Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkanen. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 30, 2014

Ulkoilua

Taidettiin olla taas vinon horisontin, pakkasen, auringon ja kepin kanssa lenkkeilemässä noin kuus kilsaa järvellä ja vähän muuallakin heti kun aurinko taas tuli ystäväksemme! Ilman ystäväämme aurinkoa emme jaksa tai siis minä en jaksa, lenkkeillä kun parin kilsan lenkkejä. Tänään aurinkoisemme taas näyttää pilkottavan, joten tiedossa on pitkä lenkki!

maanantaina, tammikuuta 20, 2014

Pakkasta

 Pakkasessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Aattelin kertoo ensiks huonot, koska hyviin on kivempi lopettaa!
 1. Pakkasella pitää pukee hirveesti vaatetta päälle ja olo on aika jäykkä.
2. Koska on hirveesti vaatetta päällä et pärjää ulkona, on aika kurja mennä ostoksille esim kauppakeskukseen sen koko michelin-varustuksen kanssa, kun hiki alkaa virtaa aika nopeeta. Miksei kauppakeskuksissa oo narikkaa? Oon suunnitellu tätä palveluu jo kauan.
3. Tekee koko aika mieli kaikkee rasvasta roskaruokaa. Alitajunta sanoo et pitää kerää rasvakerrosta.
4. Jos pakkasta on ihan liikaa, ei mikään vaatekerros oikein auta kun silti naama jäätyy ja sit ei tarkene käydä pitkillä lenkeillä.
 Seuraavaksi hyvät puolet!
1. Järvet jäätyy ja niistä tulee täydellisiä lenkkeilypaikkoja! Avaralla alueella myös aurinko paistaa pidempään kun ei oo mitään varjostamassa.
2. Pakkanen = lunta jos mitään sataa maahan, eli jee tulee valosampaa ja nätimpää!
3. Tuntuu paljon paremmalta käpertyy viltin alle kattoo telkkarii ja juoda kuumia juomia.
4. Poskilla on terve puna ulkoilun jälkeen.

Tänään käytiin Titiuun kanssa kiertämässä Lippajärvee tunnin verran ja oli kyllä niin ihanaa kun aurinko paisto ja Titiuu sai juosta kun hullu! Nyt se tossa jaloksissa kuorsaa, joten tais olla hyvä lenkki!

sunnuntai, marraskuuta 28, 2010

Jotain keltaista huoneessa

Oli se postaus, jossa pyysin kertomaan kaikkia kuvausideioita, tässä nyt ekat toteutukset! Saa muute ehottaa lisää!

Mulla on itseasiassa aika vähän keltaista huoneessa, ei se oo koskaan mun lempiväri ollut, mutten oo
koskaan sitä inhonnutkaan. Erittäin selkeä kuva mun hulahulaleikukkarenkaista, jotka on ruissista vuodelta ööö, 2007 kai, niissä on keltasiiki kukkia!

 Yläpuolella keltainen huulirasvapötkö jonka joskus ostin Seppälästä kun oli unohtunu ottaa rasva mukaan ja tarvitsin! Alhaalla taas oikeasti keltainen hirvivaroituskortti seinältä. Illalla pimeässä värejä on vaikea saada mukaan.
 Mun poneista yksi on oikeasti ihan keltainen, tuo keskimmäinen istuva poni jolla on sininen letti. Sen nimi on BonBon :D. Oikeassa reunassa on myös nuo kaksi pisaralapsiponia, jotka on haaleen keltaisia!
 Sitten on vielä kirahvitaulu keltaisilla kehyksillä kauniilla kukkatapetilla.





















Että semmosia. Viimeviikonloppuna oli serkun synttärit, eilen yhtien tuttujen synttärit ja tänään käytiin kahvittelemassa mun kummisetää. Hauskaa oli niinkun aina ja kummi tunkas meiän käteen kolme albumia täynnä kivoja kuvia meidän sukulaisista, meistä, kaikista tilaisuuksista ja meidän kotipaikoista. Kun itekin jaksais noita kuvia tilaisuuksissa ja kaikkialla ottaa, laittaa sivuun ja joskus teettää albumeja varten. On se vaan niin kiva kattoa muistoja kansissa! Päätin melkeen että JOS JOKU VAIKKA ANTAIS MULLE JO KÄMPÄN, voisin alottaa semmosen perinteen, että yritän aina ottaa pari kuvaa jos tulee vieraita ja koitan myös kantaa kameraa kaikkialla mukana, jotta voin sitten täyttää hyllyni albumeilla täynnä ihania tunteita, ihmisiä ja eläimiä <3. Laitan myös semmoset ohjeet seinään vieraita varten, että mistä kamera löytyy, mistä akku jos loppuu tai muistikortti jos tila loppuu, miten kameraa käytetään ja kehoitukset käyttää sitä aivan surutta! Oijoi haluan muuttaa :(( Kuulin kyllä lohduttavaa tietoa parilta tutulta että hekin ovat jonottaneet jo monia kuukausia ilman tulosta, joten ei olla ainoot jotka joutuu venailee.

Kylmä on ja kylmä vaan jatkuu, hurhur. Tuntee olonsa michelinukoksi tuola ulkona ollessa kun vaatetta on niin hurjat kerrokset. Kauniiksi se taivaan laittaa toi pakkanen, harmi ettei mielellään lähe sitä ulos asti kattelemaan. Ebony täytyy pakottaa käymään sisällä vähän väliä, koska sen tassut jäätyy niin helposti. Mua on pyydetty myös kuvaa mun lemmikkieläimiä, joten joku lemmikkiesittelypostaus saattais olla tulossa jos joskus valo riittää näitten kuvaamiseen!

