Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, toukokuuta 04, 2014

Wappuja

Kuvapäiväkirjaa vappupäivältä!
 Heräsin ekaa kertaa jo ennen seiskaa kun naapurin mammeliinit näytti päättäneen että vappupäivä on loistava päivä hommata oikein remonttimiehiä kaks autollista paikalle puol seittemän. Meni hermot ja siirryin sohvalle nukkumaan, johon niiden metelöinnit kuuluu huonommin. Yheksältä sit vääntäydyin ylös ja kappas remppa oli jo loppunut. Miksei voisi aloittaa vaikka mieluummin sillon ysiltä, tai vaikka kahdeltatoista kun ehkä jotkut yötyöläisetkin on jo melkeen heränny. Noh, lähin sit lenkittää hauvoi ja törmäsin tämmöseen kuvioon. Kenties ufot tai jotain?
 Tehtiin vähän pitempi aamulenkki ja vastaan tuli kans kielotorvia. Ja sinivuokkoja, valkovuokkoja, ketunleipiä, leskenlehtiä JA voikukkia.
 Tulin kotiin ja datailin.
 Menin pihalle tekee puutarhajuttui, mm. löysin tän aivan väärän värisen kevätesikon ja nostin sen maasta ruukkuun :D.
 Laitoin kans edellisenä päivänä ostettuja orvokkeja nätisti etupihalle ottamaan vappuvieraat vastaan ja kasvatin muutamat sipulit ruukkuun.
 Huomasin että lääkkeet oli loppu joten suuntasin tieni kauppareissulle. Kun tajusin matkalla että multa puuttuu mm. avaimet, rintsikat, dödö, kaulaliina ja kaikkee muuta oleellista, päätin käydä vaan lähiapteekissa ja lähikaupassa, vaikka ensiks oli tarkotus käydä kirpparillakin, jos ois löytäny jotain hauskaa vappujuttuu.
 Tulin kotiin ja ville oli laittautunu taksii varten ja pian se jo lähtikin. Sen vappulookki oli niin hauska et tuli vähän näpsittyy kuvii :D.
 Sitten rentouduin hetken ja tein itelleni kanasalaatin ja katoin vähän telkkarii.
 Koiria väsytti.
 Jaksoin vääntäytyä ylös ja katella siivottavan määrää jota majaili vähän kaikkialla. Yksi vieras tuli oikein Kotkasta asti joten pitihän sitä vähän laittaa paikkoja!
 Lisää siivoa.
 Jo parempi.
 Äiti kävi kylässä ja Murhis tuli, joten vietiin koiria ulos ja käytiin kerää vähän valkovuokkoja koristukseksi.
 Tyhjensin tiskikonetta.
 Murhis lähti hakee unohtuneita silmälasejaan, eikä Robin ollut tästä mielissään.
 Sillävälin pukeuduin tommoseen liehuvaan asuun.
 Samalla huomasin että unohdin näköjään sheivata kainalot, joten epiloin sitten, kun kuitenkin oli hihaton paita päällä.
Murhis laitto viestii matkalta että kauhee nälkä, joten tein jo pastataikinan valmiiksi.
 Päätin myös lakata kynnet kunnes Murhis jo paukkasikin sisään.
 Maisteltiin hieman juomia. Murhiksella oli uniikkia tölkkishampanjaa!
 Loputkin vieraat saapuivat, joten aloimme tekemään ruokaa!
 Ruoka valmista ja osa siitä jo pöydässäkin.
 Ruoan jälkeen aloimme meikkaamaan, harmi ettei lopputuloksista löytynyt kunnon kuvia, joita kehtais julkastakin :D.
 Alettiin tekee aarrekarttoja.
 Minna ja pari muutakin ihastui Demiin ja tässä kuvassa Minna tekee nirppanokkatestiä kaikille. Olin itse lammas.
 Nälkähän siinä jo iski joten seuraava ruoka oli tacopaistos omnomnom. Edellinen ruoka oli kyl kans tosi hyväää!
 Vähän juomapeliä, koska oli kuitenkin vappu. Kreikkakorteilla!

Singstar pyörähti myös käyntiin ja kello oli jo aika paljon. Tämän jälkeen kaikkea yleistä häröilyä, kuten nykytanssia :DD.

Oli hyvä vappu!

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Reseptinurkka ilman reseptiä!

Tein tossa yks ilta sushia itelleni ja kuvasin sitten koko prosessin ja ajattelin kertoo et miten tehä helposti itte sushia.

