis tatuointejen ja korvalävistysten osalta.

Tragusta oon halunnu jo niiiin kauan, mut mun korvat on tykänny kipeillä aina ihan muksasti noitten korujen osalta, ettei huvittais maksaa jotain neljääkymppii siitä että joku pitääkin ottaa pian pois.

Himottanu on myös paljolti rook, inner conch ja daith. Jos joku ei tiiä missä sijaitsee mikäkin, niin esim. tässä on aika hyvä kuva.

Saa nyt nähä jos joskus oikeesti saan aikaseks tehä asialle jotakin.




























 Nyt tulee sitten hirveetä kuvaspämmiä mun tatuointi-inspiskansiosta! Löytyy siis semmosia jotka on mun mielestä kivoja idealtaan, väreiltään ja jälki on todella mukavaa. Näistä joistakin on aika pitkälti koostunutkin munkin kaksi seuraavaa kuvaa ;).
































Jotkut näistä on tosi tyttömäisen vaaleanpunaisen kukkaisia, mutta iskee silti!

sunnuntai, helmikuuta 07, 2010

Vaatetusta!

VAROITUS: tämä postaus sisältää aika monta kuvaa, jotka liittyvät suurimmaksiosin vaatteisiin!

Perjantaina lähin taas töistä Jussia vastaan inttibussille Leppävaaraan, jollon kerkiin vähän kans kierrellä kauppoja ja katella juttuja. Koklasin yhet kengät Mekassa, oli huonot jalassa ja parit Seppälässä, joista yhet oli hyväntuntuset jalassa, ihan muksan väriset ja maksokin vaan kolmekymppiä. Ehkä haen siis ne joskus. Kävin pyörähtämässä Carlingssilla, joka on varmaan mun lempparikauppa, vaikka hinnat onkin sen verran korkeempia kun noissa lumppukaupoissa, etten sieltä kovin usein raahaa tavaraa mukaan. Kuitenkin kolme Nümph-merkkistä vaatetta on lähtenyt mukaan: kaksi t-paitaa ja yksi mekko viime kesän ylppäreihin. Tajusin oikeastaan vasta vähän aikaa sitten, että yleensä kaikki Carlingssilla kuolaamani vaatteet ovat juurikin tätä Nümphia, ja niin kävi tälläkin perjantaisella katselukierroksella. Kävin sit vähäsen netissä tutkailemassa, että voisin tänne kerää muutaman kuvan suosikeista, joita pitäs varmaan jossain välissä hankkia kaappiin. Yleensä oon venannu et ne tulee alennukseen ja ostanu sit :D. Tässä siis pari:
 
 
 
Tossa mun ihan lempparit. Ensinnäkin kissat on söpösöpösöpösöpöjä ja mul on jo yks Nümphin kisulipaita. Toiseks toi mmusta on aika kivanmallinen ja siin on söpöläinen kuva kans ja vikana toi norsu, miten hellyyttävät värit?

 
Tossa kaks söpöä myös! 

Kuka keksii laittaa paitaan kissan, jolla on tommoset pellenvetimet päällä? :D En tähän innostunu  niiiin paljo, mut kuitenkin se herätti tunteita, joten piti nappaa kuva mukaan.
Sit löyty viel Asokselta tämmöne, mut onneks sen muut koot oli myyty loppuun paitsi XS, joten ei tarvinnu lähtee tilaamaan :D. En mä yhtään taida tykkää kaikista söpöistä örkeistä vaatteissa.
Nämä kuvat siis peräisin Divine Trashista ja Asokselta tuo viimonen.

Sitten mun seuraava asia liittyy blogiin johon törmäsin. Elinabethin juttuihin kannattaa käydä tutustumassa, jossei jo ole yksi yli kahdestasadasta lukijasta bloggerin kautta taikka yksi monista muita kautta seuraavista. Sieltä löytyy mm. värejä, piirroksia, piristystä ja ideoita! Kattokaa ite muutama bongaus:
















Tässä yksi tyttelin luonnos, tommosen mä kyllä haluaisin!
 
