Lähin eilen lenkille Tiitelin kanssa ja päätin että mennään yhtä viehättävää tietä pitkin takasin, jonka varrella on kivoja omakotitaloja. Siinä sitten käppäiltiin ja Titiuu haisto jokaista ruohonkortta, jotta sai reitistä kaiken irti ja ite seisoskelin, odottelin ja ihastelin taloja ja samalla huomasin yhen söpöisen tatin ja toisenkin. Osottelin näitä Titiuulle ja kerroin että ne on sieniä. Käveltiin vähän eteenpäin ja huomasin muutaman lisää ja taas muutaman, kunnes päätin että kerään ne. Oon vasta viime syksynä ekaa kertaa itte tehny sienistä mitään ruokaa, enkä oikeestaan koskaan oo edes syöny tatteja, mutta koska haluun oppia mahdollisimman tehokkaasti käyttämään kaikkea mitä luonnosta ilmaiseksi saa, päätin että kai näistä saa helposti ruokaa. Kädet ja taskut täynnä tatteja käveltiin kotiin.
Mietin että mitäs näiden kanssa ja mieleen tuli perunat ja niitähän löytyykin omasta maasta! Päädyttiin siis Titiuun kanssa nostamaan perunoita.
Perunoidenmetsästys päätyi kyllä siihen että Titiuu kaivoi ja näytti mulle aina kun peruna löytyi, jolloin kävin poimimassa löydökset vähän syrjempään.
Vähän suretti kyllä laittaa ruokaa noin söpöistä asioista!
Valmista tadaaa omnomnom hyvää tuli! Ruoka valmistui suunnilleen näin: Laitoin perunat kiehumaan, pilkoin muistaakseni neljä kynttä valkosipulia(joo, oon fani), yhen punasipulin ja laitoin ne pannuun voin, suolan ja cayannen kanssa. Pilkoin sienet ja lisäsin ne joukkoon kun sipulit oli vähän ruskistuneet. Lisäsin vähän taas voita ja pyörittelin sieniä sipuleissa kunnes lisäsin vähän maitoa ja kermaa kastikkeeksi. Pistin joukkoon vielä vähän maustepippuria ja kun kastike oli saanu hautuilla hyvän aikaa, lisäsin vielä ruohosipulia pihalta. Sitten vaan perunat lautaselle ja kastiketta päälle ja oli hyväää!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, syyskuuta 05, 2014
sunnuntai, huhtikuuta 14, 2013
Reseptinurkkaus
Tulipas tossa eilen porukoilla käydessä pyöräytettyä aika extempore tämmöstä piirakkaa ja tein sitten toiset kipaleet vielä tänään kotona, koska ville tykkäs maistiaisesta jonka sille toin. Piirakka on erittäin helppo ja nopea tehdä ja sopii raaka-aineiltaan varmaan aika monelle vieraallekin, jos juhlanaposteltavaksi haluaa tehdä.
Elikkäs piirakka valmistuu seuraavalla tavalla:
1. Osta torttutaikinaa. Yhdestä torttutaikinalevystä riittää neljälle ihmiselle semmonen sopivankokoinen pala, jos juhlia ajattelee että on muutakin tarjottavaa kun näitä. Villen kanssa vedeltiin tänään molemmat kokonainen piirakka, eli jos haluaa vaikka iltapalaksi tehdä, niin joko yksi levy tai kaksi riittää. Pienessä torttutaikinapaketissa on muistaakseni joku kuusi levyä.
2. Jätä torttutaikinalevyt sulamaan about tunniksi tai kahdeksi. Voi yrittää myös mikrolla sulattaa, mutta en ainakaan ikinä ite onnistu siinä kunnolla ja taikinasta tulee sitkeetä työstää.
3. Laita kaksi sulanutta taikinalevyä leivinpaperin päälle ja kaulitse tai venyttele levyä suuremmiksi ja ohuemmiksi. Ite vaan venyttelin niitä vähän jokapuolelta, jollon saa samalla semmoset kivat reunat jotka ei oo niin tasaset.