1. Ensiksi keitetään riisit, tähän ei oikeesti tarvitse mitään erikoisriisiä olleskaan ja ite käytin ihan rainbown jasmiiniriisiä sekä uncle benssin basmatiriisin jämät. Ite teen joka kerta liikaa riisiä ja semmoseen viiteen sushirullaan kantsis ehkä tehä puolentoista ihmisen riisisatsin, ellei sit tykkää tosi paksuista rullista, jollon riisiä kantsii varmaan olla enemmän.

2. Riisin maustaminen seuraavaksi. Tälläkään ei oikeestaan oo väliä, että missä vaiheessa sen tekee, aina ollu hyvää :D. Mun mielestä helpoin on maustaa sillon, kun jäljellä on vielä vettä ja mausteet saa muhia riisin kanssa. Jotkut tykkää laittaa mausteet vasta ihan vikana, jollon tietty maku on tosi suora ja voimakas, mutta ite en tykkää sekottaa valmista riisiä kun saan sen kuitenkin pitkin pöytiä :D. Mulla oli nyt tämmöstä mirin-kastiketta mut normisti ostan jotain normaalia riisiviinietikkaa.

3. Maustamisen jälkeen annan riisin yleensä vielä muhitella pienellä lämmöllä kannen alla, kunnes kaadan vedet pois. Kaikissa ohjeissa tuntuu aina olevan, että pitäs joka vaiheessa huuhdella riisiä siivilässä kylmälä vedellä, mut en mä yleensä jaksan. Laitan sitten vaan riisin jäähtymään johkin nurkkaan. Jos on mahdollisuus tälleen talvena laittaa hankeen, niin se on kyl tosi sopiva paikka! :D

Riisi on siks hyvä tehä ekana, koska sen pitää oikeesti jäähtyä hyvin, ennenkun alkaa rullia tekemään, koska muuten sattuu sormiin!

4. Sitten alotellaan tahnan tekeminen. Rakastan punasipulia ja haluan sitä sushirulliini, joten murskasin sitä sitten tommoseksi aika pieneksi murskaksi.

5. Rakastan tonnikalaa ja mun mielestä se sopii about kaikkeen. Eli purkki auki ja tonnikalat kulhoon. Öljyssä on parempaa kun vedessä ja hiutaleet helpompi muussata kun palat. Lisäksi tähän hommaan vähän majoneesia ja mä nyt otin tommosta ultra kevyttä kun oli halvinta :D. Tällä tahna pysyy kasassa.

6. Sitten kaikki nämä sekasin kulhoon.
7. Ja sekoitellaan herkulliseksi tahnaksi. Majoneesia kantsii laittaa ensiks vähän ja sitten lisätä jos tuntuu siltä ettei tahnasta tule tarpeeksi tasaista. Ei se siis mitään haittaa vaikka se oiskin muhkuraista, ite tykkään tasasesta.

8. Toinen täytteeni on paprikasiivut. Mulla oli kaksi paprikaa, mutta aloitin siipaloimalla vaan punaisen, koska oon tosi huono arvioimaan määriä näihin sisälmyksiin.

9. Sitten ollaankin jo valmiita alottamaan! Elikkäs otin esiin vesikupin, jossa voi kostuttaa sormia jos riisit tarraa kiinni ja riisikattilan, jotta voin helposti nostella riisiä merilevälevyille, jotka otin myös esiin sekä tyhjän lautasen, jolle nostaa valmiit pötköt. Sitten riisiä levyn etuosaan, jos haluaa paljon riisiä, voi sitä tietysti levitellä tonne melkeen loppuun asti, mutta suosittelisin jättämään ainakin kaksi tuollaista raitaa tyhjäksi, kun muuten pyörittäminen voi olla haastavaa.


10. Seuraavaksi ladoin paprikat kivasti.

11. Ja sitten tonnikalatahna päälle.
12. On tärkeää muistaa kostuttaa sormella reunat, koska rulla pysyy siten paremmin kiinni.
13. Valmis rullake! Tota pyörittämistä on tosi hankala selittää, mutta bambumaton reunasta vaan kiinni ja sit rullaa ja mielellään käyttää voimaa siihen hommaan, jotta rullasta tulee tiivis.
14. Rullat kannattaa nostaa jonnekin vetäytymään ihan hyväksi aikaa. Tuntikaan ei ole liioittelua. Mitä paremmin rulla kerkii mehevöityä, sitä helpompi sitä on leikata.
15. Sitten rullat vaan leikellään palasiksi ja nostellaan lautaselle. Niinkun tosta noi nähä, mun sisälmykset ei oo riisin keskellä, vaan tossa reunassa ja se johtuu just siitä, etten levitä riisiä sinne loppuun asti. Mut ite tykkään tommosista suupaloista, joiden kanssa ei tartte tapella et ne mahtuu suuhun.

