Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 31, 2013

Sokeriton syyskuu!

Huomenna alkaa sokeriton syyskuu, johon aion itse osallistua. Tämä kyllä tuskin tulee olemaan mitenkään hankalaa, sillä en muutenkaan syö makeita herkkuja juuri yhtään. Ainoa mikä tässä ottaa vastaan on ehkä mehut, mutta niitäkin juon todella harvoin. Tämä teksti suoraan haasteen facebook-ryhmästä, joka valitettavasti on vain kutsuttujen nähtävillä ja kutsuminen sulkeutuu huomenna, joten vielä tänään kerkii mun facebookkaveriksi ja sitä kautta mukaan ryhmään jos haluaa! Mutta siis se teksti...: "Homma menee näin: koko syyskuun ajan ns. valkoinen ja lisätty sokeri on kielletty. Eli ei karkkia, suklaata, pullaa, jädee jne. Kahviin ja teehen ei saa lisätä sokeria. Ei mehua, ei limua. Kaikki sellainen missä ihan oletettavan selkeästi on sokeria niin ei. Ei sitä. Ihan orjalinjalle ei tarvitse mennä eli jos on pakko syödä jotain einestä ja siinä nyt on sokeria niin sen kuin. Ja hedelmiä saa syödä tietty mutta ei purkista. Varmaan tajusitte."

Yhteisössä myös lukee, että jokainen voi muokata tämän haasteen itselleen sopivaksi, eikä kaikilla tarvitse olla juuri samoja syitä. Tässä ei kisailla toisia vastaan vaan itseään. Omat sääntöni ovat, ettei mitään sokerihommia, joita ylhäällä mainittiin, paitsi että saan noita purkkihedelmiä syödä jos haluan. Niitäkin syön tosi vähän, eikä niitä nyt ois vaikee jättää pois, mutta tuntuu pahalta jättää pois hedelmiä, joten en jätä :D. Toinen sääntöni on se, että saan yhdillä synttäreillä syödä makeaa, jotka syyskuun aikana on ja kolmas se, että jos tulen sairaaksi, saan juoda normaaleja mehuja.

Rupesin sit miettimään, että miksen vetäis tätä oikeesti itellenikin vähän vaikeeks ja poistaisin myös popparit, sipsit ja muut tommoset suolaset naposteltavat. Koska tän tarkotus ois kuitenkin poistaa niitä turhia naposteluja ja herkutteluja, mutta mulle se tarkottaa lähinnä kaikkee suolasta eli pitäskö mun ottaa nekin pois? En vielä tiedä mitä teen, ehkä pidän jonkun kuukauden jollon en syö mitään turhia naposteltavia, tai sit pidän kuukauden ilman suolasia herkkuja :D. Oon jo suunnitellu et lokakuussa ois pikaruoan ja einesten vuoro :D. Saa nähä miten käy!

Alkakaa muutkin haastamaan itseänne!

lauantaina, toukokuuta 04, 2013

Musiikki kertoo kaiken

Emppu nyt sitten haasto mut tämmösen galtsussa aikoinaan pyörineeseen musasysteemiin, jossa pitää laittaa musakirjasto sufflelle ja vastailla kysymyksiin biisin nimillä. Samalla tämän lukijat saa vähän kuvaa siitä et minkälaista musaa kuuntelen! Mulla tässä nyt on vaan spotifykirjasto, johon ei kuulu tällähetkellä mitään musaa, jota koneella oleilee, mut lähinnä tota kirjastoo mä nyt oon pari vuotta jo kuunnellukin, eli kai se kelpaa :D


1. Missä asut: Passagerare - Kent
- Tää osuu kyl silleen että en oo oikein juurtunu vielä mihinkään ja kaks viimistä kämppää on ollu vaan tämmösiä ns. väliaikaisratkaisuja, eli vähän niinkun matkustaja oon tässä ja matkustan kohti kotia :D

2. Kuvaile ensirakkauttasi: Panda Eyes - Lapko
- No en nyt tiiä näyttikö se niin pandalta mutta kauniit silmät sillä oli :D Kaunis mies kaikinpuolin, sillon tietty poika, nyt jo mies :D. 

3. Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Need You - Travie McCoy
- Tottahan se on :D

4. Mikä on haasteesi: Show Me Love - School of Seven Bells
- Ehkä haaste on näyttää tunteita paremmin? :D

5. Ketkä ovat ystäviäsi: The Ring in Return - Coheed and Cambria
- Eli ne, jotka antaa mulle sormuksia :DD

6. Ulkonäköäsi: Aika maalata naama - Seminaarimäen mieslaulajat
- eikä kuolen :DDD. Tää ehdottaa siis että pitäs kai vähän laittautuu enempi? :D Tää on kyl vähän masentavan henkinen biisi, täs mm. lauletaan että on hyvä päivä kuolla, mut ei nyt mietitä sitä. 

