Kohtaamisia

Viime joulukuussa olin matkalla koiranäyttelyyn Helsingin messukeskukseen ja seisoin granin juna-asemalla odottamassa junaa. Lunta sateli silleen hiljaksiin niinkun kaikissa tunnelmallisissa kohtauksissa leffoissa ja kirjoissa, ei tuullut yhtään eikä ollut erityisen kylmäkään. Kohta viereeni käveli vanhempi pariskunta noin kymmenvuotiaan pojan kanssa ja mies, luultavasti pojan ukki selosti kauniaisten historiasta. Poika kyseli innoissan ympäröivistä rakennuksista ja mies osasi melkeen kaikista kertoa, että milloin ja mitä varten ne on rakennettu. Sitten kello loi kymmenen ja kirkko soitti kelloja. Kaikki tämä yhteensä, sekä kauniaisten vanha asemarakennus teki hetkestä todella kauniin ja ajattelin että tämmöistä elämän pitääkin olla. Rauhallisia ja hiljaisia hetkiä, joissa vanhemmat kertoo nuoremmilleen asioita, joita he voivat taas kertoa eteenpäin, rauhallinen lumisade sekä kirkonkellot.

Pari päivää sitten menin hissiin ja painoin ensimmäisen kerroksen nappia. Hissi tömähti paikalleen ja avasin oven, joka tuntui aukeavan kuin itsestään. Näin tytön ja kiljuin. Tyttökin kiljui. Aloimme molemmat nauramaan ja totesin, ettei täällä ikinä törmää kehenkään ja aina pelästyy yhtä paljon. Tyttö totesi samaa ja toivotimme hyvää päivänjatkoa.

Viime viikolla bussiin nousi samalta pysäkiltä kanssani siistiin takkiin pukeutunut mies, jolla oli hieman sekaiset hiukset, proteiinipillimehu toisessa ja hauska neliön muotoinen salkku toisessa kädessä. Hän istui bussissa taakseni ja pian huomasin hänen puhuvan puhelimessa. Hän keskustelu luomukahvista ja siitä, mikä oikeasti nyt onkaan kallista kun ruvetaan suhteuttemaan asioita. Hän piti pienen puhelimensa akunkestosta, jota oli viimeksi ladannut neljä päivää sitten ja edelleen akku näytti puolta. Yleensä en kauan edes tiedosta muiden ihmisten puhelinkeskusteluja bussissa, mutta tämän miehen ääni, puhetyyli ja tapa joilla hän asioita puhui oli jotenkin todella mielenkiintoinen ja miellyttävä. Juuri ennenkun jäin pois bussista, hän totesi puhelimeen, että miten paremmin bussimatkan voisi käyttää kun puhumalla tyttöystävänsä kanssa, jonka jälkeen hän puhui tälle tyttöystävälleen niin kauniisti, että olin iloinen kun sellaisia ihmisiä on vielä olemassa. Jos olisin hieman rohkeampi ja olisin ollut bussissa hieman kauemmin, olisin ehkä kiittänyt häntä ihan vaan siitä, että on sellainen kun on.