Että siinä mun sushiohje! :D

tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Tänään on ollu mukavaa

Ville jätti illalla(yöllä) verhoja vähän aika ja sain herätä siihen et aurinko paisto sydän. Seisoskelin hetken ikkunan edessä ja kattelin miten erilaiselta synkkä ja märkä syksy näytti auringonsäteiden läpi. Ehdotin villelle kävelylenkkiä ja se suostu!

Olis ollu ihan kiva ottaa jotain kuvia lenkiltä, mutta noh, aurinko ei tietenkään enää paistanut kun päästiin ulos ja meiän lähes koko lenkkireitti oli täynnä mutalöllöä ja kuolleita lehtiä, joten eipä siellä hirveesti kuvattavaa olisi ollutkaan. Yhden kivan paikan ohi kyllä mentiin, joka herätti heti inspiraation kunnon kuvauksista!

Lenkin jälkeen käytiin kaupassa ja ostettiin muutamia asioita, jotta ruoanlaitto olisi helpompaa. Käytiin tutkimassa kans kellaria, koska luulin hävittäneeni yhden muuttokassin sinne vahingossa kirppiskamojen sekaan, vaikka oikeesti olinkin tunkenu sen villen vaatekaapin pohjalle...

Kotona aloin sitten heti tiskaamaan ja laittamaan ruokaa. Syntyi lihamörköjä (piti olla lihapullia mut tuli vähän liikaa nestettä, joten ne valu semmosiksi möröiksi :D), maissiperunamuussia, yksinkertaista lisukesalaattia ja kaupasta ville nappas mun huomaamatta mukaan vielä jotain valmistsazikia, joka sopi ruoan joukkoon erittäin hyvin! Juomaksi maitoa ja jälkiruoaksi pyöräytin vielä joulutorttuja! Oonpas ollu hyvää vaimomatskua tänään.

Olen myös hakenut tänään töitä ja tehnyt öljyvesisokerihunaja-hiusnaamion. Kyllä tämä päänahka kuntoon saadaan pikkuhiljaa! Olisi tietty helpointa käyttää vaan head&shoulderssia, joka on kyllä hyvin maagista ainetta ja hävittää hilseen ekasta pesukerrasta lähtien, mutta päänahan kirvely ja halkeilu ei silti häviä ja lisäksi joudun sillä pesemään hiukset päivittäin, joten ei kiitos. Mieluummin hitaasti ja varmasti hoidan näillä vähän luonnonmukasimmilla ja hennommilla keinoilla päänahan terveeksi.

Seuraavaksi mulla ois tekemislistalla villen pöydän siivoominen, koska se on VALTAVA ja siitä ei hirveesti vie tilaa toi näyttö, printteri ja kajarit. Lopputaso on täynnä vaan kaikkee sälää mitä siihen kertyy ja aion siivota ne pois, koska haluan pöydälle ikeasta pikkuisen joulukuusen! Kattelin säätiedotuksia ja ne vähän lupaili että ens yönä jo vois tulla lunta. Jos tulee niin lähen heti huomenna kuusiostoksille! On vaan vähän ollu kipee olo jo kaks päivää, mut toisaalta näitä mulle tulee aina kun stressaan enemmän. Nyt stressasin tota työkkärikäyntiä, joka oli tänään. Sain mm. kuulla että vuoden vaihteessa tulee tämmönen järkevä juttu voimaan, että jos olet vaikka ittes kokiks opiskellu ja sen jälkeen joudut työttömäksi ja haluaisin sinä työnetsimisaikana mennä vaikkapa työkkärin kautta työharjotteluun jonnekin kokiksi, jotta saat lisää työkokemusta ja saat niitä töitä mahdollisesti paremmin, niin hähää etpäs pääse! Saman alan työharjotteluja ei enää tueta, eli sun täytyy sit mennä harjotteluun vaikkapa lemmikkieläinliikkeeseen, vaikka sitten kuinka haluaisit oman alan töitä ja oman alan työkokemusta. Saat tietty mennä työharjotteluun kokiksi, mut sillon et saa kelan päästä mitään rahaa, koska oot työntekijä, muttet työkkärin kautta. Eli siis nykyään jo jotain opiskelleita työttömiä kehotetaankin heittämään koulutuksensa hukkaan ja etsimään kokemusta muilta aloilta. Ei kuulosta mun korvaan järkevältä. Mut harva asia noissa työkkärin ja kelan jutuissa on tänä syksynä musta kuulostanu kovin järkevältä...

