Outoa ajatella että kohta on jo vuosi 2014, aika menee vaan niin nopeeta! Jätin koko vuoden 2012 sitten näköjään välistä näiden katsauksien kanssa, ei voi mitään :D. Tuskin ketään haittaa! Huomasin kans että näköjään vuosi vuodelta tulee kuvattua vähemmän, harmi kun muistot on kivoja.
Mutta siis, alkuvuodesta tuli leikittyä editorialkuvauksia komeilla meikeillä, alotettua liikuntaharrastus vähän kaikenlaisilla muodoilla joita voi kotona tehä sekä käytyy syömässä ja tehtyy smoothieita uudella blenderillä jonka sain lahjaksi. Hamsujen kanssa tuli touhuttua ja Merrille hankittua uusi dyna sejä ulkoilin paljon. Telkkari ja pinterest oli kavereita, sekä Ebony, joka tuli kyläilemään meille sekä vähän pidemmäksi aikaa omalle iholle tatuoinnin muodossa. Sain uudet talvikengät ja kasvattelin yrttejä. Jätin kameran porukoille ja siskot leikki sillä, ostin inkkarikengät kirpparilta, tein lisää smoothieita, opettelin käyttää huulipunaa huonoin tuloksin sekä nautin kylpyammeesta kun sellainen vielä oli ja kävin kattomassa koiria.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, joulukuuta 30, 2013
sunnuntai, toukokuuta 05, 2013
Pieniä tai suuria iloja
Vaikka kuinka koittais vähentää materiaa ja keskittyä mieluummin laittamaan tavaraa pois kun hankkia lisää, niin pakko myöntää et kyllä sitä materialistia musta aina löytyy ja eikai sitä kaikkea tartte kitkeä pois? Eniveis tänään mun ilona oli uudet adidaksen kangaskengät, sekä muutaman päivää mulla ollut lonkkari. Maksoin näistä yhteensä 25 euroa, joten ei haittaa hankinnat niin paljoa, sekä kengät on oikeet adidakset ja molemmat hankinnat liittyy jollain lailla liikuntaan! Tarpeeksi perusteluja hyville ostoksille :D.
Nautin samalla ilta-auringosta ja jäniksien seuraamisesta, jotka puputti uunituoretta ruohoa niityllä.

torstaina, huhtikuuta 18, 2013
Hapsukengät!
Ulkona sataa vettä, joka paikkaan särkee eilisten perunanraahaamisten jäljiltä mutta taustalla soi rauhoittava musiikki ja mulla on jalassa kirpparilta ostetut hapsukengät! Oltiin menossa just kassalle kun äiti bongas nämä ja mietiskeli että mulla oli joskus teininä aika samanlaiset. Olin kaivannu mun vanhoja inkkarikenkiä, joiden olinpaikasta ei ollu mulla eikä äitillä mitään tietoo, joten tartuin kenkiin ja huomasin hintalapussa oman koon sekä hinnan 2,50e. Pakko oli kokeilla ja äiti jo moneen kertaan totes että älä ota, huonot kengät, et kuitenkaan käytä. Ihastuin kuitenkin hapsujen heiluntaan ihan heti ja vaikkei nää varmaan mitkään kovin mukavat kengät ole kävellä niin tolla hintaan lähti sitten mukaan vaikkapa vaan naamiaiskengiksi ja näköjään tulen olemaan sit inkkari aina. Sisko oli laittanu kirpparille myytäväksi myös muutamia omia vaatteitaan ja nappasin siitä välistä itelleni tämmösen paidan, joka mun mielestä sopi hyvin kenkiin ja kaivoin kaapista vielä farkkusortsit ja letitin hiukset. Tässä hyvä asu kun ilmat lämpenee!
torstaina, huhtikuuta 04, 2013
Kevät, aurinko, sulat tiet ja tyttöily
Oon nyt koko alkuvuoden oikeesti jaksanu liikkua aika hyvin siihen aiempaan nollalinjaan nähden. Oon käyny maanantaisin kuntotanssissa, harrastanu reippaita kävelylenkkejä vähintään kolmesti viikossa, ulkoiluttanu koiria sillon tällön, joogannu, jumppapalloillu sekä nostellu painoja. Oon näillä tähdänny lähinnä siihen, että kasvattaisin kuntoa ja lihaskuntoa, että voisin alottaa juoksemisen ja jopa jatkaa sitä enemmän kun kaksi viikkoa. Kaikki liikunta tähtää taas ihan vaan parempaan yleiskuntoon, parempaan jaksamiseen ja parempaan oloon liikunnan ja hyvän kunnon kautta. Kiinteytyminen ei toki haittaa.
