Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 08, 2010

Eilen

Tein muutamia juttuja jotka ei yleensä oo mun arkipäivää.



















Aamulla heti ennen töitä painoin siskon kaverille paitaa synttärilahjaksi. Töissä oli äitienpäiväkahvitukset, eli vähän erikoisempi päivä, jouduin kans olee töissä yli viiteen! Tuli kamala kiire, koska se kenkäkauppa edelleen oli menossa kiinni seiskalta ja päästiin lähtee matkaan vasta kuudelta, koska piti odottaa Veerua ja Annelia kaverilta. Oltiin viemässä Krisua röylään, mutta bussi porhalsi ohi ja vietiin se Niipperiin asti juhlimaan synttäreitä. Kerittiin kuitenkin perille ennen puolta seiskaa Klaukkalaan ja juostiin vesisateessa kenkäkauppaan. Sieltä sit äkkiä selaamaan kenkiä! Siellä siis oli poistomyynti ja tarjous johon kuului erikokoisia kasseja. Esim. oli ainakin 30€, 80€ ja 150€ kassit, joihin sai siis survoo niin monet kengät kun mahtuu ja ostaa ne sitten tolla hinnalla. Me survottiin seittemän paria kenkiä tohon kaheksankympin kassiin. Ite otin yhet ihanat saappaat, joissa on  rusettikoriste ja turhan korkee korko arkikäyttöön, mut ne oli niiiin söpöt, hyvät jalassa ja oikeelta hinnaltaan melkeen satasen :D. Lisäksi otin matalavartiset mustat tennarit, joiden pakkauksessa luki että koko 39 mutta sisältä paljastukin nelikymppiset, jotka oli mulle hieman suuret, siis oikeesti vaan tosi vähän. Veerulle ne oli kuitenkin sopivat, joten se niitä sit varmaan käyttää. Anneli otti satasen vaaleet korkkarit, äiti kahet viidenkympin ja kaheksankympin sandaalit sekä Veikalle skeittikengät. Veeru otti jotkut matalakorkoset valkoset korkkarit. Yhteensä oikeesti näille ois tullu hintaa joku 400€ mutta maksettiin siis se 80€. Jos oltas tiietty toi tarjous aikasemmin, ois varmaan lähteny tommonen 150€ kassi kenkiä. Nyt sielä oli jo hyllyt vähän tyhjemmät.






























Ehotin että käytäis syömässä viereisessä Rollssissa, jossa oli tarjouksena lämäriateria 5,5€. Otettiin kaikki semmoset. Hampurilaiset oli tosi hyvät, ranskalaisia paljon ja niitä oli jo valmiiksi maustettu jotenkin ja juomatkin aika suuret! Ihan hyvä tarjous siis, jos vertaa mäkkäreihin ja heseen. En jaksanu ees syödä kaikki ranskiksiani, mut onneks Veeru jakso. Hauskaa oli että äitin ja mun työkaveri Inga ilmestyi myös Rollssiin ja siinä sitten vielä yhessä jutskailtiin. Inga meille oli tuosta kenkäkaupastakin kertonut, ja itse oli käynyt ostamassa seittemät kengät myös :D. Joiden hinnaksi olisi oikeesti tullut yhteensä yli 500€.

Kotona huvitti laulaa, joten pistin karaokevehkeet valmiiksi. Kävin läpi meiän melkeen kaikki karaoke levyt muutamaa suomi-iskelmää ja Olavi Virtaa lukuunottamatta. Äitikin lauleli mun kanssa ja levyjen loputtua laitettiin Veerun kanssa ihan normaalit  ceedeet soimaan ja laulettiin mukana karaokemikeillä :D. Käy se näinkin!

Nyt huvittais sadepäivänä lähtee kirpparille ja Sellossa ois uudessa Finnlaysonin liikkeessä tarjouksena kolme muumikäsipyyhettä kympillä. Vois käydä ostamassa! Eikä mikään roskaruoka, kuten esim. rax namnamnam tekis pahaa....















Seuraava kuva on omistettu Niiskikselle :D

































Mun uudet sukat ginasta. Makso kaks parii 3,90€ ja just mukavat jalassa!

torstaina, toukokuuta 06, 2010

Tänään
















































Kehotin poikia rakentamaan hienot hiekkalinnat, koska mulla oli kamerakin mukana töissä kuvauspäivän takia, niin voisin ottaa niistä kuvia! Noh, pojat ei jaksanu, joten me Tiinan kaa rakennettiin. Naureskeltiin et täällä me kerhotädit vaan leikitään hiekkalaatikolla kun lapset liehuu muualla. Myöhemmin myös kaikki kolme kerhotätiä hyppi hyppynarun kanssa ja lapset leikkivät muualla :D.

