Eilen bussipysäkillä istui humalainen mies, joka jutteli kovaan ääneen puhelimeensa. Puhelu loppui ja mies tuli kysymään minulta, että meneekö tästä bussia leppävaaraan ja milloin sellainen menee. Sanoin että tästä menee usea bussi, mutten tiedä monelta kun en ole itse menossa leppävaaraan. Mies kiitti ja kertoi ettei halunnut olla mitenkään häiriöksi eikä haitaksi, että hän halusi vaan kysyä. Sitten hän selosti etteivät he (humalaiset? alkoholistit?) ikinä halua kenellekään mitään pahaa, pelkästään hyvää, mutta kun on niin vähän juttuseuraa niin aina haluaisi jutella kaikkien kanssa. Hän haki lonkerotölkkinsä bussipysäkin penkiltä, ja tuli juttelemaan kanssani. Hän totesi ettei ole mikään alkoholisti kun kävi saunassakin eilen ja vaihtoi vaatteet ja on vaan tuo vappu jäänyt päälle eikä lonkero ole edes alkoholia. Hän oli matkalla pubiin, mutta kuulemma vain terassille tapaamaan ystäviä, joiden kanssa välit olivat menneet viideksi vuodeksi kun olivat ryypänneet ja oli tullut sanottua vähän pahasti, joten onhan se hyvä asia nyt viiden vuoden jälkeen mennä terassille vähän ottamaan vanhojen kavereiden kanssa. Bussini tuli, ja kerroin miehellä hänen pääsevän sillä kauniaisiin, josta hän voi ottaa junan leppävaaraan. Mies oli kiitollinen kun kerroin tämän ja tuli kanssani bussiin. Bussissa hän vielä selittä ettei ollut ikinä lyönyt ketään, koska äiti oli opettanut, että se joka riidassa äänensä korottaa tai nyrkkinsä nostaa, on jo hävinnyt. Sanoin että se on viisas neuvo. Pysäkkini lähestyi, joten toivotin hänelle hyvät päivänjatkot. Hän sanoi vielä, että toivottavasti tulee lämmin kesä ja sanoin että toivon samaa ja nousin bussista.

Olin lääkärissä hakemassa sairaslomaa kuumeflunssani takia. Lääkäri ei kysynyt muuta kuin työnantajan jolle todistus tulee sekä että tuuleeko ulkona vielä paljon. Istuin lääkärin huoneessa korkeintaan kolme minuuttia ja kävelin ulos sairaslomatodistuksen kanssa.

Erittäin monesti kun olen kävellyt kotoonta kauppaan tai bussipysäkille, naapuritalon ovella tupakoi sama mies. Aamulla seitsemältä, illalla kahdeksalta, päivällä kello kaksi. Tuntuu että se mies tupakoi aina.

Ajatukset virtaa ja minä leijun

Eilen illalla eli siis yöllä kun kömmin sänkyyn puolinukkuvan villen viereen ja siinä hetken aikaa makoilin, muhun iski aivan ihme fiilis. En ollu ikinä ennen kokenu mitään niin todellista leijuvaa fiilistä. En tuntenu et fyysisesti leijailin, vaan etten oo kiinni tässä maailmassa yhtään. Mietin, että pitää napata villeä kädestä kiinni, ennenkun nukahdan, etten unissani leiju kokonaan pois. Ja joo, ajattelin näin ihan tosissani. Olin varma että saattaisin hukkua, jossen pitäisi mistään kiinni.

Sitten oli vain mustaa, hentoja ajatuksia, jotka juoksi pitkin poikin silmien ohi, jonka jälkeen havahduin hereille. Olin nukahtanut, enkä pitänyt mistään kiinni. Olo oli epätodellisin ikinä, tiesin olevani kotona, kaikki oli tuttua mutta samalla olin aivan hukassa, enkä kuulunut mihinkään. Ville nukkui ja tuntui etten edes voisi herättää sitä, vaikka yrittäisin. Tuntu etten voinu olla kosketuksissa minkään kanssa, mitä tässä maailmassa on. Paikka oli samalla todella vieras, vaikka koko ajan tiesin sen olevan koti.

Otin äkkiä villestä kiinni, jos se auttaisi. Nukahdin taas hetkeksi ja heräsin. Epätodellinen olo jatkui koko yön ja näin jatkuvasti unia siitä, miten kukaan ihminen elämässäni ei juuri tänä samaisena yönä saanut kunnolla unta, eikä saanut kiinni tästä todellisuudesta. Kello viisi heräsin siihen, että ville viikkasi vilttejä sohvalle ja seurasin hänen palaavan sängynlaidalle istumaan. Kysyin, että "onko sullakin maailman oudoin yö ikinä?" Olin varma, että ville koki kaiken ihan samallalailla ja että koko maailmalla olisi nyt joku vikana. Ville katto mua vähän hölmösti ja vastasi naurahtaen, että ei ole. Selitin hetken omia olojani ja uniani ja ville totesi, ettei ole enää montaa tuntia, jotka pitää yrittää nukkua, kun saa jo herätä. Juttelimme vielä hetken, vaihdoin tyynyä ja sen jälkeen nukuin paremmin. Auringon noustessa heräsin monia kertoja ja kaikki tuo valo näytti todella epärealistiselta ja feikiltä, ihan kun sekään ei kuuluisi tähän maailmaan. Ajattelin, että ehkä valo oli siinä oudossa maailmassa, jossa itse leijuin koko yön ja olin nyt itse oikealla puolella.