Oon sit tietty liikunnan lisäännyttyä alkanu vähän miettii et juoksukengät pitäs hankkii, koska mun edelliset lenkkarit on jotkut euron maksaneet kirpparilta, joissa on aika iso reikä :D. Urheilurintsikoita oon miettiny ihan tanssiikin varten jossa pompitaan paljon ja varsinkin juoksua ajatellen ja eipäs jotkut värikkäät sortsitkaan olis pahitteeksi tai juoksutakki... Oon huomannu että normaalissa pukeutumisessa suosin kaikkia haaleita ja maanläheisiä sävyjä ja lemppari väri johon pukeutua on harmaa kun sitten taas näissä urheiluvaatetuksissa silmä osuu aina ekana siihen aina vihaamaani pinkkiin ja kaikkiin neonväreihin, joita en muuten laittaisi päälle ikinä. Eilen Topsportin tyhejnnysmyynneistä lähtikin sitten viimein mukaan kuvassa näkyvä liilertävät urheiluliivit ja samanlaiset myös neonkeltaisina ja mikä parasta nämä IIIHANAT ja PINKIT juoksukengät!
Nää on maailman kevyimmät ja eilinen yli viiden kilsan reipas kävelylenkki meni kun lentäen. En vieläkään voi kuvitella että musta on tullu niin tyttö, että voin tykätä tän värisistä kengistä. Tänään koittaa sitten se hetki kun nämä kaunokaiset saavat kokea sen ensimmäisen juoksulenkin mun jaloissa, saa nähdä mitä käy.
ps. ekassa kuvassa näkyy myös mun yksi uusi ihana iloisuudenaihe, elikkäs toi marjapuuronvärinen pipo joita oli vain yksi koko Sellon isossa HMssä ja se makso euron ja olen iloinen. Nyt juoksee värikkäässä hupparissa!

lauantaina, helmikuuta 23, 2013
Kenkiäkenkiäkenkiä
Yhellä foorumilla kyseltiin, että mimmosia kenkiä ihmiset omistaa ja päätin kertoa tämän blogin kautta, niin saa tännekin jotain uutta materiaalia :D. Esittelen nyt vaan ne talvikengät mitä mulla täällä on ja muutamat muut, kun loput on laatikoissa varastossa kun ei tänne mahu moniakaan kenkiä ja nytkin on varmaan ainakin puolet liikaa :D.
Tässä on ekana mun uusimmat kengät, tämmöset tosi pehmeet, kevyet ja tossumaiset kenkuliinit jotka on ihan Anttilasta ostettu. Itseasiassa otin noi kuvat näiden kenkien ensimmäiseltä ulkoreissulta ja oli kyllä tosi hyvät. Tommosta mokkaa päältä, joten ei mitkään märän kelin kengät.
Nuo ykköset on skopunktenista ostettu ja ostin ne kun en omistanu yhtiäkään ns. siistimpiä talvikenkiä, joten noi on nyt tommoset ihan peruskengät ja tosi hyvät kävellä!
Kakkoset on sitten mun kolme vaiko neljä vuotta palvelleet kirpparilta eurolla ostetut ecco-kengät, jotka alkaa olla jo niin kuluneet kaikesta hoidosta huolimatta, että jopa meiän äiti sanoo että noi on epäsiistit :D. Ja äiti siis on viiminen ihminen jota kiinnostaa mitä muilla on päällä tai miltä kukakin näyttää :D. Noi uusimmat ekat kengät jotka esittelin on oikeestaan siksi ostettu, koska nää alkaa vetelee niin viimisiään. Pohja on jo niin litistyny, että tuntuu ettei maan ja jalan välissä oo paljon mitään :D. Mut nää on ollu parhaat kengät ikinä! Ei ikinä kuumat eikä ikinä kylmät enkä oo ikinä noilla liukastunu.
Kolmoset on kans kirpparilta montamontamonta vuotta sitten ostetut saappaat, joita oon käyttäny kans tosi ahkerasti ja hyvin ne on kestäny.
Neloset otin kans joskus mukaan kirpparilta, koska en voi vastustaa ruskeita nahkakenkiä tai nahkakengännäkösiä kenkiä, mut oikeestaan en oo käyttäny noita montaakaan kertaa, eli voisin ne kyllä mieluusti laittaa eteenpäinkin.