Ehkä kaivan nyt sen hävinneen kassinkin sieltä kaapista ja käyn sen sisällön läpi ja laitan paikoilleen. Kadonneiden kajareiden arvoitus TOIVOTTAVASTI ratkeaa siinä samalla, sekä kadonneet postikortit löytyy. Oonkin jo eläny melkeen kuukauden ilman postikorttiseinää! Luulen että tästä kämpästä tulee kertaheitolla kivempi, kuhan saan ne seinälle/seinille :D. Haluisin saada tän kivaksi mahdollisimman pian, koska haluaisin kutsua äitin kattomaan, että mimmonen minikämppä tää onkaan ja miten me täällä asutaan :D. Ja ehkä muitakin kutsua.

Kun tää nyt on tämmönen "moi mitä mulle kuuluu ja mitä oon tehny"-postaus, niin kerronpa sit vähän lisää vielä! Katottiin tossa kaikki Star warsit läpi vähän aikaa sitten ja eilen katottiin vika sormusten herra. Kolmessa päivässä tuli tuijoteltuu 12h hobitteja, haltioita ja kaikkee muuta loistavaa. Miinus hämähkkikohtaus kolmosessa ja Boromirin kuolema ekassa :D. Nyt suunnitellaan Matrixin kattomista seuraavaksi ja varmaan ne Harry Potteritkin tulee pian :D. Mut aaw, haluisin niin olla hobitti tai haltia. Konnussa vois vaan kävellä paljain jaloin ja pitää puutarhaa, loistavuutta sydän. Minnan kanssa meillä oli yksi ilta pitkät keskustelut siitä, miten maailma on paska paikka ja pitäs vaan johkin maailmankolkkaan päästä perustaa oma farmi ja olla omavaranen, ettei tarttis ostaa kaikkia riistotuotteita. Ja silti molemmat vaan kuolataan ikean kuusia ja löydetään varmasti jatkossakin paljon shoppailtavaa HMstä.

Kangaskassitilaus pitäs laittaa kohtapuolin menemään, koska meen tätieni kanssa yhtiin joulumyyjäisiin kokeilaan, jos menisivät kaupaksi, mutta kun yhyy, en tiedä paljon tilaan. En halua tilata liikaakaan, jos ne ei sitten mene kaupaksi, mutta tuntuu kanssa tyhmältä jos ne sitten myykin hirveen hyvin ja sit oon silleen et ei ole enää sori. Hankalaa.

Tän viikon lauantaina pitäs lähtee suunnistaa vantaalle pikkujouluihin ja ehkä jopa sen jälkeen tanssimaan? Ensi viikon maanantaina mulla onkin haastattelu sinne kosmetologikouluun ja keskiviikkona SILMÄLUOMILEIKKAUS sekä toiset pikkujoulut, joihin ajattelin kokeilla tehä jotain joulusuklaata, kun mulla on joululahjaksi saatuva tommosia karkkimuottejakin.

Noniin ja kohta ville tulee kylvystä ja aattelin et sinä aikana kerkeisin purkaa sen kassin ja siivota pyötää mut mitä vielä. Oon vaan pelannu tyhmiä facebookpelejä ja kirjottanu tätä :D. Noh, nyt se sit tulikin takasin :D.

Mut heeei, jos joku nyt pääsi tänne loppuun asti, niin oisko lukijoilla ehdotuksia, että mitä kirjottaisin? Oikeestaan ekaa kertaa ikinä on semmonen olo ettei oo oikein mitään mistä kirjoittaa. Kun en oo niin pitkään aikaan oikein pitäny tätä silleenkään päiväkirjana, että olisin pari kertaa viikossa kertonu kuvin ja sanoin tekemisistäni ja suunnitelmistani, joten en oikein sitäkään tavallaan osaa enää :D. Mikä teitä kiinnostaa? Päivä  kuvina-jutut? Päivä videona? Mitä puen päälle? Tää kämppä (kunhan saan sen esittelykuntoon)? Matkustusjutut(=kreikkajutut), mun kaverit, mun lemmikit, mun mielipiteet, mun normaalit päivät, ruoat jota teen/syön? Mun lemppariasiat, joku mikä ei millään liity muhun? Kertokaa! Ois kans mukavaa tehä semmonen "Linkintä blogisi"-juttu, mut pelkään ettei siihen ees tuu kun joku viis blogia ja sit valitsen viidestä parhaasta viis parasta... Mut oikeesti tartteisin kans ite lisää luettavaa!

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Kokkikoulusta terve!