Nukuin vielä muutaman tunnin heräilemättä ja lopulta nousin sängystä ilman yhtään leijumisen tunnetta. Mutta muistan tuon tunteen, ne kaikki unet ja ihmeellisen todelliset fiilikset. Edelleenkin olen aivan hämmentyny. Kuka pisti ja mitä mun ruokaan eilen?

tumblr

Jos jotain kiinnostaa seurailla kun ihkutan asioita, niin senkus!
Jos jotain kiinnostaa seurailla kun heartitan asioita niin senkus!

Heittäkää omia tumblreja ja weheartit-tunnuksia niin saan seurailtavaa!

Mulle on jostain ilmestynyt uusia lukijoita, tervetuloa! Ja tämä on neljässadasyhdeksäskymmenesyhdeksäs postaus, eli viittäsataa tulossa seuraavaksi. Toivomuksia?

Mulla on tossa projektina alkaa joululahjaksi kaverille julkasta yhtä novellia aina pikkupätkiä kerrallaan niinkun joulukalenterina. Oisko täällä innokkaita ihmisiä, jotka haluis lukee sitä? Varoitus, siinä ei ole mitään järkeä! :D En varmaan jaksa tänne blogille jotain omaa joulukalenteria tehdä, ellen tee samaa kun viimevuonna, elikkäs jakaisin jonkun itelleni tärkeen biisin joka päivä. Haluisko joku semmosen taas? Viimeks ainakin tuli positiivista palautetta!

Tän päivän kohokohtia on ollut suklaahippujäätelö sipseillä kuorrutettuna, koodiongelmien ratkaiseminen sekä itkeminen. Huomisen kohokohta toivottavasti on koirien tapaaminen sekä verkkokaupasta jonkun kivan löydön tekeminen. Tarvitsisin kaiuttimet.

Sen 500. postauksen jälkeen kirjotan ainakin joululahjatoiveista ja tulossa olisi myös Elämäni miehet-kertomus/kertomuksia. Pysykää kuulolla. Tai näöllä oikeestaan. Et kertokaas jos jotain toiveita löytyy ton juhlapostauksen suhteen!

Tätä postausta kuvittakoot Tattoologist-blogista napattu tatuointi-inspiskuva, koska mulla on edelleen kauhee tatuointikuume vaikka just otin edellisen. Ei näin. Tai miksei.

Minä kysyn

Mulla on kyllä monia kymmeniä ideoita siitä, mitä tänne voisin kirjoittaa. Esim. kesän 2009 ja kesän 2010 Kreikanmatkoista haluaisin ehdottomasti tehdä päiväkirjat loppuun edes toisesta, ennenkuin kesän 2011 Kreikanmatka koittaa :D. Mulla on kansioissa aika paljonkin kuvia tapahtumista ja viikonlopuista ja muista kivoista päivistä, joita en oo tänne laittanu ja joista en oo kirjottanu, joista kuitenkin ehkä haluaisin kirjoittaa. Haluaisin jatkaa mun elämän ihmisten esittelyä, jonka aloitin Minnalla joskus aikaa sitten. Mulla on toi 30päivää biisihaaste sekä kuvahaaste kesken, mutta biisihaastetta nyt yllättäen en vaan löytäny mistään :D Tiiän kuitenkin joskus aloittaneeni semmosen! En oo kuvannu kaikkea mitä ihmiset ehotteli siinä yhdessä postauksessa ja kaikkea kuvattua en ole julkaissut.