7. Mitä teit viime yönä: Born this Way - Piano Tribute Players
-oon vissiin ollu just semmonen jona oon syntyny :D

8. Mikä on elämäsi tavoite: Matkalla Etelään - Pariisin Kevät
- Mun tavote on matkustaa Kreikkaan joka vuosi!

9. Milloin harrastat seksiä: Jeesus siunaa nämä lihapullat - Idän Ihmeet
- sillon kun jeesus sen sallii tai ruoan jälkeen? :DDD

10. Miten haluat kuolla: Blood to Bleed - Ride Against
-En kyl haluis mitään kovin veristä kuolemaa, anteeks nyt vaan :D

11. Mitä sanot vanhemmillesi: I Lies I Love You - Longpigs
- Ihan hirvee! :D en sanois noin.

12. Missä vietät aikaasi: Keep on Walking - Passenger
- joo kyl tykkään käydä kävelyillä

13. Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Autiotalo - Dingo
- no en nyt tiiä miten tän tulkitsis :D

14. Mikä on selityksesi kaikelle: Hot Stone Massage - Meditation Spa
- joo kyl kantsii vaan käydä hieronnassa niin kaikki selvii :DD

15. Mitä ajattelet perjantaisin: Kukka kedolla - Juno
- vissiin haluisin perjantaisin mennä keräämään kukkia

16. Mihin kysymyksiin elämästäsi et ole vielä saanut vastausta: With Eyes Wide Shut - blessthefall
- en vielkään tiiä et pysähtyykö maailma sillon kun laitan silmät kiinni :D

17. Mikä on lempivärisi: Helsinkiin - Scandinavian Music Group
-Harmaa tulee helsingistä mieleen ja se on kyl mun lempiväri :DD

18. Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: 7 Weeks - Gym Class Heroes
- Annan vinkiksi että odota seittemän viikkoo niin kaikki selvii :D

19. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: I Can Talk - Two Doors Cinema Club
-Mieluiten vissiin juttelisin jonkun kaa :D

20. Kuvaile parasta ystävääsi: Pläski - Jukka Poika
-En kestääää :DDDDD 

21. Mitä on sänkysi alla: Mysterious Bruises - Art Brut
- okei siel on niin hirveesti tavaraa et ehkä ne on saanu mustelmia toisistaan :D

22. Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Heaven Sent - Hinder
- saavutukseni on varmaan se, että taivas on lähettäny mulle kaikki ihanat ihmiset mun elämään! En kyl tiiä miten taivas ois lähettäny mut ehkä jumala sitten :D

23. Mihin menet häämatkalle: Only You - Ellie Goulding
- vissiinkin ihan sama, kuhan vaan puoliso on mukana :D

24. Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Syö mun suklaata - Teflon Brothers feat. VilleGalle
- ahahha :D Kai sitä pitäs sit suklaata syyä :D. 

25. Missä olisit mieluiten juuri nyt: All I Can See - Eva & Manu
- kaikkialla mitä nään, joka on aika totta koska kattelin Kreikkajuttuja ja haluisin olla siellä ja kattelin äsken pihalle kun aurinko paistaa ja aattelin et voisin mennä sinne :D

Luen niin huonosti blogeja nykysin, mut taidan haastaa muutaman silti! Elikkäs Bambi, Pauliina, Veeru, Alise ja Leena

maanantaina, maaliskuuta 11, 2013

Haaste!

Olin jo tässä suunnitellu, että jonkinlaisen "Missä nyt mennään?"-postauksen oisin kirjottanu, koska en hirveesti oo täällä kertoillu aikoihin elämästäni mitään :D. Mutta sitten Emppu heittikin haasteella ja ehkä saan siihen vähän sisällytettyä samaa asiaa, toivotaan! Elikkääs, haaste kuuluu näin:


Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa:

1. Oon ihan hurahtanu joogaan! En oo siis missään tunneilla käyny tai mitään, ihan vaan netistä selaillu ohjeita ja omaa tahtia kotona touhunnu ja samalla kuunnellu spotifysta rauhottavaa musiikkia. Jo viikossa huomasin kuinka selkä varsinkin on ollu paremmassa kunnossa ja ryhtikin parantunu. Kerään mm. pinterestiin yoga-kansiota, johon pinnaan kaikkia erilaisia asentoja, joita sit kokeilen omaan tahtiin. 