Matkustelin bussilla töistä aikasin jo pois riparipalaveriin, jossa sain sitten pidettäväksi mm. oppitunninkin ensi leirillä!
























Tulin kotiin ja meidän piti äitin kanssa lähteä kenkäostoksille, mutta sain kuulla että koko konkkaronkka oli lukkojen takana kotipihalla :D.

Äiti lähti lenkille, Veeru ja Veikka trammboliinille ja iskä lähti eläinlääkäriin Ennan kanssa. Iskä sit fiksuna lukitsi ovet, eikä sisälle jääny ketään. Äiti ei tietysti ottanu avaimia lenkille mukaan, eikä nyt lapsetkaan avaimia tramboliinille kanna. Eilen Krisu ja Veeru oli joutunu lainaa naapurista vara-avainta joka oli sit jääny palauttamatta, joten sieltäkään ei avainta herunu. Veeru lähti polkee parin kilsan päähän mummalle ja paapalle lainaamaan avainta. Veeru tuli takas ja Paappa soitti et ne antokin väärän avaimen. Anneli keksi että voidaan lainaa niitten autoo ja ajaa sillä hakee mummalta ja paapalta oikee avain. Jäin elukoiden kaa venaa rappusille aurinkoon ja otin niistä pari kuvaa. Iskä tuli kotiin ja päästi mut sisään. Loput tuli kotiin ja ilmotti ettei mummalla ja paapalla ollukaan meidän avainta! :D Noh, kello oli jo puol seittemän ja sen kenkäkauppa ois menny kiinni seittemältä, joten ei enää lähetty, huomenna sitten!


Ekassa kissakuvassa on Pörrö ja kahessa muussa Hössy. He ovat veljekset kuin ilvekset.































































Tässä myös jotain mitä puin tänään päälle. Melkeen kaikissa blogeissa on kauheesti kuvia niistä blogien pitäjistä, mutta tajusin et mulla on aika harvoin :D. Noh, tuskin se ketään haittaa. Oon hullantunu tommosiin sumeisiin kuviin, musta ne on just hienoja!

Ainiin, eilen olin jo sängyssä peiton alla kello YKSITOISTA! Nukahinkin melkeen heti. Huomasin kans eilen, et oon jo niin päivettyny ulkona lasten kanssa telutessa että peitevoide on melkeen liian vaaleeta! Iik, nyt pitää varmaan ostaa jokaista sävyä et voi sit joka rusketusasteella käyttää oikeen väristä :D.

Ei mul muuta, heippa!

lauantaina, huhtikuuta 17, 2010

Oho

Menin eilen nukkumaan ennen kahtatoista, enkä käyny koko eiliseen päivään ollenkaan koneella, ohooho! Vaikka ennen töitä oli pari tuntia kulutettavana ja tulin kotiakin jo ennen yheksää, aikaa ois siis ollu käyttää dataamiseenkin! Kyllä mulla näitä koneettomia päiviä on, mutta niihin liittyy yleensä joku yökyläily täällä tai muualla, mutta yksin ollessa ajaudun kyllä väistämättä kattomaan facebook-tarjonnan ja pelaa pelit läpi :D. Nyt kyllä vähän harmittaa muutamien pelien daily-bonukset, jotka nyt nollaantu ja niiden takia meinasinkin illalla ennen nukkumaanmenoa vielä facebookissa vierailla, mut se ois kuitenkin venähtäny se käynti, joten jätin väliin! Jussi sanoo et pelaan noita pelejä vähän liian pakkomielteisesti, joten nyt oli hyvä olla pelaamatta yks päivä. Toivottavasti mun lemmikit ei oo karannu! Ruoat on kyllä ainakin menny pilalle kahvilassa, harmi.

Niin ja kun menin nukkumaan ennen kahtatoista, heräsin myös ennen ysiä ihan pirteenä! Aurinko paistaa ja nyt ois semmonen fiilis et pitäs mennä ulkoilee, mut ei, kävin syömässä ja NYT dataan :D.