Koulussa ollaan pysytty aikalailla akselilla verkkoviestintä-vektoripiirtäminen-ääniviestintä-taidekulttuurihistoria. Koodataan, pidetään esitelmiä, käydään näyttelyissä, piirretään, lagataan, säädetään jotain äänien kaa ja turhaudutaan, tai siis minä turhaudun.

Jussi tuli kolmen viikon kiinniolon jälkeen nyt lomille vähän pidemmäksi aikaa ja mulla on pari vapaapäivää joten söpöö ihanaa <3. Harmi et on niin kylmä ettei huvita ulkoilla. Koitan saaha meistä uuden kuvan! Iik tulee kiire, Jussi täyttää kohta vuosia, oikeastaan torstaina muistaakseni ja pitää saaha äkkiä kuva kun meillä on vielä kaks vuotta ikäeroa! En oo keksiny sille vielä mitään lahjaa :((. Pakko laittaa aivot raksuttamaan huomenna ja vinkkejä otan vastaan! Se ei tätä blogia lue, joten kommenttivinkit on turvassa!

Oon opetellu menee nukkumaan ennen yhtätoista ja pysyny siinä hyvin! Viime viikolla meni pari iltaa vähän överiksi kun oli noita vapaapäiviä, mutta alan taas nukkumaan, lupaan! Tässä nyt oli kai tämmöset nopeat kuulumiset :D.

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Tarinaa

Eilen oli onneksi vähän tapahtumarikkaampi päivä. Oisin tylsistyny kuoliaaks jos ois pitäny taas vaan lagaa sohvalla ja sängyssä ja koneella ja ruokakaapeilla :D.

Aamulla heräsin ihan pirteenä joskus kymmenen aikaan ja suuntasin kulkuni alakertaan, jossa katottiin äitin ja Veikan kanssa melkeen kaksi tuntia Älypää-visaa teeveestä :D. Reilun tunnin jälkeen alko pyörii samat kysymykset, joten ei jaksettu enää ja ruvettiin suunnittelee päiväohjelmaa. Kiinalaiseen, katsastusasemalle, ruokakauppaan ja kirpparille oli suunnitelmat. Väännettiin vähän aikaa kättä siitä, että miten päin kaikki asiat hoidetaan ja äiti jyräs sanomalla että ensiks katsastukseen tai se ei lähe mihkään, eli sinne siis :D.

Auto oli AIVAN totaalijäässä. Piti koputella jääkokkareita irti ikkunoista. Huomattiin myös iskän uusi tuuletusjärjestelmä - oli nimittäin jättäny pelkääjän ikkunan auki yöksi :D. Äiti pyys mut ja Veerun autoon, koska auto oli kuulemma jo putsattu kunnolla. Ajeltiin postilaatikolle, jonne on ehkä 50m matka ja pysähdyttiin jättämään roskapussit. Samalla äiti totes, että ollaan surkeita putsaamaan autoa ja lähti rappaa ite lisää. Päättäis jo, ensiks sanoo et on hyvä ja sit sanookin ettei ole :D. No mutta iskä aina sanoo et savolaiset on niin kieroja, että menee piiloon kiven taakse ja ilmestyy puun takaa. Mielipiteenmuutoksia ollaan siis totuttu kuulemaan! :D. Äiti oli muutenkin hermona ja ärsytti, että näin sitä lähetään vähän viettää perheen kesken aikaa kivasti! Laitoin sit napit korville ja rupesin kuuntelee musaa, onneks oli Ipod taskussa.

Katsastusasemalla jäätiin Veerun kaa autoon oottaa ja kattelee busseja, koska tämä katsastusasema sijaitsi bussiterminaalin vieressä. Veeru sit fiksuna totes: "Ai kolmeykkönen tulee tänne!" ja ystävällisesti kerroin sille, että kaikki bussit tulee tänne, koska tää on varikko. Veeru myös huomas kaikkien bussejen olevan volvoja ja kerkis valitella ettei keritä mihkään kiinalaiseen lounasajan buffettiin ku äitillä kestää ja samassa tämän lauseen jälkeen äiti olikin jo avaamassa auton ovee.

Suunnattiin Selloon, vaikka luulin että oltas menty Entressen Jufuun. Mandariinipalatsiin buhvetille ja namnam ruokaa. Oltiin kulmapöydässä, josta näky hyvin muualle kauppakeskukseen. Meiän lempitekemistä onkin tutkailla muita ihmisiä ja niiden pukeutumista :D. Mulle iski seinä vastaan jo kahen annoksen jälkeen ja samalla myäs päänsärky ja kuumeolo. Jaksoin sit kuitenkin syyä kolmannenkin annollisen, niinkun Veikka sanois ja äiti ja Veeru söi viel enempi. Lähettiin ja kierreltiin vähän Sellossa, käytiin Veerun kaa ostaa päällyslakka Seppälästä ja huomasin et sielhän on kaikkia söpöjä meikkejä! Kauhistelin kans et kuin paljon pikkuset kynsitarrat maksaa! Haluisin kaikkia kivoja kynsikoristeita, mut en haluu niistä maksaa tommosia hintoja mitä kaupoissa näkee. Seppälän kassalla joku turisti oli maksamassa 200€ setelillä, mutta kassa tytsy sano ettei niillä oo antaa vaihtorahaa nii paljo, ku se osti neljälläkympillä. Onneks naikkosella oli pankkikortti ja se pysty maksaa sillä, valitteli vaan kun Suomessa missään ei oo vaihtorahaa :DD. Suruttaa vähän kun joka paikka tunkee nyt myyntiin kaikkii söpöjä koruja, joissa roikkuu jotakin söpöjä juttuja, kuten jäätelöitä, lintuja, kenkiä, kissoja, kasetteja ja muuta liian ihanaa! Oon muutenkin ihan heikkona kaikkiin tommosiin ja nyt niitä sit tungetaan jokapaikassa nenän eteen! Onneksi kuitenkin alan aika usein inhoomaan kaikkee mikä tulee liiaksi muotiin tavalliselle kansalle, joten ehkä mun ei tartte tommosia sit ostella. Erityisesti AVAIMET on jotenkin nyt mun mieleen, meinasin jo yhen avainriipuksen kantaa JCstä mukaan.

