sunnuntaina, toukokuuta 11, 2014

Kuuma elokuu ja matkustelu

Pieniä kuvakokoelmia meidän elokuun reissun kohteista!
Ensiksi suuntaamme kohti Barcelonaa, jossa vietämme värejä ihmitellen ja ruokaa maistellen kaksi päivää.
Sitten koneen nokka osoittaa kohti Sevillaa, jossa ihmettelemme kaikkea ennaltamääräämättömän ajan verran.
Sevillasta lähdemme bussilla kohti Portugalin ihanaa Lagosia, jossa on siis tullut jo aikaisemminkin vierailtua. Lagosissa vietetään varmaan suurin osa ajasta, mutta muutakin Algarven aluetta tullaan varmasti kiertämään! Lempparipaikat uudelleen ja ehkä jotain uusia löytöjä!

Aijaijai en malta odotttaaaa! En oo ikinä käyny Espanjassa ja kaikki tutut aina sanoo että Barcelona ja Sevilla on semmosia paikkoja että viihtyisin niissä ihan varmasti ja nyt pääsen samalla reissulla kattomaan molempia! Ja Lagosissa nyt tiedän viihtyväni mainiosti muutenkin. Aika lyhyet ajat tietty vietetään tuolla Espanjan puolella, mutta jos paikat iskee kovasti niin voihan niihin mennä vierailemaan aina uudelleenkin! Tämä on vaan tämmönen tutustumiskerta. Titiuuta tulee kyllä ikävä, mutta tiedän ettei se edes muista meidän olemassaoloa kun äiti lupas sen niille ottaa muiden elukoiden kanssa touhuamaan.

Vinkkejä Sevillaan ja Barcelonaan otetaan vastaan ja jos jotain helmiä Algarven alueelta löytyy niin nekin kelpaa! Barcelonassa oon kyllä jo aika pitkälti päättäny että mitä haluan nähdä, mutta ehkä sinne jotain vielä mahtuu :D.

2 kommenttia:

  1. Ihania reissusuunnitelmia :) Mäkin oon jo pitkään halunnut päästä käymään Espanjassa, edellisestä käynnistä kun on vierähtänyt jo 10 vuotta. Oon yrittänyt tässä koko kevään voidella luokkakavereita ja ohjaajia koulussa, että josko syksyn opintomatka voisi suuntautua jonnekkin lämpimään etelään, eli esimerkiksi Espanjaan.. :D

    VastaaPoista
  2. pidän peukkuja että suunnitelma onnistuu! :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...