Oon haaveillu jo kauan, että haluisin tehä täytettyjä paprikoita. Voin kertoo etten oo tosiaan mikään keittiökeiju, lähinnä vaan siksi etten ikinä opi tekemään mitään kun en ikinä kato mitään ohjeita. Se keittiön kemiapuoli uupuu, enkä oikein ymmärrä että miten hiivaa käsitellään ja miten mikäkin raaka-aine reagoi missäkin olosuhteissa. Oon lähinnä semmonen kokeileva kokki! Luin pari täytettyjen paprikoiden reseptiä ja totesin että aijaa ihan pala kakkua-juttu ja lähin kauppaan ostelee aineksia.

Tossa sitten äsken kokkailin ja tuloksena oikein kauniit paprikat sisälmyksineen:
SEKÄ neljälle ihmiselle hyvin riisipitoista risottoa:
Eli tein vahingossa itelleni viikon ruoat jos villelle ei kelpaa. Joskus on ihan kätevää olla aika käsi keittiössä. Noh, riisit on seisonu tuolla kaapissa ihan hyvän aikaa ja pelkäsin jo että banaanikärpäset valtaa ne, joten hyvä kun tuli käytettyä. Sitäpaitsi rakastan riisiä ja voisin vedellä sitä pelkästeen, joten tää on oikein hyvä vaihtoehto mulle kun ei tartte nyt moneen päivään laittaa ruokaa!

Viime viikolla ei ollut kun tein kaks leipää ja kusasin molemmat.

Nyt kuitenkin otan toivottavasti mehevän paprikan lautaselleni, sekä nykyään suurinta herkkuani raejuustoa ja alan kattomaan ruudusta Asiaa seksistä, joka on ihan sika hyvä ohjelma! Suosittelen!














maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Lunta?

Tänään on eka kokonainen päivä 'syyslomaviikosta', jonka asustelen Tuomarilassa Jussin luona. Jussilla työt alkaa aikasemmin kun mulla, joten käytiin nukkumaan jo yheltätoista joka on mulle vaikeaa, kun oon tottunu valvomaan sinne kahteentoista tai ylikin, töihin kun tarttee vasta kahteentoista tulla. Sain kuitenkin unta siinä varmaan kahentoista jälkeen ja ihmettelin et miten outoo on pitkästä aikaa miettiä asioita illalla :D. Oon ollu jotenkin niin väsyny, että oon nukahtanu ihan heti ku oon pään saanu tyynyyn. Oli hauskaa kun lapset tänään töissä oli innoissaan kun ilmotin että taivaalta tippuu jotakin valkoista. Harmi vaan että täällä etelässä on aika lämpöstä vielä ja 'lumi' muuttui nopeasti rännäksi. Alettiin kans askartelee huvipuistoa ja ite väsäsin kasaan karusellin ja aloittelin delfinaario/akvaariota :D. Ihan hauskaa et töissä saa näpertää kaikkea. Josta tuli mieleen että mun säärystinprojekti tulee varmaan valmiiks heti tän viikon jälkeen, jollon pääsen sitä taas tekemään!

Tänään olin tosi reipas aamulla ja kävelin Tuomarilasta Espoonkeskustaan joka on joku kaks kilometriä kai, kun olisin yhtä hyvin voinut kävellä bussipysäkille tai raiteelle oottamaan junaa. Jee! Lueskelin kans ruokaohjeita yhdeltä foorumilta jossa juoksen päivittäin sekä muutamista blogeista ja nyt tekis kyllä niin mieli alkaa kokkailee ihan oikeesti useinkin, mutta luulen et laiskuus taas voittaa innostuksen :D.

Nyt on jo alettu treenaa wanhoja varten ja mua niin haluttais tanssia ne taas! Oon siis jo kahdesti tanssinu, vuonna 2007 omanikäisteni kanssa Olarin lukiossa ja sitten vielä 2008 Jussin kanssa Kuninkaantien lukiossa kun oli hänen vuotensa tanssia. En kylläkään haluis ihan sinä wanhojenpäivänä käydä välttämättä tanssimassa kun en jaksais niitä pukujuttuja taas stressaa, mutta ite tanssitunneilla ois mukavaa käydä vaikka ne tanssit meneekin jo silmät kiinni :D. Nyt tässä netistä jostakin kuuntelenkin raitaa, joka on nauhotettu jostain wanhoista joskus, googletin semmosen vahingossa.

Mutta eipä muuta sen sekavempaa tai selvempää tänään. Huomenna taas töihin ja sit Jussin kaa ruokaostoksille ja kokkailee jotakin :O Tän päivän opittu asia on se, että Walking In The Air biisi on monissa laulukirjoissa nimellä Avaruus! Josta tuli mieleen mainita, että koitin soitella sitä vähän pianolla ja ite melodia yhellä sormella onnistukin :D.

Heippa!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...