Eilen kävin Jennan kaa sielä kirpparilla, josta ostin bikinin yläosat, purkin, ponin ja kirahvikäsinuken! :D Ostoksille tuli hintaa 3,5€. Sielä on nyt aika paljon tavaraa, muttei oikein sitten kuitenkaan löydy kunnolla sitä vaatepuolta. Ehkä vääränikäsiä myyjiä, tai just oikeenikäsiä ostajia, jotka kerkii viiä sen vaatetuksen mun nenän eestä! Jenna osti sit jotakin vaatetta kans.

Kirpparille kulkeminen oli sitten vähän monimutkasempi homma, eksyin nimittäin 18z-bussiin pelkän 18 sijaan, kiitos bussien hyvän huollon! Ensinnäkin bussin numeron 18 näki vasta jonkun parin metrin päästä pysäkiltä ja itse z-merkintää ei näkynyt ollenkaan, oli vissiin siinä valotaulussa vähän vikaa. Numero 18 normaali tai z, on lähes aina semmonen haiseva ikivanha homeinen bussi, josta ei tietenkään näy sisäpuoleltakaan, että mikä bussi kyseessä. Istuskelin sitten onnellisena siihen asti kun bussi kääntyi väärään suuntaan, mietin hetken että ehkä se sit menikin viimeksikin tästä, oon ollu vaan hajamielinen, kunnes sitten bussi lähti turuntielle, jonka jälkeen olin varma että z on kyseessä. En tienny mistä z kulkee, tiesin vaan että Tapiolaan se menee sitten lopuksi, joten istuskelin kyydissä ja tiirailin sopivaa pysäkkiä jokta saattas ehkä päästä mankkaalle päin. Harmi vaan että tämä z kiertää kaikki umpipusikot joiden kautta ei näköjään mene montaakaan bussia. Ennen Tapiolan keskustaa hyppäsin kuitenkin pois ja kävelin pikkasen matkaa pysäkille, josta onneksi meni kaikki bussit juuri sinne minne halusinkin päästä. Lopuksi tulin perille vaan 20min myöhemmin, joten voi tätä pk-seudun liikennettä kehuakin! Niin ja sentissä näin Riikankin tosi pikaseen, jeejee!

Tänään tervetuloa Suomeen-bileet on peruttu, koska kyseiset neidit joita juhlittaisiin, jäi ylläripylläri vielä Lontooseen Islannin tuhkien takia. Jäipä sinne srkkukin ja saa nähä pääseekö Manta takasin pääsiäislomaa viettämästä.

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Hiutaleista

Eräänä päivänä töissä minulla oli kamera mukana. Otin ylläolevan kuvan, jonka värejä hieman sääsin. Jännä kuva! Inspiroiduin lumihiutaleista, niiden varjoista, jäljistä hangessa sekä auringosta ja peltomaisemista.


















Vielä sama kuva seepiana.

Tänään lähin töistä käppäilee kotia ja päätin kokeilla hangen kantavuutta, koska kotiin on lyhyempi matka pellon yli kuin tietä pitkin. Hanki kantoi mukavasti ekan pellon yli ja niittyä ylös ja vielä saman nyytin mäkeä alaskin, jolloin aloin olla liian painava ja upposin joka kolmannella askeleella lantioon asti hankeen :D. Piti sitten kontata! Pari kertaa pysähdyin, koitin kävellä taas, upposin ja jatkoin konttaamista. Pakko myöntää et välillä pysähdyin ja nauroin :DD. Onneksi ei ollut mitään hame/mekko/legginssiviritelmiä tänään päällä, no okei, en ois ehkä semmosilla lähteny koko operaatioon, koska olihan se mahdollisuus aina olemassa, että jossakin vaiheessa alkaisi liikaa upottaa.

Hain myös opiskelee ihan normaalii toista-astetta amikseen ja hoidin vähän muitakin asioita, joten vähän vähemmän stressattavaa taas, jee! Täytyy vielä kertoa, että ihanaa elämää kun talossa sattuu olee kaks uroskoiraa ja kaks narttua. Voi sitä oopperan määrää kun jommalla kummalla tytsyllä on juoksu. Tää meiän vauvakoira, eli reilu vuoden vanha Pökäle kokee nyt ensimmäiset ihanat tytöt isona koirana ja voi että kun sydäntä oikein lämmittää herätä puoliseittemän aamulla kuuntelee sen serenaadeja. Kattelin kans ikkunasta vähän ennenkun lähin töihin ja näin kuinka tämä prinssi Pökäle istui meidän puuliiterin katolla... Hyvä tähystysmesta! Kiva kun lumikasat on niin isoja, että koira pääsee niiden kautta hyppimään katolle. Kerroin muulle perheelle hauskan tapahtuman ja iskä lähti heti lapioimaan kasoja pienemmiksi. Höh, siinä meni Pökäleen valtaistuin.