4. Voitele levyt pestolla.
5. Leikkaa tomaateista siivuja ja lado ne levyn päälle. Jätä vähän tilaa reunoista, jotta niitä voi käännellä reunoiksi. Yhteen piirakkaan menee noin yksi iso tomaatti, jos leikkaa ohuita siivuja. Tietty tomaattia voi laittaa enemmän tai vähemmän miten nyt ite tykkää.
6. Murenna fetaa päälle oman maun mukaan. Esimerkiksi yhestä Patros-fetapaketista riittää ainakin kahdeksaan levyyn mun fetamäärillä.
7. Kääntele reunat jollain tavalla vähän täytteen päälle, ei hirveesti väliä miten :D.
(8. Tässä vaiheessa voi ripotella päälle mustapippuria tai muita mausteita joista tykkää mutta ilman mausteitakin tulee hyvää! Tässä vaiheessa voi myös voidella reunat kananmunalla jos haluaa, mutta toimii ilmankin!)
9. Laita uuniin keskitasoon noin 20min tai siksi aikaa kun reunat alkavat tummumaan sopivasti.
10. Kun piirakat on otettu pois uunista, anna niiden hieman jäähtyä jonka jälkeen ripottele tuoretta basilikaa päälle, leikkaa sopiviksi annospaloiksi ja tarjoile! NAM!

perjantaina, joulukuuta 07, 2012
Reseptinurkka ilman reseptiä!
Tein tossa yks ilta sushia itelleni ja kuvasin sitten koko prosessin ja ajattelin kertoo et miten tehä helposti itte sushia.
1. Ensiksi keitetään riisit, tähän ei oikeesti tarvitse mitään erikoisriisiä olleskaan ja ite käytin ihan rainbown jasmiiniriisiä sekä uncle benssin basmatiriisin jämät. Ite teen joka kerta liikaa riisiä ja semmoseen viiteen sushirullaan kantsis ehkä tehä puolentoista ihmisen riisisatsin, ellei sit tykkää tosi paksuista rullista, jollon riisiä kantsii varmaan olla enemmän.
2. Riisin maustaminen seuraavaksi. Tälläkään ei oikeestaan oo väliä, että missä vaiheessa sen tekee, aina ollu hyvää :D. Mun mielestä helpoin on maustaa sillon, kun jäljellä on vielä vettä ja mausteet saa muhia riisin kanssa. Jotkut tykkää laittaa mausteet vasta ihan vikana, jollon tietty maku on tosi suora ja voimakas, mutta ite en tykkää sekottaa valmista riisiä kun saan sen kuitenkin pitkin pöytiä :D. Mulla oli nyt tämmöstä mirin-kastiketta mut normisti ostan jotain normaalia riisiviinietikkaa.
3. Maustamisen jälkeen annan riisin yleensä vielä muhitella pienellä lämmöllä kannen alla, kunnes kaadan vedet pois. Kaikissa ohjeissa tuntuu aina olevan, että pitäs joka vaiheessa huuhdella riisiä siivilässä kylmälä vedellä, mut en mä yleensä jaksan. Laitan sitten vaan riisin jäähtymään johkin nurkkaan. Jos on mahdollisuus tälleen talvena laittaa hankeen, niin se on kyl tosi sopiva paikka! :D
Riisi on siks hyvä tehä ekana, koska sen pitää oikeesti jäähtyä hyvin, ennenkun alkaa rullia tekemään, koska muuten sattuu sormiin!
4. Sitten alotellaan tahnan tekeminen. Rakastan punasipulia ja haluan sitä sushirulliini, joten murskasin sitä sitten tommoseksi aika pieneksi murskaksi.
5. Rakastan tonnikalaa ja mun mielestä se sopii about kaikkeen. Eli purkki auki ja tonnikalat kulhoon. Öljyssä on parempaa kun vedessä ja hiutaleet helpompi muussata kun palat. Lisäksi tähän hommaan vähän majoneesia ja mä nyt otin tommosta ultra kevyttä kun oli halvinta :D. Tällä tahna pysyy kasassa.