Noi hopeisenharmaat kengät ostin Dinskosta joskus kun ihastuin totaalisesti tuon mallisiin tennareihin ja halusin ehdottomasti semmoset. Näihin rakastuin heti ja otin ne mukaan ja paljon on käyttökertoja takana! Sen verran kuitenkin paksummat ettei ihan kesäkäyttöön sovi, mutta kevät, syksy ja lämpimät talvikelit menee ihan hyvin. Villasukkaa noihin ei mahu, joten kovat pakkaset ei käy, mutta silti aika käytännölliset kengät!
Mustat matalavartiset tennarit on joku parin euron ostos seppälästä kun edelliset kengät hajos shoppailureissulla :D Edelliset oli siis hyvin samantyyliset ja varmasti myös parin euron ostos jostain. Yhdet tommoset perustennarinnäköset helpot kengät pitää aina omistaa. Noilla ei kyllä talvella voi yhtään kulkee, mutta jäänyt kaappiin silti, eikä mennyt varastoon.
Mintunvihreet kenkuliinit on myös hyvin uusi ostos HMstä kympillä. Ihan kankaiset ja kevyet kengät, eli ei talvikäyttöön, mutta oon ihastunu tommoseen turkoosiin ja minttuun ja kun oma koko löyty niin oli pakko ottaa mukaan. En ees muista onko mulla kesäksi mitään tän tyylisiä tämmösiä oikeesti ohuita kangastennareita. En malta odottaa kun lumet sulaa ja nää pääsee käyttöön! Peukut pystyyn etten hylkää tätä värii ennen sitä :D.
Tässä sitten loput mitä kenkähyllystä tällä hetkellä löytyy. Ykköset on tommoset samettiset, nauhalliset kiilakorkokengät, joita oon kans aika ahkeraan käyttäny jos on halunnu vähän hienommaks laittautuu tai jos on lähteny tanssimaan tai jotain. Jaksaa hyvin kyllä tanssia pilkkuun asti, eli hyvät kengät on :D. Muistaakseni Seppälästä.
Kakkoset on tommoset ihan tavalliset mustat korkkarit, jommoset kaikilla naisilla pitää olla työhaastatteluja ja muita edustustilaisuuksia varten :D. Muistaakseni parilla eurolla lähteny mukaan kirpparilta.
Kolmoset on mun ihanat synttärilahjasaappaat, joita on tullu käytettyy aina kun on vähän märempi keli.
Neloset on sitten toiset peruskorkkarit tommosella helmiäispinnalla. Muistaakseni Seppälästä kotoisin ja joskus oon juhlissa käyttäny. Aika vähän, mut en silti haluu luopuu niistä kun mun mielestä ne on kauniit :D
Ehkä teen joskus kesäkengistä samanlaisen sitkun saan kesäkengät pois varastosta ja talvikengät tilalle!

perjantaina, marraskuuta 30, 2012
Viimein täälläkin on lunta!
Jotenkin niin rauhallisen ja levollisen näköstä heti kun tulee lunta. Kaupoille oli kans jotenkin ihan erilaista energiaa lähteä, kun pysäkille sai kävelä ees pienessä hangessa. Huomiseksi suunnitelmissa kuusen ostoa JEEEE koska sain tietää että Espoon ikeaan niitä oli tullu lisää. Kattelin tänään jo jotain sypressejä, mut ei ne oo yhtään niin kivoja :(. Onneks saan kuusen! Lisäksi yritän siivota, koska tää on nyt aika läävä oikeesti. Haluun tän kämpän joulukuntoon, että saan kuuseen koristeet ja tänään ostetut uudet jouluvalot paikoilleen! En oo kyllä ikinä ollu näin jouluinen näin aikasin :D. Johtuu varmaan siitä, että ollu mieli muuten niin maassa koko syksyn, että tartun tämmösiin iloihin sitten helpommin :D.
Ostin myös uudet talvikengät, koska kaikki vanhat on joko reikäisiä tai tosi kuluneita. En kyllä niitä vanhoja silti ole hylkäämässä, mutta yhdet hyvät kengät on kyllä kiva olla joissa ei liukastele, palele tai kastu. Ehkä joskus parempaa kuvaa nämä jalassa! Ainakin huomenna nämä lähtevät heti testiin!
Laitetaan nyt vielä kollaasi eilisen ja tämän päivän vaatteista, kun sellaisen huonoista kännykkäkuvista väsäsin eräälle foorumille. Pitäisiköhän sitä huomenna ihan jaksaa pitää kuvapäiväkirjapäivä. Saa nähä, en kuiteskaan muista :D.

