tiistaina, joulukuuta 07, 2010

Ajatukset virtaa

Aamulla ennen seittemää tuli puhelimeen viesti joka ilmoitti että tunnit on peruttu, käyttäkää vapaa-aika hyödyksi. Nukuin lisää, jonka jälkeen tein yhden tehtävän loppuun ja katsoin Miehen työ-nimisen elokuvan siinä samalla, koska Tommi Korpela oli eilen telkkarissa.

Mun koneen näppäimistössä on yksi nappi joka on jännästi puoliksi irti, F7 mutta sitä harvemmin tarttee käyttää. Hiiri on aivan rikki, joten hain toisesta koneesta tommosen vanhan ja kellastuneen, joka on pelittäny jo tajuttoman monet vuodet. Toista konetta ei käytetä pahemmin, koska siinä on joku kumma häiriö ettei se tajua internetyhteyttä eikä nykyaikana kukaan tee koneella mitään ilman nettiä.

On nälkä ja tekis ihan kamalan hirveesti mieli lähtee syömään kiinalaista, hampurilaista, täytettyä patonkia, jotain extraihanaa ja ruokaisaa salaattia tai mikä parasta, raksiin! Kuitenkin joudun varmaan tyytymään kaappejen antimiin, koska oikeastaan en edes haluaisi mennä syömään roskaa, koska se nyt on kuitenkin epäterveellistä ja semmosen suorituksen jälkeen on turvonnu olo. Ja paskat, tottakai haluun roskaruokaa viis turvotuksista ja epäterveellisyydestä! :D

Ulkona on lunta ja se on ihanaa, haluaisin luistelemaan. Huomenna kotimatkalla varmasti tarkistan parin kentän kunnon ja meen heti ettii luistimia varastosta kun toteen jonkun kentän tarpeeksi hyväksi. Ulkona on myös lähes koko ajan pimeää ja se on kurjaa, koska haluisin kauheesti kuvata.

Haluisin pelata The Battle for Middle-earthia ja simssiä, ehkä teen niin illalla. Mun niskat on niin jumissa, että lähtee semmonen pistelevä särkyaalto melkeen koko kropan läpi jos tosta olkapään vierestä painaa.

Mulla on paljon kuvia varastoissa, joita on pitäny tänne laittaa, varmaan syyskuulta ne vahimmat. Mulla on myös erittäin kivoja kuplakuvia, joita haluisin tänne laittaa ja erittäin paljon Kreikkakuvia, mutta kun ei saa aikaseksi niin ei voi mitään!

Huomenna retki Kiasmaan ja pariin muuhunkin taidenäyttelyyn, jonka jälkeen käyn Mantalla kylässä tyrkyttämässä sille Avoneita, joita muuten voi vielä tän päivän ja huomisen multa tilata. Haluun yhet kengät! Ehkä käyn ostaa ne ja samalla syömässä roskaruokaa, koska en oo vielä tuhlannu yhtään veronpalautusrahoja. 

Tässä oli tänhetkiset fiilikset ja lopuksi kuva omasta naamasta, jonka laittamista tänne epäröin ja mietin tarkkaan ainakin viisi kertaa kauemman ajan kuin mitä tämän tekstin kirjoittaminen vaati.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...