Lakkasin kans eilen pari söpöö kynttä, joten näytän ne nytten.
Tää on kivoin. Ekana keltasta lakkaa, jonka päälle kultahilelakkaa. Sit kärki vinosti mustaksi ja tuohon rajalle tommonen kiva hopee tarranauha. Vetelin viel päälle tommosta läpinäkyvää hilekakkaa.














Huonompi kuva, mutta nimettömällä ja keskisormella samat käsittelyt erilaisilla nauhoilla. Kokeilin vähän et mikä näyttää kivoimmalta. Kuvista ehkä näkee et oon vähän hullaantunu glitterkynsiin? Pakko saada jonkinasteista hilettä jokaiseen :D.Oli hauskaa tänään kun eskarilainen Matte kysy että miten mun kynnet on tehty :D. Kukaan muu ei ees huomaa että mulla on mitään väriä kynsissä, paitsi eskarilainen poika, joka vielä haluaa tietää miten ne tehdään :D. Tänään oli kyllä muutenkin kiva työpäivä.






Tässä vielä ihana kuva mun aamupala/lounaasta eräänä päivänä! Pähkinäsekotusta, paahdettua epäpaahtoleipää kera kalkkunaleikkeen ja juuston, marjajugurttia ja maitoa!









Heippppaaaaa! o/

ps. pitäs kirjottaa postaus viime lauantaista, mutten vaan saa aikaseksi! Ehkä joku päivä tungen tänne vaan kuvat.

sunnuntai, maaliskuuta 14, 2010

Hulvattoman Hassua Hepostelua!

Tämä tarina kertoo, mitä tein torstaina 11.3.2010, jolloin muuten mulle ja Jussille tuli seurustelua täyteen 37 kuukautta, hyvä me!


Juhlapäivään päätin pukeutua, vaikka yleensä töissä lastenkanssa käytännöllisempää on pitää kollarilinjaa. En yleensä käytä sinistä, en ole siitä koskaan  erityisemmin pitänyt, mutta harmaan kanssa se näyttää ihan muksalta ja korostaa silmiä, jotka on siniset! Ehkä voisin pikkuhiljaa päästä ulos mun sinisestäkammosta. Jaana anto nuo helmet, tunika lindexistä parilla eurolla. Bolero siskon, vyö kirpparilta 2e ja leggarit HM 7€. Tarkotus oli juhlistaa merkkipäivää ratsastusreissulla kera Minnan, joten pakkasin myös sopivammat tallivaatteet mukaan - jotka tietenkin unohdin. Ravasin myäs yläkerta-alakerta välii varmaan miljoonasti, kun unohin koko aika tavaraa väärään kerrokseen! Lopulta muistin ottaa mukaan kaiken muun paitsi ne ratsastuskamppeet.

Aamupalalounaaksi vetelinkin namnam herkkupökäleitä, eli viininlehväkääryleitä <3. Kreikkalaisia tommosia riisimassatäytteisiä viininlehteen käärittyjä juttuja, jotka on erityisen makoisia <3. Monet ei kyllä tästä herkusta silti tykkää :(. Jääpähän mulle enemmän! Kreikassa jos käy, niin tämän herkkusen nimi on dolmades. Ihan ruokakaupoista näitä säilykkeinä saa, semmoset 2-3€ tölkki, joka sisältää kymmenen tämmöstä.







Join kans mehua, joka pitäs ehkä jättää vähemmälle, ihan turhia sokereita ja muuta kakkaa! Tai sit siirtyy vaan tuoremehuihin.
















Ikkunnasta näky aurinkoa, joka tietenkin piristi ja vei ajatuksen ratsastusreissuun, ihanaa varmasti auringossa ratsastaa pitkin maita ja mantuja.


