Miten pirteetä! Tuola on yks kirahvipilvikin!
Miten söpö kuva laukussa!
Miten söpö vaate tytöllä!

Ja päätän tämän Elinabeth-ihkutuksen aivan mahtavaan kuvaan! Rakastan värikkäitä ilmapalloja kuvissa!











Mutta mun jutut ei lopu vieläkään. Ostin viikko sitten lilan neuletakin JCstä ja samalla silmään osu mustat pitsileggarit, jollaset haluisin, koska mun tänhetkiset pitsiin suuntautuvat jalkoihinlaitettavat jutut on tosi kivoja ollu! Mut tiskillä mulla oli niin sopivasti tasaraha sitä neuletakkii varte kädessä, etten viittiny ottaa niitä leggareita mukaan ;(. Tossa kuvassa olevat täältä.












Lähin kuitenkin kans kattelee netistä, jos löytäsin niitä leggareita, mutta törmäsinkin kivaan paperinukkeleikkiin:
 
Että JCn sivuille vaan hopihopi leikkii samaa kun minä :D.Tuota kautta eksyin sitten myös Looklettiin, jossa leikin myös.

Siellä sentään oli jonkinmoiset pitsisukkikset tms. Puin toki tytsyn myös kauniisiin vaatteisiin! :D.

Puin hänet myös toisella tavalla, sillä ihastuin noihin oranssihtaviin leggareihin. 
Olin kans Jaanan synttäreillä lauauntaina ja Jaana sano et näytin kivalta, joten ois pitäny ottaa varmaan kuva. Syndeillä käväs myös ehkä maailman paras strippaaja! :D. Nyt uuteen viikkoon iltapalan kautta. En oo saanu tänään kyllä oikein mitään aikaan! Oon vaan selaillu vaatteita netistä :D. Mut kai sitä saa viikonloppusin tehä mitä huvittaa. 

Heippa!

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Kuvan tarkoitus on vaan esitellä erittäin huonosti harmaata punottua VYÖTÄ, joka mahtui juuri sopivasti kaks kertaa mun pään ympäri! Siitä tuli siis panta. Ei yhtään kiristä ja pysyy rastatkin pois naamalta, kätevää! Ja mun mielestä toi sopii myös ihan hyvin väriltään tohon tyttöjenväriseen paitaan, joka kuvassa komeilee kans. Tykkään kaikesta punotusta, letitetystä ja solmitusta materiaalista! Haluisinkin kovasti semmosen letiltä näyttävän pannan. Niinkun vaikka tämmösen.










Kokeilin kans kostoksi siskon Tallinnasta ostamaa paitaa, kun se vissiin pölli mun kollaripaidan, jonka olisin halunnu laittaa tänään päälle. Oon sitä mieltä että mulle ei sovi kauluspaidat kamalan hyvin, enkä pidä myöskään tommisista tissivöistä, koska mun ruumiinrakenne on tommonen, että oon vyötäröltä kauheen kapee mutta lantiota silti löytyy. Enkä pidä tiimalasivartalosta, varsinkaan jos tissiä ei oo tarpeeks siihen niinkun mulla ei ole :D. Voisin mä tota paitaa käyttää ilman tommosta vyötä, mutta ongelma iski siinä vaiheessa kun en oikein löytäny mitään pitkähihasta tohon päällelaitettavaksi. 
Tänään oisin halunnu mennä leikkii Joonalle, mut se ei vastaa mulle et voinko tulla! Joten meen varmaan äitin kaa kirpparille, koska siskolle tulee tänne kavereita tänään juhlistaa sen synttäreitä, pitää lähtee karkuun :D. Täytyy kans kertoo et Jussi vetelee siel intissä ihan huipputuloksia kaikesta! :OO. 

PS. viel yks kilpailu

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...