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme Prismaan, josta äiti nappas Veikalle uudet ulkohousut. Matkalla takaisin autolle huomattiin taulukaupassa [Gallerix tms...] oli loppuunmyynti ja äiti kävi katto sitä ja me Veerun kanssa, että oisko Indiskassa yhtiä tarjottimia vielä alennuksessa. Ei äiti löytäny mitään kivaa ja kivanhintasta taulua, eikä me tarjottimia. Yhet samettiset siniset legginssit oli alennuksessa ja niitä Veerulle tarjosin mut ei se innostunu ;(. Sitten autolle ja kirpparillepäin! Kirpparilla ei muuten ollu oikein mitään, pari leffaa otin mukaan ja kynsilakan. Aika laiha saalis! Äiti ois saanu suostuu mun kaa Vallilaan, mut ehkä lauantaina sitte ku Jussiki tulee vasta illalla lomille. Kirpparin jälkeen käytiin samassa rakennuksessa Tarjoustalosta hakemassa kissanruokaa ja otin sieltäkin mukaan eurolla oranssin kynsilakan.

Sitten jälellä oli vielä ruokakauppa, jossa oli kiire, sillä kaikilla oli kamala jano! Mä luotin Mountain Dewiin ja äiti ja Veeru otti PILLIMAIDOT! :D. Autossa maistoin sitä äitiltä ja voi että tuli lapsuus mieleen! Pienenä saatiin aina Krisun kaa pillimaidot kun oltiin kaupassa nätisti. Yleensä en limua pysty kamalasti kerralla juomaan, mut nyt oli niin jano, että koko pullo meni ennen kotiinpääsyä :O. Ehkä opin pikkuhiljaa juomaan hiilihappoja.

Äiti osti kirpparilta semmosia shottilaseja, jotka on tuopinmuotosia ja korkkas päärynäsiiderin, jonka otin mukaan ostoskoriin, koska mulla on joku juttu nyt meneillään päärynöiden kanssa. Mä otin kaapista munakupin ja käskin äitii kaataa mullekin drinksut :D. Jussi soitti ja kysy mitä teen ja kerroin juovani siideriä munakupista ja kattovani neljädeetä. Äiti käski kertoo että se on ryypänny jo monta tuopillista, koska siinä vaiheessa oli jo neljäs menossa :D. Verkko ei oikein toiminu ja puhelu katkeili koko aika, joten päätettiin puhuu joskus toiste. Veikka halus kattoa elokuvaa, koska äiti oli tuonu sipsejä, joten istahdettiin sohvalle jätskin ja sipsien kera ja alettiin kattoo Monsterit OYtä, joka on vaan niin mahtavan mainio elokuva! Kyl sai taas nauraa vaikka ne kohtaukset on niin monta kertaa nähty. Edelleen paras kohta on kun Tare on käyny Buun huoneessa ja siihe tarttuu kaikkia leluja sun muita ja se juoksuu sieltä pelottamosta pois ja ankat roikkuu sen hännässä! :D Niistä kuuluu hauska ääni! Mä vaihoin mun munakuppituopin sit kunnon lasiin, ettei tartte täydennystä koko ajan. Monstereiden jälkeen katottiin viel salkkarit ja sit iskä sanokin et lähetään leffaan. Mentiin kattoo Shutter Island Sellorexiin yheksän näytökseen. Meiän lisäks aulassa odotti kymmenisen ihmistä kolmeen eri elokuvaan, jotka kaikki alko ysiltä. Aika kannattavaa puuhaa toi Sellorex siis. Varmaa saisivat enemmän lipputuloja jos laskisivat hinnat vaikka viiteen euroon aina, ihmiset tulis kattoo halpoja leffoja ja ne vois saada salin jopa puolilleen :D. Mutta jos haluaa kattoa elokuvaa rauhass ja haluaa saada penkin vaatteilleen ja nostaa jalat edessäolevan penkin selkänojalle, niin Selloon vaan leffaan! Harmittaa koska musta se koko Sellon uusin osa on jotenkin kauheen viehättävä ja tunnelmallinen mesta ja silti se ammottaa tyhjillään. KinoTuomarilassakin oli enemmän porukkaa kattomassa Enkelit ja Demonit varmaan kaks kuukautta ensi-illan jälkeen kun tuolla ysin näytöksessä kattomassa Shutter Islandia, joka on viel suhtkoht uus! En ymmärrä. Niin joo, Shutter Island oli kyl ihan suositeltava, vaikka mä olisinkin halunnu nähä vielä lopun jälkeen vähän enemmän, nyt se jäi kurjasti häilymään et mitä tapahtu. Toisaalta se oli kyllä ihan kiva että loppu jäi silleen auki ja moni muukin asia elokuvassa, että saa ite päättää miten halus asioiden elokuvassa olevan :D. Mut ihan taidokas pätkä!