Kynnetkin oli ratsastuskunnossa :D. Punasta Eveline-lakkaa alla ja päällä lilaa glitteriä. Yksinään tämä glitteri on liian läpinäkyvää, mutta saa kivaa syvyttää kun alle laittaa jotakin muuta väriä. Työpäivä meni muksasti ja välipalana oli mm. ihanaa mustikkavadelmarahkaa, joka oli niiiiiin hyvää ja tosi täyttävää! Söin sitä hirmusti.
































Minna haki mut töistä ja ajeltiin tallille. Pikkuhiekkatie joka sinne vie, ei ees ollu niin pahassa kunnossa kun oltas luultu! Minnan bussikin pääsi perille. Tässä toinen tallikisusista.
Tallin omistaja, Maria kävi vaan osottaa meille että kuka laitumella olevista heposista on Osku ja lähti sitten tekemään kirjanpitoa. Oltiin siis ihan omillaan ja kahdestaan sielä, koska muitakaan ratsastajia ei ollu paikalla! Kyllä me ne hevoset valmiiksi saatiin yhteistuumin, Oskulla vaan ei ole kuolaimia ollenkaan ja mietin ääneen, että jos haettaiskin Teista Minnalle, josta Maria oli puhunu, mutta Minna sano ottavansa haasteen vastaan ilman kuolaimia! Kuvassa vasemmalla söpö Osku partoineen <3.













Tämä ihanuus taas on Surre, johon olen niin rakastunut. Sanoinkin Minnalle, että pitäs kai kohta vaihtaa hevosta kun koko ajan höpötin Surtsusta :D. Aika vaihtaa hevosta kun edellinen saa lempparinimen! Mutta ei, Surtukka on ihana ja kyllä mä sillä aion ratsastella aina kun vaan saan :D.









Minna kuvaa ja tän nähdessään valittaa varmaan et tää on hirvee kuva vaikkei ees oo!











Minna ja Osku. Saan ehkä joskus esitellä kans kuvia itestäni Surtsun selässä, mutta semmoset kuvat on luonnollisesti Minnan kamerassa. Noitten selästä ei oikein viitti nousta kesken kaiken kun ei ehkä päästäs enää takasin ylös ilman jalustimia! :D. Mutta nyt tässä oli vasta vähän kuvienselosteluu, nyt kerron tarinan!

Kun oltiin laitettu hevoset kuntoon, haettiin satulahuoneesta kypärät, heijastinliivit ja raipat. Kateltiin seinällä olevaa reittikarttaa ja bongattiin sieltä reitti joka oli merkitty tunnin mittaiseksi, vaikka meistä se kyllä näytti aika pitkältä. Uskottiin kuitenkin fiksumpia ja lähettiin matkaan. Huomattiin pian että haki oli metsätiellä ja poluilla aika pehmeetä, eikä kunnon laukoista oikein tullu mitään, joten annettiin pollejen sit käveleskellä. Käytiin kokeilee yhtä metsäpolkuu, jonka luultiin olevan oikea, mutta sielä upotti ihan hirmusesti ja lähettiin pois. Onneksi vastaan tuli toiselta polulta nainen, joka kertoi kyseisen reitin olevan ihan ratsastuskunnossa, joten lähdettiin sille. Yhdessä risteyksessä oltiin vähän etten tentten kumpaan mennään ja käännyttiin oikealle, joka loppujenlopuksi oli täysin oikea suunta. Polku tuntui kestävän liian kauan - karttaan se oli merkitty aivan lyhkäiseksi pätkäksi. Lopulta saavuimme pellonreunaan johon polkukin tuntui loppuvan, sillä muiden heposten jälkiä ei hirveesti näkynyt missään. Siinä hetken keskellä peltoa seisoskeltiin kylmässä viimassa ja koitin selittää, että tien on pakko olla eteenpänä, kunhan vaan jatketaan nyt matkaa, mutta Minna vähän epäili. Nähtiin kuitenkin pari taloa ja kuultiin auton ääni, joten lähettiin ylittämään peltoa. Nähtiin jopa auto ja hihkuttiin kun löydettiin tie :D. Tiellä toisessa suunnassa alamäessä oli talli ja toisessa suunnassa tie vain jatkui. Päätettiin käydä ensin tallilla kattomassa, mutta tie tuntui loppujen siihen, joten käännyttiin. Huomattiin kuitenkin pian kyltti, joka ilmoitti että tie päättyy! :D. Päätin soittaa Marialle, muttei ollut kenttää! Törmättiin myös järveen, jota ei kumpikaan ollut nähnyt kartalla, joten epätoivoa oli ilmassa :DD. Käännyttiin kuitenkin ympäri ja laukkailtiin vähän eteenpäin etsimään kenttää. Sain Mariaan yhteyden ja selitin mitä oli käynyt ja kerroin, että meillä vähän kestää kauemmin. Maria sanoi ettei se mitään kunhan tullaan ennen pimeetä takasin ja käski päästää Oskulta ohjat vapaaksi jos eksytään, koska se löytää kotiin :D. Huojentuneina laukkultiin takaisin tien toiseenpäähän jossa talli nökötti ja kyseltiin neuvoja. Kuulemma tietä vaan eteenpäin ja päästään takaisin Fagerängille. Meidän edessä tallusteli tyttö ja kaunis norjanvuonoheppa. Ei viititty ohitella kauheen kovaa vauhtia ja vähän harmitteli kun ei päästy nopeempaa eteenpäin, pimeä oli jo tuloillaan! Kuitenkin reipastettiin kävelyvauhtia ja lopuksi ohitettiin ja päästiin laukkailemaan eteenpäin. Risteyksestä käännyttiin Raferängin tielle ja sama tyttö hevosineen tuli VASTAAN! Kun oltiin tarpeeks kaukana, Minna käänty kattoo mua ja todettiin molemmat, että mitä helvettiä :D. Päätettiin että kyseessä oli pakko olla kummitus, muuten asiaa ei voi selittää.