2. Noh tykkään ylipäätään pinterestistä! Se on inspiroinu mua tohon joogaan ihan alkujaan ja oon myös sieltä napsinu ruokaohjeita ja vinkkejä vaikka mihin. Kauniita kuvia ja inspiroivia juttuja on ihana keräillä omiin kansioihinsa ja viettää hyvin rentouttavia terapiahetkiä pinterestin parissa. Vissiin vuoden oon tätäkin harrastanu jo melkeen päivittäin! :O. Suosittelen kaikille!

3. Haluaisin olla floristi, mutten haluaisi muuttaa pois Espoosta sitä opiskelemaan. Aikamoksena olisi päästä työkkärin kautta työharjoitteluun johonkin kukkakauppaan ja käydä syksyllä maksullinen sidontakurssi ja jatkaa siitä sitten kokemuksen kautta oppimista ja ehkä joskus olla oikeasti floristi!

4. Suunnitelmissa olisi hankkia koira vielä tämän vuoden puolella ja puolet koirakassastakin on jo kerätty kasaan! 

5. Haluaisin matkustaa joskus jonnekin aasiaan päin about kuukaudeksi vaan olemaan jossain luostarissa. Haluaisin oppia siitä yksinkertaisuudesta ja askeettisuudesta, jottei olisi näin jumissa tässä materialistisessa maailmassa jossa me nyt eletään. Haluaisin oppia tulemaan toimeen paljon vähemmällä ja luopumaan turhasta.

6. Hain viherrakennuslinjalle. En välttämättä siksi, että se olisi se juttu mitä todella haluaisin tehdä, vaan siksi että se on yksi juttu jota voisin tykätä tehdä. Fyysistä työtä omilla käsillä ja vielä ulkona osaksi! Mitä nyt oon itestäni oppinu, niin jotain semmosta haluaisin kyllä elämässäni tehdä, että nään fyysisesti sen työn tuloksen ja että voisin tehdä sitä omilla käsilläni.

7. Sushi omnomnomnom.

8. Edellisestä tuli mieleen, että haluisin asua Japanissa about vuoden tai niin kauan että oppisin edes jotenkin ymmärtämään sitä kieltä. En oo ollu koskaan mikään mangafani tai tuijotellu animee tai kuunnellu japsirokkia, mut joku siinä maassa on mua aina ihan hirveesti kiehtonu ja joskus haluan siellä edes käydä! Salainen haave ois ehkä lähtee työharjotteluun tuolta viherrakennuskoulusta Japaniin opiskelee niiden puutarhojen laittoa. 

9. Oon kotoisin metsästä ja pellon reunasta, järvien keskeltä ja hiekkäteiltä ja oikeestaan aina ajattelin, etten halua sitten "isona" asua metsässä vaan siellä missä kaikki on helppoa ja lähellä. Kuitenkin pikkuhiljaa koko ajan tätä maailman menoa seuratessa ja sitä kaikkea ulkonäkökeskeisyyttä ihmetellessä mun sisällä kasvaa koko aika vaan suurempi unelma päästä jonnekin rauhalliseen paikkaan söpöön mökkiin, jossa voisin pitää lampaita ja kanoja ja opettaa omille lapsille mitä on kasvaa luonnon keskellä. Järkytyin kun luin uutisen lapsista helsinkiläisestä päiväkodista jotka lähtivät metsäretkelle ja kaatuilivat siellä kun kuulemma maa ei ole tarpeeksi tasaista. Mihin tämä maailma on mennyt jos lapset ei osaa kävellä metsässä. 

10. Mulla on hirvee dilemma edelleen mun hiuksien kanssa. Rastat on ollu poissa melkeen vuoden, enkä vieläkään tiedä kuka oon tai miltä haluisin näyttää. Mimmoset hiukset haluisin että päässä roikkuu. Tilasin parit hiustenpudennykset, mutta ne olikin sitten paaaljon tummemmat kun mitä kuvat anto olettaa ja niitä kokeillessa päähän silti, alko himottaa tumman ruskee tukka. Katoin kuukausia sitten jotain vanhoja kuvia itestäni ja mielestäni näytän aina kivoimmalta tummemmalla pehkolla. Mutta toisaalta en millään haluaisi värjätä ja toisaalta mulla on jo punasta hennaa kaapissa värjäämistä varten :D. Suunnitelmissa olisi myös kokeilla home made blondausta sitten kreikan auringon alla, joten mitääää mä teeeen :D. Joku muutos voisi piristää kyllä, mutta mikä. Ps. jos joku haluaa ostaa tumman ruskeet 24 tuumaset hiustenpidennykset niin saa ottaa yhteyttä!

11. Oon vähän hukassa tän blogin kanssa. Haluaisin kauheesti kirjottaa tänne ja ylipäätään kirjottaa, mutta en oikein keksi että mitä. Kun ei saa mitään palautetta, että mitä seuraajat täältä haluais lukea niin on vaikeaa vaikeaa vaikeaa. Mielelläni toteuttelen kaikkia toiveita ja vastailen tämmösiin haasteisiin ja mitä ikinä, mutta kun vinkkejä ja ideoita ei tuu mistään!