Vaikka tää on mun blogi ja tätä kirjotan vähän niinkun itelleni muistilistaksi, josta voin sitten vähän joskus kurkkia, että mitäs on tullukaan tehtyä, kirjotan tätä näköjään myös ihan suht monelle muulle. Tai aika montaa muuta mun jutut näköjään kiinnostaa! Siksi kysynkin nyt teiltä, jotka tätä luette, ensimmäistä kertaa että MITÄ TE HALUAISITTE TÄÄLTÄ LUKEA? Postausehdotuksia, kysymyksiä? Mitä olette aina halunneet tietää? Joku asia jota olette ihmetelleet? Parannusehdotuksia? Ja yksi todella tärkeä kysymys! Kuinka monella tämä blogi lataa paljon hitaammin kuin  muut blogit keskimäärin? Bloglovinin kautta tai facebookin kautta tulevat, onko eroa jos tulee suoralla osoitteella, tai että tulee sieltä bloglovinin, facebookin taikka blogilistan kautta?

Oon saanu nyt viimeaikoina vähän informaatiota siitä, että tää homma latais aika hitaasti monillakin. Haluun tietää että kuinka monella niin tekee!

Love Marshall Mathers

Otsikko nyt vaan siitä et Eminemii oon taas luukuttanu, nam.

En nyt vaan pysty olee vastailematta näihin hakusanakyssäreihin tuolta tilostojen puolelta, joten jatkuu :D.

Yllättäen tänne kans saavutaan suoraan sanalla hamppukaupunki, mutta myös etsitään hamppukaupunki albumia. Kapteeni Ä-ni esittää kappaleen nimeltä Hamppukaupunki, joka ei näköjään tolta Parhaat-albumilta löydy, mutta ehkä silti juoltain muulta albumilta, esim. joltain suomi reggae-kokoelmalta.

Tämän blogin nimi ei ole Hamppukaupunki siksi että mulla on rastat ja kasvatan niissä jotain kiellettyä tavaraa. En kasvata kiellettyä tavaraa kaapissa, parvekkeella, ikkunalaudalla, metsässä enkä edes kasvihuoneessa. En nimittäin osaa pitää kasveja hengissä :(. En myöskään mitenkään erityisesti puolla kannabista tai koita ajaa sitä lailliseksi. Pidän kuitenkin luonnosta ja koitan tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä on ekologista. Mulla ei ole rastoja siks et hipit on jee, vaan siksi että mulla on pallopää enkä tykänny yhtään kun hiukset nuoli päätä, vaihtoehdot oli permanentti tai rastat ja rastoja nyt olin ihaillu jo aikoja ja niiden kanssa on helppoa. Oon aina helpon puolella :DD. En pidä yhtään siitä että mua tuijotetaan tai ylipäätään katotaan tai yhtään minkäänlaisesta huomiosta tuntemattomilta ja jotenkin nykyään on kivempaa kun oikeestaan tietää et ainakun joku mua kattoo, se todennäkösesti kattoo vaan mun hiuksia :D. Niin tosiaan, piti selittää tätä blogin nimeä, yksinkertaisesti se tuli siitä, että taisi Hamppukaupunki soida koneella kun bloggeriin liityin ja blogia perustin, joten iskin siihen sit kauniin Hamppukaupungin, enkä sitä kyllä enää vaihda vaikka siihen suuntaan on vähän vinkattu ;). Ei tartte olla aina pilvessä vaikka kirjottaiskin blogia jonka nimi on Hamppukaupunki.

Jostain syystä tänne eksytään paljon hakusanalla marraskuu, oonkohan kertaakaan ees kirjottanu tänne  sanaa marraskuu? No okei, nyt on marraskuu ja kohta oon kirjottanu neljä postausta kun on neljäs päivä, wuuhuu. Voin kans kertoo et marraskuussa on NaNoWriMo. Haluaisin osallistua tänä vuonna, mutta en nyt vielä oo kerinny joten en tiiä jaksanko :D. Viime vuonna yritin mutta jaksoin ehkä joku kaks päivää kirjottaa ja siihe jäi. Voisin jatkaa sitä samaa ja aina joka vuos kaks päivää :D.

Helena Leimola, se en ole minä, mutta näköjään joku eläintenoikeuksien puolustaja. Opin tässä samalla itekin kaikkea kun otan selvää miten tänne eksytään.