tiistaina, maaliskuuta 22, 2011
tiistaina, lokakuuta 19, 2010
Oho
Kävin kirpparilla ja ostin yhet lisää tämmöset:
Nyt mulla on jo kolmet, mustat, hopeiset ja nämä värikkäät. Joskus viime talvena kattelin tämmösiä sneakereita netistä ja päätin et haluan ehdottomasti yhdet tämmösen tyyliset kengät ja muutaman viikon kauppakeskusreissujen jälkeen päädyin Dinskossa hopeisiin 32€ maksaviin ihanuuksiin, joita oon paljon käyttäny.
Pari viikkoa tästä näin Anttilassa mustat ihanuudet, jotka maksoi noin 25€, joten piti ne mukaan ottaa. En ole varma onko kyseiset kengät naisten vai miesten, mutta hyvät on! Ja sitten tuli nämä värikkäät "hiphop-kengät" niinkuin myyntilapussa luki kuudella eurolla. Selkeesti miestenkengät kun kenkien mallia tutki. Noihin mahtuu villasukka, joten voin käyttää talvellakin, toisin kun noita muita jotka on just täsmälleen mun kokoa. Nyt haluamislistalla on tämmöset talviversiot! Ainakin Seppälässä on tosi söpöjä, jollasia varmaan jokaisella yläasteikäsellä on kohta. Onneksi en törmää yläasteikäsiin lähes koskaan, joten voin käyttää samanlaisia kenkiä kun ne <3. Jussin kans ois tarkotus ihan Helsinkiin eksyä torstaina, ostan kengät, ihan varmasti ostan! Oon sitäpaitsi ollu yli 2kk ostoslakossa ja ostanu tasan vaan alushousuja ja sukkia jos semmosia on tarttenu ja ruokaa vähän, plus tietty parit kirpparilöydöt, joten saan jo ostaa mulle kengät! ja ehkä jotain muutakin... Kaikki muutkin ostaa koko aika!
Tässä mun kahet 'talvikengät' nyt sit samalla:
Kirpparilta joskus kaks vuot sitten varmaan ostettu 11€, ollu kovassa käytössä, lämpimät ja tosimukavat jalassa. Yhtäkätevät ja kevyet ja mukavat kun yrjöuggit ja sitäpaitsi noi on oikeet kengät! Anteeksi kaikille uggien ystäville mut en vaan voi millään sisäistää et ne näyttäis yhtään kivoilta.
Nää oli joku 8€ kirpparilta ehkä vuos sitten. Aika miehekkäät, mut lämpimät ja ennenkaikkea tukevat ja aitoa nahkaa! Kantaa on just sopivasti mun selälle ja mustahan käy minkä kanssa vaan. Näitä oon myös käyttäny tosi ahkerasti!
Loppukevennyksenä kerrottakoon et Krisu teki mun lempiruokaa:
Keksitaikinaa! Sain syyä loput.
Kerron kans et ilahdun suuresti kun saan käteen kitaran tai pianon, vaikka en niillä oikeestaan mitään osaakaan tehdä. Oon täs parina päivänä jopa tarttunu näihin soittimiin ja rentouttanu mieltä ja kipeyttäny sormia.
Meille tulee tänään vieraita, iiiks, en jaksa seurustella montaa tuntia.

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Urakka
Luin nyt joku miljoona postausta, en oo jaksanu istuskella koneella! Liikaa ihania asioita tapahtuu nyt kesällä, ettei kaikesta millään pysty kirjottaa, joten en sit kirjota mistään :D. Harvensin kans mun yli sataa blogia lukulistalta pois, koska en vaan jaksa nyt kesällä lueskella montaakaan, ehkä ne syksyllä tai joskus palaa taas listoille, saa nähä.
Nyt elelen tässä vaan päivä kerrallaan ja koitan treffata mahdollisimman paljon kaikkia ihania ihmisiä, joiden seurassa saa kukkia sydämeen <3. Tänään yritän lakkaa kynnet, ne on ollu heitteillä nyt tarpeeks pitkän aikaa ja tarkotus ois kans lähtee tytsyjen kaa rantailee, jos nyt pilviä ei liikaa ilmene.