Kysymykset mulle:

1. Missä haluaisit olla taitava?
-Haluaisin ehdottomasti osata laulaa, oon aina halunnu osata! Haluaisin myös osata piirtää paremmin ja haluisin olla taitava kokki. Pianoa haluaisin kans osata soittaa ja kitaraa ja haluisin olla niin hyvä joogaamaan et osaisin seisoo päällä :D. Haluisin kans osata ratsastaa ja haluaisin olla mahdollisimman hyvä ja helppo ihminen. 

2. Mistä piirteestä et pidä ihmisissä?
-En pidä semmosesta, että valitetaan jatkuvasti jostain, muttei tehdä sitten asialle mitään, niinkun ikinä. Ja sit en pidä siitä, että asioita ei kerrota, tai siis että en tietäis mitään hirveempää kun sen, että joku ois tehny jotain, joka vahingoittaa mua, mutta salaa sen sitten multa. Vaikka mitä ois tehny, niin pitää kertoa, koska se salailu on ihan hirveetä ja kauheinta on sitten vuosien päästä kun ne asiat paljastuu ja menee luotto kaikkiin. Tavallaan pelkään koko aika sitä, että paljastuu jotain tämmöstä jostain ihmisestä, en tiiä miks :D. Yks iso miinuspiirre on se, jos ei tykkää eläimistä. Päässä on oltava jotain vikaa jos ei pidä, eikä semmonen ihminen oo koskaan mun kanssa niin samalla aaltopituudella, että meistä vois koskaan mitään lähempiä ystäviä tulla. 

3. Entä mitä piirteitä arvostat?
-Arvostan rehellisyyttä ja rauhallisuutta ja semmosta asiallisuutta. Tai että oli asia mikä vaan, siitä voidaan puhua järkevästi eikä lähetä heti vaan huutaa ja vinkuu ja vääristelee asioita tunnemyrskyssä, koska sillon tulee vaan sanottua asioita joita ei tarkota ja vaikkei tarkottaskaan niin semmoset jutut saattaa jäädä mieleen pyörimään vuosiksi. Arvostan sitä, että osaa kulkea omaa polkuaan välittämättä muiden painostuksesta ja arvostan sitä, että uskaltaa ottaa riskejä saavuttaakseen jotain mistä unelmoi. Arvostan kaikkia jotka on tyytyväisiä omaan kroppaansa, eivätkä koita jatkuvasti päästä kesäkuntoon ja niitä, jotka ovat sinut oman naamansa kanssa, eivätkä laita hervotonta naamaria päälle joka päivä. 

4. Mikä on paras tuoksu?
-tuore saunavihta, basilika ja kissan- ja koiranpennut sydän.


5. Mitä työtä et haluaisi koskaan joutua tekemään?

-Mitään missä joutuu leikkelee ihmisen ihoo tai kursii sitä kokoon, eli ei siis mitään lääkärileikkejä! En myöskään haluaisi olla krematoriossa töissä tai haustaustoimistossa, liian surullista :(. 

6. Missä on kaunein näkemäsi maisema?
-Pakankylän monetkin maisemat on yhtiä kauneimmista ja sen lisäksi monet maisemat Kreikassa, siellä vaan sydämen on hyvä olla. Näiden lisäksi taidan myös sanoa Punkaharjun vanhan harjualueen. 

7. Oletko myötäileväinen ihminen vai haluatko aina saada oman tahtosi läpi?
-Oon turhankin myötäileväinen ja siks oon koittanu viimiset vuodet opetella sanomaan ei. 

8. Miten hemmottelet itseäsi?
-Ostan graavilohta :D

9. Miten käsittelet stressiä?
-Koitan saada kaikki stressaavat asiat hoidettua mahdollisimman pian, jottei tarviis stressaa tai sit jos stressaa liian paljon niin koitan juosta niitä pakoon :D. Koitan myös keskittyä tekemään asioita jotka rentouttaa ja tekee olon paremmaksi, kuten tiskaamaan sen hervottoman tiskiläjän pois, piirtää, laulaa ja kuunnella hyvää musaa, käydä pitkillä kävelylenkeillä ja kokeilla uusia ruokia tai tehdä niitä vanhoja lemppareita.