Joululahjoja tänne tullaan kovasti etsiskelemään, mut en kyllä mitään toivelistoja kirjottele vielä, enpä sinne keksikään kun pari asiaa joista yks on ainoastaan realistinen toive :D. Viimevuoden listaa varmaan kyllä löytyy joidenkin joulutagien alta.

Sanalla kulttuurihistoria oli kanssa tänne eksytty. Mulla on tässä jaksossa kurssi nimeltä taide- ja kulttuurihistoria, joka käsittää taiteen eri aikakausien läpikäymistä, esitelmää jostakin taiteilijasta, joitain pieniä maalaus ja piirustustöitä ja paaaaljon museokäyntejä ja pari leffaa. Ekalla tunnilla piti valita jonkun taiteilijan työ ja tehdä siitä omanlainen versio. Valitsin Hugo Simbergin Kuoleman puutarhan, koska tykkään siitä ja vaihoin luurangot mustissa kaavuissa punarastasiksi tytöiksi liloissa kaavuissa :D. Yleisilme vähän piristyi. Värit siinä onnistu mukavasti ja sain siihen ihan hyvin Hugo Simbergin ominaispiirteitä kans mukaan, ehkä skannaan sen ja laitan näytille jos ne työt saa joskus kotiin viiä. Eilen oli toinen tuntikokonaisuus tätä ainetta, mutta jätin välistä koska kävin ottaa taidehistoriaa selkääni ;).

Söpö blogspot on kans yksi hakusana ja oonhan mä ihan söpö, mutta etitkö söpöö galtsust? :DDD

ps. en millään haluis vaihtaa tota ikää tuolta sivuboksista :((( En haluu olla vanhempi!

Ajattelen siis olen Eve

Aika jännä, että mainostan tossa reunassa, että tää on mun päiväkirja. Tän pitäs siis näyttää multa ja täältä pitäs lukee juttua, jotka on mua. Okei, kirjotustyylin huolettomuus on ehkä sitä samaa tyyliä jolla hoidan asioita elämässä, eli vähän sinne päin. Tykkään että elämä on ylipäätään aika värikästä ja iloista asiaa ja sekin täällä vähän väliä ehkä näkyy ulkoasussa sun muussa. Nyt kuitenkin tylsän asiallisen harmaa syysulkoasu, josta kylläkin tykkään. Yks suuri osa sitä, mitä olen, on ajattelu. Mun päässä tapahtuu ihan koko aika ihan hirveesti, vaikkei se aina päälle näy :D. Laskelmoin kaikkea, mietin kaikelle mahdollisia lopputuloksia ja käsikirjoituksia tilanteille. Mietin lähes kaiken sanomani mahdollisia merkityksiä, muiden sanomisien ajatuksia niiden takana ihan kaikkea koko ajan. Laskelmoin miten käytän aikani, vaikka loppupeleissä kulutan sen kuitenkin kaikkeen turhaan, suunnittelen aikatauluja ja teen listoja joiden mukaan asioita pitäisi hoitaa, kuitenkaan lähes koskaan niitä toteuttamatta listojen mukaan. Mutta pointti oli se, että ajattelen ja paljon, liikaa! Myönnän että elämä ois helpompaa kun ei ajattelisi näin paljon :D. Mutta niin, tänne kirjotan tosi harvoin mitä mietin asioista ja ajattelin että voisi vaikka tehdä siihen muutoksen.