Mutta eilen oli aivan mahdottoman mukava tyttöpäivä! Ensiks Minna ja Laura tuli tänne ja matkustettiin myllikselle uimaan, jossa vesi on jo niin lämmintä ettei se ees kamalasti vilvota. Sit Laura lähti, koska se oli unohtanu että olikin sopinut muuta tekemistä :D. Minnan kaa jatkettiin auringonpalvontaa Oittaalla ja käytiin myös uudelleen uimassa. Parin tunnin päästä tuli nälkä ja lähettiin Subiin syömään, Seppälän kautta, josta molemmat ostettiin kengät :D. Mulla oli semmonen korallinvaaleenpunanen hauska vetskarimekko carlingssista päällä ja ne valkoset vähän helmeilevät korkkarit vaan sopi niihin niin hyvin ja sitäpaitsi oltiin suunniteltu et mennään kattoo sinkkuelämää ja eihän sitä voi kattoo ilman korkkareita! Subin jälkeen suunnattiin Selloon ja siel menikin sinkut teatterissa just sopivaan aikaan ja ostettiin liput. Harmi vaan meille jäi kuitenkin aika hyvin aikaa ennen leffaa, joten käytiin tuhlaa rahaa. Ostin mm. toiset korkkarit, koska ne seppälän valkoset hiers yhtä mun haavaa :D. Mut ai että on kyllä kauneimmat kengät ikinä nämä tokat, jotka haloselta ostin! Ja sitäpaitsi olihan se sentään sinkkuelämää kaksi, eli kahdet korkkarit.... Ennen leffaa käytiin viel hesessä syömässä fish&chipsejä, naaaam <3_____________<3 Leffa oli vähän puuduttava, mut ihan jees. Päivä taas oli ihan mahtavan tyttömäinen! <3 Hauskaa oli ja nauratti paljon, tyhmiä ideoita kans lenteli laittoman paljon mut niin käy aina Minnan kanssa, ei voi mitään :D.
Mut nytpä oon sit kertonu taas jotain elämästäni. Kerron viel sen et KRISUL ON TÄNÄÄN SYNDET ja se tulee huomenna kotiin! Heippa!
PS. tämä ulkoasu ärsyttää mua luvattoman paljon, mutta ootan et saan yhdeltä ihmiseltä yhden kuvan, jonka voin sit tunkasta tohon banneriksi ja muuttaa vähän värejä, jee!

lauantaina, toukokuuta 15, 2010
Kuumuus jatkuu
Tuli hassu fiilis kun muistin miten viime kesänä oli tyyliin yksi yli 25-asteinen päivä :DD. Nyt sitten alkaa heti keväällä jo tämmöset säät, täytyy vaan toivoo et ihan kesälläkin olis mukavia ilmoja. Sisko sano että lährisen järven pintavesi on jo lähes kakskytasteista ;O. Ihme kyllä tänävuonna ei vielä oo kertaakaan tullu semmosta fiilistä et haluaisi käydä uimassa. Ennen oon tyyliin heitelly talviturkkeja jo huhtikuun puolella.
Söin tossa mukavan aamiaisen, katoin Dollhousen ja lakkasin kynnet, kerkesin kans makoilla vähän aikaa auringossa ja kaivella kaappeja sortsien toivossa. Löysinkin itseasiassa kolmet lyhkäset. Yhet tämmöset HMltä viimekeväänä ostetut tyyliin yöpukusortsit, joita oon käytelly aika ahkerasti rannalla ja silleen ja kahet farkkusortsit. Siniset ja mustat. Mustia oon käyttäny kolme vuotta sitten Kreikassa ja niistä ajoista vissiin vähän lihonnu, koska sillon sortsit oli suuret ja nyt napit paukahteli auki kun kumarsi :D. Silti nämäkin sortsit oli liian väljät reisistä ;(. Siniset oli jotkut ikivanhat vähän korkeevyötäröisemmät, jotka periaatteessa oikealla korkuudella istuu todella hyvin, mutten vaan osaa käyttää semmosia ;(. Eikä tommoset minisortsit niin kovin mukavilta näytä semmosina lökömalleina :D. Noh, nyt oon sit hengannu näillä ihme yöpukusortseilla :D.
Mulla ei oo nyt vähään aikaan ollu oikein mitään erikoisia kynsiä, vaan yhtä lakkaa eikä muuta. Halusin lakata jotkut pirteet kesäkynnet, mutta halusin kans samalla kokeilla punasia sävyjä yhdistettynä ruskeeseen ja ne kaipas tottakai myös valkosia pilkkuja :D. Ei siis kovin kesäistä, muttei haittaa!
Varpaankynsiä oon lakannu viimeks ylppäreihin vuosi sitten, joten oli kai aika niitäkin koristella. Laitoin ruskeeta Avonin lakkaa ja koristelin valkosella :D. Varpaisiin on aika vaikee piirtää kukkasia.
Ajattelin et voisin tänään korkkaa noi kengät ja lähtee niillä ihan liikkeelle, vaikka niissä onkin korkoo! Yleensä lähen mieluummin ilman korkoa jos pitää koko päivä kulkee. Mut voinhan ottaa mukaan jotkut läpsyttimet ja vaihtaa jos tuntuu ettei jaksa korkoja. Noi on vaan niin nätit!