Päästiin sit viimein perille ja ai että sattu jalkoihin kun nousi selästä! Oltiin ratsastettu melkeen kaksi tuntia putkeen ja vielä lähes koko matka jännitetty, että missähän hitossa me ollaan ja löydetäänkö ikinä takasin :D. Otettiin kamat pois hevosten niskasta, annettiin niille ruokaa ja laitettiin loimet päälle ja pihalle nukkuilee.

Päätettiin kans et ensi kerralla tullaan vasta kun lumet on sulanu kokonaan, kun ei oo hevosillekaan kovin mukavaa uppoilla lumeen ;(. Voishan sitä tietty ihan teillä ratsastaa, muttei se ois niin kivaa. Tallilta lähettiin ja Minna soitti Terolle, joka sen ois pitäny nähä, mutta Tero oli unohtanu koko asian. Onneksi meillä tytöillä on aina varasuunnitelma, joka alkaa ämmällä ja loppuu iihin - mäkkäri! :D. Sinne siis mässäilee ateriat, joita tilatessa mäkkityöntekijäkassatyttö kaato Minnan limut pöydälle :D Mäkkärin jälkeen suunnattiin meille saunomaan syväjäätä pois, joka ratsastuksen aikana jäseniin kerättiin huomaamatta. Otettiin myös jalkakylvyt, ihmeteltiin Avonia ja muuten juteltiin kaikenlaista. Oli kyllä kiva päivä ja ilta!

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Tarinaa

Eilen oli onneksi vähän tapahtumarikkaampi päivä. Oisin tylsistyny kuoliaaks jos ois pitäny taas vaan lagaa sohvalla ja sängyssä ja koneella ja ruokakaapeilla :D.

Aamulla heräsin ihan pirteenä joskus kymmenen aikaan ja suuntasin kulkuni alakertaan, jossa katottiin äitin ja Veikan kanssa melkeen kaksi tuntia Älypää-visaa teeveestä :D. Reilun tunnin jälkeen alko pyörii samat kysymykset, joten ei jaksettu enää ja ruvettiin suunnittelee päiväohjelmaa. Kiinalaiseen, katsastusasemalle, ruokakauppaan ja kirpparille oli suunnitelmat. Väännettiin vähän aikaa kättä siitä, että miten päin kaikki asiat hoidetaan ja äiti jyräs sanomalla että ensiks katsastukseen tai se ei lähe mihkään, eli sinne siis :D.