10. Voiko valehtelu olla oikein?
-Tuolla selitin että rehellisyys maan perii ja niin se onkin, mutta jotkut pikkuset asiat on ehkä parempi valehdella esim. että jos tuntuu ettei halua jotain tiettyä ihmistä nähdä niin parempi on varmaan sanoa, että en kyllä millään jaksaisi tänään tulla kun että en halua nähä sua tänään. Jotain tommosta pientä, jossa se ihan täysi rehellisyys ois ehkä turhan rehellistä, eikä siitä kukaan hyötyisi mitään. 

11. Ketä/keitä ihmistä/ihmisiä arvostat eniten?
-En haluu ketään tiettyjä sanoa, mutta arvostan eniten niitä jotka vaikeuksista huolimatta aina nousee ylös ja jaksaa olla positiivisin mielin. 

Mun on pakko nyt olla tylsä ja jättää haastamiset, koska en oikeesti nykyään lue kun muutamien kavereiden blogia ja esim. Emppua en voi haastaa kun se haasto mut :D. Ja ne muut harvat joita seuraan, omistaa jo yli 200 lukijaa, joten vähän huono diili nyt :(. Enkä viitti alkaa ihan sitä varten ettii uusia blogeja, että voisin haastaa jonkun. MUTTA keksin 11 kysymystä ja haastan kaikki ne, jotka näkee tämän, joilla on blogissaan alle 200 tai yli 200 lukijaa, jotka haluavat vastata uniikkeihin kysymyksiin, vastaamaan ja mielellään myös kertomaan minulle jos ovat vastanneet!

Kysymykset seuraaville:
1. Kuinka monta asiaa omistat Ikeasta?
2. Mikä on lempilimusi?
3. Missä luovassa taidossa olet taitavin?
4. Jos sinun pitäisi muuttaa pois Suomesta, minne muuttaisit?
5. Millainen on ruokavaliosi ja oletko tyytyväinen siihen?
6. Unelmatyösi?
7. Tämän hetkinen se the one vaatekappale, jonka haluat kesäksi?
8. Mikä on lempipelisi? lautapelit, kännykkäpelit, pleikkari, korttipeli kaikki kelpaa!
9. Mitä odotat eniten juuri nyt?
10. Lemppari kosmetiikkatuote?
11. Milloin tunsit viimeksi olevasi onnellinen?

sunnuntai, marraskuuta 25, 2012

Minä näytän hyvältä

Noniin, tämä on haaste! Olen aika ahkera arvostelemaan niitä, jotka arvostelevat kovin kriittisesti itseään ja joka kerta pelkään, että nämä ihmiset ovat tosissaan. Onhan se joku muoti-ilmiö Suomessa varsinkin valittaa aina omasta naamastaan ja ei ihme jos siihen tyyliin oikeasti vaan kasvaa kiinni, että itsestään on valitettava. Jos joka päivä katsot peiliin ja keksit jotain huonoa, varmasti alat uskomaan, että peilikuvassa on jotain vikaa. Jos sinua paljon laihemmat ihmiset valittavat läskeistään, luultavasti alat jossain vaiheessa itsekin miettimään, että minussa on jotain ylimäärästä, jos kerta kavereissakin heidän mielestään on. Normaali tapa puhua itsestään on: "ei hitto noita selluliitteja kun ne on niin rumia ja pitäs mennä salille ja laihduttaa ja ai että ei ois pitäny syyä sitä suklaapatukkaa ja kato nyt kun nämä hiuksetkin on niin hirveet ja ai että nää silmäpussit!" eikä: "Näytän tänään hyvältä." Jos naislauma menee vessaan ja yksi sanoo, että "näytänpäs tänään hyvältä", toiset kattoo nenänvartta pitkin että "onpas tuo itserakas". Eihän sen noin pitäisi mennä!

Niin monet selailee netistä kaikkea, lukee blogeja, hakee tietoa, katselee kuvia, sarjoja, elokuvia ja ihastelee niissä esiintyviä ihmisiä. Kuinka kauniita, laihoja, lihaksikkaita, rohkeita, iloisia ja kaikinpuolin parempia kuin minä nuo kaikki naiset on, joihin törmään. Tyttöset selailee niitä muita ihmisiä ja vertailee itseään niihin ja mun mielestä se on aivan väärä tapa. Pitäisi mieluummin selailla omia kuvia ja katsoa itseään ja etsiä sitä kautta niitä piirteitä joista tykkää. Kukaan ei voi olla jokaikiseltä osalta ruumiistaan mielestään ruma ja huono, se ei vaan ole mahdollista, kun meissä on niin paljon kaikkea. Löytämällä ne pikkuiset asiat ensin joista tykkää, auttaa pikkuhiljaa paremmin hyväksymään omaa itseään. Kun asenne peilikuvaa kohtaan muuttuu pienissä paloissa positiivisemmaksi, saattaa löytää paremman mielen ja helpomman elämän, jossa sitä peiliä ei enää edes tarvita.