Mut ei muuta, kohta Jussijussijuuusssiiii <3

lauantaina, toukokuuta 08, 2010
Sadepäivä
Ja sadepäivän puuhastelut, eli se kirpparireissu! Mukaan lähti korkkarit 2€, kaks mekkoa 2 ja 6€, tunika 4€, paita 2€, bolero 3€, takki 10€, Hannibal-elokuva 4€ ja Rimakauhua ja Rakkautta ekan kauden jaksoja 2€. Toi bolero ei sit ollukaan niin kiva miltä se näytti ja takkia pitää tuunata ihan pikkasen, eikä toi tunika myöskään ollu sit päällä niin kiva, mutta muuten tosi kivoja juttuja!
Eiks oo nätit? Eikä niillä pohjien perusteella oltu käveltykään montaa kertaa.
En kyl tiiä et kehtaanko loppupeleis tota käyttää kun näkyy olevan aika muoti-ilmiö kans tämmöset! Ihana toi vino vetoketju! Okei kyllä mä lupaan tätä pitää. Se tuunattava osuus on noi kauluksia isommat lärpäkkeet, niille pitäs saaha jotkut nepparit et ne pysyis silleen avonaisina sillon kun takkia pidetään auki. Nyt ne meinaa lerpattaa missä sattuu.
Tässä vielä maistiainen mun eilisistä melkeen satasen kengistä! En siis kuvannut joka ostosta, niinkun ehkä näkyy.
Oli kyllä ihanaa kirpparin jälkeen juua kaakaota kera kermavaahdon, namnam ja pian sen jälkeen oli tortillaa ruokana ja tein aika maukkaan miksauksen sinne sisälle <3. Nyt aattelin maksaa vähän laskuja ja sit voit käydä sekottamassa dipit ja ruveta valkkaa leffaa illaksi. Jos alottaa aikasin, kerkee viel pelata simssiikin! Veikka anto mulle vähän inspiraatiota pelaamiseen.
Oon haaveillu koko päivän et saisin asuu Jussin kaa ja kokata sille täytettyjä paprikoita <3.
Heippa!

Eilen
Tein muutamia juttuja jotka ei yleensä oo mun arkipäivää.
Aamulla heti ennen töitä painoin siskon kaverille paitaa synttärilahjaksi. Töissä oli äitienpäiväkahvitukset, eli vähän erikoisempi päivä, jouduin kans olee töissä yli viiteen! Tuli kamala kiire, koska se kenkäkauppa edelleen oli menossa kiinni seiskalta ja päästiin lähtee matkaan vasta kuudelta, koska piti odottaa Veerua ja Annelia kaverilta. Oltiin viemässä Krisua röylään, mutta bussi porhalsi ohi ja vietiin se Niipperiin asti juhlimaan synttäreitä. Kerittiin kuitenkin perille ennen puolta seiskaa Klaukkalaan ja juostiin vesisateessa kenkäkauppaan. Sieltä sit äkkiä selaamaan kenkiä! Siellä siis oli poistomyynti ja tarjous johon kuului erikokoisia kasseja. Esim. oli ainakin 30€, 80€ ja 150€ kassit, joihin sai siis survoo niin monet kengät kun mahtuu ja ostaa ne sitten tolla hinnalla. Me survottiin seittemän paria kenkiä tohon kaheksankympin kassiin. Ite otin yhet ihanat saappaat, joissa on rusettikoriste ja turhan korkee korko arkikäyttöön, mut ne oli niiiin söpöt, hyvät jalassa ja oikeelta hinnaltaan melkeen satasen :D. Lisäksi otin matalavartiset mustat tennarit, joiden pakkauksessa luki että koko 39 mutta sisältä paljastukin nelikymppiset, jotka oli mulle hieman suuret, siis oikeesti vaan tosi vähän. Veerulle ne oli kuitenkin sopivat, joten se niitä sit varmaan käyttää. Anneli otti satasen vaaleet korkkarit, äiti kahet viidenkympin ja kaheksankympin sandaalit sekä Veikalle skeittikengät. Veeru otti jotkut matalakorkoset valkoset korkkarit. Yhteensä oikeesti näille ois tullu hintaa joku 400€ mutta maksettiin siis se 80€. Jos oltas tiietty toi tarjous aikasemmin, ois varmaan lähteny tommonen 150€ kassi kenkiä. Nyt sielä oli jo hyllyt vähän tyhjemmät.