6. Sitten kaikki nämä sekasin kulhoon.
7. Ja sekoitellaan herkulliseksi tahnaksi. Majoneesia kantsii laittaa ensiks vähän ja sitten lisätä jos tuntuu siltä ettei tahnasta tule tarpeeksi tasaista. Ei se siis mitään haittaa vaikka se oiskin muhkuraista, ite tykkään tasasesta.
8. Toinen täytteeni on paprikasiivut. Mulla oli kaksi paprikaa, mutta aloitin siipaloimalla vaan punaisen, koska oon tosi huono arvioimaan määriä näihin sisälmyksiin.
9. Sitten ollaankin jo valmiita alottamaan! Elikkäs otin esiin vesikupin, jossa voi kostuttaa sormia jos riisit tarraa kiinni ja riisikattilan, jotta voin helposti nostella riisiä merilevälevyille, jotka otin myös esiin sekä tyhjän lautasen, jolle nostaa valmiit pötköt. Sitten riisiä levyn etuosaan, jos haluaa paljon riisiä, voi sitä tietysti levitellä tonne melkeen loppuun asti, mutta suosittelisin jättämään ainakin kaksi tuollaista raitaa tyhjäksi, kun muuten pyörittäminen voi olla haastavaa.
10. Seuraavaksi ladoin paprikat kivasti.
11. Ja sitten tonnikalatahna päälle.
12. On tärkeää muistaa kostuttaa sormella reunat, koska rulla pysyy siten paremmin kiinni.
13. Valmis rullake! Tota pyörittämistä on tosi hankala selittää, mutta bambumaton reunasta vaan kiinni ja sit rullaa ja mielellään käyttää voimaa siihen hommaan, jotta rullasta tulee tiivis.
14. Rullat kannattaa nostaa jonnekin vetäytymään ihan hyväksi aikaa. Tuntikaan ei ole liioittelua. Mitä paremmin rulla kerkii mehevöityä, sitä helpompi sitä on leikata.
15. Sitten rullat vaan leikellään palasiksi ja nostellaan lautaselle. Niinkun tosta noi nähä, mun sisälmykset ei oo riisin keskellä, vaan tossa reunassa ja se johtuu just siitä, etten levitä riisiä sinne loppuun asti. Mut ite tykkään tommosista suupaloista, joiden kanssa ei tartte tapella et ne mahtuu suuhun.
Että siinä mun sushiohje! :D

perjantaina, joulukuuta 11, 2009
"Iloitkaa Jerusalemin kanssa, riemuitkaa kaupungin tähden, te kaikki, jotka sitä rakastatte! Juhlikaa riemuiten sen kanssa, te kaikki, jotka sitä suritte." Jes. 66:10
Repäsin ja heitin mukaan Raamattua! En kyl osaa niin kauheesti tota nyt tulkita omaan elämääni, ehkä pitää iloita Espoosta, vaikka joskus vähän surettaakin :D. Pätkä osu silmään tommosesta Päivän Tunnussana 2009-kirjasta, joka sisältää jokaiselle päivälle oman Raamatunkohdan. Ja jos joku ei nyt tajunnut, niin tämä oli yhdennentoista päivän kohta.
Yhdentenätoista päivänä on semmosta jännää, että ollaan Jussin kanssa seurusteltu vissiin 34 kuukautta, en jaksa laskee tarkasti, mut ehkä ton verran ja sitten Nooralla joka hengaa Lontoossa, on tänään synttäriiiiit ja kakskytvuotta tuli kasaan, jeijee!
