perjantaina, maaliskuuta 04, 2011

Hei

Mulla on kivat kynnet, jotka lakkasin eilen tai toissapäivänä, harmaata, hopeeta, tähtiä ja glitteriä!

Mutta niin, oon vähän sairastellu, silleen lievästi, järjestelly asioita ja mulla on ihan liikaa koulujuttuja rästissä. Ei oo tullu semmosta ajatusta että kirjottaisimpas nyt blogiin.

Tänään oon ulkoiluttanu koirat, kuunnellu The Drumsia, laittanu korvakorut, käyny suihkussa, pukenu ihan turhat vaatteet päälle, siis silleen että mulla on hame ja läpinäkyvä paita rintsikoiden päällä, enkä näissä vaatteissa oo kuiteskaan mihkään lähössä, mut puin ne silti. Tää hame on muutenkin niin söpö et sen näkeminen aina ilahduttaa pienesti! Oon kans kattonu ehkä kolme tuntia Conania, pelannu tanssipeliä, sopinu pankkiajan, tehny aivan mielettömän hyviä voileipiä, syöny nuudelia tosi pitkästä aikaa, potkinu koirille palloa, kattonu teeveetä ja ollu oikeestaan tekemättä mitään järkevää, vaikka kaikkea järkevää olisi pitänyt tehdä.

Tänään käyn kahvilla yhden söpön pojan kanssa ja nään toivottavasti muitakin söpöjä poikia ja minun oman söpön pojan jonka luo menen yökyläilemään. Tarkoitus olisi lauantaina käydä Valtterissa. Sunnuntain haluaisin olla rauhassa kotona, koska haluisin yrittää tehä kouluhommia.

Maanantaina mulla on lääkäriaika silleen, etten kerkii kouluun oikeestaan olleskaan. Tiistaina mulla on kai vapaaäivä, jollon voisin yrittää tehä koulujuttuja. Keskiviikkona koulua vähän ja torstaina pankkitapaaminen. Tiistaina Minna tulee Tampereelta tännepäin ja suunnitelmissa olis ainakan ratsastusta, keilaamista, tavastiaa ja ehkä kirpparointiakin. Jos saisin tehtyä ennen Minnan tuloa kaikki tehtävät, voisin vaan rentoutua. Se ois kivaa.

Taidan sittekin pukea nämä päälläolevat vaatteet, mutta lisään sukkahousut ja toisen paidan tämän läpinäkyvän alle.

Ainiin, käytiin Jussin kanssa tiistaina kattomassa söpön Loten näytelmää ja sit Jussi vei mut mäkkäriin jossa oli seinillä tomaatteja ja porkkanoita. Matkakuume on tosi kova, haluan jonnekin! Mieluiten kreikkaan. Eilen huomasin et mun seinässä on naulakkokoukku nurinpäin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...