Oltiin kotona ennen kahtatoista ja sitte datasin ja menin nukkuu. Kiva päivä oli ja tänään varmaan suuntana IKEA. Äiti sano et käydään ostaa verhokangasta ja tehään kaikille uudet verhot, JEEE! Aattelin kans ostaa maalia ja maalata mun yöpöydän. Nyt vaatetta päälle ja syömään ja tiedustelee tän päivän aikatauluja! Heippa!

lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Wanhoja

Kuvaamisolosuhteet siellä oli siis aika pyllystä, mutta laitampa muutaman kuvan siskosta, jotka se varmaan vaatii samantien poistamaan :D. Mut sillä oli hieno puku ja sen meikkiä kehuttiin, jonka mä olin tehny ;). Aika hyvin ihmiseltä joka ei ees yleensä meikkiä käytä :D.

Pitäs asentaa siskon huoneeseen joku valo peilin luo, niin sais vähän valosempii peilikuvii itestään, jeijee :D. Noh, mut tykkäsin olla noin pukeutunu, harmi ku ei oo parempaa kuvaa siis. Varsinkin mun uberhienot kuviolliset sukkahousut ois saanu näkyy, koska niistä koko asu sai alkunsa! Mut siinä on kirpputoria, Kreikkaa, riparia, cittaria, HMää, tarjoustaloa, glitteriä, Avonia ja tallinnaa ainakin sekasin! Nii ja kengät oli viel Dinskosta ja takki Vero Modalta.










Seuraavaksi pari kuvaa omasta tanssista, koska sen aikaan spottivalo osu ees vähän siihen kohtaan, jossa sisko tanssi.

 
 
Tästä näkyy kivasti siskon puku takaa ja vähän kampaustakin.



















Pari vissiin tarkistaa et pysyyks ne kanafileet paikallaan? :D Sebu oli kyllä tosi hyvä pari! Hienosti käänsi päätä tansseissa nätisti toisin kun monet muut poitsut ja piti käsii tosi elegantisti, joka unohtu kans monilta muilta! Välillä valssas vähän minne sattuu ja ojens ainakin kerran väärän käden, mut ei se mitään :D.















Harmittaa kyl tosiaan vähän turhan paljon toi valaistuksen puute. Salamalla ois tullu ihan kamalia kuvia. Kaivan viel joskus iskän kameran sisällön ulos, jos siellä ois jotakin parempaa - sekun kuitenkin on vähän mua taidokkaampi kuvaaja :D.

Krisun ja Sebun takana tässä tanssi Allu parinsa Essin kanssa ja voisin vähän mainostaa et Allu kirjotteli wanhoistaan ihanan innokkaita juttuja muutaman tänne!













Harmittaa taas kun ulkona on niin kauniin aurinkoista, mut pakkasta on yli 20 astetta, joka tarkottaa sitä, että huomennakin varmaan on, ja ratsastus on peruttu ;(. Kurjaa kans ku viime yö oli ihan hirvee taas, ihan kuumeinen ja kamalia unia. Kurkkukin on nyt ja oli yölläkin kauheen kipee ja sillon on vaikee nukkua.

Mut koska en kipeenä viiti mennä ulos paleltumaan, enkä varmaan terveenäkään, aattelin et vois haastaa perhettä pelaa piirrä & arvaa peliä, vaikkei meillä sitä olekaan, mut Alias-kortteja voi lainaa samaan tarkotukseen. Voisin kans kattoo lopun vaatekaapin läpi ja sen siskonkin kaapin jos se nyt tänään kotiutuu.

Heihei!

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Sain loppuviikon sairaslomaa, olisin saanu enemmänkin jos viikonloppuna ois töitä. Mulla on kuulemma virusperäinen yleistulehdus tai jotain sinnepäin, joka saattaa tästä jatkua vähän rajummaksi flunssaksi, taikka norovirukseksi. Eli koitan kyl oikeesti levätä! Jos norovirus on tullakseen, toivon ettei se ainakaan tänään ala, sillä wanhojahan mä meen kattomaan! Lääkärimies oli kyl hassu, se ihan taukoamatta mumisi kaikkee: "joo, mmm, juu, joo, juu, mmmm-m, niin, joo, juuu, jooo" Sillonkin ku ite pidin taukoo selittämisestä :D.

Heti kun sais sit nukkuukin pidempään ja parannella, alkaa soittelee mulle koko perhe vuorotellen eikä yhelläkään oikeestaan mitään asiaa. "Mä unohin mun koristepinnit kotiin ja... tai no et sä kyllä voi mitään tehä, moikka!" "Moi, Tatu on pihalla, päästä se sisään sit joskus." Ookoo, huomaan kyl itekin et Tatu on ulkona ja osaan itekin tajuta et sen vois joskus päästää sisään. En sit saanu nukuttua ees yli kymmeneen ku noi puhelut vähän väliä piristi liikaa ;(.

Tänään kyl ei ainakaan vielä oo niin kovin kipee olo, mut aion silti viettää päivän sohvalla peiton alla teevetä katsellen tai lukien, ettei vaan mee pahemmaksi. Harmittaa vaan ku digiboksilla ei oikein oo semmosia leffoja nyt kauheesti tallessa, jotka houkuttelis, eikä kai kovin montaa DVDtäkään kaapissa, joita en olis jo kattonu, eikä kovin montaa semmostakaan, joita haluis uudestaan katella. Ne kivat ja kattomattomat on Jussilla, kun unohin ne sinne :D. Nyt tekis kamalasti mieli kattoo animee ja eilenkin teki, mut ei meillä oo ees lainassa yhtään Henkienkätkemää! Lahjottakaa mulle söpöjä animeleffoja jooko? 