Pakko kans hehkuttaa kivana asiana, että töissä oli hyvä ilmapiiri tänään ja yllättävän mukavaa! Ulkonakin käytiin hippailemassa, jonka jälkeen Hercules pyörii töllöstä. Oisin niin halunnu kattoa sen loppuun, mutta en kyllä halunnu jäädä ylimääräiseksi tunniksi töihin :D. Myöhästyin ekasta bussista kohti senttiä, koska valot ei millään meinannu vaihtua! Ja koska teen töitä lasten kanssa, mun täytyy olla esimerkillinen kansalainen, enkä saa juoksennella huonona esimerkkinä punaisista. Seuraava bussi tuli kuitenkin viidentoistaminuutin päästä, joten ei ollut ihan hirveää odotella ja sillä kerkesin juuri sopivasti napata sipsejä ja kermaviiliä kaupasta ennenkun Jussin juna saapui. Kasikuutosen lähtöön oli aikaa 20min, joten aateltiin että mentäs bussilla mäkkärille hakee juustohampurilaiset matkaevääksi, muttei yhtään järkevää bussia lähtenyt juuri sillähetkellä, joten mentiinkin vain suoraan päättärille ja hypättiin kasikuutoseen.
Meiän leffailtaan kuulu Geishan Muistelmat, joka oli liian pitkä, liian hidastemponen, juoni oli jotenkin kökkö ja mikä hirviöisimpää, ne puhu englantia! Siis mitä pyllyä, meni vähän fiilis siitä. Ite kyllä jaksoin kattoa ihan hyvin, koska näyttelijät ja lavastus oli aivan mahtavaa! Mutta joo, vähän yliarvostettu leffa, tai siis en tiiä kauheesti sen arvostuksesta, mutta ite oon tutuilta kuullu pelkkää plussaa. Jussi kyllä kyllästy ihan totaalisesti jo puolessa välissä :D.Saatoin sit tossa jokin aika sitten Jussin pysäkille ja voi että täällä on lunta kun jossakin sadussa! Ihan oudosti se lumi on takertunu kaikkeen mahdolliseen, harmi että päivänvalo loppuu niin äkkiä, ehkä huomenna koitan ottaa kuvaa, ellei sitten kaikki sula yöllä ;(.
Töistä vielä sen verran et löysin pari mukavaa henkilökohtasen avustajan paikkaa ja yhen mainostoimistojutun, joihin aion hakea ja hain jo eilen HopLoppiin! :D Ois just mahtava työpaikka mulle, vois töiden jälkeen vähän ite riehua. Ja voisin kans vähän suositella tätä iltapäiväkerhon ohjaajan/avustajan paikkaa kaikille! Meillä opit mm. voitelemaan leipiä, pilkkomaan erilaisia vihanneksia ja hedelmiä sopiviksi lasten suuhun, käteen tai leivän päälle, sekoittamaan tiivistemehua sopivassa suhteessa, lakaisemaan lattioita, järjestelemään tavaroita, huolehtimaan vessapaperin riittävyydestä, käyttämään ääntä, kieltämään, torumaan, käskemään, kuuntelemaan valituksia, katsomaan huonosti dupattuja piirrettyjä, leikkimään leikkejä jotka jätit mielelläsi taakse siirtyessäsi viidennelle luokalle sekä sovittamaan kävelysi lasten mateluvauhtiin. Tämän kaiken lisäksi voit myös nauttia muutaman tunnin työpäivistä keskellä päivää, jolloin käytännössä laiskiaisilta ja saamattomilta ihmisiltä, jotka tykkäävät nukkua menee helposti ainakin aamupäivä ihan hukkaan. Ihan oikeasti tuolla on ihan mukavaa toisinaan.
Huomenna ois luvassa se Voittajanäyttely messukeskuksessa, mutten vielä tiedä että joudunko sinne sittenkin yksinäni, kun deittini ei ole vielä ilmoittanut mitääään aikatauluista, joista kyselin. Illalla myös Exodus-kuoroa Espoon kirkossa, toivottavasti jaksan mennä! Ja sitten aaaw sunnuntai aaaw poneja! Jonka jälkeen viiminen kokonainen työviikko kai, jei! Joululahjaostoksia taidan alkaa harrastaa siis ensiviikolla.
Kaikille jotka haluu tehä pannaria:
Heippa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)