Pitemmittä puheitta kerron mistä tässä haasteessa on kyse. Tarkoitus on siis laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selittää vähän, että miksi näin on. Kasvokuvia, kuvia joissa näkyy kroppa, mitä vain! Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle! 

Itse luonnollisesti teen tämän myös.

Mielestäni näytän hyvältä tässä kuvassa koska vartalo näyttää sopusuhtaiselta, solisluu näkyy ja kasvojen mittasuhteet näyttävät sopivilta, nenä suoralta ja siroltakin jopa ja korva ei niin suurelta kuin mitä se on :D. Lisäksi hiukset ovat loistavimmat ikinä.
 Mielestäni näytän tässä kuvassa hyvältä siksi, että esiinnyn siinä yhden lemppari-ihmiseni kanssa. Lisäksi kasvoilla ja kropassa on nätti sävy!
 Näytän tässä kuvassa hyvältä, koska olen iloinen. Silmät nauraa ja sivuprofiilini näyttää mielestäni kivalta kun hymyilen kunnolla. Lisäksi taas ne hiukset.
Tässä näytän hyvältä, koska iholla on taas kaunis väri, nenä näyttää suoralta, huulet terveiltä ja kauniilta, sekä koko olemus hoikalta ja eloisalta! Freshi ja terve.

 Tästä lähinnä tuo ensimmäinen kuva :D. Näytän siinä vaan kaikinpuolin siltä miltä haluaisinkin näyttää: päivettyneeltä, freshiltä ja iloiselta!
Viimeinen kuva on sitten tälläinen mukamas posetuskuva. Oikeasti testasin tässä vessan valotusta ja katsoin kameraan samalla kun laitoin hiussuortuvan pois naamalta ja lopputuloksesta tulikin sellainen, että tykkään. Tykkään tässä siitä, että mun kasvot näyttää melkeen symmetrisiltä. Mun silmäton eriparia ja menee aina ihan kieroon ja huonosti, kun yritän kattoa kameraan ja tässä ne nyt ei näytä niin kierossa olevilta tai niin erikokosilta.

Huomasin tässä facebookkansioita selatessa ja näitä kuvia kerätessä, että kuudesta kuvasta viisi oli kuvia minusta ja jostain minulle rakkaasta otuksesta. Olen siis itseni mielestä parhaimman näköinen silloin kun olen iloinen!

Oon niin epäaktiivinen tän bloggaamisen kanssa, etten ees enää ahkerasti kommentoi lemppariblogeihin, enkä ole mistään perillä, joten tähän on vaikeeta haastaa ihmisiä, joten ajattelin että haastan suoraan kuusi viimeksi päivittänyttä, joita seuraan :D. Elikkäs, haaste lähtee seuraaville: Leena, Nipsulintu, Emma, Jasmine, siskoni Veera ja tättärätättääääää Emppu, joka ei oo päivittäny aikoihin, mutta se kaipaili haasteita, joten haastan!

Huomasin muuten et seuraan aika harvaa blogia jotka on enää voimissaan, pitäs kai siivoo lista!

Alaston totuus

Tässä on mun suuri muutos meikittömästä meikilliseksi. Vasemmassa siis noin tunti kylvyn jälkeen ja oikealla lähdössä serkun synttäreille ripsiväriä ripsissä. Tuon suurempaa muutosta mun naamalle harvoin käy.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2012

Hiuksihistoriaa

Emppu sitten vähän niinkun haastoi tämmöseen hiushistorisointiin, joten aloin tässä kuumepäissäni semmosta väsäämään. En tiiä johtuuko kuumeesta tai ylipäätään lahosta muistista, mutta mulle on kyllä ihan tajuttoman vaikee muistaa et millon mulla on ollu minkäkinlaisia hiuksia.

Yhden säännön oon kyllä huomannu mun hiusprosesseissa: Yleensä keväisin kun lumet sulaa ja alkaa aurinko paistamaan, mun hiukset vaalenee tai niihin tulee kirkkaampi punanen tai vaaleempi ruskee kun taas syksyisin niitä yleensä alkaa koristamaan jokin syvän punainen tai muu tumma sävy. Lähinnä siis oon aina pyöriny erilaisissa punaisissa, mutta myös aivan musta, lilaa, kaikenlaista ruskeaa ja blondia on mahtunut.

Kuvia en ikävä kyllä löytänyt kuin irc-galleriasta ja kuvake.netistä, eli niihin on tyytyminen nyt :D.
 Ensin esittelyssämme on tummia lyhyitä hiuksia, joita on ollut mm. tuon näköisiä.
 Seuraavaksi lyhyitä punertavia tai ruskeita, plus yhdet aika mustanpuhuvat jotka unohtu tosta edellisestä :D
 Sitten on vuorossa rusehtavia rastoja
 Ja seuraavaksi punertavia samanmoisia.
Lopuksi suoria ja vähän pidempiä ja vähän kaiken värisiä.

