Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, kesäkuuta 06, 2016
lauantaina, joulukuuta 05, 2015
keskiviikkona, toukokuuta 20, 2015
Kuvapäiväkirja 15.5.2015 - Parga!
Heräilin ja matkakumppanini oli jo aamukaffella parvekkeella
Rasvasin itseni.
Lähdettiin satamaan oottamaan paattia jolla päästäs yhelle rannalle.
Noh paatit ei kulkenu koska oli liian isot aallot mukamas, joten päätettiin kävellä rannalle ja matkalla löydettiin miussinpentuja puskasta joille käytiin viemässä tonnikalaa omnomnom.
Meiän reitti siis olikin sitten patikkareitti vuorennyppylän yli ja oli aika jyrkkää ja hienoja maisemia välillä!
Ja oliivilehtoja.
Sekä kukkia.
Reilusti tunti me tonne ainakin matkattiin ja viimein ranta häämötti!
Hieman kuumotti koska oltiin vaelleltu siihen päivän kuumimpaan aikaan, joten jääteet teki niiiiiin hyvää!
Syötiin salaatit rantatavernassa ja saatiin kaveri, joka nimettiin Fetamiussiksi.
Murhis kävi vessassa ja oottelin ja ihmettelin lattiaa.
Sitten viimein itse asiaan.
Ja asia jatkui muutamahkon tunnin.
Ei todellakaan jaksettu enää kävellä takasin, joten tilattiin taksi ja siemailtiin mehua odotellessa.
Saavuimme kotikylille.
Hengasimme hieman partsilla
Kunnes Murhis halus vohveleita ja saatiin drinksumenut joten pitihän jotkut drinksutkin ottaa.
Omnomnom ja nutellaahan riitti!
Tässä myös drinksuni eli tsaziki.
Palasimme huoneeseemme välikuolemaan vohveleiden jälkeen.
Murhis luki poirottia.
Olin aiemmin ostanu korvikset jotka aattelin illaksi laittaa enkä tietenkään jaksanu ottaa edellistä korua pois :D
Laitoin samana päivänä ostetun ihanan huivin harteille koska ilta oli jo vähän viileä.
Murhis oli jo tehnyt saman ja istui parvekkeella.
Vähän siemailimme myös vettä.
Ja sitten alakertaan syömään!
Palasimme kotiin.
Palasimme takaisin yläkertaan viettämään iltaa parvekkeelle.
Kunnes vetäydyimme parvellemme.
Rasvasin vielä jalkoja kun niihin oli tullu kaikkia naarmuja meiän vuorikiipeilyiltä ja sitten nukkuu!

sunnuntai, toukokuuta 11, 2014
Kuuma elokuu ja matkustelu
Pieniä kuvakokoelmia meidän elokuun reissun kohteista!
Ensiksi suuntaamme kohti Barcelonaa, jossa vietämme värejä ihmitellen ja ruokaa maistellen kaksi päivää.
Sitten koneen nokka osoittaa kohti Sevillaa, jossa ihmettelemme kaikkea ennaltamääräämättömän ajan verran.
Sevillasta lähdemme bussilla kohti Portugalin ihanaa Lagosia, jossa on siis tullut jo aikaisemminkin vierailtua. Lagosissa vietetään varmaan suurin osa ajasta, mutta muutakin Algarven aluetta tullaan varmasti kiertämään! Lempparipaikat uudelleen ja ehkä jotain uusia löytöjä!
Aijaijai en malta odotttaaaa! En oo ikinä käyny Espanjassa ja kaikki tutut aina sanoo että Barcelona ja Sevilla on semmosia paikkoja että viihtyisin niissä ihan varmasti ja nyt pääsen samalla reissulla kattomaan molempia! Ja Lagosissa nyt tiedän viihtyväni mainiosti muutenkin. Aika lyhyet ajat tietty vietetään tuolla Espanjan puolella, mutta jos paikat iskee kovasti niin voihan niihin mennä vierailemaan aina uudelleenkin! Tämä on vaan tämmönen tutustumiskerta. Titiuuta tulee kyllä ikävä, mutta tiedän ettei se edes muista meidän olemassaoloa kun äiti lupas sen niille ottaa muiden elukoiden kanssa touhuamaan.