Aloitan tämmösellä pohdinnalla, jota oon pyöritelly mielessä esimerkiksi tänään. Että vähän kirjottaminen on jännää, siis niinkun fiktiivisen tekstin lähinnä. Periaatteessa mahdollisuus on kirjottaa mitä vaan. Voi olla jumala ja luoda ihan ite oman mielen mukaan kokonaisia maailmoja ja henkilöhahmoja, jotka toimii yhteen juuri niin kuin itse haluaa. Käsittämättömiä mahdollisuuksia paeta arkea ja oikeaa elämää haavemaailmoihin ja silti suurin osa käyttää tämän mahdollisuuden ihan päinvastaisella tavalla. Suurin osa kirjoittaa päiväkirjoihinsa lähinnä niistä ikävistä ja negatiivisista asioista joita tapahtuu, ihan realistisesti ja osa muokkaa näistä ikävistä asioista melankolisia runoja ja masentavia biisejä. Jotkut kirjoittelevat myös novelleja ja muita tarinoita, jotka perustuvat pitkälti omiin kokemuksiin ja ajatuksiin ja ovat lähes aina jollain lailla negatiivisia. Onhan se kirjoittaminen tietenkin terapiaa ja hyvä että ihmiset kirjottaa millaista tekstiä vaan, mut miksi niin suuri osa siitä on nimenomaan jollainlailla melankolista, vai johtuuko se vaan siitä että suomalaisia masentaa aina? :D. Entäs jos joskus joku sosiaalinen tilanne menisi muusiksi ja sen jälkeen palaisi kotiin ja kirjottaisi tarinan siitä, miten olisi halunnut kaiken käyvän? Tai ennen tapaamista kirjoittaisi sille käsikirjotuksen suoraan omista haaveista. Ihan kokeilunarvoinen idea mun mielestä! :D

Tai sitten kyse on siitä, että jos kirjoittaa jonkun ihanan haavekertomuksen, ihmiset saa sen tietoonsa ja voi sitten mollata kuinka tyhmä se on, tai nauraa kun siinä epäonnistuu. Oikeastaan ne suurimmat haaveet ja kipeimmät kokemukset on molemmat niin lähellä sydäntä, että niitä on vaikea jakaa. Ite oon ainakin huomannu näitä negisnovelleja kirjottaessa, että niissä pyrkii purkamaan sitä omaa pahaa oloa pois, muttei silti pysty paljastamaan kaikkea tai kirjoittamaan asioista suoraan, siksi sen naamioi vaan novelliksi ja varmuudenvuoksi vielä julkaisee nimettömänä tai jättää julkaisematta kokonaan. Ehkä paljastaa joillekin harvoille ihmisille ja silti pistää kauheet selitykset perään, että miten tämä nyt ei liity mihinkään ja tuli vaan mieleen. Ehkä kyse on samasta myös noiden suurien haaveiden kanssa. Oon aina halunnu olla Britney Spears, joo niin varmaan hah hah.

Ihmiset on vaikeita, oon vaikee ja oli mulla vielä muutakin kirjotettavaa aiheesta mutta unohdin! Heihei, nyt pelaan ja lähen sit Wallun kaa lenkille, siinä yksi ihminen jolle haaveeni, pelkoni, vikani ja iloni aika suoraan voin esittää. Kiitos siitä!

Kurjuutta

En nyt muuta voi sanoa, kun että on kurjaa olla kipeänä. Niin kurja olo ettei voi oikein olla missään asennossa mukavasti ja nukkuminenkin on vaikeeta kun on niin täynnä räkää hengityselimet. Ihanaa.

Olo on kans niin kurja etten voi kuvitellakaan pitkää bussimatkaa terveyskeskukseen hakee sairaslomaa, jos äiti vaikka vois heittää kun tulee töistä.

Niin ja kuvauspäivä unohtu siinä vaiheessa kun lähettiin joskus ennen kuutta Mummalle ja Paapalle juhlii isänpäivää ja kamera jäi kotiin, joten ei siis kuvapäiväkirjaa tiedossa! Jaksoin myös kirjottaa nanowrimoa kahtena päivänä ja sitten kiinnostus lopahti. Noh, ehkä ensi vuonna! Simssihimo on myös kamalan kova, haluaisin peeelaaataaaa!

Hyvää marraskuuta!

Tänään alkaa National Novel Writing Month johon oon halunnu osallistua jo monet vuodet, koska ei ole niinkään väliä että millaista tekstiä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa :D. Tänään siis aloitan ja katon ettö kuinka monta sanaa on kuun lopussa. Koska meillä koneet toimii niin rajotetusti ja poksahtelee millon haluavat, taidan suoraan lähtee kirjottaa nettiin, luoda vaikka oman blogin tälle jutulle. Mutta nyt pukemaan päälle ja haravoimaan pihaa! Toivottavasti aurinko tulee takaisin pilvestä, sillä äsken oli kaunista pihalla.