Ja nykyään ne on kutakuinkin tämmöset:

































Nyt sitten pitäs vaan päättää että mitä seuraavaksi näihin? Oma väri houkuttais pitää, mutta punaset myös.

lauantaina, elokuuta 18, 2012

Nyt tulee kysymyksiä ja vastauksia!

Oon höpissy vissiin jo vähän aikaa et haluaisin tehä jonkun uuden esittelyn itestäni, koska meiningit on aika paljon muuttunu niistä ajoista kun vielä tänne suhteellisen aktiivisesti kirjottelin. Uusi koti, uusi naapurusto (ei kuitenkaan kovin kaukana vanhasta), uusi koulu uudessa kaupungissa, uusi seurustelukumppani (no ei nyt kovin uusi, mutta sen aikaa kun ollaan seurusteltu, en oo tänne kauheesti kirjotellu), uudet hiukset, uusia ajatuksia ja ideoita tulevaisuutta varten, uusia kriisejä ja ongelmia ja kaikenlaista. Tuntuu melkeen että oon vaan hypänny jonkun toisen elämään yhtäkkiä, hävitin otteen itsestäni rastojen myötä. Muutos oli henkisesti suurempi ja salakavalampi kun olisin uskonut.

Mutta koska en oikein nyt löydä inspistä alkaa vaan kirjottaa kaikesta mikä on muuttunu, tai siitä kuka olen nyt tai olen ollut, pölläsin vaan irc-galleriasta jonkun randomin päiväkirjasta jonkun randomin kyselyn ja aion nyt vastata niihin kaikkiin kysymyksiin, olivat ne sitten kuinka hölmöjä tahansa.

Alhaalla nopsa räpsy kännykällä, tällainen olen nyt, kun herään viikonloppuaamuna yhdeksän maissa ja istun uudessa kodissa, uudessa huoneessa, muuttolaatikoiden keskellä ja etsin koneelta tekemistä.

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
-vaaleansinisellä

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
-harmaa

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
-kaunis järvimaisema lapista, järveltä nimeltä Iso-Vietonen, jolla vietin ihanan juhannusviikon tänä kesänä Villen ja Minnan kanssa. Se oli mun eka kerta Lapissa ja käytiin samalla reissulla Ruotsinkin puolella!

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
-Adam & Santtu - Aikuiseen Makuun

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
-Ville tuli mieleen, koska se nyt sattuu laulamaan tossa mun soittoäänibiisissä :D

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
-reilut yheksän

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
-tuore, en liiemmin välitä suolakurkuista olleskaan.

8. joululoma vai kesäloma?
-kesäloma voittaa kaiken koska on kesä

9. mikä on toinen nimesi?
-Johanna

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
-en muista kun se oli eilen, varmaan hyvää yötä tai jotain semmosta

11. kenelle sen sanoit?
-Villelle puhelimessa

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
-että jaksan kävellä keittiöön ja tehdä itelleni maksamakkaravoileivän!

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
-äiti toi mut autolla kotiin kun käytiin kirpparilla

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
-sitä etten jaksa

15. mikä on toiveammattisi?
-en ihan oikeesti tiiä, haluisin vaan tehä jotain käytännöllistä, hyödyllistä, tehdä kohtuullisen tuntimäärän viikossa, tienata silleen että elämäminen onnistuu eikä tartte ihan kaikesta pihistellä ja pystyy pistää vähän säästöönkin ja haluan vielä tykätäkin siitä mitä teen. 

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
-joo, joku amisopettaja, uskonnonopettaja tai kuviksen vois kans olla kivaa. Voisin kans opettaa lukiossa vaikka multimediaa. 

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
-kuhan yksikseni, villen tai koirien kanssa lenkkeilen, ei paljon muuta. 

18. paljonko olet pitkä?
-olin kasvanu sitten viimemittauksen ja oon jo 165,2cm!

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
-tuolin narinaa

20. montako lävistystä sinulla on?
-kaksi luonnotonta ihmisen tekemää reikää kropassa semmosissa kohdissa missä niitä ei syntyjään ole ollut. 

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
-aaa, tää pitää kertoo, kaks vasemmassa korvassa

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
-kermavaahto nyt koska mulla on nälkä mut ehkä kylpyvaahto sillon kun oon kylläinen

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
-trendiä varmaan

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
-blistexiä yleensä

25. onko tylsää juuri nyt?
-ei oikeestaan, mulla on tosi harvoin tylsää

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
-ruskeat, siitä on kauan kun oon voinu näin yksoikosesti kirjottaa vaan ruskeat. Rastoista löyty aina vähän jos jonkinmoista, nyt on vaan omaa ruskeaa. 