Suruttaa kans olla kipeenä kun on noin kaunis ilma! Pakkasta siel on kyllä yli kymmenen, mut ihana toi aurinko <3. Veljellä on liikuntahiihtopäivä tänään, joten kivaa että ne voi nauttia tommosista aurinkoisista lumimaisemista. En kyl uhmaa mun sairaslomaa ja lähe ulos, koska sunnuntaina on pakko olla hyvissä voimissa kun on ratsastus! Otin kuitenkin parii kuvaa säälittävästi ikkunan kautta:




































Tommossii meiän pihalta ikkunoiden kautta. Harmi etten oikein millään asetuksilla saanu kuvista lähellekään niitä sävyjä, mitä ulkoota oikeesti löytyy.

Sitte esittelen pari juttuu. Ostin nimittäin viimein semmosen tennarit? joita oon katellu nyt moniltamoniltamonilta nettisivuilta ja kokeillu kans tosi monia kaupoissa jalkaan, mutta yhetkään ei oo sit synnyttäny mussa semmosia tunteita, että nämä on saatava. Viikko sit kävelin Dinskohon ja kokeilin ensiks yhet aika valkoset kenkulit jalkaan, jollon näin nämä ihanuudet, jotka sitten ostin!

















En ois ikinä kuvitellu, että ostaisin kengät jotka kiiltää, mutta noi vaan ihastutti mut itseensä heti ja tuntukin hyvältä jalassa, jeijee! Hintaakin oli 34,90€, joka on musta ihan sopiva. Eile mulla oli noi ekaa kertaa jalassa julkisesti lääkärireissulla ja monet miespuoliset henkilöt katto mua ja hymyili jopa! Ja muutenkin katteli silleen kivasti, eikä silleen, että mulla ois esim. ketsuppia naamassa. Äiti ja Veikka oli mukana lääkärireissulla, koska kävivät kaupassa sillävälin ku ite olin lääkärissä ja tarkistin sit äitiltä, että sojottaako mun rastat jotenkin oudosti tai onksmul jotakin naamassa ku monet kattoo, vielä ihan varmistukseksi, mut äiti sano, että ei ole. Eli mulla on taikakengät! Pakko johtuu niistä, tai sit mä oon vaan tosi hurmaava silmät vähän turvonneina :DDD.
Eilen ostin kans uusia kivoja sukkia ja kahet sukkikset, tai no äiti ne kyllä makso.
Aika kivoja kuvioita oli molemmissa! Kuva kylläkin vaan toisista. Taino toisien paketista varustettuna -50% tarralla.















Sit viimisempänä Dermosilin Disco-kynsilakka, joka on tosi hyvää ja ihanaa ja kivaaa! Sain sen Jussin äitiltä viime keväänä kun ajattelin ääneen et pitää käydä ostaa lila kynsilakka lakkiaisii varten.

















Mut ei mulla tänään muuta, pitäkää peukkuja etten saa norovirusta!


PS. Ainiin, käytiin faunattaresta hakee kaloille ruokaa ja siellä oli VIIRIÄISIÄ! AAW, ihania, haluun semmosia!

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Aamurutiinit

Yleensä arkiaamusin herään siinä ysin pintaan, jonka jälkeen käyn suihkussa jos jaksan föönaa hiukset ja jos en ole käynyt illalla, joka on rastojen pesun kannalta järkevämpi vaihtoehto varsinkin talvisin, jollon hiukset aika helposti jäätyy jos ne jää märiksi. Harvoin aamusin niin käyn suihkussa talvisin, koska föönaamiseen menee vähintään puolisen tuntia, yleensä tunti. Eli siis ainakin viimeaikoina yleensä päivittelen pakkasta ja mietin että kuinka monet sukkuhousut ja legginssit ahdan päällekäin ja kuinka monta villapaitaa mahtuu takin alle. Tämän jälkeen suuntaan yleensä teeveen luo ja katson muutaman rästiohjelman tehden lisää tilaa kovalevylle ja samalla laittelen aamupalalounasta ja syön sitä. Yleensä noin 15-10 minuuttia ennen pysäkille lähtöä katselen vähän hiuksia ja naamaa kuntoon, puen viimiset vaatekerrokset ja lähen menee.

Tänään heräsin ysin maissa, soitin tallille ja varasin ajan viikonlopulle, sen jälkeen yritin nukkua vielä, koska tuntu että väsytti. En kuitenkaan saanut unta ja lähdin tarkistamaan varmuuden vuoksi lämpöasteita. Petyin kuitenkin mittarin näyttäessä melkein kahtakymmentä, nyyyyh, eilen oli niin ihanaa! Seuraava pettymys tuli vastaan alakerrassa kun huomasin veljeni sohvalla sairastamassa ja katsomassa leffaa, ei siis teeveetä mulle tänä aamuna. Piti siis tulla koneelle kuluttamaan aikaa ja mitä mä näänkään, facebook jumittaa aivan kuten eilen illallakin! Missä mä muka aikani kulutan kun ei kukaan oo vielä näin aikasin blogejakaan päivitelly. Noh mutta keksinhän mä kiva ajanvietteen, jota pitäs olla pakertamassa ainakun vaan löytyy aikaa. TERVEMENOA! <-- tuo 'tervemenoa' on siis linkki ja sitä kannattaa klikata jos haluaa tietää mitä tein.

Heippa!

sunnuntai, tammikuuta 24, 2010

Viikonloppuiluu

Aamu alkoi perjantaina kahdella viipaleella leipää, johon laitoin jopa neljä suikaletta kultabroileria, joka on yks mun lemppari leikkeleistä! Maitoo sitten juomaksi ja kaikki vehreän vihreä ja värikäs puuttuu!

