keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Jumitusta

Oon lähinnä jumittanu sairaanaolo- ja lumisaartopäivät ginan lurppuneuleessa, hiukset isolla nutturalla niin pään päällä, ettei se haittaa mihinkään nojaamista eikä edes nukkumista! Olen myös käynyt saunassa ja hengaillut kera pinkkimustan kylpytakkini, jonka Jussilta sain joululahjaksi <3. Kaunis tumma kollaasi, jei!










Tänään saunassa tein uuden jalkakylvyn ja oli edelleen ihanaa <3. Otin myös kokeiluun välimeren oliiviöljy-naamion, jonka lopputulos tuntui paremmalta kuin viimekertasen mutanaamion.












Meillä tosiaan sataa lunta aika hirmusti ja asutaan niin syrjässä ettei aurat ihan ekana tänne eksy. Ollaan siis oltu aika saarroksissa ja iskä vietti paljo aikaa ulkona auraten mäkee, että pääsi autolla pihaan asti. Lopulta kuulemma peruutti mäen ylös. Mä oon siis vaan sekoillu sisällä, koska oon viime keskiviikosta asti ollu sairaslomalla, jonka perään hiihtoloma! Aika hajottavaa ku kaikki mahollinen hiihtolomaseurakin on kuka missäkin kuusessa. Olen mm. lakannut kynsiä ja syönyt tässä. Huonoja kuvia kynsistä on tarjolla, eikä itse kynnetkään mitenkään kovin kauniisti ole lakattu :D. En malta ikinä ootella et ne lakat kuivuu ennenkun laitan seuraavaa ja tuloksena on sekasotku. Tänään piti mennä haukkaa kiinalaista kera perheihmisten jotka suvaitsee pitää mulle ees jonkinlaista seuraa, mutta äitin entinen hoidokkilapsi Aada oli tulossa vierailulle vanhempiensa kanssa, mutta ilmoitti, etteivät tulekaan sääolosuhteiden takia. Iskä ja äiti harrasti kans kattojen lapiointia, joka onkin varmaan järkevää kun ajattelee mitä esim. Järvenpäässä kävi sen hallin kanssa. Ja jopa säätiedotuksissa sanotaan, että lapioikaahaan katot!
 Raitapeukalo.


















 Ruutupeukalo, jossa olin vähän hätänen :D.























Ja minun naamaa, lähinnä kyl hiukset oli taas pointti, mikäs muukaan. Josta tuli mieleen et laitan viel yhen kuvatuksen mun hiuksista!
Eiks oo upeet? <3_____________<3





















Kirsten Dunst on muuten ihana ja varmaan yks mun idoli <3. Harvoin pidän naisista mut siitä tykkään! Tänään käytin varmaan 2 tuntia netissä surffaillen ja ihania kuvia etsien ihanasta naisesta. Ihastuisin jos naisista enemmän tykkäisin. Voisin alkaa tekee semmosta, et pistäsin tänne joka päivä yhen söpön kuvan Kirstenistä, riittäs varmaan koko vuodeks kuvia! :D

MUTTA huomenna kiinalaiseen, jos nyt täältä kotoa pois edes pääsee. UNiA <3.

4 kommenttia:

  1. thänks! Lakkaan joskus hienomman vielä! :D

    VastaaPoista
  2. Miekin tyksin noista kynsistä :D, erityisesti raitapeukalosta ^^

    VastaaPoista
  3. nyt mul on hienompi raitapeukalo! Ja mul on myäs ristipaukalo! ja raksi etusormi! mut nyyh, mun vinoraitanimetön koki kuoleman, yli viikon se eli yhtään hajoomatta ;(. Ja nyt mun dermosilin lakka on melkeen loppu ja yhyy google ei kerro mistä saisin lisää :D.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...