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
-nyt ei tuu kyllä mitään mieleen, kun en oo niin pitkään aikaan radiotakaan kuunnellu, mutten edelleenkään tykkää siitä stereo love-biisistä

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
-en edelleenkään, en oo vaan oppinu eikä näin lyhkäset ees mee solmuun. 

30. kuinka usein käyt saunassa?
-kerran kuussa varmaan

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
-en oo ;( haluisin kyllä

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
-harvoin käytän mut jos käytän niin jotain avonin se on ja hyvältä ne aina tuoksuu :D

33. minkä värinen hiusharjasi on?
-musta, se on oikeesti koiran harja

34. Ilkka, Pete vai Katri?
-riippuu varmaan aika paljon et miksi näitä kysellään :D Nimenä tykkään ehkä Katrista eniten. 

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
-luulen että siskon poikaystävän serkku kun se nukkuu patjalla tossa viereisessä huoneessa

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
-ööö kolmosen

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
-Ilona ja esittäjänä Apulanta

38. seurusteletko jonkun kanssa?
-seurustelen

39. mikä on tavoitteesi?
-löytää jotain tekemistä elämässä josta pidän

41. mitä kanavaa katsot eniten?
-en mä oikein kato telkkaria

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
-kreikkaan :D mut just nyt haluisin ehkä eniten no kreikkaan, mut irlantiin kanssa tai italiaan ja japani käy myös. 

43. mitä söit viimeksi?
-öö ööö semmosta jotain pastaruokaa

44. Oletko ikinä jäänyt luokallesi?
-en

45. Oletko ihastunut johonkin?
-joo

46. Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi?
-en oo ollu ihastunu mut on niitä jotain ihan kuumiksii ollu joskus

47. Lempieläin?
-kirahvi ja kissa

48. Kuka on paras ystäväsi?
-Ville, Minna ja Murhis

49. Oletko koskaan hakannut ketään?
-en

50. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
-äitin varmaan

51. Vietätkö paljon aikaa internetissä?
-no siis on mulla kännykässä koko ajan netti päällä ja kännykkä koko ajan mukana, ja saatan sieltä asioita tarkistella vähän välii joten öö joo?

52. Vihaatko koulua?
-en vihaa mut se ei vaan sovi mulle tai en oo viel löytäny kouluu joka sopis mulle. Oon päätyny siihen et pitäs varmaan kokeilla oppisopimusta seuraavaksi. 

53. Onko sinulla sosiaalista elämää?
-on

54. Pidätkö matkustamisesta?
-pidän

55. Oletko hemmoteltu?
-en, ville kyllä hemmottelee vähän liikaakin :D

56.Juotko paljon vettä?
-pitäis juua enemmän

57.Mitä hammastahnaa käytät?
-sitä mikä sattuu osuu käteen kaupassa :D

58. Onko sinulla kännykkää?
-on

59. Jos on, niin minkä merkkinen?
-samsung

60. Onko sinulla rusketusta?
-on ihan runsaastikin

61. Ärsyynnytkö helposti?
-nykyään helpommin kun puolvuotta sitten

62. Miten purat vihaasi?
-en mä oo oikeestaan koskaan ihan hirveen vihanen mut jos oon niin joku juoksulenkki on ehkä paras tai uiminen

63. Oletko koskaan saanut potkuja töistä?
-en

64. Oletko töissä?
-en

65. Haaveiletko paljon?
-tosi paljon

66. Millaisen tatuoinnin haluaisit?
-en kerro!

67. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?
-ville sano että oon kaunis kun mulla on pizzaa naamassa

68. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
-joo en hehheh

69. Milloin oksensit viimeksi?
-siitä on aikaa, viime lokakuussa

70. Kengännumerosi?
-39

71. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
-vähän pöhnänen vielä ja vähän nälättää

72. Mainitse yksi huono puolesi?
-pelkään liikaa

73. Menisitkö naimisiin rahan takia?
-en

74. Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö?
-luonteeltani ja kiinnostuksen kohteiltani oon ehkä valitettavasti enemmän iskä ja joskus nuorempana me vielä tehtiinkin asioita yhdessä, mutta kyllä mä silti oon enemmän äitin tyttö ainakin nykyään. Enemmän äitin kanssa touhutaan ja jutellaan paljon puhelimessa sun muuta. 


Yritin lisää joka väliin vähän kuvia, mutta eihän tällä bloggerilla se nyt voi millään olla mitenkään helppoa! Enkä jaksa tonne koodeihin mennä nyt sotkemaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...