Ehotin että käytäis syömässä viereisessä Rollssissa, jossa oli tarjouksena lämäriateria 5,5€. Otettiin kaikki semmoset. Hampurilaiset oli tosi hyvät, ranskalaisia paljon ja niitä oli jo valmiiksi maustettu jotenkin ja juomatkin aika suuret! Ihan hyvä tarjous siis, jos vertaa mäkkäreihin ja heseen. En jaksanu ees syödä kaikki ranskiksiani, mut onneks Veeru jakso. Hauskaa oli että äitin ja mun työkaveri Inga ilmestyi myös Rollssiin ja siinä sitten vielä yhessä jutskailtiin. Inga meille oli tuosta kenkäkaupastakin kertonut, ja itse oli käynyt ostamassa seittemät kengät myös :D. Joiden hinnaksi olisi oikeesti tullut yhteensä yli 500€.
Kotona huvitti laulaa, joten pistin karaokevehkeet valmiiksi. Kävin läpi meiän melkeen kaikki karaoke levyt muutamaa suomi-iskelmää ja Olavi Virtaa lukuunottamatta. Äitikin lauleli mun kanssa ja levyjen loputtua laitettiin Veerun kanssa ihan normaalit ceedeet soimaan ja laulettiin mukana karaokemikeillä :D. Käy se näinkin!
Nyt huvittais sadepäivänä lähtee kirpparille ja Sellossa ois uudessa Finnlaysonin liikkeessä tarjouksena kolme muumikäsipyyhettä kympillä. Vois käydä ostamassa! Eikä mikään roskaruoka, kuten esim. rax namnamnam tekis pahaa....
Seuraava kuva on omistettu Niiskikselle :D
Mun uudet sukat ginasta. Makso kaks parii 3,90€ ja just mukavat jalassa!

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010
Ostoksilla
Äiti tuli hakee mut töistä ja lähettiin Krisulle [=sisko] makutuomariksi ja äiti rahapussiksi Selloon, koska kevättakki oli saatava. Seppälästä lähti mukaan paita ja legginssit ja Anttilasta tennarit, nyt täytyy pysytellä hetken poissa kaupoista, varsinkin siksi, että KAIKKIALLA, siis jopa urheiluliikkeissä, joissa normaalisti en nää mitään mukavaa, on ihan mielettömiä vaatekappaleita, joita mieluusti raahaisin kotia. Tää on niin uutta ja ihmeellistä, koska oon eläny maailmassa, jossa parista kaupasta saattaa löytyy muutama hassu vaate, jotka kelpuuttaisin päälleni. Helpolla ja halvalla päästy on ennen tätä jotain ihme kautta jollon kaikki paikat pursuaa ihania juttuja, nyyhnyyh. Nyt kelpais se viistoistamiljoonaa, jolla vois ekana ostaa asunnon isolla vaatehuoneella ja sit shoppailee :DD.
Siniset leggarit, joissa on tipusia. Tota printtiä ihastelin joskus kauan aikaa sitten, mutta kyllä toi printti sitten vei mun sydämen ja pakko ostaa. Krisu sano etten voi olla tosissani tommosia ostamassa, mutta katotaan nyt mitä tästä tulee! Oon kyllä ihan rakastunu, mutta minkä kanssa tämmösiä pidetään? :D Maksoivat siis 9.90€
Paita oli tommonen linkin normi valkonen printillä, jossa tälläkertaa komeili inkkarisulkineen, ihania värejä! Nää on kans niitä paitoja, joihin tykätään kiinnittää se musta liivihomma, jonka leikkaan aina irti. Krisu sano, että mulla alkaa kohta olee jo kokoelma niitä liivejä!
Otin koon XL- osaksi siksi, että vaan niitä ja yks ässä oli jälellä, enkä tykkää että t-paita on tiukka ja sitäpaitsi tällä XL-koolla saa ton tolleen kivasti roikkuu olkapäältä, joka on kivaaaa. Tämä maksoi siis viitosen.
Mitkäs nää on? AAAAW ihanat ne on! Tykkään vaan ihan hirmusti, vaikka yhet tennarit jo ostinkin ja yleensä mulla on semmonen laki, ettei monii samankaltasia kenkiä, mut ohan mulla aika monet buutsit/saappaatkin... mut se on eriasia koska ne on kirpparilta kaikki, mutta nää molemmat tennarit ihan kaupasta! Näillä oli hintaa 24,95€.
Ja tämmöset nää mun toiset siis on, kyllä näillä jo pärjää! Vaikka tosin bongasinkin Seppälässä yhet vähän liian hienot.... Ja ne maksaa 15€, miksei kivat kengät voi maksaa paaaaljon, sit niitä ei tarttis ees harkita.
