Ajattelen siis olen Eve

Aika jännä, että mainostan tossa reunassa, että tää on mun päiväkirja. Tän pitäs siis näyttää multa ja täältä pitäs lukee juttua, jotka on mua. Okei, kirjotustyylin huolettomuus on ehkä sitä samaa tyyliä jolla hoidan asioita elämässä, eli vähän sinne päin. Tykkään että elämä on ylipäätään aika värikästä ja iloista asiaa ja sekin täällä vähän väliä ehkä näkyy ulkoasussa sun muussa. Nyt kuitenkin tylsän asiallisen harmaa syysulkoasu, josta kylläkin tykkään. Yks suuri osa sitä, mitä olen, on ajattelu. Mun päässä tapahtuu ihan koko aika ihan hirveesti, vaikkei se aina päälle näy :D. Laskelmoin kaikkea, mietin kaikelle mahdollisia lopputuloksia ja käsikirjoituksia tilanteille. Mietin lähes kaiken sanomani mahdollisia merkityksiä, muiden sanomisien ajatuksia niiden takana ihan kaikkea koko ajan. Laskelmoin miten käytän aikani, vaikka loppupeleissä kulutan sen kuitenkin kaikkeen turhaan, suunnittelen aikatauluja ja teen listoja joiden mukaan asioita pitäisi hoitaa, kuitenkaan lähes koskaan niitä toteuttamatta listojen mukaan. Mutta pointti oli se, että ajattelen ja paljon, liikaa! Myönnän että elämä ois helpompaa kun ei ajattelisi näin paljon :D. Mutta niin, tänne kirjotan tosi harvoin mitä mietin asioista ja ajattelin että voisi vaikka tehdä siihen muutoksen.

Aloitan tämmösellä pohdinnalla, jota oon pyöritelly mielessä esimerkiksi tänään. Että vähän kirjottaminen on jännää, siis niinkun fiktiivisen tekstin lähinnä. Periaatteessa mahdollisuus on kirjottaa mitä vaan. Voi olla jumala ja luoda ihan ite oman mielen mukaan kokonaisia maailmoja ja henkilöhahmoja, jotka toimii yhteen juuri niin kuin itse haluaa. Käsittämättömiä mahdollisuuksia paeta arkea ja oikeaa elämää haavemaailmoihin ja silti suurin osa käyttää tämän mahdollisuuden ihan päinvastaisella tavalla. Suurin osa kirjoittaa päiväkirjoihinsa lähinnä niistä ikävistä ja negatiivisista asioista joita tapahtuu, ihan realistisesti ja osa muokkaa näistä ikävistä asioista melankolisia runoja ja masentavia biisejä. Jotkut kirjoittelevat myös novelleja ja muita tarinoita, jotka perustuvat pitkälti omiin kokemuksiin ja ajatuksiin ja ovat lähes aina jollain lailla negatiivisia. Onhan se kirjoittaminen tietenkin terapiaa ja hyvä että ihmiset kirjottaa millaista tekstiä vaan, mut miksi niin suuri osa siitä on nimenomaan jollainlailla melankolista, vai johtuuko se vaan siitä että suomalaisia masentaa aina? :D. Entäs jos joskus joku sosiaalinen tilanne menisi muusiksi ja sen jälkeen palaisi kotiin ja kirjottaisi tarinan siitä, miten olisi halunnut kaiken käyvän? Tai ennen tapaamista kirjoittaisi sille käsikirjotuksen suoraan omista haaveista. Ihan kokeilunarvoinen idea mun mielestä! :D

Tai sitten kyse on siitä, että jos kirjoittaa jonkun ihanan haavekertomuksen, ihmiset saa sen tietoonsa ja voi sitten mollata kuinka tyhmä se on, tai nauraa kun siinä epäonnistuu. Oikeastaan ne suurimmat haaveet ja kipeimmät kokemukset on molemmat niin lähellä sydäntä, että niitä on vaikea jakaa. Ite oon ainakin huomannu näitä negisnovelleja kirjottaessa, että niissä pyrkii purkamaan sitä omaa pahaa oloa pois, muttei silti pysty paljastamaan kaikkea tai kirjoittamaan asioista suoraan, siksi sen naamioi vaan novelliksi ja varmuudenvuoksi vielä julkaisee nimettömänä tai jättää julkaisematta kokonaan. Ehkä paljastaa joillekin harvoille ihmisille ja silti pistää kauheet selitykset perään, että miten tämä nyt ei liity mihinkään ja tuli vaan mieleen. Ehkä kyse on samasta myös noiden suurien haaveiden kanssa. Oon aina halunnu olla Britney Spears, joo niin varmaan hah hah.

Ihmiset on vaikeita, oon vaikee ja oli mulla vielä muutakin kirjotettavaa aiheesta mutta unohdin! Heihei, nyt pelaan ja lähen sit Wallun kaa lenkille, siinä yksi ihminen jolle haaveeni, pelkoni, vikani ja iloni aika suoraan voin esittää. Kiitos siitä!