Auto oli AIVAN totaalijäässä. Piti koputella jääkokkareita irti ikkunoista. Huomattiin myös iskän uusi tuuletusjärjestelmä - oli nimittäin jättäny pelkääjän ikkunan auki yöksi :D. Äiti pyys mut ja Veerun autoon, koska auto oli kuulemma jo putsattu kunnolla. Ajeltiin postilaatikolle, jonne on ehkä 50m matka ja pysähdyttiin jättämään roskapussit. Samalla äiti totes, että ollaan surkeita putsaamaan autoa ja lähti rappaa ite lisää. Päättäis jo, ensiks sanoo et on hyvä ja sit sanookin ettei ole :D. No mutta iskä aina sanoo et savolaiset on niin kieroja, että menee piiloon kiven taakse ja ilmestyy puun takaa. Mielipiteenmuutoksia ollaan siis totuttu kuulemaan! :D. Äiti oli muutenkin hermona ja ärsytti, että näin sitä lähetään vähän viettää perheen kesken aikaa kivasti! Laitoin sit napit korville ja rupesin kuuntelee musaa, onneks oli Ipod taskussa.

Katsastusasemalla jäätiin Veerun kaa autoon oottaa ja kattelee busseja, koska tämä katsastusasema sijaitsi bussiterminaalin vieressä. Veeru sit fiksuna totes: "Ai kolmeykkönen tulee tänne!" ja ystävällisesti kerroin sille, että kaikki bussit tulee tänne, koska tää on varikko. Veeru myös huomas kaikkien bussejen olevan volvoja ja kerkis valitella ettei keritä mihkään kiinalaiseen lounasajan buffettiin ku äitillä kestää ja samassa tämän lauseen jälkeen äiti olikin jo avaamassa auton ovee.

Suunnattiin Selloon, vaikka luulin että oltas menty Entressen Jufuun. Mandariinipalatsiin buhvetille ja namnam ruokaa. Oltiin kulmapöydässä, josta näky hyvin muualle kauppakeskukseen. Meiän lempitekemistä onkin tutkailla muita ihmisiä ja niiden pukeutumista :D. Mulle iski seinä vastaan jo kahen annoksen jälkeen ja samalla myäs päänsärky ja kuumeolo. Jaksoin sit kuitenkin syyä kolmannenkin annollisen, niinkun Veikka sanois ja äiti ja Veeru söi viel enempi. Lähettiin ja kierreltiin vähän Sellossa, käytiin Veerun kaa ostaa päällyslakka Seppälästä ja huomasin et sielhän on kaikkia söpöjä meikkejä! Kauhistelin kans et kuin paljon pikkuset kynsitarrat maksaa! Haluisin kaikkia kivoja kynsikoristeita, mut en haluu niistä maksaa tommosia hintoja mitä kaupoissa näkee. Seppälän kassalla joku turisti oli maksamassa 200€ setelillä, mutta kassa tytsy sano ettei niillä oo antaa vaihtorahaa nii paljo, ku se osti neljälläkympillä. Onneks naikkosella oli pankkikortti ja se pysty maksaa sillä, valitteli vaan kun Suomessa missään ei oo vaihtorahaa :DD. Suruttaa vähän kun joka paikka tunkee nyt myyntiin kaikkii söpöjä koruja, joissa roikkuu jotakin söpöjä juttuja, kuten jäätelöitä, lintuja, kenkiä, kissoja, kasetteja ja muuta liian ihanaa! Oon muutenkin ihan heikkona kaikkiin tommosiin ja nyt niitä sit tungetaan jokapaikassa nenän eteen! Onneksi kuitenkin alan aika usein inhoomaan kaikkee mikä tulee liiaksi muotiin tavalliselle kansalle, joten ehkä mun ei tartte tommosia sit ostella. Erityisesti AVAIMET on jotenkin nyt mun mieleen, meinasin jo yhen avainriipuksen kantaa JCstä mukaan.

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme Prismaan, josta äiti nappas Veikalle uudet ulkohousut. Matkalla takaisin autolle huomattiin taulukaupassa [Gallerix tms...] oli loppuunmyynti ja äiti kävi katto sitä ja me Veerun kanssa, että oisko Indiskassa yhtiä tarjottimia vielä alennuksessa. Ei äiti löytäny mitään kivaa ja kivanhintasta taulua, eikä me tarjottimia. Yhet samettiset siniset legginssit oli alennuksessa ja niitä Veerulle tarjosin mut ei se innostunu ;(. Sitten autolle ja kirpparillepäin! Kirpparilla ei muuten ollu oikein mitään, pari leffaa otin mukaan ja kynsilakan. Aika laiha saalis! Äiti ois saanu suostuu mun kaa Vallilaan, mut ehkä lauantaina sitte ku Jussiki tulee vasta illalla lomille. Kirpparin jälkeen käytiin samassa rakennuksessa Tarjoustalosta hakemassa kissanruokaa ja otin sieltäkin mukaan eurolla oranssin kynsilakan.