3€ Jack&Jones M-kokonen huppari kirpparilta, tosi kiva kotilöllö, tai vaikka työlöllö tai mikä tahansa löllö! Ehkä vähän suurehko mulle, mutta on ainakin jotain mitä Jussi voi lainaa jos tarttee :D.
Krisu muute joutu ostaa Seppälästä XL-kokosen takin, joka kuulostaa musta lievästi oudolta, koska Krisu on ihan normaalikokonen :D. Mitä ne oikeesti isommat ihmiset Seppälästä voi ostaa, ei mitään?
Nyt oon vähän kahenvaiheilla, että lähenkö huomenna Helsinkiin tatuointisuunnitteluvaraus-reissulle. En jaksais, mut toisaalta vois olla muksaa, pelkään vaan et tulee kiirus kun illalla pitäs kerkii tupareillekin. Tatuointisuunnitelma omassa päässä sentäs on valmis ja kuviakin valmiina, joilla vähän esitän ajatuksiani siitä, millanen tatuoinnin pitäisi olla. Pelkään et tästä tulee kallis väreineen! Muttei voi mitään, koko iänhän saan sitä kuitenkin ihastella sitten :D.
Nyt simssittää, tai nukkumaan, mitähän sitä päättäis, heippa kuitenkin!

torstaina, huhtikuuta 08, 2010
Kynsiä & Kirpparilöytöjä
Tätä ennen mulla oli kaikki kynnet kultasia paitsi oikeen käden pikkurilli ja lakka oli vähän huonoa, joten se lähtikin nopsasti irtoilee joten poistin kaiken paitsi sen yhen pikkurillin lakan ja laitoin ranskiksii! Enhän mä voi pitää näppeini sitten erossa kunnes oon koristellu vähän liikaakin ja tommosta tuli. Okei, toi keskari näyttää siltä kun ois haljennu ja sisältä pursuis verta :D. Mut pikkurilli on söpö ja nimetön PELKKÄ ranskis ilman koristeluja! Peukkukin on melkeen samanlainen, glitterilakka vaan päällä :D.
Just sopivan mittasia noi nimetön ja pikkurilli, ehkä vähän lyhemmätkin kelpais, mut noin ne näyttää just söpöiltä!
Oikee käsi näyttää tältä ilman peukaloa. Ranskis viininpunasilla tipeillä! Ja pakko oli koristella palloilla, pallot on vaan niin jees. Etusormen lyhyessä katkenneessa kynnessä on ruma sydän, vasurilla on niin vaikee piirtää pientä tarkkaan!
Peukussa ei-niin-kaunis kukkanen.
Kesä tule jo koska ostin kahdet sandaalit! Molempien hintalapussa luki 2€. Kokeilin jalkaan myös moninaisia saappaita, mutta jätin ne hyllyille korkean hinnan, huonon istuvuuden tai tarpeettomuuden takia. Kirpparilla oli yllättävän paljon nuorta naisväestöä, joten ei ihme että mun vaatesaalis jäi TOSI pieneksi, ostin nimittäin yhden topin! Ja okei kaks hupparia mut ne oli lähinnä siskolle. Kynsilakkoja sen sijaan tuli varastoihin kymmenen pulloa lisää, nyt vaan odottelemaan että nykyiset lakat rapistuu, että saa lähtee kokeilee uusia! :D
Sanoin äitille, että nyt mulla on kengät sitten hautajaisiin ja häihin! On muuten molemmat vielä hyvän kunnon, hinnan ja ulkonäönkin lisäksi vielä hyvät jalassa!
Niiiiin, ja sain työtarjouksen parille kesäkuuviikolle! Yhtien siskoksien isä tuli tänään hakemaan lapsukaisiaan kotiin ja kyseli et miltä mun kesäkuu näyttää, että haluunko tulla tyttöjen kaa viettää aikaa ja sanoin että ilmanmuuta! Kerroin että meen kyllä yhdelle rippileirille kesäkuussa ja isämies sanoin ettei se ole ongelma, koska tarkotuksena olikin että tytöt viettäisivät yhden viikon mummolassa, joten jeejee! Eihän siis mistään saa töitä näin kätsysti jos leirejä ja kaikkee muuta on pitkin kesää, että vois tehä vaan pikkupätkiä sillon tällön.
Huomenna jo perjantai jeejee ja viikonloppuna ihmisiä ja Jussia, joka tietty on yli-ihminen <3. Heihei ja kivaa viikonloppua muillekin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)