Vinkkejä Sevillaan ja Barcelonaan otetaan vastaan ja jos jotain helmiä Algarven alueelta löytyy niin nekin kelpaa! Barcelonassa oon kyllä jo aika pitkälti päättäny että mitä haluan nähdä, mutta ehkä sinne jotain vielä mahtuu :D.

lauantaina, elokuuta 31, 2013
Päiväkirjaa portugalista 3.8.2013
Aamu alkoi siinä yhdeksän jälkeen.
Ennenkun kerkesin toivottaa kellekään huomenet, pukeuduin bikineihin ja nappasin pyyhkeen mukaan ja aamu-uinnille! Piristi kyllä aivan ihanasti!
Seuraavaksi kuivattelin ja tiskasin simpukkasaaliit :D
Olkkariuduin ja mua vastassa oli villen äiti joka alko samantien pilkkomaan mulle maailman parhaita appelsiineja aamupalaksi. Koitin sanoa että selviän kyllä itekin, muttei mua kuunneltu :D. Luumua, appelsiinia ja appelsiinimehua, namnam!
Aika nopeesti aamupalan jälkeen laitoinkin itteni kasaan, koska mun oli kuulemma pakko päästä torille! Sieltä sit löytykin älyttömän isoja ruukkuja mm. basilikaa 2e/kpl. Ois kelvannu mullekin. Villen äiti osti kaksi basilikaruukkua ja kaksi chiliruukkua.
Ruokatorin jälkeen luulin että lähetään rannalle, mutta en ollukaan nähny vielä mitään, koska oli vielä toinen tori jäljellä! Pitkä tunneli isolla kentällä täynnä myyntikojuja. Kaikkee hörtyyhän siellä oli, mutta ostin housut, kynsilakkoja ja vähän tuliaisia ja villen äiti osti mulle paidan.
Toreilla oli menny jo sen verran aikaa että päätettiin ettiä ruokapaikka ennen rantailua. Kuva ylläriylläri vasta syödyistä ruoista :D. Tilasin ribsejä listan ulkopuolelta ja oli hyviä, omnomnom!
Ruoan jälkeen kierreltiin vielä vähän kylää.
Kunnes tultiin praia de prainhalle, josta tuli mun lemppariranta!
Prainhalla tuli sen verran paljon seikkailtua luolissa ja kaikkialla, että laitetaan nyt vaan pari kollaasia :D
Mut suosittelen tota rantaa kyllä jos jonnekin Algarveen eksyy joskus! Villekin viihty monen monta tuntia tuolla, koska oli niin paljon tutkittavaa :D
Rannalta lähettiin sitten kotiin ja ville halus käydä vilvottautumassa altaassa, joten menin seuraksi. Altaalle, en uimaan :D. Iltasella oli jo sen verran vilposempaa ettei allas enää houkutellu.
Seuraavaksi oli vuorossa valmistautuminen viimeiselle illalliselle :(. Laitoin uudet housuni ja villen äidin ostaman paidan, sekä uutta hauskaa kynsilakkaa torilta.
Kierreltiin ihan hyvän aikaa Lagosissa sopivaa paikkaa ettien ja lopulta päädyttiin erittäin mukavaan paikkaan, jossa mentiin syömään kattoterassille. Ruoka oli todella hyvää ja pääsin syömään kaikenlaisia rapuja ihmeellisillä välineillä, joita luulin hammaslääkärin tarvikkeiksi. Pöytään tuotiin myös palavaa chorizo-makkaraa, eli kaikenlaisia kokemuksia tuli kerättyä :D.
Sitten väsyneenä ja haikeana pakkaamaan :(. Ja suihkuun, jossa ihmettelin mun hauskasti kihartuneita hiuksia :D.
Tänään oon kaivannu portugaliin tosi kovasti ja miettiny, että miten elämän vois järjestää silleen että sinne voisi vaikka muuttaa vuodeksi...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)