Sitten jälellä oli vielä ruokakauppa, jossa oli kiire, sillä kaikilla oli kamala jano! Mä luotin Mountain Dewiin ja äiti ja Veeru otti PILLIMAIDOT! :D. Autossa maistoin sitä äitiltä ja voi että tuli lapsuus mieleen! Pienenä saatiin aina Krisun kaa pillimaidot kun oltiin kaupassa nätisti. Yleensä en limua pysty kamalasti kerralla juomaan, mut nyt oli niin jano, että koko pullo meni ennen kotiinpääsyä :O. Ehkä opin pikkuhiljaa juomaan hiilihappoja.

Äiti osti kirpparilta semmosia shottilaseja, jotka on tuopinmuotosia ja korkkas päärynäsiiderin, jonka otin mukaan ostoskoriin, koska mulla on joku juttu nyt meneillään päärynöiden kanssa. Mä otin kaapista munakupin ja käskin äitii kaataa mullekin drinksut :D. Jussi soitti ja kysy mitä teen ja kerroin juovani siideriä munakupista ja kattovani neljädeetä. Äiti käski kertoo että se on ryypänny jo monta tuopillista, koska siinä vaiheessa oli jo neljäs menossa :D. Verkko ei oikein toiminu ja puhelu katkeili koko aika, joten päätettiin puhuu joskus toiste. Veikka halus kattoa elokuvaa, koska äiti oli tuonu sipsejä, joten istahdettiin sohvalle jätskin ja sipsien kera ja alettiin kattoo Monsterit OYtä, joka on vaan niin mahtavan mainio elokuva! Kyl sai taas nauraa vaikka ne kohtaukset on niin monta kertaa nähty. Edelleen paras kohta on kun Tare on käyny Buun huoneessa ja siihe tarttuu kaikkia leluja sun muita ja se juoksuu sieltä pelottamosta pois ja ankat roikkuu sen hännässä! :D Niistä kuuluu hauska ääni! Mä vaihoin mun munakuppituopin sit kunnon lasiin, ettei tartte täydennystä koko ajan. Monstereiden jälkeen katottiin viel salkkarit ja sit iskä sanokin et lähetään leffaan. Mentiin kattoo Shutter Island Sellorexiin yheksän näytökseen. Meiän lisäks aulassa odotti kymmenisen ihmistä kolmeen eri elokuvaan, jotka kaikki alko ysiltä. Aika kannattavaa puuhaa toi Sellorex siis. Varmaa saisivat enemmän lipputuloja jos laskisivat hinnat vaikka viiteen euroon aina, ihmiset tulis kattoo halpoja leffoja ja ne vois saada salin jopa puolilleen :D. Mutta jos haluaa kattoa elokuvaa rauhass ja haluaa saada penkin vaatteilleen ja nostaa jalat edessäolevan penkin selkänojalle, niin Selloon vaan leffaan! Harmittaa koska musta se koko Sellon uusin osa on jotenkin kauheen viehättävä ja tunnelmallinen mesta ja silti se ammottaa tyhjillään. KinoTuomarilassakin oli enemmän porukkaa kattomassa Enkelit ja Demonit varmaan kaks kuukautta ensi-illan jälkeen kun tuolla ysin näytöksessä kattomassa Shutter Islandia, joka on viel suhtkoht uus! En ymmärrä. Niin joo, Shutter Island oli kyl ihan suositeltava, vaikka mä olisinkin halunnu nähä vielä lopun jälkeen vähän enemmän, nyt se jäi kurjasti häilymään et mitä tapahtu. Toisaalta se oli kyllä ihan kiva että loppu jäi silleen auki ja moni muukin asia elokuvassa, että saa ite päättää miten halus asioiden elokuvassa olevan :D. Mut ihan taidokas pätkä!

Oltiin kotona ennen kahtatoista ja sitte datasin ja menin nukkuu. Kiva päivä oli ja tänään varmaan suuntana IKEA. Äiti sano et käydään ostaa verhokangasta ja tehään kaikille uudet verhot, JEEE! Aattelin kans ostaa maalia ja maalata mun yöpöydän. Nyt vaatetta päälle ja syömään ja tiedustelee tän päivän aikatauluja! Heippa!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...