Töiden jälkeen suuntasin selloon ja kerkesin kattoo läpi pari kenkuliinikaupat, joista tarkistin tennareiden tason. Dinskosta löyty yhet, joita oisin voinu harkita, vaikka nekin oli valkoset. Lila sisäkangaspinta ja pohjassa puun kuva, jonka oksilla istu lintuja, jei! Jussi sit kans tuli siinä otettuu mukaan armeijakuteissaan, joista ois pitäny saada kuva, mut en tajunnu!

Jussilla vähensin vaatetusta tommoseen, koska perhonen on niin kivan värinen! Suu lähti kans karkuteille. Saunottiin ja syötiin!














Lauantaina oli niin kaunista, että lähettiin kävelylle kera kameran. Suurin osa kuvista on vähän huonoja, koska valot oli niin vaihtelevia, enkä tajunnu sitä!
Tuomarilan VPKlla harrastetaan kenkäkoristeita sähkölangoissa.

Eilen käytiin sit Jussin kanssa mäkkärissä namnam ja tulin kotia. Nyt tässä aattelin lopettaa mun dataamiset, pukea, syödä ja pakata kamat ja lähtee Jussille yöksi <3. Huomenna sit sieltä töihin kahdeksitoista ja illalla Jussi lähteekin takas intteilee, mutta ei hätää! Melkeen jokaviikonloppu sen saa taas kotia ^^.

sunnuntai, tammikuuta 10, 2010

Talvea

Ennen kun lähin leirille taas takasin eilen, kävin perjantaina Minnan kanssa sellossa shoppingilla ja aika hyvin tavaraa lähtikin mukaan, voi siis hyvällä mielin alottaa Koita Olla Ostamatta Mitään-muutaman kuukauden :D. Löysin esimerkiksi takin! Oon nyt menny tän talven syystakilla ja toppatakilla mut nyt sain vihdoin semmosen vähän siistimmän takin jolla pärjää kylmemmälläkin. Siinä on iso huppu ja tykkään siitä! Ehkä joskus laitan kuvankin. Mukaan tuli myös sukkikset, t-paita ja isot hiuspinnit ginasta ja Indiskasta uus ihanan harmaa pipo, mekko, toppi ja musta tunikajuttu. Rahaakin meni ja roskaruokaa syötiin. Minna on kyl tosi hyvää shopping-seuraa, koska mulla ei menny hermot kertaakaan!
Aamulla lähdin kotoota tämän näköisissä vaatteissa, mutta päälle vetäsin viel kollarit, sekä toisen neuleen, ennenkun uskalsin miettiä ulkovaatetusta, sillä pakkasta oli melkeen 20 astetta. Itse shoppausreissulla töiden jälkeen asu muuttui moneen kertaan :D.


Perjantaihin varustauduin aamulla tankkauksella, josta näkyy osaa kuvassa yllä.

Illalla sit tulin ennen kymmentä kotia, katoin teeveetä ja venytin paukkausta yli puolenyön. Kivasti sit koko eilinen väsyttikin, mutta tänään vielä enemmän! Laitan nyt viel vähän talvikuvia, koska äiti kyseli joku päivä, että onko muistettu kuvata lunta muistiin!





 Tänään tulin leiriltä kotia, äiti tuli hakemaan mut ja laukun kotia ja käytiin samalla matkalla hakemassa sisko kahvilalta, jossa se on töissä. Join päärynälimuu ja äiti kahvia ja kateltiin kun tytöt luisteli hienosti. Kotona sitten surffailin facebookissa ja näin kutsun gospelmessuun ja sinnehän me sit Jussin kaa lähettiin. Sai nyt Jussikin siunauksen itelleen ennen inttiä, joka alkaa huomenna :S. O-ou.

En haluis millään mennä huomenna töihin mut pakko mikä pakko. Heippa!

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Uaaah, väsymys!

Kyllä se leiri vie mehut, olin ihan väsyny tänään töissä ja sain venailla tunnin ulkona busseja yhteensä, yhden ajaessa ojaan ja toisten ollessa myöhässä. Jalat aika tunnottomina, kun katoin lähtiessä että -11 astetta, ei paha mut sielä sit olikin kauheen tuulista ja jäädyin! Töissä meni sit lämpenemiseen ainakin kaksi tuntia, sielläki on niin kylmä. Äiti vähän vihjaili yhestä työpaikasta joka mulle saattas ehkä avautuu ;). Ei paljon erilainen kun nykynenkään, mutta mieluummin se! Täs vaihees mulle alkais kelpaa jo vähän mikä vaan.

Ihanaa oli mennä eilen nukkumaan kun löysin peiton alta Jussin paidan, joka sil oli päällä ku se viimeks täällä nukku mun kanssa. Se tuoksu Jussille ja oli ihanan pehmee päällä <3. Nukuin kans hyvin ja heräilin jo joskus ysin maissa silleen suht pirteenä, ettei oikein hutsittanu nukkuu enempi.

Ärsyttävää muute et jos on facebook toisessa välilehes ja sit joku lähettää siellä chatis viestii, multa hävii tästä tää aktiivinen kirjotuskenttä tonne facebookvälilehteen, vaikken ees avais sitä.

Tänään kotiintullessa rojahdin taas sohvalle kattelee telkkarii aika hyväks aikaa, sit söin ja lähin aika extremporee äitin, siskon ja veljen kaa myrtsiin, jonka Anttilassa oli paritkin kengät jotka oisin hyvin voinu kotiuttaa, ellen ois sopinu että koitan olla ostelematta mitään mitä en ihan oikeestioikeesti tarvii. Päätin kans et koitan olla maaliskuun silleen etten osta oikeesti mitään. Koska nyt tammikuus koitan viel kattoo jos jotain kivoi jämäalei löytyis ja helmikuussa meil on Jussin kaa vuosipäivä, joten sillon voi vähän tuhlaa. Siks maaliskuu on sopiva. Eipä muuta, heippa!

lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Lumista viikonloppua!

Jussi otti kuvaa musta ja tarkensikin hyvin!
Eilen äiti haki mut töistä ja käytiin hakee postista Avonin paketit, jotka paino yhteensä noin 23 kiloa. Siinä sitten kateltiin Beauty Shoppia, joka on musta aivan mainio leffa ja lajiteltiin tuotteita oikeisiin osotteisiin. Sitten tulikin Jussi, jonka vieressä sain pitkästä aikaa nukkua <3. Nukuttiin noin kahteentoista ja aamupalan jälkeen suunnattiin muutaman sadan metrin päähän pikkulammelle auraa luistelukenttää ja luistelee. Mukana oli mun ja Jussin lisäksi mun kolme sisarusihmistä, sekä neljä hauvaa. Sielä vietettiin semmoset kaksi tuntia, jonka jälkeen palattiin kotiin lämmittelee ja kattomaan Die Hartia, joka tuli pari päivää sitte. Samalla kans syötiin, jonka jälkeen Jussi lähtikin kotia ja mä alotin dataamisen!
Pistin sille pipon ja siitä tuli sulonen Ville Malja <3. Ja noista hiuksista ois luovuttava aika pian kun intti koittaa ;((( Itken vähintään verta.
Vähän stressaa kyllä kun maanantaina pitäs varmaan lähtee viel shoppailee loput lahjat! Ja sit kans se, et kerkiis kaikkia asioita toimittaa ihmisille, kuten esim. Avon-tuotteita ja joulukortteja! Mut nyt en jaksa stressaa vaan mutustelen yrttivoileipäkeksei paprikalevitteellä, nami.

Heippa!

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Liian kylmä!



















^ Tuolta näyttää miinus kakskyt mun ikkunasta kun heräsin. Harmi kun ei voi mennä lakkoon yksinään pakkasten takia, ei nimittäin huvittais lähteä kyllä minnekään. Ihan kaunista tuolla ulkona on, mutta jäädyn sinne oikeesti ;(. Keksin, tai siis muistin kaks uutta joululahjatoivetta!















Haluaisin jonkun kivan tarjottimen, jossa on reunat, jolla voisin poltella kynttilöitäni. Viimeksi oli vähän turhan pieni lautanen turhan monen kynttilän alla ja vähän aikaa kun olin katsomatta, oli steariinia valunut joka puolelle :D. Ei enää näitä yllätyksiä!














Haluaisin myös uuden pyyhkeen, en kyllä tuollaista kukallista, joku vähän iisimpi kuviointi :D.













Kävin suihkussa tossa äsken ja mua vähän huvittaa, että meillä on kaikki nämä vuodet ollu semmosia ihan kämäsiä pikkuföönei, mutta sitten kun tuli koiria, iskä osti tommosen vehkeen niiden kuivailuun! :D. Noh, kuivaa toi munkin rastat nopsemmin kun ne pikkuset.


















Töissä eile pelattiin Arin kaa tommosta Pingupelii. Ari kyl tässä kuvassa vähän huijaa kun toi Pinguvuori on vaan pöydällä suorassa :D. Kamera oli mukana, koska piti räpsii muutama kuva pikkujouluista.














mm. tästä piparikarkkisaaristosta, jota ollaan lapsien kaa rakenneltu :D.













Ikkunalla lumisempi piparikarkkikaupunkimaisena.













Ja lumihiutaleita ulkona ja sisällä! Nyt kuitenkin äkkiä pois koneelta, että kerkiän vielä heittää pari kerrosta vaatetta päälle ja lähtee töihin! Jos kerkeis vaikka syyäkin vähän jotakin niin ois kiva!

Heippa!

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009


Unohin eilen mainita et haluisin kans tommosen, tai siis sen epilaattorin, jota nyt just mainostetaan kun on niin paras!

Tänään ois taas kuvauspäivä, mutta muttamutta ulkona on niin kylmä ja kamera painaa liikaa ja meiän pikkupokkarit on huonoi ja kännykälläkin tulee huonoja kuvia! Selityksiä taaas!

"Ettäkö maailmankaikkeus olisi kuohuva ja levoton? Näin pitäisi totuuden valjeta sinulle: Mene erämaahan yöllä ja katsele tähtiä." Hua Hu Ching

Että tervemenoa kaikki joiden takapihalla on erämää, etsimään sitä totuutta. Tämä lausahdus oli peräisin kirjasta nimeltä Maailmankaikkeus, jonka sain tädiltäni.

Äiti lupas viiä mut tänään joululahjaostoksille Selloon, jei! Sitä ennen on palaveri Kirkonkympissä koskien talven rippikoulua ja sitä ennen töitä muutama tunti. Ostosten jälkeen oiskin luvassa kynttilöiden kuorrutusta, jota äiti tekee joka vuos ja jossa mä avustan joka toinen vuos :D. Joulu on kiireistä aikaa. Joululahjashoppingit olkoon tämän päivän iloisuusasia, vaikkakin olen myös innoissani palaverista!

Näin viime yönä unta, että oli ensi kesä ja kauhistuin, että millon sinne Kreikkaan pitikään lähteä. En ollut varma, että olinko varmasti tilannut matkaa, mutten ollut myöskään satavarma että en olisi niin tehnyt :D. Kävin päässäni läpi, että olinko tilannut matkan mulle ja Jussille, mulle ja äitille, mulle äitille ja joillekin muille perhenjäsenille vai keille, mutten saanut sitäkään päähän. Tjäreborgin sivut sanoi, että olin varannut lennot Thessalonikiin kolmelle, muuta infoa ei löytynyt ja sitten heräsin! Joten, pitäisikö lähteä ensikesänä Thessalonikiin kolmen porukalla :D. Näin kans eräs yö unta, että olin viime kesän Kreikkaporukan kanssa Kreikassa, mutta samalla läheisellä Myllyjärvellä ja vedestä hypähteli ylös lepakoita. Otettiin niitä kiinni, viskattiin takas veteen ja katottiin kuinka ne uppos. Mitähän uppoavat lepakot unissa tarkottaa? Kun heräsin tästä unesta, mietin että onkohan mun päässä kaikki kohallaan :D.

Mut nyt vois lähtee koneelta, et kerkiis syyäkin ennen töitä ja pukea miljoona kerrosta vaatetta päälle ja vielä kävellä rauhassa bussipysäkille! En nyt pakkasilla oo uskaltanu kuunnella musaa, kun pelkään et pakkanen vaurioittaa mun podii :D.

Heippa!

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Hui kauhia kun on kylmä! -14 näytti mittari kun aloin miettii et mitä pistän päälle etten jäädy. Päädyin sit sukkahousuihin, kahtiin leggareihin ja kollareihin, sekä toppiin, kahteen pitkähihaseen neulepaitaan ja huppariin. Jalkaan vedin viel normisukat plus villasukat, kengiksi kumisaappaat, kun mitkään muut ei jalkaan mahtunu :D. Toppatakki, pipo ja villakaulaliina, sekä kahet villalapaset oli myös päällä ja silti tuli vähän vilu kun joutui hetken pysäkillä seisoskelee. Eipä tarvii ainakaan miettii et mitenkä pukeutuis kivasti, koska niin ei yksinkertasesti voi tehä, jos pitää kävellä kilometri pysäkille tommosessa pakkasessa ja sit ootella yhteensä yleensä semmoset 15min, eka omalla pysäkillä muutama minuutti ja sitten vaihteleva määrä minuutteja vaihdon yhteydessä ja vielä olla töissäkin ulkona :D. Meni vaan vähän joulushoppaussuunnitelmat pieleen, koska en tasan lähe lumiukoksi vuorautuneena shoppailee mihkään kauppakeskuksiin, enkä ala myöskään kantelee sitä kaikkee liikavaatetta mukana sielä shoppaillessa, ettei tukehdu. Ellen sit pääse autolla jonkun kanssa, sit onnistuiskin tämmönen operaatio! Pitäs jotakin pientä kivaa keksii perheelle, onneks se ei oo ikinä vaikeeta ja ostaa Jussin lahja, ensin tietty ettiä semmosia, ja sitten muutamille kavereille jotain, jos nyt sattuu vastaan jotakin sopivaa, en halua väkisin keksiä jotakin tyhmää ja hyödytöntä.

Mut ai että on kyllä ihanaa toi pakkanen, koska se jäädyttää järvet just sopiviksi, että voi viikonloppuna jo uskaltautua jäälle kera luistinten! Paras liikuntamuoto talvella, iiihaaanaa ja varsinkin järvellä, en niin luistelukentistä välitä. En haluu ens viikonloppuna varata mitään tekemistä, koska haluun vaan ulkoilla! Ellei sit pakkaset vaan kovene. Vois pyytää Minnaa ja Jussii seuraks jäälle! Jussikun liikkuu luistimilla sujuvammin kun ilman, on sen menoo kiva katella, vaikka välillä hirvittääkin kun se nappaa mut mukaan hirmuvauhtiin!

Kun tulin töistä, heitin laukun sisälle ja lähin kaikkian hauvojen kanssa läheiselle pikku lätäkölle, eli lammelle, jossa luistellaan joskus talvisin, kurkkimaan et joko jää kestää ja kestihän se! Räksähti kyl vähän ikävästi ja siihen tuli railo josta tulvi vähän vettä pinnalle, joten ei ehkä ihan luistelukunnossa vielä :D. Mut loppuviikosta kyllä! Hauskaa kun Tatukin juoksi lenkillä ja leikki muiden hauvojen ja mun kanssa, yleensä se vaan löntystää laiskasti, haistelee ja merkkaa.

Oon ihan koukussa tommoseen ihanaan ja söpöön peliin nimeltä Happy Habitat, jota voi facebookis pelata :D.

Kuka vois vastustaa tommosii söpöjä matoja, joita pitää ruokkii ruoholla? :D Äiti tuli kans äsken kaupasta ja toi leipäjuustoo, nuudeleita, voileipäkeksei ja tuorejuustoo, päärynöitä ja muuta ihanaa naposteltavaa <3. Ehkä niiden kanssa jaksaa kirjottaa muutaman joulukortin, jotka haluun maailmalle pistää menee! Ensin täytyy kyl hakee vanha puhelin ja oottaa noin tunnin, että se lataa ittensä käyttökuntoon, että saan sen muistista muutamat osotteet joita tarviin! Pitäs tehä nettiin joku muistikirja.

Loppuun voi ihastella mun koiria <3__________<3 jotka on ihanaa seuraa talvisilla, lumisilla pelloilla ja järven jäillä!

Tatu <3

Ebony <3. Mun ihan oma hauvavauva, joka ei ole enää niin vauva, ikää kuusi vuotta jo :O.

Ebonyn tytär, Enna <3 Melkein neljä vuotias pöhköpää.

ja tässä meidän oikea vauva, Ebonyn poika jotka Pökäleeksi kutsutaan. Noin vuoden vanha hömelö.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...